Ajattelin vähän mieltäni purkaa tänne.. ja kysellä ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia..
Mieltäni askarruttaa eräs nuori mies joka on päihteiden käyttönsä aloittanut jo viitisentoista vuotta sitten...erittäin nuorena siis.
Kaikkea on kai tullut vedettyä..piriä kai enimmäkseen.. Joskus on ollut "huumeettomiakin" jaksoja mutta alkoholi on sitten enimmässä määrin kuulunut kuvioihin.
Hoitoja on käyty koittamassa jos jonkin moisia.. Useat hoitopaikat koluttu moneen kertaan läpi..
Aina vaan hoidossa joku vikana tms..
Milloin lentää ulos ja milloin lopettaa itse kesken kaiken.
Ihan raittiitaki jaksoja on toki ollut. Kestoltaan pisin noin puoli vuotta. Sinä aikana käynyt na-ryhmissä. Heti kun ryhmät jostain syystä jäävät, alkaa alamäki.
Aina toistuu tietty kuvio:"Voin mä nyt pari kaljaa sillon tällön ottaa", "Ei mulla ole ongelmaa vaikka dokaankin joka viikonloppu", "Ei ole ongelmaa vaikka dokaaminen pahenee ja putka reissut lisääntyy".. ja sen jälkeen ollaankin jo taas radalla.. Eikä riitä enää pelkkä viina.
Monia petettyä lupauksia läheisille ja ystäville..jopa omalle lapselle :(
Läheisillä huoli ja suru.
Meillä on siis yhteinen lapsi.
Tuntuu että halu olisi elää raittiina joo, mutta se tahto ja itsekuri puuttuvat.. Vai mikä mättää kun kuulemma haluaisi elää raittiina mutta ei yksin pysty.. Eikä todellakaan ole yksin :(
Tätä rumbaa olen nyt kolmisen vuotta katsellut vierestä ja mietin vaan että tokkohan tämä mies tästä "parantuu"... :(
Aivan ihana ihminen, kultainen ja kiltti, hauska ja lapsirakas. Mutta kamala tarve olla JOTAIN.. ja se mitä muut näkee ei tunnu riittävän..
Toisaalta usko ja toivo parempaan yhteiseen elämään on loppunut, mutta kuitenkin se on vielä jossain... Siis tunteet on sellaisessa myllerryksessä että... :(
Mieltäni askarruttaa eräs nuori mies joka on päihteiden käyttönsä aloittanut jo viitisentoista vuotta sitten...erittäin nuorena siis.
Kaikkea on kai tullut vedettyä..piriä kai enimmäkseen.. Joskus on ollut "huumeettomiakin" jaksoja mutta alkoholi on sitten enimmässä määrin kuulunut kuvioihin.
Hoitoja on käyty koittamassa jos jonkin moisia.. Useat hoitopaikat koluttu moneen kertaan läpi..
Aina vaan hoidossa joku vikana tms..
Milloin lentää ulos ja milloin lopettaa itse kesken kaiken.
Ihan raittiitaki jaksoja on toki ollut. Kestoltaan pisin noin puoli vuotta. Sinä aikana käynyt na-ryhmissä. Heti kun ryhmät jostain syystä jäävät, alkaa alamäki.
Aina toistuu tietty kuvio:"Voin mä nyt pari kaljaa sillon tällön ottaa", "Ei mulla ole ongelmaa vaikka dokaankin joka viikonloppu", "Ei ole ongelmaa vaikka dokaaminen pahenee ja putka reissut lisääntyy".. ja sen jälkeen ollaankin jo taas radalla.. Eikä riitä enää pelkkä viina.
Monia petettyä lupauksia läheisille ja ystäville..jopa omalle lapselle :(
Läheisillä huoli ja suru.
Meillä on siis yhteinen lapsi.
Tuntuu että halu olisi elää raittiina joo, mutta se tahto ja itsekuri puuttuvat.. Vai mikä mättää kun kuulemma haluaisi elää raittiina mutta ei yksin pysty.. Eikä todellakaan ole yksin :(
Tätä rumbaa olen nyt kolmisen vuotta katsellut vierestä ja mietin vaan että tokkohan tämä mies tästä "parantuu"... :(
Aivan ihana ihminen, kultainen ja kiltti, hauska ja lapsirakas. Mutta kamala tarve olla JOTAIN.. ja se mitä muut näkee ei tunnu riittävän..
Toisaalta usko ja toivo parempaan yhteiseen elämään on loppunut, mutta kuitenkin se on vielä jossain... Siis tunteet on sellaisessa myllerryksessä että... :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuohon on vielä pakko vastata (sanoi nettiaddikti ennen viikonloppua).
Minulla minkä tahansa päihteen käyttö alkoi aina alkoholista, jatkui se sitten, miten tahansa ja johti mihin muuhun tahansa.
Vertaisryhmissä käyminen on ehkä merkki siitä, että oma halu olla kuivilla on sillä hetkellä tallella. Ryhmien jääminen tapahuu kaiketi jo ennen retkahdusta, koska silloin addikti alkaa pedata uutta kierrosta usein itsekään sitä tajuamatta.
Täysveriselle addiktille hoitojaksot (esim myllyhoito) ja vertaisryhmät saattavat olla ainoa toivo. Kunnon alkoholisti/narkomaani/sekakäyttäjä on kaukana minkäänlaisesta elämänhallinnasta, johon voisi kuulua "pari kaljaa" tai "pari sätkää". Sellaiakin on, mutta päihderiippuvainen ei kuulu joukkoon.
Toivoa on sikäli, että tunnen monia retkahtelevia, jotka ovat saaneet hyviä alkuja ja jonakin päivänä homma sitten vain alkaa skulata. Eikä ne raittiit ja kuivat kaudet hukkaan ole menneet, vaikka retkahtaminen tuntuu pahalta. Ei niitä voi pois ottaa.
Kyse on sairaudesta, murheellisesta sellaisesta, ei sen kummempaa. Odota omaa halua ja sitten uudestaan hoitoon. Ellei omaa halua ole, saarnat ja tuskailut lisäävät addiktin syyllisyyttä ja häpeää ja sitä kautta retkahtamisriskiä. Hän tuomitsee jo itsensä.
Miten pystyn olla tuskailematta ja saarnaamatta...? :( Niin paljon murhetta ja tuskaa... :(
En toki haluaisi lisätä toisenkaan pahaa oloa mutta...
Tuskin saarnaisit ja tuskailisit, jos hänellä olisi syöpä, puhumattakaan, että alkaisit moittia. Vakava päihderiippuvuus on sairaus. Se on myös kammottava sairaus, koska hoidon onnistuminen vaatii motivaatiota, mutta päihteet ovat addiktille elämän tärkein asia, aivan riippumatta siitä, mitä hän itse asiasta on päättävinään.
Sinun täytyy oman itsesi vuoksi suhtautua asiaan siten, että hän on parantumattomasti sairas. Ainoa, hyvin pieni toivo, mutta toivo kuitenkin, on siinä, että hän eristää itsensä kaikista päihteistä kuin sokeritautinen sokerista ja ylläpitää löytämäänsä. Siihen tarvitaan 101%:n motivaatio + kunnollista, rajua hoitoa.
Seurantatutkimusten mukaan noin 2-3% onnistuu. Loput menetetään.
Jossakin vaiheessa sinun on päätettävä, onko sinun pakko sairatua hänen rinnallaan, tai lapsenne.
Vanha ja kulunut fraasi on, mutta pitää edelleen paikkansa...."Niin kauan on toivoa kun on elämää."
Eilen keskustelin erään pariskunnan kanssa, jotka olivat molemmat olleet hoidossa alkoholin väärinkäytön ja sitä seuraavan alkoholisoitumisen takia.
He molemmat oli hoidossa yhtaikaa noin kuukauden
Lapualla MINNESOTA hoitolassa. Kuukauden jälkeen hoito jatkui avohoitona, jota läheiset tukivat.
He molemmat ovat olleet "kuivilla" jo toista vuotta ja esim Mies ajaa taksia ja on todella iloinen saamastaan hoidosta.
Kysyin heiltä hoidetaan ko siellä esim. huumeongelmaisia, niin kertoivat hoidossa olleen yhttäaikaa niinkutsuttuja sekäkäytäjiä, mutta ei varsinaisesti pelkästään narkomaania.
Yritä jaksaa hänen tukemistaan päästä kuiville, koska ymmärsin, että hänella on siihen ainakin aikaajoin itselläänkin halu.
Juuri tämä oma halu selviytyä ongelmasta on tärkeä ja sinun tehtäväsi on vahvistaa tuota pyrkimystä.
Yhdessä selviydytte.
kirjoitit;
"Niin kauan on toivoa kun on elämää".
Jehovan todistajien opissa kuollut lakkaa vain olemasta, mitään toivoa ei ole.
Raamatullinen kristillinen usko opettaa toisin iankaikkisesta elämästä.
Joh. 11:25, 26
Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.
Anteeksi vain huumeaiheesta poikkeaminen tällä palstalla.