Minua mietityttä tällainen asia: Jos synnytyksessä tulee repeämiä miten ne ommellaan? Puututuksen kanssa vai nukutettuna?
Repeämistä
???
101388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
riippuu lääkäristä/kätilöstä ja repeämien vakavuudesta. Tarpeeksi syvät ja isot repeämät parsitaan nukutuksessa (esim peräaukkoon asti ja useassa kerroksessa), pieniä nirhaumia tai repeämiä ei välttämättä ollenkaan puuduteta, mikä on kyllä aika karmeeta kun ilman parsii. Yleensä puudutuksen saa, mutta eri asia on, että toimiiko se, ja senkin laittaminen neulalla kyllä sattuu.
Ja myös episiotomia. Puudutettiin ja kätilö ompeli ne. Epiksen ompeli prinsessan ompeleilla( niinkuin kait yleensä tehdään). Kumpikaan ei tuntunut.
Ja kumpikin parani hyvin. En ollut mitenkään kipeä synnytyksen jälkeen ja pystyin hyvin istumaan heti synnytyksen jälkeen.
Ennen sen leikkausta laittoi puudutuspiikin, eikä se todellakaan tuntunut miltään.
Mulla synnytys käynnistettiin, kun oli mennyt kaks ja puoli viikkoa yli lasketun ja se eteni niin nopeasti sitten, että puudutuksia ei muuten ehditty laittaa. Ilokaasun avulla piti selvitä :(
Ei silti jäänyt kammoa, voisin uudelleenkin mennä synnytttämään.
Poika täyttää ens viikolla 6kk :)
Minulla tuli 10-12 tikkiä laitettua ja heti kun poika pullahti ulos rupesivat ompelu hommiin.. ;) Musta lanka vaan näkyi,kun hiukan kurkkasin alapäähän..!! Kipeä oli alapää muutaman päivän ja istuminen ei onnistunut kun hampaita purren!! Ite en luullut noin paljon tikkejä tulisi,synnytys itse oli helppo reilu 5min kesti.. ;)
heti synnytyksen ja istukan poiston (revittiin siis käsin irti, voitko kuvitella?) jälkeen kätilö ryhtyi tikkaamaan.
limakalvoja tikatessa ei tuntunut, mutta pintakerroksissa alkoi tuntua, eikä minulle mitään puudutetta ainakaan piikillä laitettu. jotain suihketta se kätilö kait sinne yritti suihkia..
olin saanut epiduraalin synnytykseen, ja ihmettelenkin, että miksi tikkaus tuntui. ja koski. eikä muuten auttanut vaikka sanoin että koskee. ei vissiin sitten tehonnut se puudutussuihke.
mullekkin tehtiin eppari, ja senkin leikkaus SATTUI, vaikka oli epiduraali päällä..
3.asteen repeämän parsivat leikkaussalissa, spinaalipuudutuksessa (laitetaan kuten apiduraali eli koskee) ja melkein nukutettunakin olin. heräämöön veivät sen jälkeen, jalkoja ei voinut liikuttaa pariin tuntiin.
mulla repesivät paikat aika ikävästi, joku onkalorepeämä ja se tikattiin suihkepuudutuksella, joka ei auttanut sit tipan vertaa viemään kipua pois. nyt tikit revenneet ja toipuminen hidasta, synnytyksestä 2 ja puol viikkoa.. koskahan sitä itsekkin pystyy taas istumaan:(
poikani synnytyksen jälkeen olin varma, etten enää ikinä kykene istumaan normaalisti (repeämiä ja eppari), mutta niin vaan tässä istun ja kirjotan. 3 viikkoa meni joko maaten tai seisaallaan, istuminen ei todellakaan onnistunut. Pikku hiljaa alkoi paikat kestää istumisen toisella kankulla "jalkojen varassa" ja siitä se sitten lähti paranemaan vähän nopeammin. 3kk jälkeen ei oikeastaan enää haitannut mitenkään. Silloin vasta kykenin rakastelemaankin taas, koska paikat eivät ennemmin kestäneet, eikä se silloinkaan täysin kivutonta ollut, mutta kyllä se siitä, tsemppiä!
Kyllä helpotti kuulla, että toivoa paranemisesta on, nyt vain tuntuu juuri siltä, että ikinä ei enää istuta, mutta kyllä tämä tästä, päivä kerrällaan.. kiitos vielä!