MEMO
Miksi en usko Suomessa muuhun kuin väkivallan kautta löytyvään oikeuteen?
Historia on osoittanut, ettei ole muuta ratkaisua tai tietä kuin väkivalta ja anarkia valtakoneiston jäädessä kiinni omista tavoitteistaa kansalaisia vastaan. Sopiminen on päättynyt aina sotaa, joka on ollut kaikkein nopein ja paras tapa ratkaista asia.
Suomessa Käräjäoikeuksien laamannit tapaamat muutaman kerran vuodessa. Heillä on oma verkostansa, aivan kuten poliisipäälliköillä ja syyttäjillä. He tutevat toisensa ja päättävät 'hyvä veli' tapaamississaan keitä lynkataan ja millä perusteella.
Lailla ei ole mitään tekemistä kuka rikastuu ja kuka kaatuu; se on muutamien valtapyramidissa olevien juttu. He päättävät kenet kaatavat ja miten. Samasta syystä ei heihin pääse lailla käsiksi. Kun rikoksista poliisia ja oikeusjärjestelmää vastaan on näyttö, niin ainoa tapa saada oikeutta on anarkia ja väkivalta - vai luuletteko heidän myöntävän virheensä ja menevän linnaan istumaan. Lapsellinen ajatus. "Ei korppi korpin silää noki".
VLK: Laiton tekninen tarkkailu; Laiton tekninen kuutelu kohdistettu asuntona käytettyy tilaan (so. poliisilain antamien valtuuksien ylittäminen), tekninen katselu ja laittomin perutein suoritetut kiinniotot ja pidätykset. Rikosilmoitusten kirjaamatta ja tutkimatta jättäminen. Lakimiesten perusteella rikosilmoitukset oli pitänyt kirjata. Ei poliisiin pääse käsiksi tavallisin menetelmin. Heidän päälliköillä on verkosto ja he suojelevat toisiansa. He ovat rikollisia, joiden älyllinen tasonsa riittää juuri ja juuri tikkunekkuvarkauden käsittelemiseen.
Poliisi; Laittoman puhelinkuuntelun kautta saatu tietoon mm. työhnakua koskevaa tietoutta, jonka jälkeen seurattu työntantajan luo haastattelutilaisuuteen. Laittomien ja perättömien tietojen levittäminen potenttiaalisille työnantajille.
Suojelupoliisi; levittänyt perättämiä huhuja työnantajille ja esittänyt perättömiä lausuntoja. "Professori" Maijanen suojelupoliisista seurannut ja varjostanut allekirjoittanutta matkallani Ruotsiin tapaamaan turvallisuusalan ihmisiä pyytääkseni heitä rankaisemaan SUPOn jäseniä rikoksista, kun omat eivät pysty.
Poliisi tai suojelupoliisi; lähettänyt miehen perään vieraillessani Strasburgin ihmisoikeuskomissiossa. Hudellut rivouksia kiivetessäni portaita komissioon; pelle koko jätkä.
Suomen poliisi; usuttanut Ruotsin poliisin perääni käydessäni kertomassa kunkulle, miten Suomi kohtelee sairaita.
TRE, VLK, VANTAA, HKI; todistettava yhteistyö kauppaopistotasoisen koulutksen omaavien poliisien välillä.
Vantaa: "Vedä kätees!" -huutoja, kun pyytää tekemään rikosilmoituksen syyttäjää vastaan. Tomppa alias Tom Söderlund paskat välittää oman työnsä tekemisestä, syyttämis tai syyttämättäjättämispäätöksen tekmisestä. Veli suojelee veljeä, vai toderi toveria?
Suomi; Valtiosyyttäjät syyttävät kyllä tikkunekkuvarkauksista, mutta eivät omiensa munauksista. Natseilla oli samat tavat, vai mitä Kuusinen?
European Commission; Komission palveluksessa olevan lakimies on tuominnut oman sukulaisensa vapauttavaan taposta - ei Suomi haise yhtään eihän? Olisitte edes käyttänyt ei sukulaistuomaria vapauttavan antamiseen!
European Commission of Human Rights; Ex Police Prosecutor Leif Berg returing cases back to Finland.
Finnish Police; Returing post sent from European Commission of Human Rights back Strasbourg.
Paavo Nikula; Chancellor of Justice, article on 'Lakimieslehti' tai 'Yliopisto uutiset', between years -81 -01 while he was working as a deputy Chancellor of Justice only one case out of 18.000 lead into prosecution. Lightbolb took 10.000 attempts.
Poliisi; Rekisteihin perättömien tietojen kirjaaminen.
Suomen puolustusvoimat; naurettavin pelleorganisaation mitä maa päällään kantaa. Ei mitään uskottavuutta tai todellista valtaa. Soittaessa puolustusvoimien assessorille (johtava lakimies) sain linjan toiseen päähän lapsen tasolla olevan tärkeilijän, jolla ilmeisesti oli vielä vaikeuksia puberteetin kanssa.
Suomi: kansallisten ja monikansallisten oikeuslaitosten miinoittaminen; samanlaisia paskoja kaikki - sopivat ja tärkeilevät. Täysiä pässejä, naurun ja pilkan kohteita tutkijoille.
Loputon lista poliisin käyttämistä tekniikoista ja toimintatavoista. Kaavamainen ja toistuva toiminta jokaisen heidän uhriksi joutuvan osalle. Suora ja epäsuora lain vastainen rikollinen toiminta, josta jätetty rangaisematta. Valtio suosii tällaista toimintaa "no saathan sinä tästä sitten ainakin eläkkeen, jos potkut tulee" -politiikalla. Tämä on tyypillinen asenne sosialistisissä ja kommunistissä maissa, eikä Suomi ole poikkeus.
Kyseessä ei ole yksittäistapaus, kuten julkaisustani ISBN 951-98052-2-2 voi selvästi päätellä.
Ja millä oikeudella olette tehneet kaikkea tätä saamatta tai kärsimättä ranagaistusta teoistanne? En hyväksy teitä tai lakianne. Lynkkauskin on liian lievä rangaistus henkilöille, jotka ovat teloneet oman maansa kansalaisia ja hankkineent oman vaurautensa tekemällä muille vääryyttä.
Poliisiin ja lakimiehiin pystyy vain suora toiminta ja väkivalta. He ovat jakaneet oman lakinsa vastaisesti oikeutta ja toisten omaisuutta. He ovat rikollisia, joita suojelevat vähäjärkiset virkamiehet. Yhteistä näille kaikien mk. Ryhmien edustajille on se, että he osaavat tärkeillä mutteivat täytä mitään tieteellisiä vaatimuksia tai ymmärrä miksi eivät kykene tutkimaan asioita. Sama pätee myös suurimpaa osaan akateemikkoja soveltavan tieteen osalta. -Muutoinhan olisimme jokainen tutkija, vaan emmepä ole (en minäkään aivan vielä).
Åke Tyvi

Vastaukset 18
Vanhimmat
Kaikkea se avohoito teettääkin =)
..ja heti! Näin siinä käy, kun avohoitopotilas unohtaa syödä lääkkeensä.
Meidän kaikkien idolin Åken ansioluettelon voi checkata seuraavalta sivulta:
http://www.curatores.info/henkilosto/tyvi_ake/20030520.3.tyvi_ake.CV.html
ei kaikkia poliiseja voi sairaalaankaan sulkea lakimiesten kanssa? ;-)
Oletko jotenkin erityisen kade CV:stäni, vai etkö vain muuten pidä siitä?
Ja mitä tuohon lääkkeiden syömiseen tulee, niin riittävän monen mielestä olen oikeassa.
Kommunistit asennoituvat muutoi samalla tavoin asiaan kuten sinä ja käyttävät samaa "minä olen ainoa oikeassa oleva ja sinä ole sairas" -tekniikkaa asiansa eteenpäin viemisessä. En usko sinun sanomasi perusteella olevan kovinkaan älykäs .
Mitenkäs sinä Åke luulet olevasi pätevä arvioimaan lakimieskoulutuksen tai minkään muunkaan akateemisen koulutuksen tieteellisyyttä, kun et ole itsekään opiskellut mitään muuta akateemista tai tieteellistä kuin yhden tietojenkäsittelytieteen approbaturin? AMK-opinnot eivät ole tieteellisiä...
Merkit narkkareista: äkkipikaisuus, kyvyttömyys ajatella eteenpäin, väkivaltaisuus jne.
Narkkaria on helppo kusettaa kuten juoppoakin vaikka mihin.
Miksi poliisiin nuo merkit sopivat niin hyvin ?
Mielestäni poliisin palkkaa tulisi nostaa ja ottaa tehtävään koulutetumpia henkilöitä.
Kuusi vuotta koulua, yliopistotutkinto ja palkka sen mukaan. Nykyiset saisivat jatkaa nykyehdoilla jotteivat ratkeaisi rikoksiin mutta ongelmahan on että poliisia kusettavat rikollisetkin, sekä ne, jotka ovat kiinni jääneet että ne jotka eivät koskaan jää kiinni, omiin harhaisiin vihollisuussysteemeihinsä mukaan.
Keneen poliisiin nuo merkit sopivat?
Ja tämä: "Merkit narkkareista: äkkipikaisuus, kyvyttömyys ajatella eteenpäin, väkivaltaisuus jne. " on kyllä sinun omia tulkintojasi narkomaaneista. Mistään et tuollaisia "tuntomerkkejä" löydä.
Nyt taitaa olla aika akateemikon ottaa määrittelysanakirja siellä Tampereen Yliopistossa käteen ja katsoa miten englannin kielessä sana 'academic' on mmäritely. Miten muuten kuvittelet ymmärtäväsi jotain sellaista, jota määritelmän mukaan et kykene ymmärtämään, jos todella olet akateemikko. Mieti nyt vaikka aluksi sitä, äläkä vain sekoa asiaa miettiessäsi.
Ks. ISBN 951-98052-2-2
ja epäselvä viesti tämä.
Ota hieman lisää sitä mitä käytätkin ja opettele vielä tänä vuonna lukemaan, sekä ymmärtämään lukemasi teksti.
Ei ole minun tekstiä, mutta voisin hyvin kuvitella jonkun venäläisen emigrantin runoilleen tuon johonkin valtion opukseen. Niillähän on aina tapana kertoa oma neuvostoliittoa tukeva käsityksensä asiasta.
Viimeksi muutoin huutelin tuossa alhaalla yhden nuoren miehen päätä asfalttiin hakanneelle poliisille "että lopeta sen pojan pään asfalttiin hakkaaminen, se kyllä pysyy muutoinkin siinä paikalla (kun satut olemaan omalla painollasi sen niskan päällä)" uskoi se ja hyvä niin sillä olisin muutoin mennyt kertomaan sen hänelle khenklökohtaisen kokemuksen kautta "mitä on tarpeeton poliisiväkivalta ja miten se sattuu". Fakta: Osa poliiseista on koheloita ja arvioi oman voimankäyttönsä väärin. Joten älä tule kiertomaan minulle poliisien vävallattomuudesta. Ihme kyllä nykyään he ovat (ainakin toistaiseksi) uskoneet kun heille on kertonut asiansa.
Tiedän mistä puhut. Seuranneena yhdyn ajatuksiisi ja olen myös huolestunut poliisien vallan väärinkäytöksistä. Periksi ei pidä antaa. Valita, valita ja valita aina eteenpäin. Kun totuuden kertoo mahdollisimman monelle, niin eiköhän "metsä" vastaa viimein siten, kuin sinne tarpeeksi moni ja tarpeeksi usein huutaa.
Saamani rääkin takia en ole enää normaali, mutta tiedostan asian.
Toivon muiden ymmärtävän tilanteeni. Kaltaisillesi ihmislle olen pahoillani tietoverkossa tapahtuneista epänormaaleista tunteenpurkauksista ja aiheittamastani turhasta suunsoitosta.
Sanonnan mukaan "Vain huorat ja varkaat huutavat kunniansa perään".
On tullut huomattua, että ne ihmiset, jotka ovat omasta mielestään toistuvasti päätyneet "poliisin mielivallan uhreiksi" ovat yleensä niitä kansalaisia, joilla on kaikenlaisia muitakin ongelmia yhteiskunnan pelisääntöjen mukaisesti elämisessä. Yleensä vika vaan ei ole oikeasti poliisissa, vaan siinä punaniskassa, joka kurkistelee peilistä itseen päin.
Poliisi on heikkouksineen keskivertokansalaisen tasolla, mitä tulee rötöstelyyn-ei näet tarvitse pelätä syytteeseenjoutumista. Kun tasa-arvoaan peräävä ei-poliisi vaatii vastaavasti poliisia vastuuseen tekosistaan-tutkintaa ei suoriteta. Käykin päinvastoin - olet poliisikollektiivin yksituumaisessa "rökityksessä". Poliisien rötöstelyä tulisikin tutkia riippumaton tutkijaelin ei poliisikolleega, kuten asianlaita on nykyään.
Sinulla on sama oikeus
Lukea poliisi- ja pakkokeinolaki, poimia 16 päivä ajan 1500 lähteestä poliisirikoksia koskevat tuomiot ja jutut jne, tutustua uuteen poliisi- ja pakkokeinolakiin, selvittää em. ammattiryhmien ammatilliset ja tieteellisen valtimiudet, sekä kirjoittaa asiasta julkaisu.
Kaksi sokeata voi keskustella keskenään hyvinkin sujuvasti siitä millaista näkeminen on, kunnes paikalle saapuu normaalin näkäkyvyn omaava henkilö. Täsä on nyt kyse (olen saapunut paikkalle kaikessa vaatimattomuudessani).
Ellet kuitenkaan halua vaivautua, niin voit noutaa oman PowerPoint muodossa olevan sarjan jossain vaiheessa palvelimeltani. Silloin alat näkemään ja toivottavasti tarkastelet asioita laajemmin kuin nyt. Jos vielä tämän jälkeen olet asian suhteen eri mieltä, niin silloin sinun on syytä keskustella asiasta niiden tuhansien lakimiesten kanssa, jotka ulkovalloissa ovat tehneet täysin päinvastasia tuomioita Suomeen verrattuna. En usko voivani muuttaa heidän tapaansa tuomita.
Sattuiko muuten koskaan käynään mielessä, ettei hullu näkisi näin paljoa vaivaa asian eteen.
Kiitos.
Ps. Vanha sananlasku sanoo myös "se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa".
Kiitos.
Virkamiessuomen ongelman ydin ollee virkamiesten osalta:
Kaksi sokeata voi keskustella keskenään hyvinkin sujuvasti siitä millaista näkeminen on, kunnes paikalle saapuu normaalin näkäkyvyn omaava henkilö. Täsä on nyt kyse (olen saapunut paikkalle kaikessa vaatimattomuudessani).
- - -
"Poliisien rötöstelyä tulisikin tutkia riippumaton tutkijaelin ei poliisikolleega, kuten asianlaita on nykyään." -olenkohan minä taasen missannut jotain. Miksi te aina alatte työllistämään heti seuraavassa lauseessa, kun jotain valmista on saatu kasaan. ;.-)
Okei, okei... Sait pointtisi selväksi... Milenterveystyöhön tarvitaan lisää rahaa.
voimmeko todellakin sulkea kaikki poliisiviranomaiset ja lakimiehet mielisairaalaan vain sen vuoksi, että ovat implisiittisiä yhteiskunnan uhreja?
Implisiittinen yhteiskunnan uhri?
Mikä?
Ei käytetä liian hienoja sanoja, jos ei ymmärretä mitä ne tarkoittavat..