Onko täällä muita jolla on synnytyksen jälkeinen masennus. itsellä puoli vuotta jo ollut ja tuntuu ettei lopu ikinä. välillä pystyn iloitsemaan lapsistani ja välillä taas mielessä on vain kuolema. oma siis, ei lasten. jos täällä olisi joku jonka kanssa vaihtaa ajatuksia. pelkään ihan älyttömästi että lapset otetaan multa pois masennuksen takia, vaikka olen kyllä aina hoitanut heidät kunnolla.
synnytyksen jälkeinen masennus
kohtalotovereita?
4342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Myös minulla oli aivan samanlainen olo ja se kesti , en edes muistakkaan kuinka kauan. Minäkin pelkäsin että lapsi otetaan pois sen takia, mutta ei se niin mene. Sinun täytyy puhua vaikka neuvolassa jos se siitä lähtis sitten eteenpäin. Voimia sinulle oikein paljon ja hoida itseäsi se on myös lasten parhaaksi.
Olen kokenut masennuksen aikoinani ensimmäisen lapsen aikana jolla oli vielä paha kolikkikin siinä lisänä.Isästä ei ollut apua ei meille kummallekkaan ei ymmärtänyt ollenkaan.
Nyt vuosien jälkeen olen ymmärtänyt että asiasta olis pitänyt puhua neuvollassa ihan tosissaan eikä palaa itte ihan puhki koko asian kanssa yrittämällä vaan jaksaa.
Läheisten sosiaalinen verkkokin ois pitänyt iletä hyödyntää ihan toisin.Mikä ihme siinä muuten on että ei voinut pyytää apua kun tuns ettei jaksa ja alkaa olla mieli ihan maassa.
Eikun ylös ulos ja lenkille neuvolaan ja kaikille sukulaisille ja tutuille puhumaan vaan reippaasti.
Minulla oli/on synnytyksen jälkeinen masennus. Lääkettä syönyt jo monta vuotta, lapsi täyttää jo 5v. Ensimmäisen lapsen (7v) olin myös masentunut, mutta jotenkin vaan selvisin. Toisen lapsen jälkeen masennus tulikin rytinällä! Olen hakenut ja saanut apua. Lapsiasi ei masennuksen vuoksi viedä sinulta, rohkeasti vaan apua hakemaan, esim. lääkäriltä.
Täällä ei kannata uskoa, jos joku "uhkailee" lasten huostaanotolla. Mulle on monta kertaa vastattu tällä foorumilla että olen äidiksi kelvoton jne. Mutta en ole niistä välittänyt koska tiedän olevani lapsilleni hyvä äiti. Masennuksellehan ei itse mahda mitään, tätä en toivoisi pahimmalle vihamiehellekkään! Voimia loppukesääsi, ja kirjoittelehan kuulumisia =)
Olen ollut tukemassa tytärtäni,synnytyksen jälkeisen masennuksen kamppailussa kohta kaksi vuotta. Sinun täytyy pyytää apua läheisiltäsi lasten hoidossa se ei ole häpeä,kaikki lepo minkä saat lasten ollessa hyvässä hoidossa on itsellesi lepoa ja askeleita parempaan suuntaan.Masennuksesta paraneminen täysin vie useita vuosia. Itse olen ollut tyttäreni tykönä hoitanut poikaa siellä välillä on tultu mummulaan,silloin äiti on vapautunut täysin lapsen hoidosta. Kuolema tulee varmaan sinulla mieleen kun voimat on lopussa täysin,en tiedä onko sinulla lapsen isä kuvioissa mukana,tyttäreni joutui kokemaan eron tuskan kaiken lisäksi,kun toinen ei sietänyt sairasta ihmistä rinnalleen. Uskomme silti että elämä voittaa