Kysymys äideille

Hei!

Nyt haluan mielipiteitä naispuplisilta henkilöiltä, etenkin äideiltä. Perheessämme oli vielä pari vuotta sitten kaksi lasta, kunnes vaimoni halusi vielä kolmannen. Lapsi syntyi, ja kaikki tuntui menevän pieneen. Älkää nyt käsittäkö väärin, sillä rakastan lapsiani, enkä edes voisi kuvitellakaan eläväni ilman lapsiamme.
Vaimoni vaan muuttui niin erilaiseksi. Vaikka tekisin mitä, mikään ei riitä. Vaikka yrittäisin puhua, niin olen "itsekäs omaa etuaan ajava sika" tai vastaavaa.

Minä olen perheessämme se, joka tekee melkein kaiken. Pesen pyykkiä joka ikinen päivä, täytän/tyhjennän astianpesukoneen, imuroin, teen ruokaa, hoidan laskut, ulkoilutan koirat. Teen lapsille aamupalaa joka ikinen päivä, kuljetan lapset päiväkotiin, käyn kaupassa, käytän autot huollossa. Leikkaan pihalta ruohon, ja siinä sivussa yritän rempata puoliksi valmista taloamme. Minä opetan lapsia ajamaan pyörällä, ja käyn heidän kanssa uimakoulussa. Ei se riitä.

En edes tiedä, että mitä teen väärin! Vaimoni ei toisin sanoen tee muuta kuin huvittelee kaupungilla kavereiden kanssa, harrastaa kaikennäköistä. Jos yritän puhua asiasta asialliseen sävyyn, niin vaimoni ärsyyntyy entistä enemmän, ja huutaa päin näköä, että olen turhamaisin ja patalaiskin tapaamansa mies.

Ymmärrän, että vaimoni on kokenut kovia kolmea lasta synnyttäneenä, mutta mielestäni tämä on jo epäreilua. Hänellä on sentään vielä ystäviä. Oli minullakin paaaljon ystäviä, muttei enää. Kukapa sellaisen tyypin ystävä olisikaan, joka ei tee muuta kuin kotiaskareita. Nykyään minun ja vaimoni keskustelu rajoittuu siihen, että vaimoni saarnaa minulle, mitä minun pitäisi tehdä jne. Olen yrittänt jakaa kotitöitä, mutta ei se onnistu. Vaimoni sanoo selitykseksi sen, että hänellä on parempaa tekemistä. Parempaa tekemistä = kierrellä kaupoilla kavereiden kanssa, shoppailla kaikkea kallista, ja viettää iltoja kaveriporukoiden kanssa ravintolassa.

Olen kohta vaipunut epätoivoon, ja kohta en yksinkertaisesti enää jaksa! Mitä tekisitte, jos olisitte mies, ja teidän vaimonne käyttäytyisi näin?
14773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

perheenisältä!
Jos kertomasi pitää paikkansa, on eukkosi idiootti.
Vain yksi neuvo: jätä työnteko vähemmälle ja ala naida eukkoasi enemmän! Kokeile oikein kunnon kuuria, niin eiköhän valitukset ja menohalut vähene!

Äänestä

Tuossa vaiheessa istuttaisin eukon sohvalle, toisin lasin viiniä käteen ja sanoisin että rakkaani, nyt kerron sinulle jotain. En ole yksinhuoltaja enkä sellaiseksi tahdo ruveta, mutta tilanne on nyt se että sellainen olen. Sinä sanot että sinulla on parempaa tekemistä kuin kotisi ja perheesi. En ole samaa mieltä. Eli nyt teemme näin; joko sinä kerrot mikä on vialla otta voimme korjata sen yhdessä, koska tahdon takaisin sen vaimon joka minulla oli, tai minä mietin uudelleen haluanko olla suhteessa ihmisen kanssa joka ei tuo suhteeseen mitään. Tiedän että sinä olet loistava äiti, että osaat olla, ja minä ihmettelen missä on mennyt vikaan että olet muuttanut tärkeysjärjestystäsi. Mutta TÄMÄ tilanne ei jatku tästä enää, ongelma joko selvitetään tai tilanne muuttuu muuten.

Se pitäisi vian onnistua kertomaan rauhallisesti, huutamatta, tiuskimatta ja vittuilematta, niin että viesti kuunnellaan eikä aleta samantien puolustautua. Ehkä jokin menee jopa läpi. Jokin syy siihen on oltava että nainen noin muuttuu, tähän asti olet ihailtavasti homman hoitanut ja ollut kärsivällinen utta ilmeisesti se ei mene itsestään ohi.

***

Äänestä

Siltä vaikuttaa. Tällä palstalla on viimeaikoina esiintynyt kummallisen usein miespuolisen marttyyrin vuodatuksia.

No, oli miten oli, tuo kuvailemasi tilanne on arkielämää monellekin naiselle.

Epäolen vahvasti, että sinäkin olet nainen, oletko?

Äänestä
  • passiox - Luuletko, että minulla olisi kolmen lapsen "yksinhuoltajaisänä" aikaa provoilla jossain hiton keskustelupalstalla päivät pitkät? Minä en tiedä, onko tällä palstalla ennen jotain provoilua ollut, koska en ole palstaa koskaan ennen lukenut. Toisin sanoen ei voisi vähempää kiinnostaakaan mitä joku aloitusviestistäni ajatteleekaan.

    Tänään oli sentään poikkeuspäivä. Vaimoni on lapsien kanssa vanhempieni luona, ja palaa vasta ylihuomenna. Nytkin kun olen pari päivää yksin kotona, niin saan edes hetken huokaista. Onhan minulla niskani päällä siltikin kotityöt, omat työt, talon rakenpaminen jne jne...

    Ja minulle on ihan sama, luuleeko koko puoli suomea minua naiseksi tai vaikka hevoseksi. Tässä mielentilassa ei kiinnostakaan.

    Anteeksi, kun olin vähän suorasanainen, mutta en nyt jaksa kaunistella asioita.

    Äänestä

olen täysin samaa mieltä edellisten kanssa, istuta vaimosi tiukasti alas juttelemaan, tai sitten kokeilette yhteistä parisuhdeneuvontaa/terapiaa. Vaimollasi on todennäköisesti iskenyt jokin kriisi (varhainen tai varsinainen keski-ikä), jonka takia nyt on ajattelematon ja itsekäs.

Meidän perheessä tilanne on täysin päinvastainen, eli minä teen samat asiat kuin sinä ja mieheni toimii kuten vaimosi... okei, en kyllä remppaa taloa, se tehtiin jo ennen lapsia...

Kuulostat kyllä täydelliseltä isältä ja aviomieheltä...moni mies ei edes välittäisi yrittää korjata asiaa, vaan lähtisi saman tien menemään..

Kaikki kunnioitus sinulle ja toivottavasti saatte asiat järjestymään parhaiten päin molempien kannalta.

Äänestä
  • Moni on sanonut, että kuulostan niin hyvältä isältä. Jos teen kaiken oikein, ja yritän olla hyvin käyttäytyvä, antaa vaimolle omaa aikaa ja tilaa, niin mitä teen väärin?! Itse olen niin väsynyt, etten kohta enää jaksa. Mitäs silloin käy, kun joku aamu en yksinkertaisesti jaksa nousta sängystä, ja mennä laittamaan lapsille aamupalaa? Olen kuin itseni ja parheeni vankina.
    Välillä tulee mietittyä, että mikä saa minut nousemaan aamulla. hetkeäkään epäröimättä: lapset. Ne on ainoa asia, jonka takia yritän jaksaa.

    Aina kun otan vaimoni kanssa asian puheeksi, niin tämä vain kimpaantuu heti, vaikka itse olisin kuinka rauhallinen ja asiallinen. Jos pyydän tätä kertomaan, että mitä teen väärin, niin siitäkin seuraa aina koko loppupäivän mittainen mykkäkoulu.

    Äänestä

  • Kyllästynyt mies kirjoitti:

    Moni on sanonut, että kuulostan niin hyvältä isältä. Jos teen kaiken oikein, ja yritän olla hyvin käyttäytyvä, antaa vaimolle omaa aikaa ja tilaa, niin mitä teen väärin?! Itse olen niin väsynyt, etten kohta enää jaksa. Mitäs silloin käy, kun joku aamu en yksinkertaisesti jaksa nousta sängystä, ja mennä laittamaan lapsille aamupalaa? Olen kuin itseni ja parheeni vankina.
    Välillä tulee mietittyä, että mikä saa minut nousemaan aamulla. hetkeäkään epäröimättä: lapset. Ne on ainoa asia, jonka takia yritän jaksaa.

    Aina kun otan vaimoni kanssa asian puheeksi, niin tämä vain kimpaantuu heti, vaikka itse olisin kuinka rauhallinen ja asiallinen. Jos pyydän tätä kertomaan, että mitä teen väärin, niin siitäkin seuraa aina koko loppupäivän mittainen mykkäkoulu.

    Sinun ei tarvitse kysyä vaimoltasi mitä teet väärin, koska et tee muuta väärin, paitsi annat pompottaa itseäsi. Sen sijaan luettele hänelle ne asiat, joita sinä teet ja sitten pyydä (käske) häntä luettelemaan ne asiat, joita HÄN tekee perheenne hyväksi. Ja luettele vielä ne asiat, joita hän voisi tehdä enemmän/paremmin.

    Hän kimpaantuu todennäköisesti siksi, koska tietää tekevänsä jotain väärin, ja heittäytyy siksi puolustuskannalle. Sitä sanotaankin, että hyökkäys on paras puolustus. Sinun täytyy ehdottomasti laittaa kova kovaa vasten, eikä nöyristellä vaimoasi enää. Vie lapset vaikka hoitoon ja istutat emännän alas ja pyydät selitystä hänen käytökselleen ja teet selväksi miten asioiden tulee muuttua, jos hän haluaa perheenne pysyvän kasassa. Jos vaimosi alkaa raivota , anna hänen rauhassa tehdä niin, jonka jälkeen hänen hieman rauhoituttuaan on helpompi saada hänet kuuntelemaan ja ehkä jopa keskustelemaan. Älä missään nimessä anna hänen sättiä itseäsi, ja jos hän niin tekee, muista, että sinä olet oikeassa. Parasta olisi hakea yhdessä (pakoita vaimosi) ammattiapua tai sitten vaihtoehtona on eroaminen, jolloin lapset luonnollisestikin jäävät sinulle, eihän vaimoasi äitiys kiinnosta. Tee tämäkin hänelle selväksi. Ja pidä kiinni päätöksestäsi! Voit uhata puhua vaikka hänen äidilleen(ei tarvitse oikeasti, ellet ole todellä läheinen hänen kanssaan), jos se jotain muuttaisi.

    Ovatko muut huomanneet vaimosi käytöksen ja ehkä samaa mieltä kanssasi? Ehkä hänen ystävänsä tai yhteiset ystävänne?

    Hän ei arvostelusta todellakaan ole mielissään, koska kukaan äiti ei halua kuulla arvosteltavan itseään tai lastenkasvatus/kodinhoitokykyään, vaikka ei hoitaisikaan niitä kunnolla, mutta jossain vaiheessa hänenkin on herättävä todellisuuteen, viimeistään siinä vaiheessa kun sinä otat lapset ja lähdet (heität emännän pellolle) ja hän saa jatkaa "sinkkuelämäänsä" oikeasti sinkkuna! Uhkavaatimuksia on aina inhottava esittää, mutta joskus mikään muu ei vain toimi... Ja jos ei toimi nytkään, sinulle ja lapsille on silloin parasta jatkaa keskenänne matkaa, ainakin toistaiseksi. Jos vaimosi silloin heräisi todellisuuteen... Ammattiapua kuitenkin suosittelen, hyvällä tai pahalla...

    ja jos yrittämisestä huolimatta epäonnistut, ei ole enää sinun velvollisuutesi jaksaa enää katsoa vaimosi vastuuntunnotonta käytöstä.

    Äänestä

Ilmoitat itse jatkossa että sinulla on muuta tekemistä, kun vaimo latelee tehtävä listaansa? ilmoitat vaimolle illalla että sinä teet huomenna sitä ja tätä, joten jos vaikka vaimosi veisi lapset päiväkotiin aamulla.
juu todennäköisesti hän suuttuu, mutta pistänee myös ajattelemaan, mikäli hän ei ole täysin itsekäs ja narsistinen ihminen.
toivottavasti saatte keskuteluyhteyden pian takaisin!

Äänestä

Hankkikaa apua, siis hanki apua. Tulevat kyllä kotikäynneille erikseen pyydettäessä.

Äänestä
  • Ajattelin alkuun itsekin, että käytös saattaa johtua masennuksesta tai jostain muusta vastaavasta. Huomaan sen siinä vaiheessa, kun joku arvostelee vaimoani esim lasten kasvatuksessa. Muutaman viikko sitten tämä otti kauhean raivarin, sillä anoppi vähän kohteliaisuuden nimissä kehoitti tekemään jotakin...

    Luulen, että olisi kaipin puolin parempi olla yksinhuoltaja, mutten vain oikein voi. Tai voisinhan minä teoriassa, muttei se käytönnössä onnistuisi. Rakastan kuitenkin vaimoani oikkuineen päivineen, ja haluan, että lapset saavat tasapainoisen elämän ja rakastavat vanhemmat. Itse olenkin koittanut olla lapsille kunnollinen roolimalli, mutta minkäs teet...
    Nuorimmainen on kuitenkin vasta 6kk...

    Äänestä

  • mitenkään väheksymättä kyseitä oire ryhmää, mutta hei, se ei aina ole vastaus kaikkeen...Äidillä pitää olla ainakin vähintään, joku diaknoosi, kun hän ei ole perinteiseen äiti rooliin mukaudu.

    Äänestä

  • taas tuli kirjoitti:

    mitenkään väheksymättä kyseitä oire ryhmää, mutta hei, se ei aina ole vastaus kaikkeen...Äidillä pitää olla ainakin vähintään, joku diaknoosi, kun hän ei ole perinteiseen äiti rooliin mukaudu.

    hyvä olla diagnoosi. Jos äiti täysissä järjissään käyttäytyy noin, hän ansaitsee syytteen lasten heitteillepanosta.

    Siihen äidin rooliin on joko mahduttauduttava tai annettava lapset pois.

    Äänestä

  • Kyllästynyt mies kirjoitti:

    Ajattelin alkuun itsekin, että käytös saattaa johtua masennuksesta tai jostain muusta vastaavasta. Huomaan sen siinä vaiheessa, kun joku arvostelee vaimoani esim lasten kasvatuksessa. Muutaman viikko sitten tämä otti kauhean raivarin, sillä anoppi vähän kohteliaisuuden nimissä kehoitti tekemään jotakin...

    Luulen, että olisi kaipin puolin parempi olla yksinhuoltaja, mutten vain oikein voi. Tai voisinhan minä teoriassa, muttei se käytönnössä onnistuisi. Rakastan kuitenkin vaimoani oikkuineen päivineen, ja haluan, että lapset saavat tasapainoisen elämän ja rakastavat vanhemmat. Itse olenkin koittanut olla lapsille kunnollinen roolimalli, mutta minkäs teet...
    Nuorimmainen on kuitenkin vasta 6kk...

    taitaa vaimollasi olla pahemmanpuoleinen kriisikausi meneillään ja asennevika kaiken lisäksi. Eipä tuossa tilanteessa enää auta muu kuin hakea ulkopuolista, mielellään ammattilaisen apua. Voisivatkohan lisäksi esim vaimosi vanhemmat puhua hänelle? Onko heillä mitään aavistusta tilanteen vakavuudesta?

    Oliko vaimosi samanlainen ennen kolmatta lasta, vai hoitiko hän hommansa niin kuin äidin kuuluu?

    Äänestä

No varmasti kyllästyttää!

Meidän perheessämme (1,5-v tytär ja toinen lapsi on tulossa pian) on selkeä työnjako. Minä laitan ruuan ja hoidan vieraiden tarjoilut (organisoin myös kauppalistat), huolehdin vaatehuollosta sekä hoidan tyttäremme juoksevat asiat (neuvola, muskari, hankinnat jne.)

Miehelle kuuluu tietysti auton ja pyörien huolto ym. perinteiset miesten remppatyöt. Hän kantaa vahvempana mattoja ulos ja imuroi (minä heilun rätin ja aineiden kanssa) sekä hän hoitaa tyttäremme ulkoilut kaksi kertaa päivässä. Noihin ulkoiluihin kuuluu myös mahdolliset uimareissut ja meilläkin harjoitellaan juuri kolmipyöräilyä.

Omista menoista sovitaan hyvissä ajoin. Tänä kesänä molemmilla on ollut hieman omaa ja yksinäistä lomaa, ja sillä aikaa toinen on ollut vastuussa tyttären hoidosta.

En voisi edes kuvitella, että mieheni ottaisi noin aktiivisesti ja kokonaisvaltaisesti osaa kodin töihin mitä sinä. Vaikka hän ei ole ikinä hellan tai pyykkikoneen ääressä, niin arvostan jo sitäkin "vähää", mitä hän yhteisen taloutemme eteen tekee.

Mielestäni vaimosi ei voi vedota loputtomasti synnytyksiin ja niiden tuomaan tuskaan, varsinkin kun joistakin voi olla aikaa jo useampi vuosi. Huonoja tekosyitä! Jos perhe-elämän pyörittäminen on todellakin noin työlästä hänelle, niin kannattaisi varmaan hakea apua jostakin päiväkotia järeämmästä laitoksesta.

Ikävä kyllä monia perheitä seuratessa tuntuu, että emännät sen kun laiskistuvat. Päivät ollaan kotona lasten kanssa, ja heti kun mies tulee töistä, painutaan kartsalle ja mies saa tehdä kotona toisen työpäivän putkeen. (vrt. Kari Hotakaisen käsite "kotirintamamies") Ei ole lainkaan tavatonta, että perheissä mies hoitaa laillasi kaiken mahdollisen ja vaimo levittää takapuolta sohvalla ja nalkuttaa, kun elämä on niin tylsää.

Eipä ole ihme, jos jossakin vaiheessa alkaa piiputtaa ja ruoho alkaa vihertää aidan toisella puolella. Oli kyse sitten laiskasta vaimosta tai miehestä. Kysyitkin neuvoja tilanteeseen. No, jos rakentava keskustelu ei mene perille, niin tuossa tilanteessa voisin ehdottaa jo jonkunlaista asumuserokokeilua. Ei kenenkään ihmisen tarvitse olla toisen kynnysmattona, palvelijana tai jätesäkkinä, johon kaikki paska puretaan. Ota kurinpalautus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt mies kirjoitti:

Hei!

Nyt haluan mielipiteitä naispuplisilta henkilöiltä, etenkin äideiltä. Perheessämme oli vielä pari vuotta sitten kaksi lasta, kunnes vaimoni halusi vielä kolmannen. Lapsi syntyi, ja kaikki tuntui menevän pieneen. Älkää nyt käsittäkö väärin, sillä rakastan lapsiani, enkä edes voisi kuvitellakaan eläväni ilman lapsiamme.
Vaimoni vaan muuttui niin erilaiseksi. Vaikka tekisin mitä, mikään ei riitä. Vaikka yrittäisin puhua, niin olen "itsekäs omaa etuaan ajava sika" tai vastaavaa.

Minä olen perheessämme se, joka tekee melkein kaiken. Pesen pyykkiä joka ikinen päivä, täytän/tyhjennän astianpesukoneen, imuroin, teen ruokaa, hoidan laskut, ulkoilutan koirat. Teen lapsille aamupalaa joka ikinen päivä, kuljetan lapset päiväkotiin, käyn kaupassa, käytän autot huollossa. Leikkaan pihalta ruohon, ja siinä sivussa yritän rempata puoliksi valmista taloamme. Minä opetan lapsia ajamaan pyörällä, ja käyn heidän kanssa uimakoulussa. Ei se riitä.

En edes tiedä, että mitä teen väärin! Vaimoni ei toisin sanoen tee muuta kuin huvittelee kaupungilla kavereiden kanssa, harrastaa kaikennäköistä. Jos yritän puhua asiasta asialliseen sävyyn, niin vaimoni ärsyyntyy entistä enemmän, ja huutaa päin näköä, että olen turhamaisin ja patalaiskin tapaamansa mies.

Ymmärrän, että vaimoni on kokenut kovia kolmea lasta synnyttäneenä, mutta mielestäni tämä on jo epäreilua. Hänellä on sentään vielä ystäviä. Oli minullakin paaaljon ystäviä, muttei enää. Kukapa sellaisen tyypin ystävä olisikaan, joka ei tee muuta kuin kotiaskareita. Nykyään minun ja vaimoni keskustelu rajoittuu siihen, että vaimoni saarnaa minulle, mitä minun pitäisi tehdä jne. Olen yrittänt jakaa kotitöitä, mutta ei se onnistu. Vaimoni sanoo selitykseksi sen, että hänellä on parempaa tekemistä. Parempaa tekemistä = kierrellä kaupoilla kavereiden kanssa, shoppailla kaikkea kallista, ja viettää iltoja kaveriporukoiden kanssa ravintolassa.

Olen kohta vaipunut epätoivoon, ja kohta en yksinkertaisesti enää jaksa! Mitä tekisitte, jos olisitte mies, ja teidän vaimonne käyttäytyisi näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu