mitä ihmettä tämä on

Lievästi ylipainoinen (BMI 29) ja vyötärölihava (110cm) siippani kävi verikokeissa diabetesepäilyn vuoksi. Eräänä iltana töissä oli näyttänyt kalpealta ja valittanut heikotusta, jolloin paikalla ollut diabeetikko oli lainannut verensokerimittariaan. Tulos oli 9 mmol/l. Mittauksen alla n. 5h syömättä mitään, hieman ennen mittausta juonut lasin omenamehua.

Paastoverensokeri lääkärin mittauksessa oli 5,6 ja sokerirasituskoe antoi "nolla-arvoksi" 6,0 ja kahden tunnin päästä 2,3!!! Ei siis mitään kirjoitusvirhettä tässä, vaan tulos oli tosiaan kaksi pilkku kolme. Eli hypoglykemiaa.

Sokerirasituskokeesta päästessään mies oli edelleen tolpillaan ja lähti omin avuin lääkäristä, meni ravintolaan, tilasi ruokaa jne. Kun menin paikalle noin tunnin päästä, hän oli ihan normaali mutta sanoi ettei muista juuri mitään ravintolaan tulostaan ja tilauksen tekemisestä, oli huimannut ja ollut sekava olo. ei mikään ihme, luin äsken että jos sokeri on alle 2,5 potilas normaalisti laitetaan tiputukseen. vaan mistäpä sitä alhaista arvoa olisi voitu tuossa tilanteessa tietää, oletus oli että ne sokerit olis olleet koholla tuossa vaiheessa...

tulokset saatuaan yleislääkäri totesi että hänen osaamisensa taitaa nyt tämän tapauksen osalta loppua ja laitto suoraan lähetteen erikoislääkärille. sinne on aika vasta elokuussa, joten siksi kyselen nyt täällä josko joku osaisi valaista / spekuloida mitä nuo lukemat noissa tilanteissa voisivat tarkoittaa.
351986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

mitään erikoista.
"9 mmol/l. Mittauksen alla n. 5h syömättä"
Normaalitulos, kun juonut mehua.
Arvot 2,5 - 2,3 ovat alhaisia, mutta ihmiset reagoi eri tavalla alhaiseen verensokeriin. Luullakseni toisilla on tuntemuksia, mutta osa tuntee vain lievää väsymystä. Ehkä osa menee tajuttomiksi vasta alle 2:n arvoista.

Äänestä
  • Eli hänellä ei välttämäti oo yhtään mitään diabetesta tms? Olisihan se huojentavaa, mutta parempi varmaan tutkia vielä siellä erikoislääkärillä. Yleisääkäri ainakin tuntui hieman säikähtävän...
    Luin useammasta lähteestä että tämänkaltaiset hypoglykemiat ilman diabetesta on hyvin harvinaisia. Oireista päätellen miehellä on taipumusta siihen hypoglykemiseen tilaan, usein tulee etenkin semmosta että huimaa, palelee, väsyttää, nälättää, on ärtyisä jne... En nyt tässä perusteellisemmin ehdi jaarittelemaan, mutta jos jollain on vielä kommentoitavaa niin antaa palaa :)

    Äänestä

ole varovaine niitten sokeri rasitusten kanssa.siella haarii ja touhuaa tylsa jarkiset hullut.saattavat vaikka tappaa.kun sokerit on 2.3 saatat innostua ajelemaan autolla,tai painimaan ja nykkeilemaan.tilanne on sama kuin hyvin kovassa humalassa.olit laillisesti totistettavasti taysin syyn takeeton...missa kylassa loytyy noin hullu sokeri rasitusten tekija.joka ei huolehti avuttomassa tilassa olevasta henkilosta

Äänestä
  • ...ne tulokset saatiin vasta seuraavana päivänä. Heti rasituskokeen jälkeen ei ollut mitään tietoa siitä että sokerit oli noin alhaalla. Kun on diabetesepäily kyseessä niin oletettavampaa on että ne ois tuossa vaiheessa koholla. Ja kuten jo sanottua, päällepäin ei näkyny mitään hälyttäviä merkkejä kuten tajuttomuutta, kouristuksia, sekavuutta tms.

    Äänestä

  • VaimoKe kirjoitti:

    ...ne tulokset saatiin vasta seuraavana päivänä. Heti rasituskokeen jälkeen ei ollut mitään tietoa siitä että sokerit oli noin alhaalla. Kun on diabetesepäily kyseessä niin oletettavampaa on että ne ois tuossa vaiheessa koholla. Ja kuten jo sanottua, päällepäin ei näkyny mitään hälyttäviä merkkejä kuten tajuttomuutta, kouristuksia, sekavuutta tms.

    Ei ole mitenkään tavatonta, että muuten terve ihminen reagoi isoon sokerikuormaan jälkijättöisesti liian matalilla verensokereilla. Insuliinin eritys jatkuu liian kauan. Pitäisi vältää nopeita hiilihydraatteja ja huolehtia riittävästi välipaloista. Näin usein pystyy tuollaiset tilanteet välttämään.

    Ei noilla verensokeriarvoilla mihinkään tiputuksiin yleensä laiteta. Syödään itse vaikka 20 g hiilihydraatteja ja odotetaan, että verensokerit nousevat normaaleiksi. Useimmiten verensokerit nousevat itsestäänkin maksan alkaessa hoitaa vereen varastoistaan sokeria.

    Tietysti olisi hyvä, jos lääkäri paneutuisi asiaan ja selvittäisi tarkemmin mistä on kysymys ja ohjeistaisi miestäsi vastaisuuden varalle.

    Äänestä

  • VaimoKe kirjoitti:

    ...ne tulokset saatiin vasta seuraavana päivänä. Heti rasituskokeen jälkeen ei ollut mitään tietoa siitä että sokerit oli noin alhaalla. Kun on diabetesepäily kyseessä niin oletettavampaa on että ne ois tuossa vaiheessa koholla. Ja kuten jo sanottua, päällepäin ei näkyny mitään hälyttäviä merkkejä kuten tajuttomuutta, kouristuksia, sekavuutta tms.

    Hieman ihmetyttää etteivät tarkistaneet noita arvoja heti. Millä tavalla mittaus tehtiin kun tulokset saatiin vasta seuraavaksi päiväksi?

    Testin tekijöiden pitäisi tietää ettei testattava osaa kertoa hypo oireistaan vaikka niitä kysytään.
    Heidän kuuluisi tietää testin riskit ja pyrkiä ennaltaehkäisemään vaaratilanteet.

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    Enpä osaa sanoa. Kyseessä yksityinen iso lääkäriasema Helsingissä. Ehkä heillä on kesällä oma labra kiinni tai toimii vajaakapasiteetilla ja joutuvat lähettämään näytteet muualle tutkittavaksi..?

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    Hieman ihmetyttää etteivät tarkistaneet noita arvoja heti. Millä tavalla mittaus tehtiin kun tulokset saatiin vasta seuraavaksi päiväksi?

    Testin tekijöiden pitäisi tietää ettei testattava osaa kertoa hypo oireistaan vaikka niitä kysytään.
    Heidän kuuluisi tietää testin riskit ja pyrkiä ennaltaehkäisemään vaaratilanteet.

    Niin ja vielä se että ei tossa ilmeisesti ollut mitään merkkejä vaaratilanteesta ulospäin havaittavissa jos ihminen on "pientä huimausta" lukuunottamatta ihan tolkun näkönen testin aikana ja jälkeen... Eli vain tuloksista näki että oltiin noin alhaalla, ja itse jälkeenpäin totesi että taisi olla sekavassa tilassa kun ei muista juuri mitään lääkäriltä lähdön jälkeisistä parista tunnista.
    Lääkäri sitten kyllä tulokset saatuaan soitti heti ja laittoi välittömästi lähetteen erikoislääkärille, harmi vaan ettei aikaa saanut ennenkuin elokuulle.

    Luulisi että heillä on käytössä tällaisia mittareita:
    http://www.bayerdiabetes.fi/fi/Tuotteet/Verenglukoosimittarit.aspx
    Eli tulos saadaan ~5 sek.
    Noista arvoista nyrkkisääntönä varmaan voi pitää että matalat arvot ovat lyhyellä tähtäimellä vaarallisia, jopa hengenvaarallisia.
    Korkeat arvot pitkällä tähtäimellä.
    Diabetes liiton sivuilta löytyy ihan hyvää tietoa aiheesta, vaikka onkin huonosti organisoidut sivut.

    Äänestä

  • ihmettelijä.... kirjoitti:

    pikamittareita, vaan tarkempia labratasoisia tekniikoita.

    Ja tulokset taidetaan toki saada noin tunnissa, mutta eihän niitä tutkittavalle toimiteta, vaan sinne hoitavalle taholle, joka on kokeet määrännytkin.

    Sinänsä ihan normaalia toimintaa.

    Äänestä

  • käytä noita kirjoitti:

    Puhut asiaa. Mittaukset on jaoteltavissa kolmeen luokkaan tarkkuutensa ja myös kääntäen tulosten saannin nopeuden kannalta.

    Nopein on ns. kotimittari, jota diabeetikot käyttävät mittauksissaan ja terveydenhoitajat. Tarkkuus on pahimmillaan vain 15 % luokkaa.

    Seuraava aste on "ammattipikamittari", joita joissakin terveyskeskuksissakin on. Mittaus tehdään tässäkin sormenpäästä. Tulos saadaan minuuteissa. Tarkkuus on parempi kuin kotimittareissa. Mittausta ei voida käyttää kuitenkaan diagnoosissa.

    Tarkin mittaus tehdään ottamalla näyte kyynärtaipeen laskimosta. Näyte tutkitaan yleensä keskussairaalatasoisella automaatilla. Nämä tulokset ovat diagnoosikelpoisia.

    Äänestä

  • karkeasti kirjoitti:

    Onko siis näin, että mitään syytä huolestua ei ole (taustatietoja, BMI jne löytyy aloitusviestistä) vaan nuo lukemat kuvatuissa tilanteissa ovat vielä normaalivaihtelun rajoissa? Ollaan hieman ymmällään kun kuitenkin lääkäri oli heti passittamassa lisätutkimuksiin ja sanoi että tällainen tulos ei ole normaali.

    Mies on kartellut liikuntaa useamman vuoden, tekee epäsäännölistä vuorotyötä, syö miten milloinkin, on rasvaisen ja makean perään, hänellä on taipumusta ahmia liikaa kerralla (esim. puolikas täytekakku yhdellä istumalla!) ja suvusta löytyy 2-tyypin diabetesta jokunen tapaus. Olen itse ravitsemukseen ja sen fysiologiaan jonkin verran perehtynyt opiskeluaikoinani ja olen jo pidemmän aikaa koittanut saada miestä tajuamaan että tuossa iässä (27) ei noilla kiloilla, ympärysmitoilla ja elämäntavoilla kovin pitkään hyvä heilu...

    Mahdanko sitten olla hysteerinen nipo vai huolehtiva puoliso, siitä voidaan varmaan olla montaa mieltä.

    Alkukommenttina vain, kun jokaisella miehellä olisi noin huolehtiva vaimo. :)

    BMI arvohan on vähän korkea, mutta ei kovin huolestuttava sinänsä. Vyötäröä on kyllä liikaa vaikka kaksimetrisellekin. Omenamehun jälkeen suoritettu mittauskaan ei ole liian korkea vielä.

    Kertomasi perusteella uskon, että lääkäri haluaa selvittää muuten hyvän sokerirasituskokeen jälkeen tullutta liian alhaista verensokeria. On hyvä asia, että sitä tutkitaan.

    Laita miehesi kuriin syömisten suhteen, jotta diabetesta ei tule. Laitan tähän linkin Diabetesliiton ruokavaliosuosituksiin. Sopivat terveille ihmisillekin hyvin.

    http://www.diabetes.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=1219

    Liikuntaa lisää vielä!

    Kaiken kaikkiaan tilanne ei ole vielä huono. Mutta on parempi ryhtyä jo toimenpiteisiin, jotta ei muutu pahemmaksi: liikuntaa ja ruokavaliota (lähinnä nopeat hiilihydraatit pois).

    Äänestä

  • käytä noita kirjoitti:

    pikamittareita, vaan tarkempia labratasoisia tekniikoita.

    Ja tulokset taidetaan toki saada noin tunnissa, mutta eihän niitä tutkittavalle toimiteta, vaan sinne hoitavalle taholle, joka on kokeet määrännytkin.

    Sinänsä ihan normaalia toimintaa.

    Omall kohdalla ottivat sekä tuon labra tason testin että pikatestin. Eiköhän tuo pikatesti kerro suuruusluokan ihan riittävn tarkasti jotta tiedetään missä mennään ja onko syytä jatkotoimenpiteille ennen kuin lähetetään kotiin.

    Äänestä

  • infoa kirjoitti:

    Alkukommenttina vain, kun jokaisella miehellä olisi noin huolehtiva vaimo. :)

    BMI arvohan on vähän korkea, mutta ei kovin huolestuttava sinänsä. Vyötäröä on kyllä liikaa vaikka kaksimetrisellekin. Omenamehun jälkeen suoritettu mittauskaan ei ole liian korkea vielä.

    Kertomasi perusteella uskon, että lääkäri haluaa selvittää muuten hyvän sokerirasituskokeen jälkeen tullutta liian alhaista verensokeria. On hyvä asia, että sitä tutkitaan.

    Laita miehesi kuriin syömisten suhteen, jotta diabetesta ei tule. Laitan tähän linkin Diabetesliiton ruokavaliosuosituksiin. Sopivat terveille ihmisillekin hyvin.

    http://www.diabetes.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=1219

    Liikuntaa lisää vielä!

    Kaiken kaikkiaan tilanne ei ole vielä huono. Mutta on parempi ryhtyä jo toimenpiteisiin, jotta ei muutu pahemmaksi: liikuntaa ja ruokavaliota (lähinnä nopeat hiilihydraatit pois).

    ...kun huolehtimiseni on kaikunut kuuroille korville. Reaktiot vaihtelevat neutraalin välinpitämättömästä ärsyyntymiseen. Kyse ei ole siitä etteikö olisi eteen työnnetty lehtijuttuja ja tutkimustuloksia diabeteksesta ja sydän&verisuonitaudeista riskitekijöineen ja ennaltaehkäisyineen, suositusten mukaista ruokaa jne, ja maaniteltu liikkumaan yhdessä ja yksin, innostus kestää ehkä sen kaksi viikkoa ja sitten taas jäädäänkin lepäämään laakereilaan...
    Mutta kun aikuista miestä ei voi eikä edes pidä joutua vahtimaan 24/7: ne omat itsenäiset valinnat päivän mittaan kotona, kaupungilla, töissä, jne ovat sellaisia joilla terveys rapistuu. Karkkia, munkkia, jätskiä, pizzaa, sohvalla makaamista ja tietokonepelien pelaamista. Ei ole ihan kerta eikä kaksi kun olen ollut voimattoman raivon partaalla lyömäisilläni hanskat tiskiin.
    Toivottavasti lääkärin sanomina ne asiat sitten uskotaan paremmin.

    Äänestä

  • ihmettelen... kirjoitti:

    Omall kohdalla ottivat sekä tuon labra tason testin että pikatestin. Eiköhän tuo pikatesti kerro suuruusluokan ihan riittävn tarkasti jotta tiedetään missä mennään ja onko syytä jatkotoimenpiteille ennen kuin lähetetään kotiin.

    Niin, labran tehtävähän ei ole potilaalle alkaa hoitoa/ohjeita antamaan. Se kuuluu lääkärille...

    Jos potilas on päivystyksessä, niin silloin yleensä odotetaan tulokset ennenkuin kotiin pääsee, mutta normaaleilla vastaaotoilla testit tehdään omalla kerrallaan ja vastaanotto on sitten erikseen.

    Itselleni on kerran vastaanotolta (ei siis labrasta) soitettu ja kyselty vointia, kun hemoglobiini oli kovin alhainen.

    Ja en muista oli aloittajalla kyse päivystyskeikasta - epäilen. Ei kyllä päivystyksessä yleensä edes mitään sokerirasituskokeita oteta, kun vievät liian kauan aikaa...

    t. terveydenhoidon suurkuluttaja :)

    Äänestä

  • tehtävä ole kirjoitti:

    Mä olen saanut 90 % ohjeista sairaanhoitajilta, en lääkäreiltä.
    Ei labran tarvitse antaa hoitohjeita mutta heidän kuuluu varmistaa että potilas on tietoinen omasta tilastaan. Heillä on sen verran paljon osaamista että osaavat tulkita vaativammpiakin asioita noista luvuista, jos eivät voi sanoa potilaalle suoraan niin he voivat ainakin pyytää lääkärin paikalle tulkitsemaan tilanteen.

    Noihin sokerirasitustesteihin liittyy omat riskit ja olisi täysin edesvastuutonta jos niitä tekevät henkilöt eivät näitä riskejä tiedosta ja pyri ennalta ehkäisemään mahdolliset vahingot niin potilaalle kuin hänen ympäristölle. Sopii miettiä mitä olisi voinut tapahtua jos hän olisi ajantu autolla ja menettänyt tajunnan hypon ansiosta tai ajaa moottoritielle väärästä rampista ja päätyy ajamaan väärään suuntaan.

    Omalla kohdalla verikokeen ottaja epäili että hänen käyttämänsä mittari oli rikki ja lähetti kotiin. 10 min kuluttua lääkäri soitti ja sanoi että suuntaappa lähimpään sairaalaan, mittari ei ollut rikki vaan astekko vain loppui 33,3:ssa. Olossa ei ollut mitään muuta havaittavaa kuin tarve juoda ja käydä veskissä.

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    Nuo vastuukysymykset on asia erikseen, niistä voisi varmaan perustaa ihan oman keskustelunsakin. Painottaisin nyt vielä kerran, että miestä ei ole työnnetty puolitajuttomana ulos labrasta tai mitään vastaavaa. Kissanhännänveto siitä, olisiko pitänyt varmistaa potilaan kunto ennen kotiin lähettämistä jne on omalta kannaltani aivan toisarvoista. Kiinnostaa vain ja ainoastaan se, mistä ko. tulokset voisivat tässä tapauksessa antaa viitteitä ja miten tästä eteenpäin.

    Äänestä

...voisiko se olla MODY?

Äänestä

Eräänlainen esi-esidiabeettinen tila kyseessä, hoitona painonpudotus ja ruokavaliomuutokset. Onneksi ko. lääkäri oli alan huippuja Suomessa joten osasi sanoa noiden epätyypillisten oireidenkin perusteella mistä on kyse ja valaista sokerianeenvaihdunnan mekanismeja sekä sitä miten tila etenee jollei nyt tehdä mitään.

Äänestä
  • "...hoitona ... ruokavaliomuutokset."

    Oliko ruokavalioehdotus tyyliä "normaalit hiilihydraatit ja vältettävä kovia rasvoja"?

    Äänestä

  • kiinnostaisi... kirjoitti:

    "...hoitona ... ruokavaliomuutokset."

    Oliko ruokavalioehdotus tyyliä "normaalit hiilihydraatit ja vältettävä kovia rasvoja"?

    Luen rivien välistä että olet hiilihydraattivihamielisen koulukunnan edustaja ;) ?

    Ei, suositukset eivät olleet niitä mitä kuvittelet. Ne keskittyivät ateriarytmin, annoskokojen ja kokonaisenergiasisällön tarkkailuun. Nopeita hiilareita pitäisi välttää ja sen sijaan kasviksia kaikkiaan käyttää runsaasti. Esim leipää kehotettiin vähentämään.

    Sikäli arvauksesi meni pieleen, että minä en vihaa mitään enkä ketään. Mutta itse olen kyllä saanut avun diabetekseen vähähiilihydraattisesta Atkins/Heikkilä -ruokavaliosta. Siinä syy kiinnostukseeni ruoka-ohjeista. On mielenkiintoista kuulla, minkälaisia ohjeita "virallisesti" annetaan.

    Jos tuollainen varovainen hiilihydraattien rajoittaminen ei riitä alkavaa tautia vastaan, haluan kannustaa kokeilemaan aivan oikeaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Se on turvallista, terveellistä ja kaiken lisäksi helppoa. Eikä mitään huuhaata.

    Hyvää jatkoa teille.

    Diabeetikon ruokavaliohoidosta on saatavissa hyvää tietoa mm. Antti Heikkilän uudesta kirjasta Diabeteksen hoito ruokavaliolla. Siinä selvitetään perusteellisesti hiilihydrtaattien rajoituksen merkitys diabeetikon ruokavaliossa. Lisäksi annetaan runsaasti sopivia vhh-reseptejä. Itseäni kiinnosti paljon selvitys stressin osuudesta diabeteksen puhkeamiseen ja hoitotasapainoon. Suosittelen luettavaksi.

    http://www.rasalas.fi/kirja.php?id=53

    Päinvastaista tietoa antaa Diabetesliitto julkaisussaan Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008. En suosittele, mikäli haluaa pitää verensokerinsa kunnossa ja välttyä lisäsairauksilta.

    http://www.diabetes.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=1219

    Voi vain ihmetellä, miten diabeetikolle voidaan suositella runsashiilihydraattista ruokavaliota, koska ongelmana on juuri hiilihydraattien nostattama verensokeri.

    Äänestä

  • diabeetikoille kirjoitti:

    Jos ne käytetyt viljatuotteet ovat runsaskuituisia, niitä käytetään kohtuudella proteiiniin ja runsaisiin kasviksiin yhdistettynä ja sokeri jätetään mahdollisimman vähiin niin tuskin se HH niin kauhean haitallista voi olla diabeetikollakaan...

    "Runsaskuituisten viljatuotteiden terveellisyys" kuuluu samaan huu-haa -kategoriaan kuin se, että "rasva tappaa".

    Kaikki hiilihydraatti ja tärkkelys on sokeria pian sen jälkeen kun ihmispolo on saanut sen kurkustaan alas. Ja sokeri verenkierrossa ei tosiaankaan ole mikään terveyspommmi. Mutta pommi kuitenkin...

    Tärkkelys ja tietyt lisäaineet, sokerit ja se vääränlainen rasva on ollut minullakin ongelmana eli periaatteessa se yleinen suositus ruokavalion avulla ei poista niitä ongelmia, joita sen toivotaan poistavan. Itse olen nyt viikon verran kokeillut uutta elämää eli muutos entiseen oli öljyn vaihdoin kylmäpuristettuun oliiviöljyyn ja nyt käytän sitä kaikkeen mahdolliseen, sekä leivät pois nyt kokonaan viikon verran, samoin kaikki sokeria sisältävät. Olo on mainio, vaikka olen syönyt ruuan yhteydessä perunoita, riisiä ja kerran jopa makaronia. Lautasella on ollut aina puolet kasviksia eli perinteinen lautasmalli käytössä. Nyt otan mukaan aidon ruisleivän, jota vain 2 palaa päivässä ja siihen sipaisu oikeaa voita. Täysjyväleiväksi kelpuutan siis vain ruista sisältävän leivän, mieluiten vielä luomuna. Pakko kyllä sanoa, että ne kaupassa myytävät ns. täysjyväsämpylät ovat väärä valinta eli ovat kyllä humpuukia. Suunnitelmissa on siirtyä itsetehtyihin sämpylöihin, jos sellaisia tekee mieli, sillä lisäaineet näissä omatekemissä on minimissä.
    Kannustan siis seikkailuun syömisten kanssa, rohkeasti viikon kokeilu ja arviointi päälle, sillä itse huomasin jo parissa päivässä oloni kohentuneen.

    Äänestä

  • hiilihydraatti... kirjoitti:

    Sen verran tiedän minäkin koska olen esim elintarviketeknologiaa ja ravitsemusfysiologiaa muinoisissa opinnoissani raapaissut, että kaikki HH ja etenkään kuitu ei ole "sokeria"... on olemassa liukoista ja liukenematonta ravintokuitua, jotka käyttäytyy elimistössä ihan eri tavoin, samoin eri liukoiset HH-tyypit, esimerkiksi kauran beetaglukaani käyttäytyvät eri tavoin... Ei kaikki ole niin mustavalkoista.

    Siitä olen kyllä ihan samaa mieltä, että hiilihydraattien määrään ja laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Ero on siinä, kuinka tiukkaa linjaa itse kunkin mielestä pitää vetää.

    Äänestä

  • mutta ei hurahtanut kirjoitti:

    isannalle taisi kayta huonosti.kallis palkkainen laakari piti neuvoa syomisia.ei uskonut emantaa.taisi kieltaa kaikki ihanat herkut.uhkaili viela pahalla tautilla.voi paasta itku,kun yrittaa vahentaa hiilihytratit alle 50g vuorokausi...isanta on luultavasti kiukkuinen,ettei soisi vaan piilossa

    Suomessa on tapana ilmoittaa imeytyvät hiilihydraatit ja kuidut erikseen. Amerikassa kuidut sisällytetään kokonaishiilihydraattimäärään, mutta kuitufraktio ilmoitetaan erikseen.

    Verensokerimittari kertoo sen, millainen määrä mitäkin hiilihydraattia on sopiva kullekin diabeetikolle. Nämä eivät ole uskon asioita. Mittari on aseesi!

    On paljon taulukoitua tietoa ruokalajien glykemia-indekseistä ja -kuormista. Nämä on saatu aikaan terveillä tehdyillä mittauksilla. Heilläkin on paljon hajontaa. Voivat olla diabeetikoille korkeintaan suuntaa-antavia. Sen verran diabeetikon metabolia poikkeaa terveen metaboliasta. Lisäksi jokaisella diabeetikolla on toisestaan poikkeava metabolia.

    Vahvoilla on, kun katsoo, että imeytyvien hiilihydraattien kokonaismäärä on tarpeeksi alhainen riippumatta niiden hitaudesta tai nopeudesta. Näin saadaan diabeetikonkin haima riittämään ja pidettyä veren sokeri ja insuliini koko ajan suhteellisen alhaisella tasolla, millä on isoja etuja.

    Äänestä

  • kalle kirjoitti:

    isannalle taisi kayta huonosti.kallis palkkainen laakari piti neuvoa syomisia.ei uskonut emantaa.taisi kieltaa kaikki ihanat herkut.uhkaili viela pahalla tautilla.voi paasta itku,kun yrittaa vahentaa hiilihytratit alle 50g vuorokausi...isanta on luultavasti kiukkuinen,ettei soisi vaan piilossa

    eikä lääkäriä, vain rohkea kokeilu, joka vei senttejä vyötärämitasta ihan silmissä.

    Äänestä

  • eikä emäntää, kirjoitti:

    eikä lääkäriä, vain rohkea kokeilu, joka vei senttejä vyötärämitasta ihan silmissä.

    Näköjään on ilmestymässä uusi keittokirja vhh:ta noudattaville, myös diabeetikoille.

    http://karppaus.info/kirjakulma/

    Keittokirjaan on koottu karppaus.infossa esitettyjä reseptejä kansiin:

    http://karppaus.info/resepti/

    Äänestä

  • kalle kirjoitti:

    isannalle taisi kayta huonosti.kallis palkkainen laakari piti neuvoa syomisia.ei uskonut emantaa.taisi kieltaa kaikki ihanat herkut.uhkaili viela pahalla tautilla.voi paasta itku,kun yrittaa vahentaa hiilihytratit alle 50g vuorokausi...isanta on luultavasti kiukkuinen,ettei soisi vaan piilossa

    jonkun tavallisen lääkärin suosittelevan muuta kuin keventämään syömistä erilaisilla kevyt tuotteilla ja kevyt margariineilla jne? Tuo kevytlinja ei vaan johda muuhun kuin turvotukseen.

    Äänestä

  • koska olet kuullut kirjoitti:

    "Tuo kevytlinja ei vaan johda muuhun kuin turvotukseen."

    Taitaa tuo pahentaa sairaustilastojakin mm. diabeteksen osalta. Faktahan on, että on olemassa kolme makroravinnetta joista ihminen saa energiansa; hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit. Proteiinien saanti tulee pitää tasolla n. 1g/(ihanne)painokilo. Kun ravinnosta suositellaan vähennettäväksi rasvaa, pitää siitä saamatta jäävä energia korvata hiilihydraateilla. Eli neuvotaan lisäämään hiilihydraattien syömistä. Siis ihmisiä kehotetaan syömään lisää sokeria, muuttuuhan käytännöllisesti katsoen kaikki hiilihydraatti elimistössä "sokeriksi". Ja sitten ihmetellään miksi diabetes ja siitä seuraavat taudit lisääntyvät räjähdysmäisesti...

    Äänestä

  • koska olet kuullut kirjoitti:

    jonkun tavallisen lääkärin suosittelevan muuta kuin keventämään syömistä erilaisilla kevyt tuotteilla ja kevyt margariineilla jne? Tuo kevytlinja ei vaan johda muuhun kuin turvotukseen.

    Osa näistä "kevyt" tuotteista sisältää enemmän hiilareita kuin vastaava täysverinen tuote.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

VaimoKe kirjoitti:

Lievästi ylipainoinen (BMI 29) ja vyötärölihava (110cm) siippani kävi verikokeissa diabetesepäilyn vuoksi. Eräänä iltana töissä oli näyttänyt kalpealta ja valittanut heikotusta, jolloin paikalla ollut diabeetikko oli lainannut verensokerimittariaan. Tulos oli 9 mmol/l. Mittauksen alla n. 5h syömättä mitään, hieman ennen mittausta juonut lasin omenamehua.

Paastoverensokeri lääkärin mittauksessa oli 5,6 ja sokerirasituskoe antoi "nolla-arvoksi" 6,0 ja kahden tunnin päästä 2,3!!! Ei siis mitään kirjoitusvirhettä tässä, vaan tulos oli tosiaan kaksi pilkku kolme. Eli hypoglykemiaa.

Sokerirasituskokeesta päästessään mies oli edelleen tolpillaan ja lähti omin avuin lääkäristä, meni ravintolaan, tilasi ruokaa jne. Kun menin paikalle noin tunnin päästä, hän oli ihan normaali mutta sanoi ettei muista juuri mitään ravintolaan tulostaan ja tilauksen tekemisestä, oli huimannut ja ollut sekava olo. ei mikään ihme, luin äsken että jos sokeri on alle 2,5 potilas normaalisti laitetaan tiputukseen. vaan mistäpä sitä alhaista arvoa olisi voitu tuossa tilanteessa tietää, oletus oli että ne sokerit olis olleet koholla tuossa vaiheessa...

tulokset saatuaan yleislääkäri totesi että hänen osaamisensa taitaa nyt tämän tapauksen osalta loppua ja laitto suoraan lähetteen erikoislääkärille. sinne on aika vasta elokuussa, joten siksi kyselen nyt täällä josko joku osaisi valaista / spekuloida mitä nuo lukemat noissa tilanteissa voisivat tarkoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu