Kun olen lueskellut näitä keskusteluja, mieleeni tuli, että hyvin moni tyttö miettii, tälläkin hetkellä, mitä parannettavaa heidän kropassaan olisi, mitä haluaisivat muuttaa; mitä poistaa tai mitä lisätä. Tytöt tuntuvat tuijottavan aivan liikaa peiliin ja tuntuu, etteivät he koskaan voi olla tyytyväisiä ulkonäköönsä. Vaikka kropassa ei olisikaan mitään moitittavaa, aina he löytävät jotain, mihin eivät ole tyytyväisiä, mitä haluaisivat muuttaa itsessään; olivatpa sitten iho, hiukset, kasvot... Myönnän, että itse kuulun näihin tyttöihin, jotka tuijottavat itseään peilistä ja löytävät aina jokaisella uudella katsauksella jotain, josta eivät peilikuvassaan ole tyytyväisiä. Milloinkos ihminen olisi täydellisesti tyytyväinen itseensä? Tuskin koskaan, mutta miksi ihminen ei koskaan voi olla ylpeä niistä asioista itsessään, mistä pitävät?
Haaveilevatko myös pojat treenatusta vartalosta ja valtavista lihaksista? Minkä vuoksi? Tykkäävätkö tytöt enemmän sellaisista pojista? Ovatko pojat ulkonäköönsä tyytyväisiä vai miettivätkö he tyttöjen tapaan peilikuvaansa tuijotellessaan asioita, joista eivät tykkää ja joita haluaisivat mahdollisesti muuttaa?
Kuka on alunperin sanonut, minkälainen kroppa on juuri oikeanlainen tai minkä näköinen pitää olla, jotta on kaunis/komea?
En tiedä, mitä tässä keskustelussa alunperin hain, mutta tärkeintä on, että saisin muiden nuorten mielipiteitä näistä asioista ja että he liittyisivät keskusteluun mukaan. (:
Keskustelu jatkukoon.
Haaveilevatko myös pojat treenatusta vartalosta ja valtavista lihaksista? Minkä vuoksi? Tykkäävätkö tytöt enemmän sellaisista pojista? Ovatko pojat ulkonäköönsä tyytyväisiä vai miettivätkö he tyttöjen tapaan peilikuvaansa tuijotellessaan asioita, joista eivät tykkää ja joita haluaisivat mahdollisesti muuttaa?
Kuka on alunperin sanonut, minkälainen kroppa on juuri oikeanlainen tai minkä näköinen pitää olla, jotta on kaunis/komea?
En tiedä, mitä tässä keskustelussa alunperin hain, mutta tärkeintä on, että saisin muiden nuorten mielipiteitä näistä asioista ja että he liittyisivät keskusteluun mukaan. (:
Keskustelu jatkukoon.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Luin viestiä vain sieltä täältä ja voin sanoa, että kyllä pojatkin haaveilevat hyväkuntoisesta ja lihaksikkaasta vartalosta.kyllä olen itsekin vartaloani yrittänyt parantaa...
14, vuotias poika ; )
Kyllä pojilla on paineita itsensä treenaamisesta. Minäkin itsestäni olen huolta pitänyt ihan lihastenkasvatusmielessä. Ja jos sais sen kunnon sixpackin joka näkyis kunnolla, nykyään mulla on muuten vaan timmi vatsa, että sixpacki tulee esiin kun vähän jännitää vatsaa. Epävarmuus minut ajaa harjoittamaan, mutta mitään sairaalloisia piirteitä ei kuntoilussani ole, hyvä vaan että pysyy kunnossa. Kyllähän sitä haluaa näyttää hyvältä vastakkaisen sukupuolen silmissä, mutta ei kuulemma ole sekään hyvä jos on liian bodattu keho.
Sehän on itseasiassa tutkittu tosiasia, että poikien ulkonäköpaineet on ihan yhtä kovat kuin tyttöjen ulkonäköpaineet. Ja tosiaan itsekin stressaan joskus aivan karmeasti omasta ulkonäöstä. Olen siis 16 vuotias poika.
Kyllä melkein kaikki stressaavat ulkonäöstään, sukupuoleen katsomatta. Luulisin. Pojille ne ovat usein lihakset, tytöillä taas ei saisi olla ylimääräistä rasvaa, mutta kuitenkin pitäisi olla isommat rinnat yms.
Itse olen onnellisesti siinä vaiheessa että olen pääsemässä yli tuosta vaiheesta o/
Ennen stressasin ulkonäöstän aivan älyttömiä, mutta nyt olen vihdoin päätynyt siihen että olen mikä olen, jos ei kelpaa niin se tyyppi ei ole minua varten. Toki edelleenkin löytyy virheitä, minulla on pari kiloa ylimääräistä ynm. mutta jos elämä menee niiden takia peiliin tuojtteluksi ja stressammiseksi niin antaa olla ne ylimääräiset.
En myöskään välitä tuon taivaallista onko äijällä lihaksia vai hieman mahaa. (Toki laskien pois ääripäät.) Aivan muut seikat on ne jotka vikuttaa, enemmän kuin kropan mallia, katson tyyliä ja elämän asennetta.
Yeh.
nykymaailmassa on kaikilla paineita ulkonäkönsä vuoks
Mullakin oli ennen kamalat ulkonäkö paineet niin kuin useilla muillakin, mutta nykyään tavatessani ja tutustuessani ensimmäiseen kunnon poikaystävääni, olen huomannut että stressaus on vähentynyt. Poika hyväksyy mut just sellasena ku oon ja kehuu mua hyvistä puolistani ja sanoo rakastavansa mua vaikka olisin pulleampi yms. Ja samoin tunnen häntä kohtaan. Stressasin joskus suhteemme alkuaikoina sitä että kehtaanko näyttää itseäni kokonaan hänelle kun puhetta oli jo seksistä ja muusta tällaisesta. Ajattelin että olenko tarpeeksi riittävä hänelle ja että jos en ole aivan täydellinen niin jättääkö hän minut ja vaihtaa toiseen. Puhuttiin siitä yhdessäkin ja poika nauroi ja sanoi mua hupsuksi. Nykyään voimme olla niin luonnolisesti toistemme seurassa kuin vain voi olla ja kumpikin tykkää toisen jokaisesta piirteestä.:) Joku sanonta sanoi joskus että toisen ihana ja mukava luonne korvaa hänessä olevat virheet.:) Ja mielestäni se on totta. Kukaan ei varmasti löydä koskaan aivan täydellistä kumppania ulkonäöltään, mutta toisesta tekee täydellisen se, että pitää toisesta juuri sellaisena kuin on ja ettei kummallakaan ole paineita ulkonäöstään..:)