minua

ihmetyttänyt jo vuosia tämä ehtoollisella leuhotus näissä isoissa seuroissa "suvarit,mantsut..".itse olen vl-perheen isä ja talostelen aika käytännönläheisesti näitä uskonasioita,mutta tämä on asia jota en ymmärrä,siitä revitään isot otsikot srk toimesta medialle että tänä vuonna kävi niin ja niin monta ehtoollisvierasta? onko se itsetarkoitus? tai jotain? ite en ole sitten riparin(n.20v sitten)käyny kertaakaan,osittain tän ylikorostuksen vuoksi. lauantait on surkeita päiviä olla seuroissa kun asia ahistaa, jotenkin on aistittavissa semmoinen luotaantyöntävä "herkkä" tila,omia vanhempia ei viitsi edes tavata ko. päivänä kun sen aistii heistä erityisen voimakkaasti.
1153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se vaan kuuluu SRK ja Jehovan Todistajien juttuihin, tuo ”leuhotus” siitä, kuinka monta ihmistä oli läsnä.

Kuka kissan hännän nostaa, jollei kissa itse.

Mutta avaus on puhuttelevaa asiaa. Ihmisen mieli ei ole tasainen, on ylämäkeä, sekä myös alamäkeä, mutta kuitenkin pääsääntöisesti tasaista.

Kristuksen itsensä luoma ehtoollinen on tapahtuma, jossa ollaan kahden vapahtajamme kanssa, Hänen jalkojen juuressa. Sitä ei vielä SRK ole itselleen napannut, kuten omaatuntoasi. Joten turvaan yksin Häneen.

Jeesus sanoi > Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on sitten kirjoitti:

ihmetyttänyt jo vuosia tämä ehtoollisella leuhotus näissä isoissa seuroissa "suvarit,mantsut..".itse olen vl-perheen isä ja talostelen aika käytännönläheisesti näitä uskonasioita,mutta tämä on asia jota en ymmärrä,siitä revitään isot otsikot srk toimesta medialle että tänä vuonna kävi niin ja niin monta ehtoollisvierasta? onko se itsetarkoitus? tai jotain? ite en ole sitten riparin(n.20v sitten)käyny kertaakaan,osittain tän ylikorostuksen vuoksi. lauantait on surkeita päiviä olla seuroissa kun asia ahistaa, jotenkin on aistittavissa semmoinen luotaantyöntävä "herkkä" tila,omia vanhempia ei viitsi edes tavata ko. päivänä kun sen aistii heistä erityisen voimakkaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu