Härkäihmisen haluaisi omistaa...että hän antaisi huomionsa vain juuri sinulle eikä koskaan menisi pois. Ja ihmiset, joita hän kohtaa tiellään, haluavat kaikki samaa. Miksi?
Härkä on maskuliininen ja miehekäs. Rauhallinen ja turvallisen tuntuinen, mutta kuitenkin niin vaarallinen. Hän pukeutuu yleensä hyvin ja tuoksuu hyvältä. Hän on hyvä kuuntelemaan ja on huumorintajuinen. Hänen syvimpiä tunteitaan on ensin vaikea löytää ja kun ne löytää, niistä ei voi saada tarpeekseen. Jos härkä on yhtään kohtuullisella ulkonäöllä ja siistillä ulkomuodolla varustettu, luonto hoitaa kyllä lopun. Mies saa naisen kuin naisen...
Sitten häntä syytellään, rakastetaan intohimoisesti, vihataan, ihmetellään...kaikki kuitenkin jollakin tapaa jäävät vaivaamaan päätään tuosta olennosta. Kukaan ei saa mielenrauhaa. Kukaan ei osaa suhtautua neutraalisti, koska härkä ei jätä naista kylmäksi. Jotakin tunteita, kenties viehtymystä herää aina.
Tässäpä teille naiset purtavaa, teille, jotka mietitte kuinka härkä pettää, jättää on kaiken pahan alku ja loppu. Te ette edes kirjoittaisi täällä, jos olisitte yli niistä härkämiehistä. Ette edes päätänne heillä vaivaisi. Mutta kun härkä on koskettanut maailmaasi, se ei ole enää koskaan ennallaan, kestipä se rakkaus sitten sekunnin tai 15-vuotta. Jos elää liitossa vuosia härän kanssa ja sitten haukkuu hänet täällä, haukkuu samalla itsensä. Kukaan, paitsi tyhmä, ei jää huonoon liittoon tänä päivänä. Eli tästä voimme päätellä, ettei kovin monikaan haukkuja täällä ole kokenut välttämättä niin huonoa liittoa, mitä antavat ymmärtää. Takana paistaa katkeruus?
Sitten on niitä, jotka ovat jääneet koukkuun härkämieheen, mutta eivät tajua, että mies ei ole kiinnostunut. Mutta mieshän täytyy tietenkin silloin haukkua...Jokainen yhteydenotto ja viesti siltä mieheltä tekstiviestipommituksen jälkeen on merkki siitä, että hän ehkä vielä tuntisi jotakin teitä kohtaan?
Sitten on niitä, jotka eivät osaa rakentaa suhdetta härän kanssa ja joutuvat outoon pelailun kehään.-
Sitten on niitä, jotka onnistuvat ja rakastavat, mutta muu maailma vakuuttaa heidätkin härkämiehen pahuudesta ja petturuudesta.
Miettikää vähän...en usko, että yksikään härkämies painiskelee niin paljon teidän takianne, mitä te puolestanne teette heidän vuokseen. Teihin on poltettu lähtemätön härän merkki, jota kannatte....kunnes tulette järkiinne siitä kaikesta seksistä, rakkaudesta, intohimosta ja siitä, kuinka joku sai teidät tuntemaan itsenne naisiksi, eikä kenestäkään muusta ole enää samaan.
Nyt mietitte, että olenko härkämies...en ole, olen nainen ja olen jousimies. Nämä ovat ajatuksiani palstaa lueskeltuani.
Härkämiehen haluaisi omistaa, mutta häntä ei voi...
22
3486
Vastaukset
- pyhä lehmä..
Mistä moinen serenaadi härkä-miehestä..
mikä saa naisen noin kehumaan härkä-miestä,
ja ottamaan vaan hänen hyvät puolet esille..ja unohtamaan hänen valheellisuuden ja kieroilun kokonaan.
Ei tarvi olla mikää ruudinkeksijä..kun huomaan miksi nainen ylistää miestä kun pappi jumalaa.
VAIN RAKASTUNUT NAINEN PUHUU NOIN??
No odottele ihan rauhassa ..ehkpä muutaman vuoden päästä on eri-ääni kellossa.
EHkä härkä-miehestä löytyi sitten se toinenkin ..puoli..jota et viellä tunne.
Sulkeutunutta .,itseään täynnä olevaa... KOMEAA härkämiestä...ei kukaan jaksa kauan katella.
Mutta onnea vaan..sitä kai haluaat sinulle kaikkien toivottavan.???
eräs katkera nainen.- oletpa
katkeroitunut härkämieheen.
VAIN KATKERA NAINEN PUHUU NOIN??
Ei TODELLAKAAN tarvi olla mikääN ruudinkeksijä..kun huomaan miksi nainen haukkuu miestä kun pappi saatanaa.
Koeta päästä elämässäsi eteenpäin ja arvosta ihmisiä yksilöinä, ajattele positiivisesti ja kerää itsetuntosi. Tsemppiä!!
Hyvää loppukesää!!
- ja tyhmää..
Hehkuttaa täällä vaan hyviä puolia..niitä löytyy jokaisesta merkistä.
Olet varmaan törmännyt erittäin harvinaiseen tapaukseen.koska jokaisessa on myös huonot puolensa. Vain oletko kenties kokematon ja kävelet juuri nyt Ruusunpunaiset silmälasit silmillä.
veikkan että olet parikymppinen ..vasta rakastunut joka ei haluaa löytää mitään pahaa omasta komeasta h'ärkä-poikasesta..
tähän kai täytyy kirjoittáa..että eräs-katkerasti pettynyt..ha.haa. - Muistan kyllä
...olet kirjoitelmassasi oikeilla jäljillä. Mutta on myös tullut selväksi, että härkä ei halua koskaan päästää täysin irti naisesta, jonka on kerran valloittanut, vaan haluaa pitää kaikki narun päässä ja käy aika ajoin nykäisemässä, jotta onnistuuko vielä.
- härkä-mä
onnaaaaaa...aaahh.
- Neiti Härkä
Aina on niitä ihmisiä joihin jää kiinni enemmän kuin toisiin. Ja niitä jotka useammin jäävät roikkumaan kuin toiset.
Mut oma kokemus härkämiehistä on sekalainen. Oon ollu ns.nössöhärän kanssa joka oli aivan tossun alla sekä sitten sellaisen elämää täynnä olevan kukkoilijahärän kanssa. Hän oli kyllä äärimmäisen kiihottava mutta nin ongelmainen ettei siihen kyllä kukaan tervejärkinen roikkumaan jää.
Ihania miehiä oli kumpainenkin omalla tavallaan.
Enkä roiku kummassakaan.
Eräs kaksonen on jäänyt kaihertamaan kerran ja rapu joskus nuoruudessa. Eipä kovin siis oo merkistä varmaan kiinni.heippa lueskelin noita juttuja häränmerkeissä syntyneistä,olen itse härkä ja kaksi mies ystävääni ovat myös härkiä joista toisen kanssa
olen rakastellut ja enpä parempaa ole koskaan kokenut toisen kanssa ainakin toistaiseksi olemme vain kavereita emme edes ole koskettaneet toisiamme ,olen tällä hetkellä sinkku kokemusta on myös kaloista(pettureita)ja leijonista(mustasukkaisia)olen näiden kanssa ollut naimisissa en tietenkään väitä että kaikki olisivat samanlaisia
- vaaassa
Ihminen on yksilö horoskooppimerkistä huolimatta. Härkiäkin on joka lähtöön, osa köntystelee perässä. Luonnehoroskoopeista löytyy tunnusomaista luonteilua joka merkille, mutta yksilön minäkehitykseen ja muovautumiseen vaikuttaa opittu sekä kasvuympäristö. Reviirin laajentuessa, koko maailma antaa meille vaikutteita millaisia meistä tulee. Ihminen muuttuu elämän varrella myönteiseen suuntaan, mutta myös kielteinen kehitys ottaa sijansa.
- ?-merkkikö
En olettanutkaan, että saisin mitään fiksua keskustelua aikaiseksi repliikilläni. Suorasanainen kun olen.
Kiitos siis sinulle fiksusta mielipiteestä, osa otti heti itseensä, mikä varmasti on normaalia.
Minulla oli nuoruudessa onni rakastaa härkämiestä, vaikka elämämme menivätkin eri teille, olemme vielä hyviä ystäviä ja perheemme ovat tekemisissä paljon keskenään. Minä en kaipaa enää hänen läheisyyttään muulla tavoin kuin ystävänä, mutta toki muistan hänet aina elämässäni yli muiden ex-miesten. Jostakin syystä myös minuun hän teki taannoin vaikutuksen.
Siksi jäin miettimään syvällisemmin, mikä aiheuttaa tämän katkeruuden ja kysymysmerkkien tulvan, miksi naiset kuohahtavat näistä härkämiehistä niin paljon. Se syy on se, etteivät he koskaan jätä kylmäksi. Jokainen elää sitten roolinsa omalla tavallaan. Jos minusta ex-mieheni eli tämä härkä olisi ollut läpeensä paska ihminen, en olisi sitä täällä toitottamassa ja varoittelemassa muita. Se siitä syystä, että en jaksaisi nähdä vaivaa moisen takia. Siksi asiasta keskustelu varmastikin helpottaa juuri asianomaisia, joille on köpelösti käynyt, mutta ihan vielä ei ole uskallettu päästää irti.
Minusta tämä ex-härkämieheni ei nyt ole mikään mallimies, mutta jollakin tapaa vetovoimainen ja se oli juuri se sisäinen hehku joka taannoin veti puoleensa. Meillä oli aina hauskaa, laskimme leikkiä paljon ja matkustelimme. Mies ei ole koskaan ollut ainakaan minun seurassani hiljainen. Hän on nuorimman lapseni kummi vaimonsa kanssa ja kaikki tietävät historiamme, mikä muuttui lopulta enemmän ystävyydeksi ja siksi päätimme erota. Hänellä on myös oikein viehättävä mukava vaimo, jonka kanssa olen hyvä ystävä ja hänet tämä mies on tehnyt todella onnelliseksi. Minä myös olen onnellinen nykyisessä avioliitossani, joten olen vain onnekas, että olen saanut härästä hyvän ystävän.
Jokaisessa merkissä on hyvät ja huonot puolensa. Koska olen horoskooppipalstalla, haluan keskustelua horoskooppien vaikutuksista, en mitään faktoja siitä, kuinka yksilöön vaikuttaa muukin kuin horoskooppi. - tuo äskeinen
?-merkkikö kirjoitti:
En olettanutkaan, että saisin mitään fiksua keskustelua aikaiseksi repliikilläni. Suorasanainen kun olen.
Kiitos siis sinulle fiksusta mielipiteestä, osa otti heti itseensä, mikä varmasti on normaalia.
Minulla oli nuoruudessa onni rakastaa härkämiestä, vaikka elämämme menivätkin eri teille, olemme vielä hyviä ystäviä ja perheemme ovat tekemisissä paljon keskenään. Minä en kaipaa enää hänen läheisyyttään muulla tavoin kuin ystävänä, mutta toki muistan hänet aina elämässäni yli muiden ex-miesten. Jostakin syystä myös minuun hän teki taannoin vaikutuksen.
Siksi jäin miettimään syvällisemmin, mikä aiheuttaa tämän katkeruuden ja kysymysmerkkien tulvan, miksi naiset kuohahtavat näistä härkämiehistä niin paljon. Se syy on se, etteivät he koskaan jätä kylmäksi. Jokainen elää sitten roolinsa omalla tavallaan. Jos minusta ex-mieheni eli tämä härkä olisi ollut läpeensä paska ihminen, en olisi sitä täällä toitottamassa ja varoittelemassa muita. Se siitä syystä, että en jaksaisi nähdä vaivaa moisen takia. Siksi asiasta keskustelu varmastikin helpottaa juuri asianomaisia, joille on köpelösti käynyt, mutta ihan vielä ei ole uskallettu päästää irti.
Minusta tämä ex-härkämieheni ei nyt ole mikään mallimies, mutta jollakin tapaa vetovoimainen ja se oli juuri se sisäinen hehku joka taannoin veti puoleensa. Meillä oli aina hauskaa, laskimme leikkiä paljon ja matkustelimme. Mies ei ole koskaan ollut ainakaan minun seurassani hiljainen. Hän on nuorimman lapseni kummi vaimonsa kanssa ja kaikki tietävät historiamme, mikä muuttui lopulta enemmän ystävyydeksi ja siksi päätimme erota. Hänellä on myös oikein viehättävä mukava vaimo, jonka kanssa olen hyvä ystävä ja hänet tämä mies on tehnyt todella onnelliseksi. Minä myös olen onnellinen nykyisessä avioliitossani, joten olen vain onnekas, että olen saanut härästä hyvän ystävän.
Jokaisessa merkissä on hyvät ja huonot puolensa. Koska olen horoskooppipalstalla, haluan keskustelua horoskooppien vaikutuksista, en mitään faktoja siitä, kuinka yksilöön vaikuttaa muukin kuin horoskooppi.moni kakku päältä kaunis mutta se mitä on sisältö voi kaikki ottaa itse selvää.
- omakehu haiskahti
?-merkkikö kirjoitti:
En olettanutkaan, että saisin mitään fiksua keskustelua aikaiseksi repliikilläni. Suorasanainen kun olen.
Kiitos siis sinulle fiksusta mielipiteestä, osa otti heti itseensä, mikä varmasti on normaalia.
Minulla oli nuoruudessa onni rakastaa härkämiestä, vaikka elämämme menivätkin eri teille, olemme vielä hyviä ystäviä ja perheemme ovat tekemisissä paljon keskenään. Minä en kaipaa enää hänen läheisyyttään muulla tavoin kuin ystävänä, mutta toki muistan hänet aina elämässäni yli muiden ex-miesten. Jostakin syystä myös minuun hän teki taannoin vaikutuksen.
Siksi jäin miettimään syvällisemmin, mikä aiheuttaa tämän katkeruuden ja kysymysmerkkien tulvan, miksi naiset kuohahtavat näistä härkämiehistä niin paljon. Se syy on se, etteivät he koskaan jätä kylmäksi. Jokainen elää sitten roolinsa omalla tavallaan. Jos minusta ex-mieheni eli tämä härkä olisi ollut läpeensä paska ihminen, en olisi sitä täällä toitottamassa ja varoittelemassa muita. Se siitä syystä, että en jaksaisi nähdä vaivaa moisen takia. Siksi asiasta keskustelu varmastikin helpottaa juuri asianomaisia, joille on köpelösti käynyt, mutta ihan vielä ei ole uskallettu päästää irti.
Minusta tämä ex-härkämieheni ei nyt ole mikään mallimies, mutta jollakin tapaa vetovoimainen ja se oli juuri se sisäinen hehku joka taannoin veti puoleensa. Meillä oli aina hauskaa, laskimme leikkiä paljon ja matkustelimme. Mies ei ole koskaan ollut ainakaan minun seurassani hiljainen. Hän on nuorimman lapseni kummi vaimonsa kanssa ja kaikki tietävät historiamme, mikä muuttui lopulta enemmän ystävyydeksi ja siksi päätimme erota. Hänellä on myös oikein viehättävä mukava vaimo, jonka kanssa olen hyvä ystävä ja hänet tämä mies on tehnyt todella onnelliseksi. Minä myös olen onnellinen nykyisessä avioliitossani, joten olen vain onnekas, että olen saanut härästä hyvän ystävän.
Jokaisessa merkissä on hyvät ja huonot puolensa. Koska olen horoskooppipalstalla, haluan keskustelua horoskooppien vaikutuksista, en mitään faktoja siitä, kuinka yksilöön vaikuttaa muukin kuin horoskooppi.Paljastuit viimeisestä lauseestasi tyyppi-itsekkääksi häräksi. Kaikkien pitäisi keskustella sinun haluamallasi tavalla, härät ovat kykenemättömiä asettamaan muita itsensä edelle, saatika samalle tasolle.
Härkä masentuu ellei saa sille elintärkeää huomiota.
Älä pihahda arvostelulle:) - härkiä
?-merkkikö kirjoitti:
En olettanutkaan, että saisin mitään fiksua keskustelua aikaiseksi repliikilläni. Suorasanainen kun olen.
Kiitos siis sinulle fiksusta mielipiteestä, osa otti heti itseensä, mikä varmasti on normaalia.
Minulla oli nuoruudessa onni rakastaa härkämiestä, vaikka elämämme menivätkin eri teille, olemme vielä hyviä ystäviä ja perheemme ovat tekemisissä paljon keskenään. Minä en kaipaa enää hänen läheisyyttään muulla tavoin kuin ystävänä, mutta toki muistan hänet aina elämässäni yli muiden ex-miesten. Jostakin syystä myös minuun hän teki taannoin vaikutuksen.
Siksi jäin miettimään syvällisemmin, mikä aiheuttaa tämän katkeruuden ja kysymysmerkkien tulvan, miksi naiset kuohahtavat näistä härkämiehistä niin paljon. Se syy on se, etteivät he koskaan jätä kylmäksi. Jokainen elää sitten roolinsa omalla tavallaan. Jos minusta ex-mieheni eli tämä härkä olisi ollut läpeensä paska ihminen, en olisi sitä täällä toitottamassa ja varoittelemassa muita. Se siitä syystä, että en jaksaisi nähdä vaivaa moisen takia. Siksi asiasta keskustelu varmastikin helpottaa juuri asianomaisia, joille on köpelösti käynyt, mutta ihan vielä ei ole uskallettu päästää irti.
Minusta tämä ex-härkämieheni ei nyt ole mikään mallimies, mutta jollakin tapaa vetovoimainen ja se oli juuri se sisäinen hehku joka taannoin veti puoleensa. Meillä oli aina hauskaa, laskimme leikkiä paljon ja matkustelimme. Mies ei ole koskaan ollut ainakaan minun seurassani hiljainen. Hän on nuorimman lapseni kummi vaimonsa kanssa ja kaikki tietävät historiamme, mikä muuttui lopulta enemmän ystävyydeksi ja siksi päätimme erota. Hänellä on myös oikein viehättävä mukava vaimo, jonka kanssa olen hyvä ystävä ja hänet tämä mies on tehnyt todella onnelliseksi. Minä myös olen onnellinen nykyisessä avioliitossani, joten olen vain onnekas, että olen saanut härästä hyvän ystävän.
Jokaisessa merkissä on hyvät ja huonot puolensa. Koska olen horoskooppipalstalla, haluan keskustelua horoskooppien vaikutuksista, en mitään faktoja siitä, kuinka yksilöön vaikuttaa muukin kuin horoskooppi.Sanooko mitään?
Mistään muusta horoskooppimerkistä et löydä tunnettuja raakalaisia kuin härästä. Huonoa mainosta härille, jos heidän persoonansa kehittyi miksi kehittyi siksi, koska sattuvat syntymään häriksi. "Härkä ei jätä ketään kylmäksi" Tämä kaksikko teki sitä enimmäkseen, jättivät ihmiset kylmiksi. - ?-merkkikö
omakehu haiskahti kirjoitti:
Paljastuit viimeisestä lauseestasi tyyppi-itsekkääksi häräksi. Kaikkien pitäisi keskustella sinun haluamallasi tavalla, härät ovat kykenemättömiä asettamaan muita itsensä edelle, saatika samalle tasolle.
Härkä masentuu ellei saa sille elintärkeää huomiota.
Älä pihahda arvostelulle:)Olen aina ollut ja olen edelleen jousimies.
- slodi
härkiä kirjoitti:
Sanooko mitään?
Mistään muusta horoskooppimerkistä et löydä tunnettuja raakalaisia kuin härästä. Huonoa mainosta härille, jos heidän persoonansa kehittyi miksi kehittyi siksi, koska sattuvat syntymään häriksi. "Härkä ei jätä ketään kylmäksi" Tämä kaksikko teki sitä enimmäkseen, jättivät ihmiset kylmiksi.Nuo temput kuumentavat yhä tunteita..
Stalin oli jousimies ja teki ruumiita enemmän kuin nuo sankarit yhteensä.. - Nimetön
omakehu haiskahti kirjoitti:
Paljastuit viimeisestä lauseestasi tyyppi-itsekkääksi häräksi. Kaikkien pitäisi keskustella sinun haluamallasi tavalla, härät ovat kykenemättömiä asettamaan muita itsensä edelle, saatika samalle tasolle.
Härkä masentuu ellei saa sille elintärkeää huomiota.
Älä pihahda arvostelulle:)ap ja olen härkämies. Kyllä olen laittanut perheeni ja lapseni itseni edelle ja tulen laittamaan ja huomioimaan jatkossakin.
- itsekin härkä N
slodi kirjoitti:
Nuo temput kuumentavat yhä tunteita..
Stalin oli jousimies ja teki ruumiita enemmän kuin nuo sankarit yhteensä..Heh,saa nauraa noin se menee ,että vaikka Hitler ja Hussein,mutta sitten vielä Stalin ...:)
- kirjoitus palstalle
härkiä kirjoitti:
Sanooko mitään?
Mistään muusta horoskooppimerkistä et löydä tunnettuja raakalaisia kuin härästä. Huonoa mainosta härille, jos heidän persoonansa kehittyi miksi kehittyi siksi, koska sattuvat syntymään häriksi. "Härkä ei jätä ketään kylmäksi" Tämä kaksikko teki sitä enimmäkseen, jättivät ihmiset kylmiksi.Taidat olla se yksi ja sama katkera muija tällä palstalla joka on ottanut tehtäväkseen mustamaalata härkiä oikein olan takaa? Kirjoitustyylisi ja kirjoitusvirheesi kun toistuvat turhan usein. Hankkisit elämän ja lopeta valehtelu.
- mutta tähän mennessä
kirjoitus palstalle kirjoitti:
Taidat olla se yksi ja sama katkera muija tällä palstalla joka on ottanut tehtäväkseen mustamaalata härkiä oikein olan takaa? Kirjoitustyylisi ja kirjoitusvirheesi kun toistuvat turhan usein. Hankkisit elämän ja lopeta valehtelu.
kaikki mitä negatiivista on kirjoitettu härkämiehistä olen tunnistanut, ei voi muuta sanoa.
- katkeroituneissa
mutta tähän mennessä kirjoitti:
kaikki mitä negatiivista on kirjoitettu härkämiehistä olen tunnistanut, ei voi muuta sanoa.
itsessään, sillä tuskin hyviä kokemuksia Häristä saaneet kirjoittelevat palstalle, sillä heitä on VARMASTI enemmän kuin tämä pieni katkeroitunut ja kovaääninen valittajien joukko. Ihmisissä on eroja ja varmasti niin Härissä kuin muissakin merkeissä on poikkeuksia ja "huonoja" ihmisiä (katkeroituneiden sanoin). EI pidä YLEISTÄÄ ja vetää yleistäviä johtopäätöksiä. Sitähän myös rasismiksi kutsutaan.
- kirjoittelevat monet
katkeroituneissa kirjoitti:
itsessään, sillä tuskin hyviä kokemuksia Häristä saaneet kirjoittelevat palstalle, sillä heitä on VARMASTI enemmän kuin tämä pieni katkeroitunut ja kovaääninen valittajien joukko. Ihmisissä on eroja ja varmasti niin Härissä kuin muissakin merkeissä on poikkeuksia ja "huonoja" ihmisiä (katkeroituneiden sanoin). EI pidä YLEISTÄÄ ja vetää yleistäviä johtopäätöksiä. Sitähän myös rasismiksi kutsutaan.
jotka haluavat jakaa mielipiteitä härkämiehistä ja niihin mielipiteisiin kuuluu myös negatiiviset asiat, monella on myös oma kokemus asiasta joten ei täällä kukaan harrasta rasismia tai valehtelua, totuus yleensä tuppaa satuttamaan.
- _Jellona_
Niin samaa mieltä olen , sellasia ne härkä miehet on :) Mulla on Härkä mies :D ja yksi entinenkin on Härkä nykyinen hyvä ystävä..
- härkä30m
Tämän naisen haluaisin tavata! Harva osaa ensinnäkin muotoilla tekstinsä noin fiksusti, saati että se vielä olisi monitasoinen ja oivaltava!
Härät ovat kaivanneet kaltaistasi puolustajaa. Kiitämme mylvien =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982