Myyty asunto yhtiöstä ja esitteessä oli tieto yhdestä suunnitellusta kunnostustyöstä. Kauppakirja allekirjoitettu. Sen jälkeen taloyhtiö päätti tehdä sen mainitun remontin (ostajallekin ilmoitettiin) ja saikin sen valmiiksi jo ennen kuin ostaja sai asunnon hallinnan. Myyjä laittoi asuntoa vielä silloin hallitessaan remontin kulut korjausvastikkeeseen ja ilmoitti tästä ostajalle.
Ostaja haluaa, että myyjä maksaa sen. Myyjä sanoo, ettei se ollut myyntihinnassa, joten se kuuluu automaattisesti ostajalle.
Asuntokauppalaki (www.finlex.fi) sanoo
"Jollei toisin ole sovittu, myyjä vastaa:
1) säännöllisistä yhtiövastikkeista ja muista niihin rinnastettavista asuntoyhteisölle suoritettavista maksuista, jotka kohdistuvat asunnon hallinnan luovutusta edeltävään aikaan;
2) muista asunnon hoito-, ylläpito- tai parannuskustannuksista, jotka kohdistuvat asunnon hallinnan luovutusta edeltävään aikaan, milloin kysymyksessä on hyödykkeen käyttöön perustuva juokseva meno, tai syntyvät ennen asunnon hallinnan luovutusta, milloin kysymyksessä on muunlainen meno; sekä"
Kohta 1 ei velvoita myyjää maksamaan, koska siinä on kyse "säännöllisistä... ja muista niihin rinnastettavista".
Kohta 2 ei kai myöskään, koska rempan maksu ei ole "hyödykkeen käyttöön perustuva juokseva meno" eikä se ole "syntynyt ennen asunnon hallinnan luovutusta" vaan on yksittäinen kustannus, joka oli jo tiedossa ennen kauppaa eli kunnostustyön tarve ei syntynyt vasta kaupanteon jälkeen.
Onko teille sattunut näin koskaan ostajana tai myyjänä? Asuntokaupan lakimiehet, kommentteja?
Remontti ennen asunnon luovutusta, maksaja?
4
1095
Vastaukset
- Vähän tarkemmin
Selitäs vähän tarkemmin.
-Mitä remonttia se yhtiö teki? Mitä korjattiin?
-Miten myyjä laittoi kustannukset korjausvastikkeeseen? Tämähän ei ole edes mahdollista, koska vastikkeista päättää taloyhtiössä aina yhtiökokous.
-Mitä kauppakirjassa sanotaan kyseisestä "remontista"?
-Näkyikö tuo "remontti" isännöitsijätodistuksessa?
-Oliko "remontista" mainintaa edellisessä yhtiökokouspöytäkirjassa?- Ja sen maksaa?
-Ihan normaalia kunnostusta mitä nyt vähän vanhemmat puutalot tarvitsevat. Nimittäin maalausta. Eli siis ei mitään isompaa kuten salaojien laittoa tms.
-Isännöitsijä antanut työn tekijän löydyttyä ja työn ollessa alkamassa vaihtoehdot: maksetaan kaikki kerralla tai korjausvastikkeella.
-Ei mainintaa kauppakirjassa. *)
-Ei näkynyt isännöitsijäntodistuksessa, koska ei ollut päätöstä. Vain puhuttu yhtiökokouksessa, että tehdään joskus lähivuosina, josta myyjä tiesi laittaa asian asunnon esitteeseen. **)
-ei tarkemmin vaan mainitaan "Hallitus miettii tulevia korjauksia taloyhtiössä"
*) Joskushan kauppakirjoissa mainitaan, että myyjä maksaa vielä jonkun tietyn kesken olevan tai tulevan remontin. Tässä ei mainita. Hommasta ei silloin ollut mitään tietoa.
**) Sitten juuri ennen tämän kevään yhtiökokousta taloyhtiön hallitus oli päättänyt, että asia otetaan esille kokouksessa ja niin viime hetkellä, ettei asia edes ollut ehtinyt kokouskutsuun. Asunnosta oli tehty kaupat lähes kaksi kuukautta ennen tätä kokousta ja asunnon luovutus ostajalle oli melkein kaksi kuukautta sen jälkeen. Ja ennen luovutusta tämä remppa ehdittiinkin sitten aloittaa ja myös saada valmiiksi sekä laittaa maksuun. - Mielipiteenäni
Ja sen maksaa? kirjoitti:
-Ihan normaalia kunnostusta mitä nyt vähän vanhemmat puutalot tarvitsevat. Nimittäin maalausta. Eli siis ei mitään isompaa kuten salaojien laittoa tms.
-Isännöitsijä antanut työn tekijän löydyttyä ja työn ollessa alkamassa vaihtoehdot: maksetaan kaikki kerralla tai korjausvastikkeella.
-Ei mainintaa kauppakirjassa. *)
-Ei näkynyt isännöitsijäntodistuksessa, koska ei ollut päätöstä. Vain puhuttu yhtiökokouksessa, että tehdään joskus lähivuosina, josta myyjä tiesi laittaa asian asunnon esitteeseen. **)
-ei tarkemmin vaan mainitaan "Hallitus miettii tulevia korjauksia taloyhtiössä"
*) Joskushan kauppakirjoissa mainitaan, että myyjä maksaa vielä jonkun tietyn kesken olevan tai tulevan remontin. Tässä ei mainita. Hommasta ei silloin ollut mitään tietoa.
**) Sitten juuri ennen tämän kevään yhtiökokousta taloyhtiön hallitus oli päättänyt, että asia otetaan esille kokouksessa ja niin viime hetkellä, ettei asia edes ollut ehtinyt kokouskutsuun. Asunnosta oli tehty kaupat lähes kaksi kuukautta ennen tätä kokousta ja asunnon luovutus ostajalle oli melkein kaksi kuukautta sen jälkeen. Ja ennen luovutusta tämä remppa ehdittiinkin sitten aloittaa ja myös saada valmiiksi sekä laittaa maksuun.Minun oma mielipiteeni on se, että et voi vaatia tuota remonttilaskua myyjän vastattavaksi. Kyseessä on ihan normaali talouhtiön kunnostustyö, joka maksetaan rahoitusvastikkeessa, tai korjausvastikkeessa, mitä nimeä nyt halutaankaan käyttää. Tuosta remontista oli sinulla tietoa, että sellainen on mahdollisesti tulossa. Jotta voisit vaatia sitä maksua, niin se olisi pitänyt mainita kauppakirjassa.
- Ja sen maksaa?
Mielipiteenäni kirjoitti:
Minun oma mielipiteeni on se, että et voi vaatia tuota remonttilaskua myyjän vastattavaksi. Kyseessä on ihan normaali talouhtiön kunnostustyö, joka maksetaan rahoitusvastikkeessa, tai korjausvastikkeessa, mitä nimeä nyt halutaankaan käyttää. Tuosta remontista oli sinulla tietoa, että sellainen on mahdollisesti tulossa. Jotta voisit vaatia sitä maksua, niin se olisi pitänyt mainita kauppakirjassa.
Noin se menee mielestäni.
Tuosta kiinnostaisi kuulla, jos jollakin on käynyt juuri noin, että miten olette ratkaisseet asian, tuliko kiistaa yms. Itse sainkin vielä tietoa asuntokauppoihin perehtyneiltä lakimieheltä, että kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen, ellei muuten ole sovittu, maksuvastuut noista uusita, mutta jo tiedetyistä kunnostuksista kuuluvat ostajalle. Myyjä maksaisi enää vain normaalit vastikkeet hallinta-ajaltaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1423914Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso93322Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai452921Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122822Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1422503- 502134
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For961312Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist161298Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631284Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361149