Miten teidän

vain lähimmät tietävät, ei tämä mikään keskustelun aihe ole, kuten ei mikään muukaan sairaus.

Ne jotka tietävät, alkuun hämmentyneitä, uskoisin että eivät oikein uskoneet tälläistä sairastumista olevan olemassakaan. En muuten uskonut itsekään, joten samalla viivalla ollaan. Nyt kun on tiettyjä ongelmia ollut näkyvillä, nähneet miten oireilen ja mille, asia alkaa valjeta. Lisäksi nykyisin puhutaan kosteusvaurioista todella paljon, joten ne ovat jo olemassa, meidän sairastelumme ei vielä samalla tavoin ole olemassa, ehkä joskus.

Oireiluni vuoksi monet yhteiset jutut ovat jääneet minulta pois, ei perunankeruu talkoisiin Hauholle, ei mökkeilyä, ei yhteisiä talkoita juuri minkään asian tiimoilta, aina niissä on minulle ongelmia, joten pakostakin paljon oikeaa elämää rajautuu pois.

Ei yhteisiä lenkkeilyitä, koska en pysty siihen vauhtiin mihin ystäväni ja vielä puhumaankin. Tämän kaltainen rajaus tulee hiljaisesti, sitä ei sovita se vain on.

Perheeni ja ystäväni tarkkailevat minua, yskähdys ja yskiminen, hengitysongelmat yms. saavat heidät nykyisin takajaloilleen. "Onko täällä jotakin" yms. kysely alkaa, miten voit, lähdetäänkö pois, jaksatko... Alkuun se oli todella rasittavaa, mutta nyt ymmärrän heitäkin ja hyväksyn utelun ja kyselyn osana sairauteni ongelmakenttää.

Ystäviä on rajautunut jonkin verran pois, koska en voi tavata ihan kaikki heidän kotiensa ongelmien vuoksi. Osa ystävistäni pitää huolen siitä, etteivät käytä hajusteita kovin paljon jos olemme yhtä matkaa menossa jonnekin. Mutta en itse rajaa tai pyydä tämän tyyppisiä asioita ystäviltäni. Pyrin tekemään kaikkea mitä järjellisesti mahdollista on, mutta esim. keilaaminen ja moni muu vapaa-ajan juttukaan ei käy noiden tilojen vuoksi.

Nyt pakkailen Porin jatseja varten, joten sinne lähden ja tuolla jazz-junalla on tarkoitus matkustaa, saas nähdä miten käy.

Ystävät siis hyväksyvät asian, samoin perhe. Tänään kävin katsomassa pojalle uutta asuntoa, ja he pyysivät minut mukaan toiselle käynnille ihan tämän sairauteni vuoksi. Jos uusi asunto ei käy minulle, sitä ei osteta. No muurahaisia käveli pitkin pesuhuoneen ovenkarmia ja asuntoon oli tulossa "ennakoiva kylppäriremontti", ulkopuoliset vesieristeet puuttuivat ja sokkelista lähti rappaukset irti... Asunnossa ei tuoksunut muu, kuin omena tai välittäjän hajusteet, joita molempia oli käytetty runsaasti.

Eli en ole enää kummajainen, kyllä se on jo nähty miten oireilen jos tilanne on paha. Kyse on vaikeasta sairaudesta ja sen tuomista rajoituksista, joita kuitenkin pyrin venyttämään parhaani mukaan, tosin tietäen että sairastelen sitten enemmän.

Jos mietit sitä, että ei olisi enää ystäviä tai perhettä, niin tilanne on siltä osin ihan kunnossa. Uusia ystäviäkin tulee, vaikka joutuu pakostakin joskus kertomaan missä mättää, jos en ihan kaikkea pysty samaan tahtiin tekemään kuin muut. Kyllä pahemminkin voisi olla, ehkä tulevaisuudessa onkin, uskoisin.

Minulla on tuttuja ja sukulaisia jotka todella hyvin tajuavat tätä tilannetta, olen jopa joillekuille sanonut että niillä on hometta kotona. Jos he haluavat ostaa minulle lahjan, he eivät edes vie niitä kotiin, vaan suoraan vanhemmilleni. He eivät halaaa minua, koska tietävät, että niitten vaatteissaan ovat ärsyttäviä "hajuja".

Sitten ovat ne jotka jotenkuten tajuavat, mutta eivät ymmärrä sairauden laajuutta. Niille sairastan astmaa, ja silloin pitäisi jaksaa elää normaalia elämää. Ne vasta tajuavat tätä sairautta, jos itse näkevät kuntoni romahtavan ollessamme yhdessä kun reagoin hajuihin, homeeseen jotka he itse haistavat tai tupakansavuun.

Joo, ja sitten ovat ne työkaverit, jotka väittävät että ainoastaan heikot ihmiset saavat tätä sairautta. Rivien välissä tarkoittavat, että minä olen heikko, ne vahvat. Ne yleensä eivät vaihda mielipidettä ennen kun he itse sairastuvat.

Puhun homealtistumisestani avoimesti kaikille ystävilleni, tuttavilleni ja sukulaisilleni, usein myös vieraillekin ihmisille. Jos joku on ihmetellyt, olen selittänyt, mistä on kysymys. Ainoastaan yksi miespuolinen ystäväni on suhtautunut ikävästi, mutta hänkin pyysi sitä anteeksi sen jälkeen, kun olin pitänyt luennon hänelle. Homeongelmassa ei ole mitään hävettävää eikä asiaamme mitenkään edistä, jos homesairaat itsekin hyssyttelevät ongelmaa ja supisevat siitä vain lähimmilleen.

Todella hyvin ovat suhtautuneet.

Sukulaisteni ja ystävieni joukossa on myös maanviljelijöitä ja heidän kohdallaan homeallergisoituminen on vallan tunnettua koskien heitä itseään kuin myös hevosia.

Työtoverini oireilivat ja sairastuivat siinä missä minäkin. Eli vastakkainasettelusuhde oli esimiehemme kannaotto, hometta korvienne välissä, vastaan kokemusperäinen tieto.

Perheenjäsenteni kohdalla totean, että ovat olleet ylisuojelevia ja ovat yhä.
Heidän mielestään riskeeraan turhaan niin home- kuin muidenkin allergeenialtistusteni kanssa aiheuttamalla itselleni AKUUTTEJA sairauksia, jotka ovat laaja-alaisia ja pitkäkestoisiakin ja jotka AINA AKUUTTIVAIHEESSA aiheuttavat heille pelkoa.
Tosin tätänykyä tuon PPP:ni takia en riskeeraa itseäni millään tavoin.
Tosin makunautintoni haluaisi esim. Kabanossia, HK:n lenkkiä, Koskenlaskija-juustoa, sinihomejuustoja ym., mutta miksi herätellä henkiin moisia makunautoíntoja kun ilman niitäkin tulee toimeen.

Työkaverit eivät ilmeisesti ymmärrä, koska olen heidän silmissään spitaalinen ja pahimmassa tapauksessa sairauteni tarttuu heihinkin. Kiitän heitä heidän avoimuudestaan, kun oireiluni alussa eivät kertoneet, että rakennuksesta oli löydetty laaja-alaisia kosteusvaurioita, joita oli korjattu ja korjattu, vaan olivat hiljaa, niin hiljaa. Pomostani en viitsi edes kirjoittaa.....
Sukulaiset ymmärtävät jokainen tavallaan ja ihmettelevät, miten heitteille yhteiskunta jättää tällä tavoin sairastuneen.
Oma perhe tarkkailee oireitani juuri, kuten jonkun toisenkin tässä ketjussa ja tulkitsen sen parhaimmaksi huolenpidoksi, mitä voi saada. En pidä sitä kyttäämisenä, vaan pikemminkin arvokkaana tunteena siitä, että olen tärkeä joillekin. Jos henki salpautuu pahasti, on henkivartija hyvä apu, kun älyää viedä raikkaaseen ilmaan.
Ystävät ja tuttavat suurelta osin ovat kadonneet. Eihän kukaan halua, että tulen yskimään heidän kotiinsa, koska kaikki tietävät silloin, mistä on kyse. Mutta on niitäkin ystäviä vielä jäljellä, jotka pyytävät "haistelemaan nurkat" eli hyödyntävät altistumistani. Ja ne tosiystävät jäivät kyllä vielä rinnalle kulkemaan. Uusiakin ystäviä on muutama, mutta he ovatkin sitten näitä "homeammattilaisia".

tahallista vai tahatonta, vaikea sanoa.

Minulla on lupa olla menemättä sairaisiin tiloihin, eristäydyn siis toisaalta tietoisesti muista. Tosi harva työkaveri välittää vähentää edes hajusteita. Huomaavat muka vasta kun yskin keuhkojani pihalle.

Suku ja perhe ovat tukena, viranomaiset pitävät työkykyisenä. Ihme etteivät lääkärit älähdä, kun heidän määräämäänsä sairaslomaa pidetään tarpeettomana.

Eilen meinasin tukehtua. Parin Ventolinen voimalla sain liman liikkeelle. Oli tosi täpärällä, onneksi oli sukua vierellä.

yhtään ymmärtäjää. Mieskään ei ymmärrä.

olen heille kertonut. En viitsi asiasta kovin paljoa kertoa, sillä on huomattavasti helpompaa itsellekin kun ei koko homehistoriaansa retostele. Työt työnä.

Läheiset ovat jo tottuneet tiettyihin muutoksiin joita on elämääni tullut. Ja senkin kanssa eletään eteenpäin.