Ei voi olla totta taas!
Mä elän uusioperheessä siis minä, mies ja hänen lapsi. Mun ongelma on se, että kaipaan aina välillä kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa.
Se lapsi on nyt vaan jo 15 eikä halua enää joka toinen vkl mennä äitinsä luokse. Mieheni antaa lapsen päättää asian itse, mutta minusta minua ei kunnioiteta lainkaan tässä asiassa.
Minä haluan sen alkuperäisen tilanteen jossa mieheni kertoi minulle että joka toinen vkl on minun ja hänen. Muutoin en olisi mennytkään, järkisyistä.
Kommentteja niiltä jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä. Negatiivinenkin käy.
En kaipaa mitään lasten etu-juttuja, enhän olisi muuten täällä edes kirjoittelemassa. Lasten puolesta palsta on joku muu kuin tämä.
Pitäkää lärvinne kiinni kaikki muut jotka ette ole samanlaisessa tilanteessa. Eli, pyyntö, älä exäni-rakas ota kantaa!
Mä elän uusioperheessä siis minä, mies ja hänen lapsi. Mun ongelma on se, että kaipaan aina välillä kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa.
Se lapsi on nyt vaan jo 15 eikä halua enää joka toinen vkl mennä äitinsä luokse. Mieheni antaa lapsen päättää asian itse, mutta minusta minua ei kunnioiteta lainkaan tässä asiassa.
Minä haluan sen alkuperäisen tilanteen jossa mieheni kertoi minulle että joka toinen vkl on minun ja hänen. Muutoin en olisi mennytkään, järkisyistä.
Kommentteja niiltä jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä. Negatiivinenkin käy.
En kaipaa mitään lasten etu-juttuja, enhän olisi muuten täällä edes kirjoittelemassa. Lasten puolesta palsta on joku muu kuin tämä.
Pitäkää lärvinne kiinni kaikki muut jotka ette ole samanlaisessa tilanteessa. Eli, pyyntö, älä exäni-rakas ota kantaa!
Vastaukset 10
Vanhimmat
että joko on isän tai äidin luona - mutta ei teidän myöskään tarvi olla paapomassa ja lastenvahtina tuon ikäiselle! Hän tekee mitä lystää - sääntöjen ja sopimusten mukaan, te teette mitä haluatte. Eikö niin? Älä anna teini-ikäisen häiritä:-). Minä melkeinpä odotan että meillä kaikki kakarat olisivat niin isoja...! Nyt ovat 6-13-vuotiaita. TAI SITTEN lapsen äidin kanssa sovitte uudelleen sen joka toinen vknloppu-systeemin ja lapsi sen hyväksyy kun on pakko....!
vaan nauti, vielä kun aika on. Sitten kun ovat 15-17v. ymmärrät mitä tarkoitan.
Meillä on hyvin vaihdellen sakkia 7-16-vuotiaisiin.Joskus on lapsenlapsiakin,reilusti alle kouluikä.Kun on vain näitä murrosikäisiä,tai vaikka siis vain yksi,tuntuu kuin ei olisi ketään kotona.Tästä tilanteesta katsoen tuntuu siltä,ettei olisi paha,vaikka ei menisikään joka toinen vkl.äidilleen.Tässä tuli sitä kritiikkiä,jonka myös lupasit ottaa vastaan.Mutta jokainen ihminen on erilainen,teillä on teidän tilanne ja tuntemukset.
Tämä joka toinen vkl olisi meidän parisuhteen hoitoa. Voisi todellakin "hoitaa" suhdetta aamusta iltaan. Ymmärrättekö?
Minä en pidä siitä vanhan ajan tavasta hoitaa suhdetta keskellä yötä, salaa....
jossain muualla....
Minulla ei ole lapsia. Puolisollani on ja yritän niellä kiukkuni siitä, että minulta ei kysytä ja minun vain pitäisi ymmärtää muita. Aikatauluja sovitaan minulta kysymättä ja vähitellen kaikkea muutakin. Hakkasin yksi päivä seinää pitkän aikaa tyynyllä jotta en olisi kirkunut. Olen päättänyt jättää puolisoni. Harmittaa, koska luonteiltamme sovimme niin hyvin yhteen. Jättäkää s-postiosoitteita jos haluatte kirjoitella.
Ajattelin heti, että voiko todella jollain olla noin: lapsi pääsääntöisesti teillä? Siis isällään? Ja käy äidillään joka toinen vkonloppu? Onko lapsi itse halunnut näin aikanaan?
Itse elän miehen kanssa, jolla vasta 7v poika. Mieheni olisi halunnut lapsen joko kokonaan itselleen tai 50/50 ajasta... Tämä ei käynyt äidille, eikä edes lastenvalvoja ollut sitä mieltä, että lapselle olisi hyvä olla yhtä paljon sekä isällään että äidillään. Nyt mieheni on taipumassa siihen, että poika tulee meille vain joka toinen viikonloppu, pidennettynä eli to-ma.
Olisin ollut täysin valmis noihin molempiin mieheni ehdotuksiin. Silloin olisimme voineet rakentaa omaa perhettä rauhassa... Nyt tilanne tulee olemaan se, että meille "tulee poika kylään, eli tulee vieraita, joka toinen viikonloppu".
Olisin siis tyytyväinen, jos olisin tilanteessasi, jossa lapsi haluaa olla isällään. Kertoo jotain heidän suhteestaan, mielestäni. Ja siitä, että teidän luona on hyvä olla.
En tiedä saitko ajatuksestani kiinni, mutta tämä nyt tuli ensin mieleen...
Parisuhteen hoitamisesta vielä...
En tiedä... jotenkin ajattelen niin, että parisuhteelle otetaan aikaa missä elämäntilanteessa tahansa... Meillä ainakin pätee sääntö, että jos meidän makkarin ovi on kiinni, niin sinne EI tulla... Jos on elämää suurempi hätä, niin saa koputtaa. Mutta noin vanhan lapsen kanssa nyt jo luulisi pelisääntöjen tekeminen olevan helpompaa...?
Sain hyviä ja asiallisia (tosin asiattomiakin...) kommentteja aikaisemmassa viestiketjussa "sivustakatsojana avioliitossa". Tilanteessasi on paljon samaa, käy lukaisemassa, jos vaikka auttaisi sinuakin.
Itse olen seurustellut miehen kanssa vuoden verran. Mies asuu toisessa kaupungissa kahdestaan kaksitoista vuotiaan poikansa kanssa. Kyläilen välillä heillä, mutta kaksioissa jossa olohuone toimii myös isän huoneena ei liiemmälti ole omaa rauhaa. Ei paikkaa jonne vetäytyä, Olo onkin aina kuin kylässä. Isä ei siis koskaan voi olla luonani arkisin. Viikolla näemme jos jaksan koirani kanssa kulkea heille. TUnnen olevani siis vastuussa viikoista jolloin emme näe lainkaan.
Poika vierailee äidilään säännöllisesti, ja yli puolet viikonlopuista. Molemmat olemme kuitenkin jo kyllästyneet viikonloppuelämään, ainoana ratkaisuna siintää yhteenmuutto. Yhteisessä asunnossa olisi tilaa kaikile ja arkenakin pääsisi toisen kainaloon. Kerran jo peruin moisen yrityksen, ja nyt tuntuu taas samalta. En usko että kykenen elämään arkea johon kuuluu kolme ihmistä. Pojan tapaamiset sopivat hänen vanhempansa yhdessä, äidin vuorotyön mukaan. Omat menot saan sitten sovittaa niihin kerrottuihin aikoihin. Olen toki vapaa menemään omia menojani, isä huolehtii lapsestaan. Haaveilen kuitenkin kahden aikuisen elämästä, johon joskus syntyisi omia yhteisiä lapsia. Saisin kasvaa perhe-elämään... Ja tuo mainitsemasi parisuhteen hoitaminen on todella tärkeää. Lapsen olessa läsnä spontaanius on tiessään. Sitä täytyy aina olla niin järkevä ja suunnitelmallinen. Ja kun se ei ole oma, se biologinen tunneside ei suojaa ärsyyntymiseltä.
Mies on ihana, rakasta häntä syvästi. Olosuhteet kuitenkin lyövät liian lujaa kasvoille. Tässä suhteessa emme ole kahden, vaan miehen mukana on liuta ihmisiä. Olen täysin ulkopuolinen "haamuydinperheestä" jonka mieheni pojan ja exänsä kanssa vieläkin muodostaa. Toki tuon minäkin mukanani omat uskomukset, tottumukset ja kokemukseni.
Ainoana vaihtoehtona on enää luovuttaa ja todeta ettei onistu meiltä valitettavasti. Tunnen itseni epäonnistuneeksi.