Haluaisin kuulla tällä palstalla hoitokokouksia myönteisinä ja siunauksellisina pitäneiden nimimerkkien, mm. Pakkula, ämmä, JaniS, jne. kommentteja Kotimaa- kirjoituksen johdosta. Oletteko myös sitä mieltä, mitä kirjoituksessa srk:n taholta tuotiin esille?
Minusta näytti siltä, että srk:n kanta oli hieman lipeämässä siihen suuntaan, että enää ei jaksettu pitää siunauksellisuus -näkökohdasta kiinni. Näytti myös siltä, että selvityksenkin vääjäämättömään todennäköisyyteen ollaan jo varautumassa, vaan ei ole vielä oikea aika Hautamäen mielestä. Ehkä sitten, kun asianosaiset kaikki ovat kuolleet?
Minusta olisi siis mukava kuulla, miten tänään suhtadutte asioihin. Pidättekö edelleen kiinni aiemmin puhumistanne, vai lähdettekö liukumaan srk:n mukana? Minusta olisi tietysti hienoja, jos edes joku teistä olisi niin selkärankainen että olisi edelleen sitä mieltä mitä tähän asti aiemminkin. Ämmää ja hänen kirjoituksiaan seuranneena voin mainita, että häneltä esimerkiksi löytyy tältä palstalta tuhansia kirjoituksia, joissa hyvin monissa aika väkevästi on asetuttu hoitokouksien siunauksellisuuden kannalle. Itsekin olen hänen kanssaan aiheesta monesti keskustellut. Ämmä voisi vaikka aloittaa, kerro, mitä mieltä olet.
Minusta näytti siltä, että srk:n kanta oli hieman lipeämässä siihen suuntaan, että enää ei jaksettu pitää siunauksellisuus -näkökohdasta kiinni. Näytti myös siltä, että selvityksenkin vääjäämättömään todennäköisyyteen ollaan jo varautumassa, vaan ei ole vielä oikea aika Hautamäen mielestä. Ehkä sitten, kun asianosaiset kaikki ovat kuolleet?
Minusta olisi siis mukava kuulla, miten tänään suhtadutte asioihin. Pidättekö edelleen kiinni aiemmin puhumistanne, vai lähdettekö liukumaan srk:n mukana? Minusta olisi tietysti hienoja, jos edes joku teistä olisi niin selkärankainen että olisi edelleen sitä mieltä mitä tähän asti aiemminkin. Ämmää ja hänen kirjoituksiaan seuranneena voin mainita, että häneltä esimerkiksi löytyy tältä palstalta tuhansia kirjoituksia, joissa hyvin monissa aika väkevästi on asetuttu hoitokouksien siunauksellisuuden kannalle. Itsekin olen hänen kanssaan aiheesta monesti keskustellut. Ämmä voisi vaikka aloittaa, kerro, mitä mieltä olet.
Vastaukset 18
Vanhimmat
henkistä väkivaltaa minun heikkoa mutta totista uskoani kohtaan, kun täällä tuomitsevasti hyökätäänja sanotaan mm.: ämmä on aivopesty ja harhaopin kannattaja ja hoitokokousten ihailija...Eikö tämä ole henkistä väkivaltaa jos mikä!?
SRK:n opettamia Raamatun vastaisia valheoppeja, niin sinä olet harhaoppien kannattaja.
Tämähän on täysin selvä asia.
yhdestä Jumalan valtakunnasta, ja se pitää löytää. Eli on loogista päätellä, että on "vain me-oppi" . Jumala vain yhdellä tavalla vanhurskauttaa ihmisen. Täytyy löytää se.
Raamatussa ei todellakaan mainita puolta sanaa, että pitäisi kuulua johonkin kuolevaisten ihmisten joukkoon pelastuakseen. Päinvastoin Jeesus varoittaa opetuslapsiaan tuomitsemasta hänen nimissään parantavaa miestä, joka ei kuitenkaan seurannut edes Jeesuksen itsensä ja hänen opetuslaptensa joukkoa.
>> Jumala vain yhdellä tavalla vanhurskauttaa ihmisen.
Ja Raamatun mukaan tämä on yksin usko. Uskotko ja luotatko sinä, että pesukone toimisi käyttöohjeiden mukaan vaikka sinä et ole sitä äänellisesti kuullut juuri oikeanlaiselta pesukoneen käyttäjältä. Ei uskossa Jumalaankaan ole Raamatun mukaan mitään sen kummallisempaa.
Miten sinä koet sen sinun henkilökohtaista uskoasi vastaan hyökkäämisenä, kun tuodaan esiin uskonjoukkosi todellisesti harjoittama järjestelmällinen henkinen väkivalta ja terrori, jota nykyisinkin vielä pelätään?
Olisiko natsisaksan julmuuksista pitänyt olla hiljaa sen vuoksi että yksittäinen kunniallinen natsi kokee moisen häntä vastaan käydyksi henkiseksi väkivallaksi?
Muutoin en halua SRK:ta ja natsisaksaa keskenään verrata, kuin vain totuuden pakoilun ja vääryyden vähättelyn perusteluiden osalta.
osoittaa, että olet aivopesty SRK:n valheisiin. Ikävää.
Olit rohkea, kun uskaltauduit vastaamaan. Mutta tapasi mukaan vastasit taas asian vierestä. Kysyin, mielestäni selvästi, oletko edelleen samaa mieltä hoitokokouksista, kuin aiemmin. Minusta on suorastaan selkärankaista, jos olet edelleen samaa mieltä. Ja toki saat olla. Mutta nyt, kun äänenpaino on srk:ssakin muuttunut, ajattelin sitä suoraan kysyä.
Henkinen väkivalta ei eroa fyysisestä mitenkään. Siinä ei anneta toiselle hänelle kuuluvaa ihmisarvoa, vaan se poljetaan maahan, mieluummin vielä niin että muutkin sen näkevät. Ihmiselle osoitetaan se, että hän ei ole mitään, tai ainakin vähimmässä määrin se, että hän on alistajiensa vallan alla. En usko sinun tällaista täällä kokeneen.
se sanotaan, että se asuu RY;llä?
hoitokokouksista on paljon vääristeltyjä kuulopuheita, jotka katkeruudela höystettyjä. Tiedät itsekin! Mutta ei me niillä tiedoilla autuaaksi tulla.
jotakin väärällä tavalla hoidettua, tuomittua, kun kokouksen lopputulos mitätöitäisiin!
Se ei muutu, jos siitä ei puhuta. Ei se taivaspaikkaa aukaise, koska autuus ei ole ollutkaan hoitajan käsissä, mutta se voisi rakentaa tuomitsijan uskonelämää ja suhtautumista toiseen ihmiseen?
Ei entistä ämmää enää olekaan, vaan hän on rekisteröitynyt nimimerkille "lyyleri".
Eihän tämän tyyli edes ole ämmän tyyliä kuin näennäisesti.
Ämmää on feikattu usein ennenkin, ja siksi hän rekisteröityi.
Ehkä hän on vain unohtanut salasanansa.
*******
taidat olla vainoharhainen kun näet feikkejä joka puolella. tarkista lääkityksesi.
Etsikää Jumalan valtakuntaa.
Vertaa sitä tähän:
Hae vettä vs. Hae vesi.
Raksuttaako ämmällä? ;)
Olen tuota eroa yrittänyt täälläkin muutaman kerran selittää.
Esimerkkisi oli hyvä ja valaiseva.
Ei Jumalan valtakunta ole esine tai maa, jonka voi omia kokonaan itselleen. Se on Henkeä ja jumalallista Kuninkuutta, joka ei ole ihmisen nähtävissä eikä varsinkaan kahlittavissa! Näin se itse tulkitsen, mutta minä en voi olla vl tuonkaan vuoksi.
Kotimaan artikkelissa 17.7.2008 että "Ne, joiden kohdalla asiat ovat päätyneet hyvään lopputulokseen, eivät halua enää muistella niitä." Minä sanon, että monet niistä vl:istä, jotka ovat kokeneet hoitokokoukset, eivät uskalla muistella niitä ainakaan kielteissä valossa. Siitä minulla on ihan faktaa!
Miksihän kiinnostaakin sinua? Mitä palstaa olen seuraillut vuosia, olet aina etsimällä etsinyt syitä vl:stä.
>>>>Minusta olisi tietysti hienoja, jos edes joku teistä olisi niin selkärankainen että olisi edelleen sitä mieltä mitä tähän asti aiemminkin.>>>
Minua kiinnostaa siksi, että olen rehellisyyden kannattaja, en valehtelun, kieroilun ja väärien puheiden. Ja tässä hoitokokousasiassa minä näen niin selkeästi sellaista, mikä ei ole mielestäni oikein ja sopivaa.
Voin olla fariseus ja kettumainenkin, mikäli se hoitokokousten selvittämistä jollakin tavalla edistää. Mutta se, että etsisin syytä yksittäisestä vl:stä hekilönä, en allekirjoita ollenkaan. Minulla ei ole sellaista tarkoitusta. Jos joku ottaa sen henkilökohtaisesti, hänellä itsellään ei todennäköisesti ole silloin niinsanotusti puhtaat jauhot pussissa.