Mitä tehdä

jotain kuntoilua,kävelylenkkiä, jotain ruumiillista tekemistä, se ei ole koskaan turhaa.

mutta eri syystä. Otti niin rajusti päähän, että töistä kotiin tullessa kaiholla katselin terassia, joka puiden siimeksessä lekotteli houkuttelevana kuin keidas keskellä erämaata. Siellä oli kaiken lisäksi todella levollinen tunnelma - juuri se mitä sillä hetkellä eniten kaipasin. Rupesi melkein sapettamaan vielä lisää.

Onneksi pääsin kuivana kotiin ja nyt on taas tämän päivän karikot ohitettu.

Yritän rauhoittua nukkumaan ja toivon, että yö vie osan tämän päivän pahasta olostani pois. Itkisin itseni uneen, jos osaisin. Nyt taidan tyytyä dekkariin.

Öitä!

Useamman kerran käynyt pitkän raitistelun päälle niin, että Alkon läheisyydessä on tyhjentänyt nuppinsa kaikista järkevistä ajatuksista, ja koivet jonkin autopilotin ohjaamina kantavat ostoksille puotiin ja sieltä kotiin lestien kanssa - aina alkanut sama rännitys, ja sen jälkeen kärsimys.

paikkaan, missä kokoontuu raitistuneita alkoholisteja. Päivä kerrallaan.

Päivä kerrallaan on oikein. Jos heti alussa, kun pakkomielle vielä ihmeissään haroo lipeämässä olevaa otetta juoposta, alkaa juoppo miettiä, että olen selvänä vuoden, viinapiru sanoo siihen, että "ainakaan ennen juhannusta et ota". Eikä silloin selvitä edes juhannukseen asti.

Uusi päätös joka päivä iltaan asti, kunnes aivot huomaavat, että se on vaan niin, ettei tipu humaloita enää. Kannattaa etsiä tukea, se vahvistaa ja karaisee kummasti, voi joku avainsana pudottaa kerralla koko rattaan uuteen asentoon.

Ota päämääräksi joku asia.
Itse halusin laulajaksi ja lopetin kaiken muun.
Nyt olen laulaja.

En tarvitse alkoholia, enkä tupakkaa.
Alkoholista tulee vain ikävä krapula ja savusta
tunkkainen sairas olo.

Kun muut joivat, ajattelin vain, että minusta tulee jotakin parempaa.
Otin 7 vuotta laulutuntejakin.
Nyt voin ottaa pullon 2 olutta ja polttaa tupakin, kaksi.
Seuraavana päivänä ei tee mieli näitä.
Ehkä 2 kertaa vuodessa otan juhlan kunniaksi myös shamppanjan, kaksi.
Minä määrään, olenko krapulassa, vai en.
Otappa antabusta ensi hätiin, että et voi ottaa.
Taistele.
Minusta se on heikkoutta, että pitää ottaa, kun muutkin juovat.
Selvällä päällä on helppo elää.
Ja rauhoittavia voi syödä apuun.
Kyllä alkoholismi on kauhea sairaus.
Pää kipeänä aamulla oksentaa vihreää sappea, ei kiitos.

Juu eli mulla kävi niin, että kun olin ollut 1kk selvinpäin (mikä oli ennätys moneen vuoteen) päätin dorkana juhlistaa sitä VIINALLA. No, siinä sitten juopottelin n viikon aamusta iltaan, yllättävän paljon lyhyessäkin ajassa saa tuhottua!! Menetin kavereita, rahani harrastin seksiä jonkun narkin kanssa (ilman suojaa? En tiedä, en muista!!) eli sain elää 3 kk miettien "olenkohan saanut vielä jonkun HIV-tartunnan" jne. No, tässä nyt vaan minun tarinani, nyt olen ollut kohta 6 vko selvinpäin ja juuEI -en taida enää juhlia viinanlopetusenkkaa viinalla..

Mulla lähinnä se menee niin, että jos päättää että ei joisikaan iltakaljoja niin iskee niin hirveä masennus päälle, että pitää mennä istumaan vessaan kun ei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, puhumattakaan että saisi tehtyä töitä.

Juomisesta pitää nauttia. Itse oo ntehnyt sellasen päätöksen, etten juo enää väkeviä, keskikaljaa vain. Siitä ei mene niin sekasin eikä se aiheuta yhtä pahaa riippuvuutta kun erilaisten huikkien sekakäyttö.

Kyllä! On tuttua tämä! Voi jestas sentään miten ihmisen pitääkin olla pölvästi! Juomattomuudesta tulee niin ihana juhlamieli todentotta että sitä pitää juhlistaa JUOMALLA!!! ...mitä ihmet....???

MIKÄ MEITÄ VAIVAA???????????

Help!!!! Let the Viinapiru out of me!!!! Perkeles!