Mitä tämä tarkoittaa:
"valitset näköjään yhä useammmin induktiivisen tavan, joka vetelee milloin minkäkinlaisia johtopäätöksiä havaintojensa pohjalta) "
Mitä ovat minun induktiiviset tapani?
Minulle on eri asia tehdä havaintoja ja vetää johtopäätöksiä VANHOILLISLESTADIOLAISUUDESTA kuin suhtautua pelastukseen.
Jos kysymyksessä on suhtautuminseni vanhoillislestadiolaisuuteen niin silloin lähestymistapani on varmaan se minkä sanoit.
Olen tavannut muutamia liikkeen edustajia ja sen perusteella olen saanut tietyn kuvan siitä. Mitä sitten sydämessänne itse kukin uskotte, sen tietää vain Jumala. Liikkeessä voi kaiketi olla mukana myös ilman omakohtaista uskoa jos on sattunut syntymään siihen ja sanoo uskovansa samat asiat kuin muutkin.
Mutta pelastuskysymyksen kohdalla on asia eri. Omassa uskoon tulossani ei ollut kysymys muutamien havaintojen perusteella tehdystä järkivalinnasta, vaan kävin läpi aivan normaalin prosessin synninhädästä armon saamiseen. Aivan varmasti oli Jumala sitä prosessia ohjaamassa.
Siis: johtopäätöksiä vedän lestadiolaisista ja pelastumisestani huolehtii Jumala.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä tämä tarkoittaa:
"valitset näköjään yhä useammmin induktiivisen tavan, joka vetelee milloin minkäkinlaisia johtopäätöksiä havaintojensa pohjalta) "
...tältä kannalta keskustelujamme.
No tuo tuli mieleen siitä, että vaikka kuinka lähtökohdat ovat tosia sinunkin mielestäsi (en ainakaan minä ole huomannut sinun moittivan Raamattua epätodeksi)niin teet mielestäni toisinaan raamatunvastaisia (en nyt puhu lestadiolaislähtökohdista käsin) johtopäätöksiä.
Siis jos minä vaikka otan jonkun parannusteko-aiheen niin sinä siihen vastaat ottamalla A coursesta/mielestäsi jonkin kohdan jolla vesität minun Raamatusta ottamani kohdan.
Eli väistämättä tästä seuraa että vaikka lähtökohta alunperin oli tosi (sekä sinun että minun mielestä, eli Raamattu on tosi)johtopäätökset ovat vääriä.
Luultavasti itse myös ajattelet vl-opetuksesta samaa.Mutta me sentään edes yritetään perustella näkemyksiämme Raamatun kohdilla.
Mutta sainko nyt yhtään selvennettyä mitä ajan takaa?
..tarkoitukseni ei ole vesittää sitä mikä on oikeaa mutta aina emme tiedä mikä on oikein. Raamattuakin voi tulkita väärin. Täällä analysoidessa ja kysymyksiä esitellessä puoleen ja toiseen samalla kun pyytää Hengen apua sitä tehdessään voivat asiat valjeta. Haluan että totuus tulee esille, en sitä että sinun näkemyksesi vesittyy. Jos täällä ollaan ihan avoimia Totuudelle ja halutaan olla Hengen ohjattavina niin mitä se sinänsä haittaa vesittääkö joku näkemyksiäsi vai ei? Lopputulos on se tärkein. Ainut mikä voi tuntea itsensä uhatuksi on valhe ja ihmisen ego. Totuus ei koskaan ja Jumala haluaa sen valkenevan kaikille.
Ja sanon vielä että A Course.. tukee Raamattua ja puolustaa Raamatun Jumalaa niiltä väärinkäsityksiltä joiden perustella jotkut ihmiset hylkäävät Hänet.
Otapa vielä joku parannustekoaihe niin katsotaan miten siinä käy.
No olkoonkin että A Course tukee Raamattua sitten, niin kuitenkin se on jo toisen käden tietoa ja tulkintaa, joten paras viittailla ihan Raamattuun!
"Olen tavannut muutamia liikkeen edustajia ja sen perusteella olen saanut tietyn kuvan siitä"
Onko tämä ihan reilua a) liikettä kohtaan että pari ihmistä edustaa koko liikettä b) sinua kohtaan: voit menettää jotain todella arvokasta kun peset kätesi koko touhusta noiden sinusta ilmeisesti ärsyttävien tyyppien vuoksi?
..minä muun muassa olenkin tällä palstalla että tuo kuva mikä minulla on tähän asti vanhoillisista ollut saisi reilun mahdollisuuden korjaantua jos niikseen on.
Toisaalta en ole huomannut mitään mitä minulta puuttuisi vain juuri sen takia että en ole vanhoillislestadiolainen.
Periaatteessa:
a) ei reilua
b) ei reilua
Löysinkin itse googlen avulla A Course in Miracles sivut..
Valitettavasti en voi suhtautua vakavasti tuohon 'filosofiaan' varsinkin kun jo alkumetreillä sanotaan opin olevan jonkun henkilön unien ylöskirjaamista ja lopputulos burn outin työstämissprosessissa....
En ole muutenkaan koskaan pitänyt helluntalaistyyppisestä elämyksien kohottamisesta koko seurakunnan makusteltavaksi. Mieluummin luen vaikka hyviä runoja.
Koska olen kristitty minun ohjeeni on Raamattu.
Jeesus Raamatussa niin hylkäätkö silloin senkin mitä Jeesus sanoo Raamatussa koska se on A Course in Miracles-kirjassa?
No kun sen jutun ALUSSA selvästi sanotaan että se on jonkun parantumiskertomus. En minä mitenkään ole sitä 'hylkäämässä'mutta en jaksa lukea survival-storeja kun on omassa elämässäkin kaikenlaista.
Anna linkki.
(Haku: google: ACIM)
Home page:
http://64.77.6.149/index.html
Seuraavan luin tarkemmin:
http://64.77.6.149/about_acim_section/how_it_came.html
"A Course in Miracles:
How It Came, What It Is, What It Says
In 1977 in response to many requests for a brief introduction to A Course in Miracles, Helen Schucman wrote the following, which appears as the Preface to the Course in the Text. The first two parts: "How It Came" and "What It Is," Helen wrote herself. The final part, "What It Says," she scribed through the process of inner dictation.
How it Came
A Course in Miracles began with the sudden decision of two people to join in a common goal. Their names were Helen Schucman and William Thetford, Professors of Medical Psychology at Columbia University's College of Physicians and Surgeons in New York City. They were anything but spiritual. Their relationship with each other was difficult and often strained, and they were concerned with personal and professional acceptance and status. In general, they had considerable investment in the values of the world. Their lives were hardly in accord with anything that the Course advocates. Helen, the one who received the material, describes herself:
Psychologist, educator, conservative in theory and atheistic in belief, I was working in a prestigious and highly academic setting. And then something happened that triggered a chain of events I could never have predicted. The head of my department unexpectedly announced that he was tired of the angry and aggressive feelings our attitudes reflected, and concluded that, "there must be another way." As if on cue I agreed to help him find it. Apparently this Course is the other way.
Although their intention was serious, they had great difficulty in starting out on their joint venture. But they had given the Holy Spirit the "little willingness" that, as the Course itself was to emphasize again and again, is sufficient to enable Him to use any situation for His purposes and provide it with His power." (... jatkuu em jälkimmäisen linkin kohdalla)
Minä jo luulin että olit löytänyt jotain ihan muuta.