Minkä verran teillä mies osallistuu vauvan tavaroiden/vaatteiden hankintoihin rahallisesti/mukana olemalla? Kumpi päättää mitä ostetaan?
Ostoksista
kukakumpi
7788
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kulut menee puoliksi ja yhdessä ollaan kaikki hankinnat tehty. Sovittiin jopa niin että saan lapsilisät itselleni mammaloman ajalta jolloin myös kaikki kulut laitetaan puoliksi.
meillä minä teen päätökset ja hoidan kaikki hankinnat lapselle (mies oli mukana ainoastaan vaunuja ostettaessa, ja silloinkin vain osasi värin päättää :D ), siis tarvikkeet, kalusteet, vaatteet, ruoat tms. Vaatteet ja ruoat maksan pääasiassa minä, mutta rahaa saan kyllä mieheltä aina ruikutuksen jälkeen muihin tarvittaviin hankintoihin. Mies ei oikein tiedä mistään mitään eikä työnsä takia koskaan ehdi ihmisten aikaan kaupoille.
rahat, joten yhdessä maksetaan. Ollaan käyty ostamassa kaikki turvakaukalot, vaunut, pinnasängyt ja sen sellaiset yhdessä. Mies surffaili ensin netissä tuntikausia yksikseen ja kartoitti erilaisia vaunuja ja turvakaukaloita, mikä oli hyvä, osattiin sitten kaupassa kysyä ja kokeilla oikeita asioita. Vauvanvaatteita sen sijaan olen shoppaillut yksinäni.
Joten ostan kaikki lasten vaatteet ja tarvikkeet yllensä itse. Meillä on hyvin samanlainen maku , joten yhdessä on tähän päädytty. Mies taas tykkää katsella leluja ja elektroniikkaa , joten tekee yleensä ne hankinnat. Pakko kejua ihanaa , reilua miestäni. Hän aina huomaavaisesti kysyy , tarvitsenko rahaa ja ostaa yllätysherkkuja , kukkia jne. Näin kakkosraskauden loppusuoralla olen erityisesti arvostanut näitä pikkuhuomionosoituksia. Seurustelin aikanaan todella varakkaan miehen kanssa , joka oli todella saita. Silloin vielä opiskelijana vaatetin hänet vaikka tienasin noin 10% tuloista. Nauton todella tästä meidän perhe jutusta , jossa olen alusta asti kokenut , että ollaan tiimi eikä Minä , minä ole ainut asia:) Erityisen tärkeänä koen sen arvostuksen , jonka olen saanut puolisoltani kotona olosta pienten lasten kanssa. Asianajajan ammatissani kun tulotaso on ihan eri tasolla kuin nyt. Muutenkin tuntuu , että parit , joilla lapsia jaksavat paremmin kun tajuavat täydentää toisiaan eikä kokoajan korostaa riippumattomuutta ja erillisyyttä esim. maksa sinä tuo voi kun kerran syötkin sitä tyyliin:)
Mies maksaa aina silloin, kun ollaan yhdessä ostoksilla. Eli yleensä ne kaikkein kalleimmat. Minä sitten makselen niitä pikkuostoksia, kun olen yksin liikkeellä.
Minä päätän mitä ja se maksaa jolla on rahaa, useimmiten ukko :)
YHTEISET PÄÄTÖKSET, YHTEINEN LAPSI.