Ihan pakko kysyä

Porrasnousu juosten (helevitin paljon toistoja kerralla) kehittää räjähtävää nopeutta ja kestävyyttä, toki myös spurttiharjoittelu kehittää. Kuitenkin ensin on oltava peruskuntoa jolle rakennetaan muita fyysisiä ominaisuuksia, eli jos juokset cooperissa kohtuullisen 2800 merin suorituksen tai enemmän niin aletaan olla hyvällä pohjalla. Oma cooperpohjani oli tänä syksynä 2880 metriä, tästä lähden parantamaan.

Käsien kehittämiseen on monta keinoa, itse inhoan yli kaiken punttisaliharjoittelua, siksi en sitä tee, mutta käsivarsien ja rintakehän kehittämiseen käy myös perinteinen punnertaminen, siis etunoja. Iskunopeuden kehittämiseen käsipainot ovat kätevät, tosin lyömään oppii lyömällä ja vaikka sen osaisi niin se ei tarkoita, että välttämättä kykenee lyömään tyyliin minä, puuttuu vielä pallia vetää toista kunnolla turpaan koska ei ole takana lähellekään tapeeksi harjoitusta, eikä etenkään matseja, syystä, että harjoittelin lajia joka on silkkaa skeidaa käytännön puolella (aikido). No, tässäpä minulla on sitten kehittämiskenttää, työ alkaa heti kun aloitan taas harjoittelut.

Andylle kysymys: Kumpi on mielestäsi tärkeämpää: maksiminopeus vai yleinen kehon kestävyys rasituksessa? Minä olen luullut/pitänyt faktana, että kehon yleiskestävyyden kohtuullinen/hyvä taso on avain kaikkeen muuhun. On hyödyllistä pystyä juoksemaan alta 13 sekunnin 100 m mihin suuntaan vaan, mutta periaatteessa parempi ratkaisu on juosta se sata metriä kovaa, mutta kyetä juoksemaan kilometrikaupalla väsymättä - kohtuullisella nopeudella. Eli 10 km pahemmin puuskuttamatta kohtuu vauhdilla kertoo jo hyvästä kunnosta, tai kyky ajaa polkupyörällä alkajaisiksi 25 kilometriä (entinen päivittäinen työmatkani kodin ja työpaikan välillä) hikoilematta ihmeemmin, pidemmänkin matkan pitäisi mennä helposti.

Olen todennut itse useampaan otteeseen, että mutavellipohjalle ei rakenneta taloa, eli heikkokuntoisesta kaverista ei tule millään kunnon kamppailijaa, siksi se peruskunto on rakennettava ihan ensimmäiseksi lajista riippumatta (poissuljettuna aikido joka ei kehitä mitään muuta kuin taipuvuutta ja koordinaatiota). Eron Aikidon ja muiden lajien välillä huomaa menemällä toiseen lajiin (itse olin hetken Gaeshidossa), tuossakin lajissa peruskunnon rakentaminen alkoi heti mm. punnerruksin, juostiin ja tehtiin paljon vatsa/selkälihaksia. Käsittääkseni näin on laita myös monessa muussa lajissa kuin Gaeshidossa. Itse en ole todellakaan mikään kalliolle rakennettu linna (eli Arnold Swartsenegger) vaan olen enemmänkin vain kestävälle pohjalle pykätty rakennus, eli paljon tehtävää on vielä ennen kuin alan itse olla kuntopohjan ja lihastehojen puolesta kunnollista kamaa kehään. Itse asiassa tehtävää on vähän helevetisti, lähtien ihan kehn perusominaisuuksista ja mm. iskunkestävyydestä joka mulla on lähellä nollaa ainakin nykyisin, eli yksi paukku päähän varmasti kaataa kadulla meikeläisen kehäottelusta puhumattakaan.

streetsurvivor kirjoitti:

Porrasnousu juosten (helevitin paljon toistoja kerralla) kehittää räjähtävää nopeutta ja kestävyyttä, toki myös spurttiharjoittelu kehittää. Kuitenkin ensin on oltava peruskuntoa jolle rakennetaan muita fyysisiä ominaisuuksia, eli jos juokset cooperissa kohtuullisen 2800 merin suorituksen tai enemmän niin aletaan olla hyvällä pohjalla. Oma cooperpohjani oli tänä syksynä 2880 metriä, tästä lähden parantamaan.

Käsien kehittämiseen on monta keinoa, itse inhoan yli kaiken punttisaliharjoittelua, siksi en sitä tee, mutta käsivarsien ja rintakehän kehittämiseen käy myös perinteinen punnertaminen, siis etunoja. Iskunopeuden kehittämiseen käsipainot ovat kätevät, tosin lyömään oppii lyömällä ja vaikka sen osaisi niin se ei tarkoita, että välttämättä kykenee lyömään tyyliin minä, puuttuu vielä pallia vetää toista kunnolla turpaan koska ei ole takana lähellekään tapeeksi harjoitusta, eikä etenkään matseja, syystä, että harjoittelin lajia joka on silkkaa skeidaa käytännön puolella (aikido). No, tässäpä minulla on sitten kehittämiskenttää, työ alkaa heti kun aloitan taas harjoittelut.

Andylle kysymys: Kumpi on mielestäsi tärkeämpää: maksiminopeus vai yleinen kehon kestävyys rasituksessa? Minä olen luullut/pitänyt faktana, että kehon yleiskestävyyden kohtuullinen/hyvä taso on avain kaikkeen muuhun. On hyödyllistä pystyä juoksemaan alta 13 sekunnin 100 m mihin suuntaan vaan, mutta periaatteessa parempi ratkaisu on juosta se sata metriä kovaa, mutta kyetä juoksemaan kilometrikaupalla väsymättä - kohtuullisella nopeudella. Eli 10 km pahemmin puuskuttamatta kohtuu vauhdilla kertoo jo hyvästä kunnosta, tai kyky ajaa polkupyörällä alkajaisiksi 25 kilometriä (entinen päivittäinen työmatkani kodin ja työpaikan välillä) hikoilematta ihmeemmin, pidemmänkin matkan pitäisi mennä helposti.

Olen todennut itse useampaan otteeseen, että mutavellipohjalle ei rakenneta taloa, eli heikkokuntoisesta kaverista ei tule millään kunnon kamppailijaa, siksi se peruskunto on rakennettava ihan ensimmäiseksi lajista riippumatta (poissuljettuna aikido joka ei kehitä mitään muuta kuin taipuvuutta ja koordinaatiota). Eron Aikidon ja muiden lajien välillä huomaa menemällä toiseen lajiin (itse olin hetken Gaeshidossa), tuossakin lajissa peruskunnon rakentaminen alkoi heti mm. punnerruksin, juostiin ja tehtiin paljon vatsa/selkälihaksia. Käsittääkseni näin on laita myös monessa muussa lajissa kuin Gaeshidossa. Itse en ole todellakaan mikään kalliolle rakennettu linna (eli Arnold Swartsenegger) vaan olen enemmänkin vain kestävälle pohjalle pykätty rakennus, eli paljon tehtävää on vielä ennen kuin alan itse olla kuntopohjan ja lihastehojen puolesta kunnollista kamaa kehään. Itse asiassa tehtävää on vähän helevetisti, lähtien ihan kehn perusominaisuuksista ja mm. iskunkestävyydestä joka mulla on lähellä nollaa ainakin nykyisin, eli yksi paukku päähän varmasti kaataa kadulla meikeläisen kehäottelusta puhumattakaan.

Jos porrasnousua haluaa tehdä nopeusharjoitteena, pitää nousta vain niin korkealle, kuin menee räjähtävästi ja kangistelematta. Sitten palautus ja uusi yritys vasta kun ollaan taas iskussa. Anaerobista kestävyyttä harjoitellessa voi sitten rampata katolle asti.

"Kumpi on tärkeämpää, nopeus vai kestävyys?"

Nämä eivät ole vertailukelpoisia asioita ja lisäksi riippuu paljon siitä, mitä harjoittelulta halutaan. Oletan, että haluat pärjätä kadulla. Nopeutta tarvitaan siihen, että tekniikat voidaan tehdä nopeasti ja räjähtävästi. Kestävyyttä tarvitaan sitten siihen, että kamppailua voi jatkaa pidemmän aikaa.

Itsepuolustuksen kannalta kestävyysominaisuuksista tärkein on _maksimitehokestävyys_. Se, että pystyt toimimaan täysillä sen 10s - 2min, jonka tarvitset, mikäli tilanne ei ratkennut ensimmäiseen tekniikkaan. Tätä voi harjoitella vaikka intervallijuoksulla. Itse treenaan niin, että panen tietyn n.2min musiikkikappaleen soimaan ja alan lyödä säkkiä täysillä ja tauotta koko sen ajan.

Sellaista kestävyyttä, jolla juostaan kilometri toisensa perään ei itsepuolustuksessa tarvita. Sitä voidaan tarvita jossain 12-eräisessä nyrkkeilymatsissa, mutta ei kukaan tappele tai juokse pakoon tuntia.

Vaan ei aerobinen kuntokaan hyödytöntä ole. Ensinnäkin kun on hyvä kunto, jaksaa treenata pidempään skarppina ja oppii paremmin. Toisekseen raskaita maksimitehokestävyysharjoitteita ei ole mitään mieltä lähteä tekemään, ellei peruskunto ole ainakin kohtuullisen hyvä. Sellaisesta ei saa kuin sydänkohtauksen. Olit varsin oikeassa siinä, että kestävyyskunto on perusta. Silti tässä riittää kohtuullinen taso eikä valtavasta kestävyydestä ole lainkaan sellaista hyötyä, kuin on vaikka valtavista voimista tai valtavasta nopeudesta. joku 3000m coopertulos on sellainen, että sitä paremman juokukunnon hyöty on hyvin kyseenalainen vaadittaviin harjoitusmääriin nähden.

Andy kirjoitti:

Jos porrasnousua haluaa tehdä nopeusharjoitteena, pitää nousta vain niin korkealle, kuin menee räjähtävästi ja kangistelematta. Sitten palautus ja uusi yritys vasta kun ollaan taas iskussa. Anaerobista kestävyyttä harjoitellessa voi sitten rampata katolle asti.

"Kumpi on tärkeämpää, nopeus vai kestävyys?"

Nämä eivät ole vertailukelpoisia asioita ja lisäksi riippuu paljon siitä, mitä harjoittelulta halutaan. Oletan, että haluat pärjätä kadulla. Nopeutta tarvitaan siihen, että tekniikat voidaan tehdä nopeasti ja räjähtävästi. Kestävyyttä tarvitaan sitten siihen, että kamppailua voi jatkaa pidemmän aikaa.

Itsepuolustuksen kannalta kestävyysominaisuuksista tärkein on _maksimitehokestävyys_. Se, että pystyt toimimaan täysillä sen 10s - 2min, jonka tarvitset, mikäli tilanne ei ratkennut ensimmäiseen tekniikkaan. Tätä voi harjoitella vaikka intervallijuoksulla. Itse treenaan niin, että panen tietyn n.2min musiikkikappaleen soimaan ja alan lyödä säkkiä täysillä ja tauotta koko sen ajan.

Sellaista kestävyyttä, jolla juostaan kilometri toisensa perään ei itsepuolustuksessa tarvita. Sitä voidaan tarvita jossain 12-eräisessä nyrkkeilymatsissa, mutta ei kukaan tappele tai juokse pakoon tuntia.

Vaan ei aerobinen kuntokaan hyödytöntä ole. Ensinnäkin kun on hyvä kunto, jaksaa treenata pidempään skarppina ja oppii paremmin. Toisekseen raskaita maksimitehokestävyysharjoitteita ei ole mitään mieltä lähteä tekemään, ellei peruskunto ole ainakin kohtuullisen hyvä. Sellaisesta ei saa kuin sydänkohtauksen. Olit varsin oikeassa siinä, että kestävyyskunto on perusta. Silti tässä riittää kohtuullinen taso eikä valtavasta kestävyydestä ole lainkaan sellaista hyötyä, kuin on vaikka valtavista voimista tai valtavasta nopeudesta. joku 3000m coopertulos on sellainen, että sitä paremman juokukunnon hyöty on hyvin kyseenalainen vaadittaviin harjoitusmääriin nähden.

Kerrankin joku puhuu asiaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi =)