HARKINTAA ELÄMÄNVALINNOIISSA!

Minäkin olen jaksanut pitää vielä hyvää isä kuvaa lapselleni, vaikka isä taitaa kuulua ketkujen kuninkaiden joukkoon. Se rassaa välillä arkeamme todella paljon, varsinkin kun näen pettyneen lapsen, kun isukki ei tullutkaan. Voiko julmempaa kokea kuin oman lapsen surun. Joskus toivoisin, että mies edes kerran älyäisi mitä lapselleen tekee, mutta ei, minä pyyhin kyyneleet ja vakuutan, että kyllä isä välittää, mutta ei osaa kertoa sitä.

Eron jälkeiseen huoltajuuteen on tässä maassa niin monta tapaa kuin on eronneita vanhempia. Meillä (olen isä) lapset olivat eron jälkeen vuoroviikoin, kunnes lasten äiti halusi jotain muuta. Lapset halusivat olla vuoroviikoin, mutta äiti väitti muuta. Lasten äidin ei tarvinnut neuvotella asioista, koska hänellä oli kaikki lapset nimissään hän sillä hän ajoikin asiaansa eteenpäin. Kävimme toki "neuvotteluja" jossa oli asianajajat ja sosiaalipuolen ihmisiä mukana. Minulle tarjottiin aina jotain ota tai jätä periaatteella. Neuvottelusta ei ollut tietoakaan.

Äiti sanoi yhdessä neuvottelussa että meille riittää että hoidamme tekstiviestein lapsiamme koskevat asiat. Minusta aiemmin käytössä ollut reissuvihko ja keskustelut olisivat olleet lasten kannalta paras ratkaisu. Tuo että lasten äiti sanoi noin tarkoitti että minulla ei olisi oikeutta soittaa hänelle (eikä hänelle voikkaan soittaa koska ei tiedä mistä päin tuulee) mutta hänellä on oikeus soittaa minulle. Hän on soittanutkin useita kertoja (esim. neljä kertaa melkein heti tuon neuvottelun jälkeen) hoitaakseen asioita.

Meidän tapauksessa on suunnaton virhe antaa toiselle vanhemmalle vallan avaimet käteen eli kaikkien lasten osoite. Viimeisin osoitus diktatuurista oli se kun 14 vuotta vanha poikani ei enää saanut tulla niillä viikoilla kun oli äitinsä luona minun luokse töihin (9-15). Ja kun asiaa kysyin asianajajalta niin lapsilla on oikeus "tavata" etävanhempaa eli minua joka toisen viikon. Eli äiti saa tehdä noin vaikka poikani ja minä olimme hiukan ihmeissään. Mutta minkäs teet.

Lasten äidin mielivaltainen käytös on aiheuttanut myös sen että olen jo ajatellut että muutan pois jonnekin kauemmaksi. Naiset etenkin lähivanhemmat tuskin tätä käsittävät mutta jos on kaksi vanhempaa jotka haluavat olla omille lapsilleen vanhempi niin eikö heillä tulisi olla tasavertaiset oikeudet? Minulta on viety oikeus olla normaali vanhempi sillä että oikeuteen mentiin ja väitettiin että olemme huonoissa väleissä. Tottakai olimme, koska silloin lasten äidin asema ja se mitä hän haki oikeudelta parani. Eikö tämä ole hieman outoa.

Positiivinen asia on se että osaamme pitää lapsillemme rajat ja hyvin yhtenäiset.

Tässä ajassa, kun erojen määrä on vakiintunut korkeaksi, pitäisi löytää yhdenmukaiset ja yhteiset säännöt ja rutiinit. Se, että toiselle vanhemalle annetaa lupa ja oikeus sooloilla, antamalla hänelle yksinmääräämisoikeus lapsiinsa. Yhteiskunta vaan edelleenkin suosii ja olettaa, että äiti olisi isää tärkeämpi tai osaisi järjestää arjen asiat jotenkin paremmin.

Uuteen elmäntilanteeseen tulisi mukautua, vaikka elämä onkin joskus surullista ja julmaa. Aikuisen tulisi osata olla siirtämättä omia ongelmiaan lastensa hartelle, ei lapsen tarvitse tietää, mitä vanhemmat ajattelavat entisistä puolisoistaan. Ei lapselle tai lapsen kuullen, voi ruveta syyllistämään tai arvostelemaan toista vanhempaa.

Ei isät ja äidit ole koskaan täydellisiä, heissä on vikoja ja puutteita, hyvinkin äärinmäiseen rajaankin saakka. Se, että he eivät olleet puolisona edes kyllin hyviä, ei pois sulje sitä, että he eivät olisi kyllin hyviä vanhempia. Pitäisi vaan osata asettua toisen asemaan ja nostaa katse omasta navasta peiliin, että se toinen vanhemista on menettänyt, ehkä paljon enemmän kuin itse, esim. yhteisen arjen jakamisen lapsensa kanssa. Sehän on eron järkyttävin seuraus. Siinä ei välttämättä tiedosta omaa merkitystä lapsen vanhempana.

Siihenkin on mukauduttava, että toisella vanhemmalla ei olekkaan tahtoa ja tunteita olla eron jälkeen vanhempi lapsilleen. Se pitää vaan tiedostaa lapselle, että hänen ei tarvitse tuntea siitä syyllisyyttä, lapsi pitää vapauttaa kaikesta vastuusta, vastuu on aina vanhemmilla. Se kenen vastuulla lapsi on, ei voi jäädä siihen tunteeseen vellomaan vaan pitää näyttää, että me kyllä pärjätään, kaikesta huolimatta.

iHMISET OVAT järkyttävän lihavia tulevaisuudessa ja entistäkin enemmän syödään lääkkeitä kun kukaan ei enään liiku. Kauheat läskikasat eivät näy lenkkipoluilla ja kävelelevät jo porrkkien kanssa kaakertaen ne vähäisetkin. Lääketeollisuus vain kukoistaa kun suomalaiset hukkuu läskeihinsä!

Siis täytyy olla täysin vähä- älyinen ihminen joka heti kakaraa puskee joka suhteeseen ja opettajat kärsii ym. koulussa kun kaikkia paskoja joutuu työstään. kasvatusvastuun vASTUUTTOMAT vanhenmmat työntää niin mielellään koko yhteiskunnalle. Samoin täälläkin minun olisi pitänyt huoölehtia naapurin kakaroista joita siis en ole itse tehnyt! Vanhemmat makaa kotona tekemättä mitään. Muutakuin naimataidot on mutta yläpäässä ei mitään järkeä!