Valoa putken päässä

Harkitsen vakavasti aloittaa opinnot jossakin työmaalla oppipoikana taikka vanhanaikaisessa ammattikoulussa saadakseni itselleni putkimiehen ammatin.
Koulut käytyäni alan asentaa putkistoja, sekä viemäri että vesijohtopuolella.
Kohteiden valmistuttua rekisteröidyn johonkin tekijänoikeusjärjestöön ja alan vaatia tekijänoikeusmaksuja kaikesta, mitä putkistossa tapahtuu. Kun joku vetäisee pissat viemäriin, niin minulle kilahtaa siitä lantti, kun joku laskee kraanasta vettä, minä saan maksun siitä.
Tuo tekijänoikeus toimii esittämälläni tavalla monilla muilla aloitta, miksi ei se toimisi putkialalla.
Ensin saan palkan siitä, kun teen asennustyön, sen jälkeen käyttäjät maksavat minulle, koska käyttävät minun tekemääni putkistoa.
Ensi viikolla jo alan etsiä sopivaa oppisopimuspaikkaa itselleni.
4413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

oikeat otteet ja asennetta.

Äänestä
  • En halua paljastaa idean alkuperää siitäkään huolimatta, että se on väkevästi läsnä täällä Porissa näin jazzien aikana.
    Kun sävellys on tehty se annetaan Teoston rahastettavaksi. Niin minäkin annan putkiston.
    Joku tietysti sanoo, etten ole oikeassa, mutta jos omistat radion, joudut Teoston rahastuksen piiriin, jos joku muu kuin sinä VOI kuulla radiosta kuuluvaa soitantoa. Sama putkieni kanssa, jos joku VOI käyttää pisoaaria, niin siitä on maksettava putkimiehelle.

    Äänestä

  • PenttiNaumanen kirjoitti:

    En halua paljastaa idean alkuperää siitäkään huolimatta, että se on väkevästi läsnä täällä Porissa näin jazzien aikana.
    Kun sävellys on tehty se annetaan Teoston rahastettavaksi. Niin minäkin annan putkiston.
    Joku tietysti sanoo, etten ole oikeassa, mutta jos omistat radion, joudut Teoston rahastuksen piiriin, jos joku muu kuin sinä VOI kuulla radiosta kuuluvaa soitantoa. Sama putkieni kanssa, jos joku VOI käyttää pisoaaria, niin siitä on maksettava putkimiehelle.

    JA jos voit nähdä neuvoni,joka kuuluu tällä kertaa näin(heitä voltti), sinun pitää maksaa minulle neuvopalkkiota!

    Kuulostaapa parhaalle tuo sinun ajatelmasi pena!Lisää tätä!

    Silkkaa paskaa jauhamalla minun perheeni saa leipää!

    Äänestä

eikos sinun pitäisi kerätä tuottajalle? Siis tortuntekijälle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PenttiNaumanen kirjoitti:

Harkitsen vakavasti aloittaa opinnot jossakin työmaalla oppipoikana taikka vanhanaikaisessa ammattikoulussa saadakseni itselleni putkimiehen ammatin.
Koulut käytyäni alan asentaa putkistoja, sekä viemäri että vesijohtopuolella.
Kohteiden valmistuttua rekisteröidyn johonkin tekijänoikeusjärjestöön ja alan vaatia tekijänoikeusmaksuja kaikesta, mitä putkistossa tapahtuu. Kun joku vetäisee pissat viemäriin, niin minulle kilahtaa siitä lantti, kun joku laskee kraanasta vettä, minä saan maksun siitä.
Tuo tekijänoikeus toimii esittämälläni tavalla monilla muilla aloitta, miksi ei se toimisi putkialalla.
Ensin saan palkan siitä, kun teen asennustyön, sen jälkeen käyttäjät maksavat minulle, koska käyttävät minun tekemääni putkistoa.
Ensi viikolla jo alan etsiä sopivaa oppisopimuspaikkaa itselleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu