Inhottava

Inhottava tosiaan, pekään kuollakseni oksentamista. Onneksi olen nyt huomannut että moni muukin pelkää sitä, ettei se olekaan niin harvinainen pelko. Menen ihan paniikkiin jos joku antaa ylen. Saatan pelätä seuraavat kaksi viikkoa että tauti tarttuu minuun. Jos itse joudun antamaan ylen suurinpiirtein kuolen. Jossain vaiheessa en pystynyt edes sanomaan koko oksentaminen sanaa. Pelko rajottaa normaalia elämääkin, tosi harmillista. Lisäksi kärsin refluksi taudista (mahaportin sulkijalihaksen rappeuma), eli kummallista huonoa oloa on aina välillä ja silloin vain tärisen pelosta. Pelkoa on kestänyt nyt jo ainakin viisitoista vuotta, ylikin. Että harmittaa.
2332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsellä on sama voimakas oksentamisen pelko. Pesen käsiäni usein tartuntojen ehkäisemiseksi, tarkistan ruokien viimeiset käyttöpäivät tarkkaan,en halua mennä juhliin / bileisiin, jossa mahdollisesti juodaan liikaa alkoholia ja usein koko kroppani tärisee ja minun tulee kylmä jos alan jossain tilanteessa pelätä jonkun huonovointisuutta. Pelko on läsnä jatkuvasti, mutta onneksi välillä on vähän parempia jaksoja eikä asia pyöri tuolloin ihan niin paljon mielessä. Välillä pelko hallitsee hyvin kokonaisvaltaisesti elämääni enkä voi kunnolla keskittyä elämäni mukaviin asioihin.

Äänestä
  • Jari Sarasvuokin kuulemma kärsii tästä pelosta. Talvisin tulee mullakin käsiä kuurattua. Voinkohan yleensä ikinä hankkia lasta kun tuntuu että ne puklaa ensmäset kymmenen vuotta kokoajan. Peruskoulussakin oli sellanen fiilis et aina joku oli yrjöömässä tai vatsataudissa. Inhaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelko meitsillä kirjoitti:

Inhottava tosiaan, pekään kuollakseni oksentamista. Onneksi olen nyt huomannut että moni muukin pelkää sitä, ettei se olekaan niin harvinainen pelko. Menen ihan paniikkiin jos joku antaa ylen. Saatan pelätä seuraavat kaksi viikkoa että tauti tarttuu minuun. Jos itse joudun antamaan ylen suurinpiirtein kuolen. Jossain vaiheessa en pystynyt edes sanomaan koko oksentaminen sanaa. Pelko rajottaa normaalia elämääkin, tosi harmillista. Lisäksi kärsin refluksi taudista (mahaportin sulkijalihaksen rappeuma), eli kummallista huonoa oloa on aina välillä ja silloin vain tärisen pelosta. Pelkoa on kestänyt nyt jo ainakin viisitoista vuotta, ylikin. Että harmittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu