Onko teille tuttua tämä: kun on vihdoinkin tehnyt hyvän päätöksen ja päättänyt olla raittiina (mulla 7 pvä nyt ilman alkoholia, ekaa kertaa varmaan 5 vuoteen) niin siitä tulee hyvä olo,jota haluaisi jotenkin juhlistaa ja silloin tietenkin tulee mieleen se viina :/. Petollinen perkele on heti houkuttamassa, kun vähän on toipunut vaivoistaan eikä kohmelo enää vaivaa.
Suurin osa päivästä menee kyllä hyvin, mutta sitten tulee sellaisia hetkiä, että jos olisi kaupungilla, niin kyllä kävelisi autopilotilla baariin ja siitä ränni taas lähtisi.
Onneksi tänään väistin, mutta niinkuin kokeneemmat sanovat: päivä kerrallaan?
Mitä tehdä
15
601
Vastaukset
- pyöräilyä
jotain kuntoilua,kävelylenkkiä, jotain ruumiillista tekemistä, se ei ole koskaan turhaa.
- Spriten voimalla
mutta eri syystä. Otti niin rajusti päähän, että töistä kotiin tullessa kaiholla katselin terassia, joka puiden siimeksessä lekotteli houkuttelevana kuin keidas keskellä erämaata. Siellä oli kaiken lisäksi todella levollinen tunnelma - juuri se mitä sillä hetkellä eniten kaipasin. Rupesi melkein sapettamaan vielä lisää.
Onneksi pääsin kuivana kotiin ja nyt on taas tämän päivän karikot ohitettu.
Yritän rauhoittua nukkumaan ja toivon, että yö vie osan tämän päivän pahasta olostani pois. Itkisin itseni uneen, jos osaisin. Nyt taidan tyytyä dekkariin.
Öitä! - Kalle.
Useamman kerran käynyt pitkän raitistelun päälle niin, että Alkon läheisyydessä on tyhjentänyt nuppinsa kaikista järkevistä ajatuksista, ja koivet jonkin autopilotin ohjaamina kantavat ostoksille puotiin ja sieltä kotiin lestien kanssa - aina alkanut sama rännitys, ja sen jälkeen kärsimys.
- poiketa semmoiseen
paikkaan, missä kokoontuu raitistuneita alkoholisteja. Päivä kerrallaan.
- vanemoinen
Päivä kerrallaan on oikein. Jos heti alussa, kun pakkomielle vielä ihmeissään haroo lipeämässä olevaa otetta juoposta, alkaa juoppo miettiä, että olen selvänä vuoden, viinapiru sanoo siihen, että "ainakaan ennen juhannusta et ota". Eikä silloin selvitä edes juhannukseen asti.
Uusi päätös joka päivä iltaan asti, kunnes aivot huomaavat, että se on vaan niin, ettei tipu humaloita enää. Kannattaa etsiä tukea, se vahvistaa ja karaisee kummasti, voi joku avainsana pudottaa kerralla koko rattaan uuteen asentoon. - aloin laulaa
Ota päämääräksi joku asia.
Itse halusin laulajaksi ja lopetin kaiken muun.
Nyt olen laulaja.
En tarvitse alkoholia, enkä tupakkaa.
Alkoholista tulee vain ikävä krapula ja savusta
tunkkainen sairas olo.
Kun muut joivat, ajattelin vain, että minusta tulee jotakin parempaa.
Otin 7 vuotta laulutuntejakin.
Nyt voin ottaa pullon 2 olutta ja polttaa tupakin, kaksi.
Seuraavana päivänä ei tee mieli näitä.
Ehkä 2 kertaa vuodessa otan juhlan kunniaksi myös shamppanjan, kaksi.
Minä määrään, olenko krapulassa, vai en.
Otappa antabusta ensi hätiin, että et voi ottaa.
Taistele.
Minusta se on heikkoutta, että pitää ottaa, kun muutkin juovat.
Selvällä päällä on helppo elää.
Ja rauhoittavia voi syödä apuun.
Kyllä alkoholismi on kauhea sairaus.
Pää kipeänä aamulla oksentaa vihreää sappea, ei kiitos. - ihminenvaa
Juu eli mulla kävi niin, että kun olin ollut 1kk selvinpäin (mikä oli ennätys moneen vuoteen) päätin dorkana juhlistaa sitä VIINALLA. No, siinä sitten juopottelin n viikon aamusta iltaan, yllättävän paljon lyhyessäkin ajassa saa tuhottua!! Menetin kavereita, rahani harrastin seksiä jonkun narkin kanssa (ilman suojaa? En tiedä, en muista!!) eli sain elää 3 kk miettien "olenkohan saanut vielä jonkun HIV-tartunnan" jne. No, tässä nyt vaan minun tarinani, nyt olen ollut kohta 6 vko selvinpäin ja juuEI -en taida enää juhlia viinanlopetusenkkaa viinalla..
- Koukus
Mulla lähinnä se menee niin, että jos päättää että ei joisikaan iltakaljoja niin iskee niin hirveä masennus päälle, että pitää mennä istumaan vessaan kun ei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, puhumattakaan että saisi tehtyä töitä.
- Oolofi
Juomisesta pitää nauttia. Itse oo ntehnyt sellasen päätöksen, etten juo enää väkeviä, keskikaljaa vain. Siitä ei mene niin sekasin eikä se aiheuta yhtä pahaa riippuvuutta kun erilaisten huikkien sekakäyttö.
- Nimetön
Keskikalja ei aiheuta yhtä paljon riippuvuutta kun erilaisten viinaksien sekoittelu"... Kröhöm. Se on se ALKOHOLI AINEENA joka aiheuttaa riippuvuuden. Tismalleen yhtä riippuvaiseksi tulet molemmista, ainoa ero on että kaljaa lipittäessä et saa ainetta verenkiertoon yhtä nopeasti = et tule yhtä pikaisesti humalaan, etkä ehkä saavuta samoja promillemääriä koska AINE on "lantrattua" ja tulet ennemmin täyteen.
- kaljankittaamiseen
Mun mies on keskikalja-alkoholisti, eikä hänen alkoholisminsa ole sen erilaisempaa kuin muillakaan.
- Oolofi
kaljankittaamiseen kirjoitti:
Mun mies on keskikalja-alkoholisti, eikä hänen alkoholisminsa ole sen erilaisempaa kuin muillakaan.
että keskikaljalla on vaikea saada itsensä yhtään huonoon kuntoon kun väkevämpien aineiden kanssa läträämällä. Tai varmaan sekin on yksilöllistä, mutta mulle ei väkevät ainakaan sovi, koska vedän niitä kuitenkin samaan tahtiin kun keppanaa.
- lumehäiriöön
Oolofi kirjoitti:
että keskikaljalla on vaikea saada itsensä yhtään huonoon kuntoon kun väkevämpien aineiden kanssa läträämällä. Tai varmaan sekin on yksilöllistä, mutta mulle ei väkevät ainakaan sovi, koska vedän niitä kuitenkin samaan tahtiin kun keppanaa.
Siinäpä se meillä onkin harmina; mies kun lopettaa kaljankittaamisen, huono olo,krapula vaivaa korkeintaan paripäivää, sen jälkeen hän on taas valmis uuteen sotisopaan. Ooot oikiass!
- Juoppo-ämmä
Kyllä! On tuttua tämä! Voi jestas sentään miten ihmisen pitääkin olla pölvästi! Juomattomuudesta tulee niin ihana juhlamieli todentotta että sitä pitää juhlistaa JUOMALLA!!! ...mitä ihmet....???
MIKÄ MEITÄ VAIVAA???????????
Help!!!! Let the Viinapiru out of me!!!! Perkeles!- eppäilemättä
alkoholismi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908