SELÄNNE ??

Immeiset huokailee pienen paikkakunnan murheista?
Pyhäjärvi on pieni, Kärsämäki on pienempi, Reisjärvi vielä pienempi ja Haapajärvi, ehkä hivenen isompi.

Olen jäänyt pohtimaan, mikä näissä neljässä kunnassa olisi parantunut, mikäli olisimme yksi ja iso (?) yhdessä=Selänne -niminen kaupunki.

Kiinnostaa sikälikin, että jo nyt palvelut keskittyvät ja toiset kunnat ovat luovuttajia jopa omasta halustaan?

Keskittäminenkö olisi onnekasta tulevaisuutta joka puolella näitä pikkuruisia kuntaparkoja?

Pohtikaapa mitä tapahtuu todella kun sote-yhtymä alkaa kahmaloida palveluja yhden keskustaajaman alueelle?
11961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

se siitä parantumisesta.

Äänestä
  • Olen varma siitä, että terveydenhoidon ja kotipalvelun taso heikkenee. bensakulut kasvaa ja päivystyksiä supistetaan.

    Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi. Kuka kuntalaisista voittaa- kuka häviää. Taatusti pyhäjärviset häviävät, myös reisjärviset ja kärsämäkiset. Mitä jää käteen- Haapajärvi.
Ajatellaanpa nyt aivan pienen ihmisen tasolta tätä asiaa.
Kun toiminnot tulevat kymmenien kilometrien päähän, mitä se maksaa. Se maksaa aikaa, bensaa ja monenmoisia järjestelyjä asioiden hoidossa.
Eikö ihmiselle ole parasta tällainen pieni yksikkö, jossa jokapäiväiset niin terveyden- kuin sairaanhoidon , kaupan , postin ym. palvelut ovat kohtuullisen lähellä. Paikkakunnan sivukyläläisille nytkin monet palvelut ovat liian kaukana.
Kaikin voimin meidän on puolustettava itsenäisyyttämme- silloin ratkaisut ovat meille parhaat ja toiminnot sujuvat. En käsitä tuota yhdistymisen vimmaa. Tavallisen talonpojan ajatukseen se ei sovi. Mitä me sillä saavutamme. Mutta mitä menetämme. Siinäpä ajateltavaa.

Äänestä
  • Jos olisimmekin vaikka Oulun, Jyväskylän tai Kuopion, muutama esimerkki,kupeessa niin yhteen imuroinnille olisi jopa katetta.
    Nyt kuvitteellinen isokaunismahtavakannattava -selänne on sateenkaaren päässä oleva aarre.

    Ei tule kertakaikkiaan kustannustehokkuutta, ei laatua, ei palvelun parantumista, ei niin mitään.
    Valtiovallan toimenpiteet,kuten suora tuki erikoissairaanhoitoon on välttämätön harvaan asutuille kunnille.
    Silloin ei tarvitsi ottaa eikä antaa oman kotikunnan palvelupisteitä muille.

    Äänestä

  • euroja poikineen kirjoitti:

    Jos olisimmekin vaikka Oulun, Jyväskylän tai Kuopion, muutama esimerkki,kupeessa niin yhteen imuroinnille olisi jopa katetta.
    Nyt kuvitteellinen isokaunismahtavakannattava -selänne on sateenkaaren päässä oleva aarre.

    Ei tule kertakaikkiaan kustannustehokkuutta, ei laatua, ei palvelun parantumista, ei niin mitään.
    Valtiovallan toimenpiteet,kuten suora tuki erikoissairaanhoitoon on välttämätön harvaan asutuille kunnille.
    Silloin ei tarvitsi ottaa eikä antaa oman kotikunnan palvelupisteitä muille.

    Näin se vain on, kuten edellä on kirjoitettu. Ja piste!!
    Aivan eri juttu tosiaankin olla suuren kaupungin imussa, mutta annas olla tällaiset korpikylät. Ne yhteen- mitäs siitä saat- et mitään.

    Äänestä

  • selvemmin sanoisi kirjoitti:

    Näin se vain on, kuten edellä on kirjoitettu. Ja piste!!
    Aivan eri juttu tosiaankin olla suuren kaupungin imussa, mutta annas olla tällaiset korpikylät. Ne yhteen- mitäs siitä saat- et mitään.

    Ja tässä tapauksessa se keskus olisi Haapajärvi. Mitä meille muille jäisi siitä hyötyä, ei sitten yhtään mitään.Kunnan herrat vain rikastuisi kun saisivat ajella pitempiä matkoja. Ja me tavalliset tallaajat hävittäis kun pitäisi ajella niitä pitempiä matkoja terveyskeskuksiin ja virastoihin. Ja tuo on taivahan tosi ,että olisi aivan eri asia olla jonkun suuren kaupungin imussa. Se olisi jo järkevä fuusio se.

    Äänestä

  • ja muut sivukyliä kirjoitti:

    ennen vanhaan isot talot nielivät pikkutilalliset kitaansa ja lihoivat kuin syöttöporsaat.
    samaahan se tässäin on..hpj on "iso tila" ja muut siinä ympärillä kuin mäkitupalaiset.

    Äänestä

Tässä on monenmoisia ongelmia. Verotulojen jakaminen eri kyläpahasiin. Vaikka kaivos tuottaisikin enemmän verotuloja Pyhäjärvellä kuin mikään laitos esim. Haapajärvellä tai muualla, vietäisiin verotulot sille keskustaajamalle. Näinhän se menisi. Kadut ovat nytkin huonossa kunnossa, mutta sitten ne olisivat kinttupolkuja.
Täällä muuten tuota katuvalaistusta tulisi lisätä . Ei niiden pylväiden niin lähekkäin tarvitse olla, että lukemaan pystyy. Olisi vain pimeällä mukavampi lähteä harrastus- ym. toimiin, kun olisi valoa pimeydessä. No, nyt älähtää sivukylän asukas. Eihän heilläkään valaisteta. Totta, mutta tässä on puolensa vaatia. Näyttäisi tämä meidän kaupunki komiammalta, kun valoja olisi laaja-alaisemmin. Lentokoneestakin kun katselee, vaikkapa Kanarialle laskeutumista- on komiaa katsella, kun saari rannikolta on laajasti valaistu.

Äänestä
  • Kertymät kaikessa menevät sinne, missä pääkallon paikka on.
    verot, työpaikat, vapaa-ajan harrastukset, rakentaminen, katujen kunnostus, koulujen laajentamiset, katuvalot, lista on loputon.

    Mitäpä enää sivutuppuloihin kun ydin on elävää ja komiaa.HPJ on iso ja lihava, kaiken saanut ja syönyt. RÖYH!!
    siinäpä on maaseutujen alasajon näkymä seuraaviksi vuosiksi, ellei sitä ennen valtio puutu toisenlaisin toimin isänmaansa elinolojen tasapuolistamiseksi.

    Äänestä

  • vaikka ei halua kirjoitti:

    Kertymät kaikessa menevät sinne, missä pääkallon paikka on.
    verot, työpaikat, vapaa-ajan harrastukset, rakentaminen, katujen kunnostus, koulujen laajentamiset, katuvalot, lista on loputon.

    Mitäpä enää sivutuppuloihin kun ydin on elävää ja komiaa.HPJ on iso ja lihava, kaiken saanut ja syönyt. RÖYH!!
    siinäpä on maaseutujen alasajon näkymä seuraaviksi vuosiksi, ellei sitä ennen valtio puutu toisenlaisin toimin isänmaansa elinolojen tasapuolistamiseksi.

    mitä yhteistä on neljällä maaseutupaikkakunnalla?

    a) jokaisella on ??????

    ja sitten eroja
    a) jokaisesta saa ?????

    Äänestä

  • neljällä kirjoitti:

    mitä yhteistä on neljällä maaseutupaikkakunnalla?

    a) jokaisella on ??????

    ja sitten eroja
    a) jokaisesta saa ?????

    jokaisella johtajalla on suuret luulot omista taloustaidoista sekä asiaa pönkittämässä suuriluuloisia poliitikkoja.

    erot, se on jo visaisempaa?
    ainakin se eroavaisuus, että kahdessa on kaupunginjohtaja ja kahdessa kunnanjohtaja.
    siihenpä se sitten jääkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Missä parannusta? kirjoitti:

Immeiset huokailee pienen paikkakunnan murheista?
Pyhäjärvi on pieni, Kärsämäki on pienempi, Reisjärvi vielä pienempi ja Haapajärvi, ehkä hivenen isompi.

Olen jäänyt pohtimaan, mikä näissä neljässä kunnassa olisi parantunut, mikäli olisimme yksi ja iso (?) yhdessä=Selänne -niminen kaupunki.

Kiinnostaa sikälikin, että jo nyt palvelut keskittyvät ja toiset kunnat ovat luovuttajia jopa omasta halustaan?

Keskittäminenkö olisi onnekasta tulevaisuutta joka puolella näitä pikkuruisia kuntaparkoja?

Pohtikaapa mitä tapahtuu todella kun sote-yhtymä alkaa kahmaloida palveluja yhden keskustaajaman alueelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu