Youtuben kätköistä löysin otteita tv sarjasta Dempsey & Makepeace... nostalgista ja mieleeni tuli paljon muistoja. Kuten se miten rukoilin, että jotenkin isona voisin olla Makepeaceä näyttelevän Glynis Barberin näköinen nainen. Minusta hänellä oli ihanat hiukset ja tavattoman kauniit kasvot ja tahdoin kasvaa ihan samanlaiseksi naiseksi. Mutta todellisuus on toista, tässä sitä ollaan lähes keski-ikäisenä miehenä.
Mitenköhän paljon meitä sellaisia transseksuaaleja on jotka olemme vain opetelleet näyttelemään miestä ja elämään miehen roolissa. Me olemme kyllä luonnenäyttelijöiden huippuja... toki useimmilla meillä on myös hyvä maski, valitettavasti.
Ipanana sarjaa katsoessa osasi eläytyä todella hyvin ja kuvitella olevansa se vaalea nainen kuvaruudussa, enää ei mielikuvitus pysty niin voimakkaita mielikuvia luomaan mutta olisihan se mukavaa jos sarjaa tulisi uusintana:
http://www.youtube.com/watch?v=bO-UdjjdQfc
Mitenköhän paljon meitä sellaisia transseksuaaleja on jotka olemme vain opetelleet näyttelemään miestä ja elämään miehen roolissa. Me olemme kyllä luonnenäyttelijöiden huippuja... toki useimmilla meillä on myös hyvä maski, valitettavasti.
Ipanana sarjaa katsoessa osasi eläytyä todella hyvin ja kuvitella olevansa se vaalea nainen kuvaruudussa, enää ei mielikuvitus pysty niin voimakkaita mielikuvia luomaan mutta olisihan se mukavaa jos sarjaa tulisi uusintana:
http://www.youtube.com/watch?v=bO-UdjjdQfc
Vastaukset 13
Vanhimmat
jotkut uskovatkin siihen ja yrittävät rakentaa sitä, investoivat.
Sitten puolison ja lasten kanssa havahtuu että ei kykenekään toimimaan kuten on uskonut. Sinnittely pahenee. Vuodet kuluvat ja jossain vaiheessa Makepeacen tai mikäsenytonkaan on saatava tulla päivänvaloon.
Helpompaa homma on jos on vähemmän investoinut eikä uskonut miehen elämään niin vakaasti.
ja FFS leikkaus kasvoihin ja silikonit rintoihin.
Ei voi näyttää naiselta ,jos ei tee mitään sen tavoitteen hyväksi.
Minä elän samanlaisissa tunteissa. Loma loppuu mutta tunnetta siitä että olisi lomalla ollut, ei löydy! Olisin todella tarvinnut lepoa ajatuksilleni. Nyt kuukausi meni erillaisissa sairasteluissa.
Kun ikä alkaa liikkua keski-iän kynnyksellä, silloin varsinkin herää ajattelemaan mennyttä elämäänsä. Ei voi kun masentuneena katsoa tuotakin videota. Pelkään pahasti että asiat vain pahenevat lisää iän myötä. On täytynyt koko ikänsä näytellä toista mikä todellisuudessaan on ja olisi halunnut olla!;-(
Tätä tietä on nyt kuljettu jo niin pitkälti, ettei jaksa eikä voi enään tästä kääntyä!
Miksei voi tai jaksa? Niin ovat toiset vaan tehneet kuitenkin.
Ikä ei ainakaan ole este vielä keski-iässäkään. Enemmänkin taitaa olla ne mukavuustekijät, Volvo, rivaripätkä ja vaimo/mies. Jos kärsii sukupuoliristiriidasta aivan tosissaan, noista esteistä voi repäistä itsensä irti ja elää loppuelämänsä niin kuin tahtoo.
Miksi sain elää suurinpiirtein ilman mitään paineita sukupuolenvaihdoksesta , aivan näihin vuosiin saakka. Halu olla "toinen" oli kyllä tämän tästä mielessä mutta ei oikein tajunnut mitä se voisi syvällisemmin tarkoittaa.
Nyt kun tietää enemmän asioista on itselle herännyt tietoisuus mistä on todellakin kyse. Asiaa ei todellakaan yhtään helpottanut sekään että ammatti-ihminenkin sen minulle vielä kertoi. Elämä on tänä päivänä yhtä ajattelua ja pisteeseen tuijottelua. Onneksi työterveyslääkärit ja hoitajatkin on tukena ja turvana tarvittaessa asiassani. Siinä suhteessa olen onellisessa asemassa.
En ole yksin ongelmineni ystäväpiirissänikään, silti elämä ei ole todellakaan kivaa..!;-)
Samassa asemassa olin. Kun ei saanut oikeaa tietoa tilastaan, ei osannut kaivata parempaakaan. Kun tietoisuus lisääntyi, osasi hakea apua ja prosessin jälkeen elämä onkin ollut jo paljon kivempaa.
On mahdollista pitää aika iso osa vanhasta elämästä. Muutos ei merkitse kaikesta luopumista kaikille. Mutta vaikea projekti se on kaikille, osa onnistuu osa ei. Mutta on meitä muitakin eikä kaikilla elämä mene uusiksi.
Ja lasten osalta nykylaintulkinta tarkoittaa että vanhemmuus syntymäsukupuolessa säilyy, eli transnaisen isyys säilyy.
Helppohan se on näin 'neuvoa' ihmistä, jota ei tunne mutta...
Toivoisin todella, että ajattelisit mahdollisuuksiasi vielä uudestaan. Minua surettaa hirveästi ihmiset, jotka joutuvat elämään koko elämänsä väärässä kehossa, saamatta olla päivääkään todellinen oma itsensä. Kuten aiemmin tuolla jo todettiin, liian myöhäistä on vasta kuolinvuoteella. Sinulla on luultavasti vielä pitkälti elämää edessäsi ja voisit viettää sen naisena, joka olet aina halunnut olla. On niin väärin, jos ihminen joutuu hukkaamaan elämänsä näytellen ja kärsien.
Monet keski-ikäiset lähtevät prosessiin. Vanhemmatkin.
Prosessiin lähteminen on aina pelottavaa ja vaikeaa. Tiedät kuitenkin, että pystyt olemaan onnellinen vasta kun kehosi vastaa sisintäsi, eli näet peilissä naisen. Minusta se on niin tärkeää, että toivon sydämestäni, että löytäisit rohkeutta hakeutua prosessiin.
Käy keskustelemassa Helsingissä transtukipisteellä. Etsi juttukavereiksesi transnaisia. Täysin mahdotonkin voi alkaa tuntua mahdolliselta, kun saat oikeanlaista tietoa, tukea ja kannustusta.
Kenenkään ei pitäisi joutua hukkaamaan elämäänsä kehossa, joka ei ole oma.
Minä läksin hoitoihin kaksvitosena, eikä minustakaan tullut tuon näköistä. Itseni näköinen kyllä. Ei kannata surra sitä ettei voi olla täydellinen nainen. Aina on aikaa olla täydellinen itsensä.
Joillakin tuntuu olevan melkoisen epärealistiset odotukset ulkonäön suhteen, ja sitten kun tajuavat sen ettei nelikymppisestä miehen ruhosta saa millään parikymppistä siroa kaunotarta, niin luopuvat koko prosessista. Liekö tuossa sitten taustalla jokin muu ongelma kuin transsukupuolisuus?
Ei nelikymppisestä miehestä tule nättiä nuorta naista, mutta kyllä ihan kohtalainen nelikymppinen nainen voi tulla.
Tuskin tämä ihminen kuvittelee, että hänestä voi tulla tuon ohjelmasarjan naisen näköinen, eikä kukaan muukaan ketjuun kirjoittaja.