Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, sanotaan.
Aika hyvin sanottu eiks vaan.
Näihän siinä käy, että kun isälle tulee muita tärkeempiä menoja, lapset jäävät.
Niin käy sitten kun lapset ovat isoja ja tulee tärkeimpiä menoja, vanha isä jää.
Ketä isä syyttää, ei ainakaan lapsiaan, sillä itse on esimerkin antanut, ettei tarvitse välittää.
Aika hyvin sanottu eiks vaan.
Näihän siinä käy, että kun isälle tulee muita tärkeempiä menoja, lapset jäävät.
Niin käy sitten kun lapset ovat isoja ja tulee tärkeimpiä menoja, vanha isä jää.
Ketä isä syyttää, ei ainakaan lapsiaan, sillä itse on esimerkin antanut, ettei tarvitse välittää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Enemmän vahinkoa sinun katkeruus ja paskanjauhanta niille lapsille aiheuttaa kuin isän oleminen tai olemattomuus. Ja omapahan on ongelmansa, mutta älä sinä tee siitä lasten ongelmaa. Silloin nimittäin sinä olet se joka on syyllinen.
Juuri näin se menee. Oman mieheni isä ei hänestä pienenä välittänyt, ja nyt kun ikää alkaa tulemaan, on turha yrittää kuroa vuosia umpeen ja alkaa seurustelemaan. Meidän suvussa vastaavasti äitini tai isäni sisarukset eivät piitanneet meistä pätkääkään, kun oltiin pieniä ja meidän isä kuoli. Nyt, kun he ovat vanhentuneet, niin en minäkään heidän perässään sairaalassa ramppaa. Ovat jääneet etäiseksi. Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.
hylkäyksensä, mutta tässä toisenlainen tarina.
Vanhempani erosivat, kun olin 12v ja sen jälken en nähnyt enkä kuullut isästäni mitään. Aikuisena otin isään ja isän puoleiseen sukuun itse yhteyttä ja loin sukulaissuhteet uusiksi. Sain siinä sivussa kuulla, että isä oli kysellyt meistä lapsista ja olisi halunnut tavatakin, mutta äiti esti ne.
No, entäs äiti... Jaksoi eron jälkeen valittaa, että kun on nin rankkaa eikä jaksa sitä eikä tätä eikä tuota. Ja jos jostain tuli sanomista, niin äiti marttyyrinä alkoi itkemään, että parhaansa hän on yrittänyt, mutta kun me ollaan niin vaativia lapsia ettei hän jaksa meitä. Jep, jep, koulu suju hyvin, ei harrastuksia mitä olisi äidin tarttenut maksaa eikä huolehtia kulkemista niihin, ei alkoholia, ei tupakkaa, kesätöistä (15v) lähtien ostin itse itselleni vaatteet eikä viikkorahaa enää tullut... ja siis olin mukamas hankala ja rasittava lapsi! Siinä aikuistu itse aika nopeasti.
En ole kovinkaan paljoa nykyään tekemisissä äitini kanssa, sillä en jaksa sitä marttyyri-asennette, että minun pitäisi tehdä kaikki edelleenkin hänen tahtonsa (ja sekään ei lopulta riittänyt, yritin sitä hyväksyntää hakea loputtomiin) mukaan vaikka minulla on oma elämä ja oma perhe.
Kuka minut siis hylkäsi? Äitini!
Ainakin meillä. Koulut sujuu loistavasti, kesätytöt on tehty ja palkat säästössä. Kun isä hylkäsi, on pitänyt vaan tulla toimeen ja pärjätä. Meillä vanhemmat lapset ovat ottaneet hienosti nuoremmat aina huomioon. Kukaan lapsistani ei ole härikkö tai kuljeskele iltaisin kaljakassi kourassa, tai ole tullut kännissä kotiin.
Kurjaahan seon kun isä jätttää eikä häntä ole sen koommin näkynyt, en minä vaan pystyisi omia lapsiani jättämään.
miksi isä lähti. Ja hyvin ymmärtävätkin. Siinä ei voi sitten äiti kuin syyttää itseään.
ainahan se hylätty äiti on tietysti syyllinen.
Huono provo.