Martin Luther:
Syntisi eivät sentähden tule sinulle anteeksiannetuiksi, että panet niitä pahaksesi. Vaan siihen tarvitaan, että syntisen vaimo paran kanssa juokset Herran Kristuksen luokse etsien Häneltä syntien anteeksiantamusta. Siellä, missä Kristus, Pyhä Henki, ei ole läsnä sanaa kirkastamassa ja sillä ihmisiä lähestymässä, ei voi syntyä elävää, vanhurskauttavaa uskoa, vaikka sydämet olisivat tulvillaan Jumala-kaipuuta, vieläpä syntejään tunnustaisivat ja anteeksi anoisivat.
Yhä uudelleen kohottaa päätään tuo väärä oppi, että ihminen voisi muka tulla kristityksi ja pysyä sellaisena vain Raamatun välityksellä
Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovansa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotakin Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä sieltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiviä, vaan se on joukko kristinuskoisia ihmisiä; heihin tulee sinun pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan.
Ja sellaisia ihmisiä (kristityitä) täytyy aina olla maan päällä, vaikka niitä olisi useampia kuin yksi tai kaksi. Sellaisia vanhoja on valitettavasti ainoastaan vähän, ja jotka eivät sitä ole, heidän ei pitäisi lukea itseään lainkaan kristityiksi, eikä heitä pitäisi lohduttaakaan, ikäänkuin he olisivat kristittyjä lörpöttelemällä paljosta syntien anteeksiantamuksesta ja Kristuksen armosta, kuten antinomistit tekevät.
Etkä sydämestäsi riemastuisi, jos tietäisit jonkun paikan, missä Jumala tahtoisi sinua puhutella? Jopa jos saisimme kuulla enkelin puhuvan, totta juostaisiin silloin vaikka maailman ääriin asti. Mutta emmekö ole hulluja, surkeita, ja kiittämättömiä ihmisiä, jotka emme kuule mitä meille sanotaan? Tuossa seisoo Raamattu todistuksena, että Jumala puhuu meidän kauttamme, ja että se on yhtä paljon, kuin jos Hän itse puhuisi omalla suullaan. Kenelle muulle siis valittaisit syntejäsi, kuin Jumalalle? Mutta mistä Hänet löydät muualta, kuin veljestäsi? Hän sinua sanalla vahvistaa ja auttaa.
Raamatun tulee olla hallitsevana ruhtirattarena: sitä on kaikkien alamaisesti kuuleminen ja noudattaminen. Ei sen mestareita, oikojia ja tuomareita, vaan aivan yksinkertaisesti sen todistajia, oppilaita ja tunnustajia tulee kaikkien olla, olkootpa sitten Paaveja, Lutheruksia, Augustinuksia tai vaikkapa enkeleitä taivaasta. Eikä mitään muuta oppia saa seurakunnassa julistaa tahi kuulla kuin Jumalan puhdasta sanaa, se on pyhää Raamattua, tai muutoin olkoot sekä opettajat että kaikki heidän oppinsa kirotut. Sen tähden ei saa uskoa minua, ei kirkkoa, ei isiä, ei apostoleita, eikä taivaan enkeleitä, jos opetamme Jumalan sanaa vastaan. Mutta Jumalan sana pysyy iankaikkisesti. Ei kukaan mielellänsä sano kirkon erehtyvän ja kuitenkin täytyy myöntää sen niin tekevän, jos se vaan opettaa jotakin perustumatta Raamatun sanaan tai tätä vastaan.
Syntisi eivät sentähden tule sinulle anteeksiannetuiksi, että panet niitä pahaksesi. Vaan siihen tarvitaan, että syntisen vaimo paran kanssa juokset Herran Kristuksen luokse etsien Häneltä syntien anteeksiantamusta. Siellä, missä Kristus, Pyhä Henki, ei ole läsnä sanaa kirkastamassa ja sillä ihmisiä lähestymässä, ei voi syntyä elävää, vanhurskauttavaa uskoa, vaikka sydämet olisivat tulvillaan Jumala-kaipuuta, vieläpä syntejään tunnustaisivat ja anteeksi anoisivat.
Yhä uudelleen kohottaa päätään tuo väärä oppi, että ihminen voisi muka tulla kristityksi ja pysyä sellaisena vain Raamatun välityksellä
Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovansa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotakin Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä sieltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiviä, vaan se on joukko kristinuskoisia ihmisiä; heihin tulee sinun pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan.
Ja sellaisia ihmisiä (kristityitä) täytyy aina olla maan päällä, vaikka niitä olisi useampia kuin yksi tai kaksi. Sellaisia vanhoja on valitettavasti ainoastaan vähän, ja jotka eivät sitä ole, heidän ei pitäisi lukea itseään lainkaan kristityiksi, eikä heitä pitäisi lohduttaakaan, ikäänkuin he olisivat kristittyjä lörpöttelemällä paljosta syntien anteeksiantamuksesta ja Kristuksen armosta, kuten antinomistit tekevät.
Etkä sydämestäsi riemastuisi, jos tietäisit jonkun paikan, missä Jumala tahtoisi sinua puhutella? Jopa jos saisimme kuulla enkelin puhuvan, totta juostaisiin silloin vaikka maailman ääriin asti. Mutta emmekö ole hulluja, surkeita, ja kiittämättömiä ihmisiä, jotka emme kuule mitä meille sanotaan? Tuossa seisoo Raamattu todistuksena, että Jumala puhuu meidän kauttamme, ja että se on yhtä paljon, kuin jos Hän itse puhuisi omalla suullaan. Kenelle muulle siis valittaisit syntejäsi, kuin Jumalalle? Mutta mistä Hänet löydät muualta, kuin veljestäsi? Hän sinua sanalla vahvistaa ja auttaa.
Raamatun tulee olla hallitsevana ruhtirattarena: sitä on kaikkien alamaisesti kuuleminen ja noudattaminen. Ei sen mestareita, oikojia ja tuomareita, vaan aivan yksinkertaisesti sen todistajia, oppilaita ja tunnustajia tulee kaikkien olla, olkootpa sitten Paaveja, Lutheruksia, Augustinuksia tai vaikkapa enkeleitä taivaasta. Eikä mitään muuta oppia saa seurakunnassa julistaa tahi kuulla kuin Jumalan puhdasta sanaa, se on pyhää Raamattua, tai muutoin olkoot sekä opettajat että kaikki heidän oppinsa kirotut. Sen tähden ei saa uskoa minua, ei kirkkoa, ei isiä, ei apostoleita, eikä taivaan enkeleitä, jos opetamme Jumalan sanaa vastaan. Mutta Jumalan sana pysyy iankaikkisesti. Ei kukaan mielellänsä sano kirkon erehtyvän ja kuitenkin täytyy myöntää sen niin tekevän, jos se vaan opettaa jotakin perustumatta Raamatun sanaan tai tätä vastaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
näyttää Lutherillakin olevan se käsitys, että lammashuone on löydettävä jostain.
Kysyn vielä, mistä teoksesta tämä on?
Zidbeckin kirjassa on ollut osa. Nyt sain lukea hieman laajemmin. Kiitos kirjoittajalle.
Lähden kommentissani siitä, että tämä on vastaveto tuolla alempana olevalle keskustelulle, jossa puhuimme julistajan pätevyydestä ja Sanan uskomisesta.
Kysyn veeälliltä, olemmeko nyt taas siinä tilanteessa kuin Luther aikoinaan katolisessa kirkossa, että vain pieni (veeällien) joukko on se lammashuone, joka pitää löytää. Koko muu luterilainen kirkko on mennyt väärään.
Kun siis tänään aamupäivällä kuuntelin paikallisradion jumalanpalveluksen ja mielessäni osallistuin synnintunnukseen ja luterilaisen papin julistamaan synninpäästöön, niin se oli turhaa. Paitsi tietysti silloin, jos pappi olikin vl. Pitäisikö minun nyt jotenkin varmistaa, oliko pappi varmasti veeällien mukaan oikein uskomassa? Ja jos hän oli vl, olenko minäkin nyt vl, koska uskoin?