Mitä tehdä?

Asun perheeni kanssa rivitalossa.
Viime keväänä yhteiselle piha-alueelle kunnostettiin talkoilla (meidän perhe talkoili ja osti hiekat) vuosien saatossa purettu lasten leikkipaikka. Taloyhtiö hommasi kiikun ja hiekkalaatikon. Syksyn tullessa hallituksen jäsenet kantoivat kiikun pois piha-alueelta autotallin päätyyn. Syy oli kuulemma, että on haittona lumitöille! (Mille lumitöille?) Hiekkalaatikko ei haitannut, mutta piti kuitenkin nostaa pois maasta ja kääntää se väärinpäin. (Miksi?)
Keväällä kyseiset henkilöt sitten kantoivat hiekkalaatikon kehikonkin sinne samaan autotallin päätyyn nojaamaan. Kysellessäni asiaa, sanoivat että Hallituksen kokouksessa olivat päättäneet, että ei tarvita koska sillä ei enään käyttöä... (vaikka taloyhtiössä on lapsia!!!)
Hallitus ei kirjalliseen kyselyyni vastannut muutenkuin, että itse saa omalla työvoimalla laittaa leikkikentän takaisin, mutta sairaita ja vanhoja ja pitkää työpäivää talossa asuvia ihmisiä täytyy kunnioittaa antamalle heille rauhaa!!!
Viimeisin vilaus oli kun kyseiset taloyhtiön hallituksen jäsenet sitten poistivat kiikuista narut!

Likaista peliä ei jaksaisi lähteä jatkamaan takaisin päin, joten mitä TEIDÄN ARVOISTEN LUKIJOIDEN mielestä minun pitäisi tehdä? Mihin ottaa yhteyttä? Isännöitsijä ei ota vastuuta asiata, sanoo, ettei kuulu taloyhtiön ja hänen väliseen sopimukseen tällaiset asiat... Huoh!
5771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

keskellä yötä ja huuda KUKA TAHTOO LEIKKIÄ!! Huuda myös NYT ON LEIKIT LEIKITTY!!

Äänestä
  • muuta muuta muuuuuta!

    Äänestä

pistä lapset vaan leikkimään sinne 'leikkipaikalle'. ohjeistuksena vaikka älyttömän älämölön pito.

seurauksena saattaa tosin olla 'pihalla leikkiminen kielletty' -kyltti... ja piha-alueen aitaaminen ja sulkeminen pois käytöstä. rauha pitää suoda hallituksen jäsenille

Äänestä

päästä hallitukseen niin pääset vaikuttamaan asioihin.

Äänestä

Itse muuttaisin pois. Taloyhtiössä omavaltaista meininkiä. Tai sitten vain taloyhtiön hallitukseen ja mustaa valkoiselle tarkasti joka asiasta. Kierrät oveltä ovelle, keräät nimiä, jne. Mieti onko vaivan arvoista; vihamiehiä tulee piisaamaan. Törkeitä tyyppejä kyllä siellä taloyhtiössä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


silmu22 kirjoitti:

Asun perheeni kanssa rivitalossa.
Viime keväänä yhteiselle piha-alueelle kunnostettiin talkoilla (meidän perhe talkoili ja osti hiekat) vuosien saatossa purettu lasten leikkipaikka. Taloyhtiö hommasi kiikun ja hiekkalaatikon. Syksyn tullessa hallituksen jäsenet kantoivat kiikun pois piha-alueelta autotallin päätyyn. Syy oli kuulemma, että on haittona lumitöille! (Mille lumitöille?) Hiekkalaatikko ei haitannut, mutta piti kuitenkin nostaa pois maasta ja kääntää se väärinpäin. (Miksi?)
Keväällä kyseiset henkilöt sitten kantoivat hiekkalaatikon kehikonkin sinne samaan autotallin päätyyn nojaamaan. Kysellessäni asiaa, sanoivat että Hallituksen kokouksessa olivat päättäneet, että ei tarvita koska sillä ei enään käyttöä... (vaikka taloyhtiössä on lapsia!!!)
Hallitus ei kirjalliseen kyselyyni vastannut muutenkuin, että itse saa omalla työvoimalla laittaa leikkikentän takaisin, mutta sairaita ja vanhoja ja pitkää työpäivää talossa asuvia ihmisiä täytyy kunnioittaa antamalle heille rauhaa!!!
Viimeisin vilaus oli kun kyseiset taloyhtiön hallituksen jäsenet sitten poistivat kiikuista narut!

Likaista peliä ei jaksaisi lähteä jatkamaan takaisin päin, joten mitä TEIDÄN ARVOISTEN LUKIJOIDEN mielestä minun pitäisi tehdä? Mihin ottaa yhteyttä? Isännöitsijä ei ota vastuuta asiata, sanoo, ettei kuulu taloyhtiön ja hänen väliseen sopimukseen tällaiset asiat... Huoh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu