ei naurata yhtään. tämä on vakava paikka elämässäni
Ihmettelen mikä on syy että kerrotte vitsejä ja niille nauratte?
Syöpä palstalla??
Minä en nyt jaksa nauraa enkä iloita vaan etsin tietoa ja kokemusta miten tästä voi selvitä hengissä?
Olen jo kuusikymppinen .
Ihmettelen mikä on syy että kerrotte vitsejä ja niille nauratte?
Syöpä palstalla??
Minä en nyt jaksa nauraa enkä iloita vaan etsin tietoa ja kokemusta miten tästä voi selvitä hengissä?
Olen jo kuusikymppinen .
Vastaukset 32
Vanhimmat
kun olin kaverin luona saunomassa, kun olin pahimmassa vaiheessa hiustenlähtöä niin virnuilin kaverille, kun oli enää pieni häntä päässä jäljellä, että katto nyt kun pesen oikeen koko tukankin samalla. Huumori ei ole kuolemaksi, mutta synkät ajatukset kyllä. siksi valitsin elämän ja siihen liittyvän huumorin ja sillä tiellä edelleen. Mukavampi on nauraa kun aina itkeä usko pois.
kun sulla on toi akuutti juttu päällä nyt.Tää palsta on erillään syöpäpalstasta,koska täällä jo parantumassa olevat juttelee kuulumisiaan.Tää on vähän sellainen "hassuttelupalsta",jos näin voisi sanoa-elikkä tämä palsta perustettiin meille,jotka emme halua puhua koko aikaa syövästä,koska meidän elämään kuuluu muutakin,ne kaupassa-ja apteekissa käynnit,ruuan laittaminen,siivous,,.Nämä kaikki on syöpäpotilaan arkea,mutta ei varmaan tuollaisessa akuutissa vaiheessa.
ei jaksa tälläista en minäkään
syöpä on vakava sairaus ja vaatii aikaa ennen kuin osaa taas nauraa ja olla kuin ei mitään
keskustelijat eivät ole koskaan sairastaneetkaan syöpää eivätkä voi edes kuvitella miltä sairastuminen voi joistakin henkilöistä tuntua.
että syöpään sairastunut tai sen sairastanut ei enää koskaan vitsaile..eikä naura?
Jaa-ha, olen kyllä sairastanut syövän , niin , mutta parannuttuani on ilo palannut takaisin elämmääni ..ja osaan taas jopa vitsailla..:)
Keskustelun aloittanut henkilö kertoikin juuri sairastuneensa syöpään eikä varmasti jaksa ymmärtää pelleilyä tällä palstalla. Minä olen myös sairastanut syövän ja parantunut siitä. Ilo ja nauru ovat palanneet elämääni mutta kyllä alussa ja joskus hoitojenkin aikaan vitsit olivat välissä ja itku herkässä. Meidän täytyy ymmärtää että syöpä on vakava sairaus ja me koemme kaikki sen eri tavalla. Kunnioittakaamme ja kannustakaamme toisiamme.
yli vaikeemman vaiheen,ilo palaa sun elämääs ja elämä niinkuin "normalisoituu",sun elämääs tulee se arki,mitä sää elit ennenku sairastuit.Minulta poistettiin kohtu,munasarjat pari vuotta sitten,olin sairas,hiukseton,lapseton,mutta tänään elän uutta elämää;minulla on mies,adoptio lapsi-suloinen pieni kiharapää,ja elämä hymyilee.Ei ole mitään syytä,ettenkö vitsailisi,sillä olen niin onnellinen nyt.
mikään vitsailun aihe...kokekaa se itse niin tiedätte
Huumori on kaukana syöpäpotilaan mielestä se on itkua pelkoa ei mitään- he he - menoa.
Voi kuinka ihana sinun viestisi olikaan. Nyt on hyvä alkaa nukkua. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Onkohan sittenkin niin, että kaikella on tarkoituksensa....
jo toisen kerran olen nyt iloisempi,huumorintajuisempi kuin koskaan ennen vaik olenkin jo kauan elänyt.
Vasta nyt olen sairaudesta toivuttuani tajunnut elämän ihanuuden,ilon
Nautin joka hetkestä elämässäni,tartun siihen kaksin käsin kiinni.
Nautin ihanasta kesästä,pienoisista lapsenlapsista,minä rakastan elämää nyt ja haluan että kaikki maailman ihmiset olisivat kanssani onnellisia
Hyvät rintasyöpään sairastuneet sisareni,älkää peljätkö,teidät parannetaan tulettte taas terveiksi ja onnellisiksi uskokaa kun sanon näin sentään jo toisen kerran parantunut:-))
ole määrite sille,kuka on mitenkin sairas.Pitäisikö mielestäsi sairaan olla joka hetki "sairaan näköinen/oloinen?"Jopa kuolemaisillaan olevalle ihmiselle on sallittua olla positiivinen,miksi ei sairastuneelle,hoitoa saavalle?Jokainen ihminen on oma persoonansa,joillekin sairastuminen on "kuoleman vakava paikka",mutta joku voi ajatella elämästä toisin.Voisitko olla laittamatta ihmisiä omaan muottiisi ja ajatella,että joku voi olla erilainen,ajatella erilailla,kuin sinä?
voi kaunistella Itsensä huijaamista jos ei ymmärrä sairauden vakavuutta - oli sitten toinen kerta mutta entä se kolmas?
Eikä kahta kolmannetta :::silti toivon paranemista kaikille syöpäpotilaille.
Niin minä olen juuri sitä mieltä, että me kaikki koemme sairautemme eri tavalla ja meillä kaikilla on oikeus omiin tunteisiin ja mielipiteisiin, myös minulla.
ole koskaan mikään vitsailun paikka,mutta se ei sulje pois sitä tosiasiaa,että syöpäläinenkin elää syövän jälkeen-myös sen aikana.Sinulla on velvoitteet,jotka eivät poistu syöpäsi myötä,arkipäivä vetää sinut mukaansa pahoinvoinnistasi huolimatta.Jaksa,jaksa,vielä tämä hetki,,huominen on jo toinen ulottuvuus
kyllä meillä nauretaan ja vitsaillaan,vaikka tässä kuolemaa odettelenkin.Jos ihminen on sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa,kuuluu huumori ja nauru osaan elämään.
En aiokkaan hukata huumoria. Sen avulla kestää paljon paremmin. Pari vuotta sitten OYS:n sädehoito-osastolla kun istuskelin niin kyllä siellä vitsit lensi yhdellä ja toisella. Se oli terapiaa.
Silloin kun ensimmäinen syöpä todettiin niin hetken oli huumori hukassa mikä lienee ihan luonnollista.
Toinen syöpä (ja kolmas) oli siinä suhteessa helpompia vaikka ovatkin paljon vakavampia kuin se ensimmäinen.
sitä voi ymmärtää sairautensa vakavuuden, eikä huijaa itseään, ja silti pystyy nauttimaan myös elämän iloista. Vaikka sairastaakin vakavaa syöpää niin ei elämä ole kokonaan mennyttä ennen kuin kuolee. Voi iloita lapsenlapsista jos niitä on, perheestään, kauniista kesäluonnosta...Kaikki eivät siihen pystykään, kun ovat niin masentuneita sairaudestaan, mutta on ihanaa, että jotkut pystyvät ja nauravat ja vitsailevatkin välillä.
Kolmeen kertaan olen sairastunut syöpään 20 vuoden sisällä ja aina taudin selättänyt.
Kertaakaan en ole jäänyt asiaa ruikuttamaan vaan antanut tilaa elämän pienille iloille ja opetellut olemaan onnellinen vähästäkin.
Kukin tyylillään.
rintasyöpäänkin kuolee jatkuvasti naisia, nuoria perheenäitejä ja isoäitejä, aviovaimoja ja tyttäriä.
Osalla sairaus leviää hoidoista huolimatta luustoon, sisäelimiin, aivoihin edeten aggressiivisesti.
Se ei paljon naurata.
vaihtoehtoa,ajattele myös kuinka moni toipuu joko kokonaan,tai osin,päätä taistella-
mutta ei se silti sitä faktaa miksikään muuta, että kaikki eivät selviä?
Ja voi se tauti vielä minutkin tappaa, vaikka nyt olen näennäisesti "parantunut".
Ei ne leviämiset nyt niin tavattomia ole, usein tulevat ilmi vasta muutama vuosi ensihoidon jälkeen.
Sittenhän se onkin kroonista laatua ja loputonta hoitoputkea, kunnes elimistö ei enää jaksa.
ystäväni nelikymppisen naisen joka sairastui rintasyöpään.eli2 v.ja poistui.
Eikö ole kamalaa, olen pahoillani ystäväsi kohtalosta.
Pitää vaan aloittaa joka aamu uusi loppuelämä, mennyt on mennyttä ja huomisesta ei tiedä.
olen joutunut seuraamaan rakkaani kamppailua kurkunpääsyöpää vastaan. hän vaikuttaa kovin masentuneelta ja on jostain saanut päähänsä etten halua häntä leikkauksen jälkeen kun häneltä on viety oma ääni. tämä on raskasta myös meille sairaan läheisille sillä ainakin minä itken hänen vuokseen välillä päivittäin, koska ei ole varmaa selviääkö hän hengissä leikkauksesta...
hengissä....
Vakava on sen uskon.
Kuitenkin se on pahin asia jos jää synkkänä miettimään asioita.
Ei iloa saa karkoittaa elämästään.
Täällä on paljon ihmisiä jotka ovat henkisesti päässeet yli tuon masennusvaiheen ja siksi huumoriakin löytyy.
Suhtauduin vakavasti syöpäsairauteeni ja hoitojaksoiden aikana, en nähnyt mitään siinä huumoria. Fiilikseni oli niin ailahtavainen koko ajan, milloin surin liikaa ja välillä nautin pienistä iloista jne. Parhaiten minuun puree tilannekomiikka/-huumori. Mutta nyt rankkojen hoitojen jälkeen näen jotain pilkettä ja tajuan jotain. En voi muuta sanoa kuin jokainen syöpäpotilas on yksilöllinen ja syöpä/oire/hoidon sivuvaikutus on aina yksillöllistä. Surulliset fiilikset kuuluvat asiaan. Turhaan tuputtaa liikaa positiivisuutta. Minun tapani selviytyä: " päivä kerrallaan" ja "huomenna on uusi päivä". Tsemppiä!
Itse ymmärsin heti sairauteni vakavuuden, mutta en halunnut elää suremalla ja ajattelemalla synkkiä koko ajan. Luulen, että juurikin huumori ja positiiviset asiat ympärilläni auttoivat minua kestämään kaikki ne paskat ja rankat vierailut syöpäpolilla sairauden hoidon muodossa.
Kun minulla oli aikaa ajatella asioita, niin tajusin myös kuinka arvokas asia elämä onkaan, miksi tuhlata sitä negatiivisuuteen ja murjottamiseen. En minäkään koskaan syöpää pyytänyt elämääni, mutta se vain valitsi minut ja minun oli kestettävä ja elettävä se.
Olen myös läheltä seurannut erää ystäväni kamppailua syövästä. Hänelle annettiin elinaikaa 6kk, kun syöpä uusi kolmannen kerran. Hän eli sen jälkeen 18kk ja pelkästään sillä, että hän oli päättänyt elää ja lähteä kirkkaasi saappaat jalassa. Viime keväänä hautasimme hänet kolmekymppisen ihmisen.
Hän sanoi jokainen päivä elämässä on lahja ja se lahja kannattaa käyttää hyvin ja hän valoi taistelullaan minuunkin toivoa siitä, että niin kauan kun on elämää on toivoa selviytymisestä.
Paljon meni hänen mukanaan viisautta ja paljon jäi muistoja hänen mukanaan. Haluaisin ajatella, että hän on kummipoikani enkeli, joka ohjaa meitä muitakin.
Ajatelkaa hymy vaikka jumppana sillä se liikuttaa 220 kasvonlihasta ja hymy päivässä pitää negatiiviset pöpöt loitolla. Kyllä mua ainakin vähän nauratti, kun opettelin katsomaan peilistä itseäni kaljuna ja vielä enemmän se kun ajattelin, nyt kun laitan peruukin päähän niin koskaan en tiedä kun menen ulos, että koska tuuli kiskoo tukkani taivaisiin...
Ymmärrän kyllä, että vakava on vakavaa, mutta olihan se näky polilla kun 12 kaljua akkaa makaa sängyissään tukat pöydillä, kyllä siinä tilannekomiikkakin naurattaa välillä. Itseasiassa hoitojeni aikana muistan, kun ystävystyin monen ihmisen kanssa polilla ja siellä yhdessä naurettiin hersyvää naurua siinä lomassa, kun vakaviakin puhuttiin.
Toivon kaikille jaksamista ja antakaa ilon tulvia!
Omasta kokemuksesta syövästä ja sen hoidosta on jo jonkin verran aikaa, mutta ei mua naurata mikään siinä asiassa.Olen mielestäni hyvinkin valoisa ja elämänmyönteinen ja pilke silmäkulmassa, mutta se asia ei hymyilytä millään lailla.Naurettiin kanssasisarien kanssa kaikista muista asioista, mutta ei syövästä eikä hoidoista.Ehkä mulla se asia kolahti sitten liian syvältä.Huumoria elämässä pitää viljellä, mutta kaikki mikä koskettaa itseä tosi lujasti,jätän sen asian huumorin ulkopuolelle, enkä myöskään vitsaile asiasta kanssaihmisille.
"mutta kaikki mikä koskettaa itseä tosi lujasti,jätän sen asian huumorin ulkopuolelle,"
Minulla taas esimerkiksi huumori on auttanut käsittelemään todella kipeitä ja ikäviä asioita elämässäni. Se että niile on pystynyt nauramaan, on helpottanut sitä surua ja ahdistusta.Siis koomisille ja surkuhupaisille yksityiskohdille ko asiassa.
Minun puolustusmekanismiini kuulu huumori, jopa hirtehishuumori, olennaisena osana. Pari vuotta sitten kun kuljin sädehoidossa oli yksi mielitokaisuni: Taas tulee säteilevä päivä. Varmaan moni käsitti väärin. Ei se ollut asian vähättelemistä vaan se oli puolustautumista vaikeaa asiaa vastaan. En osaa selittää ihan niin kuin tunnen mutta koittakaa tästä vähästä ymmärtää :-)
Nyt nämä uudet syövät on sellaisia että niistä on vaikea vitsintynkää löytää, ovat vähän lopullisen tuntuisia. Mutta ei ne huumoria tapa.
Hyvä jos joku selviytyy syövästä huumorilla, en siitä ketään tuomitse. Meitä on niin monenlaista, enkä sano, että eikö elämääni kuulu huumori, mutta syövälle ja syövän hoidolle mulla vaan ei huumori kolahda.Naurua ja iloisia asioita tietysti elämässä täytyy olla, muutenhan me ei syövästä selviydytä.Meillä on paikallisen syöpäyhdistyksen kanssa yhteisiä kokoontumisia, niinkuin varmaan kaikilla, meillä myöskin nauretaan ja vitsejä väännetään, mutta syövästä en ole vielä kenenkään vitsiä kuullut vääntävän.