Milloin on aihetta epäillä...

Viitoskalja

...että kysymys ei ole pelkästä krapulasta, vaan että pitäisi hankkiutua terveydenhoidon pakeille katsastamaan ettei kyseessä ole sairaskohtaus?

Oli nimittäin sunnuntaina sellainen olotila että hikoilin pari peittoa ja sohvan litimäräksi ja useiden tuntien ajan oli sellaisia nykiviä pakkoliikkeitä koko kehossa.
Katsetta ei pystynyt tarkentamaan eikä oikein silmiäkään avaamaan kunnolla.
Promillet oli tuolloin mittarin mukaan 0,2. Luotettavuus on mitä on.

Olin jo krapulan korjaamiseksi vetässyt kaksi 0,5 litran kolmosolutta, mutta niiden alassaanti kesti niin kauan, että paloivat varmaan jo samantien.

Onneksi oli taloudessa viiniä, muutaman lasillisen jälkeen alkoi parissa tunnissa olo palata sille tasolle, että pystyin ylipäätään hetkeksi nousemaan ylös ja käymään vessassa.

Vielä parina seuraavanakin päivänä oli olo sellainen että kun otti pari askelta niin otsasta sai pyyhkiä froteepyyheellisen hikeä, joskin helpottumaanpäin nuo oireet ovat olleet.

Lääkäriin en kehtaa mennä, jos kyse on sittenkin vain pelkästä krapulasta.

19

4438

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikka se onkin

      vaikea myöntää. Josset kehtaa, hae kirjastosta tietokirjallisuutta.

      • Alkkis5

        ...Minun mielestäni moni meidän kansanedustajista kuuluisi hoitoon ja en puhu nyt alkoholinogelmasta. Tässä maassa joka toinen ihminen pitäisi laittaa hoitoon jostakin asennevamma asiasta, ja vain pieni prosentti niistä on alkoholisteja.

    • Vaan alkoholin aiheuttama vieroitusoire ts. krapula ja aiva kovanlainen sellainen, valitettavasti ne ajan ja iän myötä vain pahenee, alkoholi on kova huumausaine.

      • Viitoskalja

        No sehän on huojentavaa. En kyllä sanoisi että krapulat pahenee iän myötä, pikemminkin muuttuu erilaisiksi.
        Pahimmat krapulani edelleenkin on vähän päälle parikymppisenä kun oksensin puolitoista vuorokautta putkeen, ja näitä oli pari tai kolme.

        Nykyään vaan hikoiluttaa ja tärisyttää ja kramppaa, ei okseta ihan niin paljon.

    • Kalle.

      kun et kertonut, millaisia määriä ja mihin ajanjaksoon joit ennen sunnuntaita.
      Tuollaiset oireet sopivat kovaan krapulaankin, mutta voi olla kyse muustakin.
      Arviointi on vaikeaa, kun ei tiedä teikäläisen pohjia, ja etenkin kun ei täällä yksikään lääkäri diagnooseja anna.

      • Viitoskalja

        Määrät ovat vaihdelleet, mutta noin kahden kuukauden ajan olen vain juuri ja juuri käynyt "nollilla" promilleissa muutamina päivinä. Muuten on tarvinnut jatkaa olotilan parantelua.

        Ammattilainen varmaankin tietää, että tällaisessa kierteessä on juotava sellainen määrä, että pystyy nukkumaan edes viisi tuntia, ennenkuin krapula taas herättää.
        Jos haluaa nukkua 8 tuntia tai enemmän, niin on juotava enemmän, ettei krapula herätä aikaisemmin.

        Käytännössä on tosi vaikea sanoa että mikä se määrä sitten on mikä näihin edellämainittuihin skenaarioihin riittää, mutta sanoisin että on se nyt ainakin kaksi sixpackia puolen litran keskioluttölkkejä.

    • kumma tauti

      Tuollaiseen kuntoon voi ihminen vetää ja haluaa epäillä ihan jotain muuta kuin kunnon megekrapulaa. Sehän tuo oli ja vakava sairaus sitä paitsi. Ei lekuriin sitten millään kehtaa mennä, jospa ne siellä ehdottaisivat jotain parannuskeinoa eli viinan juonnin lopettamista. Niinkin kettuja kun ne voivat siellä olla.

      • Viitoskalja

        ...jos multa alkoholi kiellettäisiin? Olen kokeillut vaikka minkälaisia lääkkeitä joilla mielenterveyttä kohennetaan, mutta ilman viinaa on silti aina ihan itsemurhafiilis.

      • kuinka haluat elää
        Viitoskalja kirjoitti:

        ...jos multa alkoholi kiellettäisiin? Olen kokeillut vaikka minkälaisia lääkkeitä joilla mielenterveyttä kohennetaan, mutta ilman viinaa on silti aina ihan itsemurhafiilis.

        mutta kannattaisi kyllä lukea vielä kerran seriffin viesti. Noi sun oireet oli vasta nääs ensimakua siitä, mitä tuleman pitää, jos jatkat rankempaa ryypytystä. Seuraavaksi tulee harhat ja paniikkikohtaukset, sitten ehkä kramppi. Kyllä kai niistäkin ilman lääketieteellistä apua hengissä selviää mutta tuskaa on, sanon vaan kokemuksesta.

        Eli kokemasi oireet ei enää olleet normaaleja krapulaoireita vaan vierotusoireita, jotka tulee pahenemaan jos kulutus pysyy ennallaan.

        Ja itsemurhafiiliksen saat todella sitten, kun istut valveilla sängyssä koko yön ja pelkäät, että joku tappaa. Mikä tahansa olotila ilman viinaa olisi silloin luksusta. Usko pois!

      • sittenhän
        Viitoskalja kirjoitti:

        ...jos multa alkoholi kiellettäisiin? Olen kokeillut vaikka minkälaisia lääkkeitä joilla mielenterveyttä kohennetaan, mutta ilman viinaa on silti aina ihan itsemurhafiilis.

        se on ihan selkeetä, juot vaan, koska mikään muu ei tuo iloa elämääsi.

      • Viitoskalja
        kuinka haluat elää kirjoitti:

        Tuntuu vaan että se megakrapulakin on mielenkiintoisempi olotila mitä selvinpäin olo.

        On ollut kramppeja, haimatulehdus ja vaikka mitä. Kyllä on tullut nähtyä miten oma elimistö voi itseä kurmoottaa, jos sitä kurmoottaa viinalla.

      • Viitoskalja
        sittenhän kirjoitti:

        se on ihan selkeetä, juot vaan, koska mikään muu ei tuo iloa elämääsi.

        Näillä eväillä sitten vaan eteenpäin.

      • ihan päinvastoin
        Viitoskalja kirjoitti:

        ...jos multa alkoholi kiellettäisiin? Olen kokeillut vaikka minkälaisia lääkkeitä joilla mielenterveyttä kohennetaan, mutta ilman viinaa on silti aina ihan itsemurhafiilis.

        minulla ilo palasi elämääni, kun lopetin juomisen. Luulin ihan itse keksineeni tuon ilmaisun, mutta olen kuullut sen lähes kaikilta raitistuneilta. Alku oli tosin hirveen vaikeeta, mutta kun siitä yli pääsin, niin en vaihtaisi enää siihen hirvittävään elämään, jota juominen aiheuttaa.

    • viinasta

      Jos on juonut monta päivää, ei ole terveellistä lopettaa yhtäkkiä kuin seinään. Pitäis tissutella lopetuspäivänä muutama esim. olut. Elimistö ei ole tottunut rajuihin muutoksiin. Siittä se hikoilu johtuu!!

      • Viitoskalja

        ...ainoa vaan että oireet olivat jotenkin erilaiset mitä aikaisemmin vastaavien putkien lomassa/jälkeen.

      • alkoton
        Viitoskalja kirjoitti:

        ...ainoa vaan että oireet olivat jotenkin erilaiset mitä aikaisemmin vastaavien putkien lomassa/jälkeen.

        Kyllä kai sinä sen nyt tiedät että alko on elimistölle myrkkyä ja jos myrkytät itseäsi jatkuvalla syötöllä sisäelimesi (maksa, haima, sydän, suolisto, mahalaukku,aivot), hermosto, kaikki siitä kärsii mutta pikkuhiljaa ja jossakin kohti tulee seinä vastaan. Joko kuolet tai lopetat. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Ehkä kohtuukäyttö mutta se ei taida sopia sinulle.
        Kyllä sitä elämäänsä sisältöä saa kun vähän miettii ja malttaa. Mitä teit ennenkuin käytit alkoa liikaa? Mikä silloin kiinnosti? Huonompi juttu jos luulee, että kaikki parissa päivässä muuttuu, täyutyy oppia odottamaan. Siitä se lähtee. Ja ne viekkarit on pakko kestää ilman viinaa, kolmessa päiväsä jo helpottaa.

      • Viitoskalja
        alkoton kirjoitti:

        Istuin tietokoneella, kävin koulussa ja nukuin. Siinäpä se.

        Nykyään teen vaikka mitä, mutta selvinpäin ei kiinnosta muu kuin nukkuminen.

      • Viitoskalja
        Viitoskalja kirjoitti:

        Istuin tietokoneella, kävin koulussa ja nukuin. Siinäpä se.

        Nykyään teen vaikka mitä, mutta selvinpäin ei kiinnosta muu kuin nukkuminen.

        Lomajuopottelun sain alasajettua ominpäin tissuttelemalla päivittäin pysyen koko ajan pienessä sievässä ja koko ajan menemällä lähemmäksi ja lähemmäksi nollaa. Tähän meni viikko.
        Siltikin krapula oli kamala, mutta pahemmat krapulat ovat olleet lähes kahden potenssissa siihen verrattuna.
        Nollan saavutettuani jaksoin olla aluksi viisi tuntia päivässä selvinpäin, sitten kuusi ja niin edespäin. Tällä hetkellä tilanne on "normaalaali", eli ei tarvitse pelätä mitään megakrapulaa.

    • mulkerooni

      oletko noin idiootti ettet tiedä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe