Elämä on nykyisin tasapainoilua aikuisen lapsen kanssa, joka komentaa kuten hän teki lapsena. Vie, tuo, hae, kuskaa....
Syy miksi alistun tähän on "lapsen" vakava masennus, johon hän on sairastunut. Pelkään että se pahenee, jos en noudata toiveita. Mitään syyllisyyttä en asiasta tunne, mikä selvyyden vuoksi mainittakoon.
Mutta millä oppia laittamaan rajoja? Sillä onhan ne tarpeen, olipa "lapsi" sairas taikka ei.
Syy miksi alistun tähän on "lapsen" vakava masennus, johon hän on sairastunut. Pelkään että se pahenee, jos en noudata toiveita. Mitään syyllisyyttä en asiasta tunne, mikä selvyyden vuoksi mainittakoon.
Mutta millä oppia laittamaan rajoja? Sillä onhan ne tarpeen, olipa "lapsi" sairas taikka ei.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itsellä lähipiirissä hieman samanlainen tapaus.
He päättivät lakata täydenpalvelun antamisesta. Väsyivät.
Kävivät lääkärin kanssa keskustelua asiasta. Käyvät enää viikottain katsomassa,että posti avattu, peseydytty, ja että jääkaapissa on muutakin kuin valo.
Sinulla on oikeus omaan elämään, ja lapsesi varmasti suuttuu ensin jos lopetat, mutta se on kyllä silloin merkki siitä, että "tajuaa" asian.
Jos taas on hänelle yhdentekevää, silloin on tosi syvä masennus, jos ei jaksa välittää, vaan on ihan sama hänelle, autatko vai et? Silloin ehkä ei ole hyvä jättää jeesaamasta?
vaikka eivät ole sairaita.
Jos yritän pitää puoleni alkaa pitkäaikainen mökötys.
Itse olen heidät sellaiseksi opettanut, ovat hekin jo ikä-ihmisiä mutta sama touhu jatkuu yhä.
ovat sekä vanhemmuus että asetetut rajat ja annettava rakkaus. Ylikäveltäväksi ei pidä suostua, keskinäinen kunnioitus ja tilan antaminen toimivat vuosi vuoden jälkeen ja tavattaessa on kolmella sukupolvella yhdessä mukavaa!
Totutuista tavoista on lähes mahdotonta päästä eroon.
Olin hyvin nuori silloin kun lapset syntyivät.
Tein paljon virheitä, en osannut laittaa rajoja.
Erittäin hyvin pärjääviä ja fiksuja lapsia muuten ovat.
Olen sitä mieltä että rakkaus on tärkeintä.
Kun lapsi tuntee olevansa tärkeä ja rakastettu ei kasvatuksen virheet tee niin suurta vahinkoa.
Minua kohdeltiin lapsena uskomattoman huonosti.
Kai jotenkin viestitän olemuksellani että kanssani voi olla itsekäs.
Passaan ja paapon annan aina periksi.
En koskaan itse pyydä mitään apua tai palveluja.
Nyt hoidan sairasta miestäni ja olen välillä tosi väsynyt.
Mutta jos erehdyn valittamaan väsymystä saan hyvin kylmää kohtelua lasten taholta.
Vieraiden aikaan he ylistävät minua kuinka hyvä ja uhrautuvainen ihminen olen.
En kaipaa sellaista myötätuntoa.
En olisi uhrautuvainen, en vain osaa elää toisin.
vuodessa. Jos eivät lapset auta, niin sosiaalin kautta, miehellesihän tarvitaan hoitaja siksi ajaksi.
Kasvatin itse omat lapseni, eivät komentele.
Huoh, ole onnellinen ettei lapsesi ole sairastunut.
Kasvatuksella ei yleensä voi estää mielenterveydellisiä sairauksia, ne tulevat jos ovat tullakseen.
Muutenhan saman perheen kaikkien lasten pitäisi sairastua.
Olet ERINOMAISEN HYVÄ, kun ihan kasvatuksellasi pystyit estämään kaiken.
Masennus on vakava tauti. Siihen voi kuolla ja se on totta. Olet hieno ihminen kun jeesaat lastasi. Masennukseen kuuluu että on kärttynen tai sitten ei puhu eikä pukahda. Se onkin jo sitten pahempi juttu.
Myöhäistä itkeä sen perään!
Viime vuosien havaintoja.
"Kultamuna" ilmiö on selvästi yleistynyt.
Penskaan suhtaudutaan kuin johonkin kultamunaan jolta ei kielletä mitään ja hankitaan kaikki mihin rahkeet riittävät.
Hankaluuksien tullessa syy on aina jossain muualla.
Miksi pemskoja ei oteta luonnollisina perheen jäseninä joiden vastuut, velvollisuudet ja oikeudet muuttuvat iän ja kehityksen myötä?
Turha yrittää "kasvattaa" ja leikkiä mallivanhempaa vaan ottaa asia luonnollisena osana elämää!
Näyttää tällä palstalla olevan tässä ketjussa erinomaisia ihmisiä, joilla omat ja lasten asiat ovat viimeisen päälle hyvin.
Olisiko jotain puutetta kuitenkin sydämessä. Ihnimillistä lämpöä voi antaa ja ottaa eikä se maksa mitään.
Osoittelijoista kuitenkin viis. Tällä palstalla on ollut hyvääkin keksustelua, mutta ilmeisesti sadakesä ärsyttänyt joitakuita.
Sosiaalisia taitoja voi opettaa jos nyt aikuista voi opettaa. Siinä se onkin että osaa tajuta milloin lapsi määrää itse asioistaan. Kaikkiahan pitää jeesata ja varsinkin omaa lastaan.
Kuitenkaan ei niin pitkälle että aikuinen lapsi tulee sanomaan että "kyllä niitä lapsia tehhään mutta ei niistä huolta pidetä".