Järkeä

Viime syksynä pitkäaikaissokerini oli HbA1c 10,2%. Lääkärini ehdotti diabeteslääkityksen aloittamista. Halusin ensin kokeilla ruokavalion muutosta. Olin siihen asti syönyt aivan normaalia kotiruokaa. Siirryin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon.

Marraskuussa pitkäaikaissokeri oli HbA1c 8,2%. Jatkoin valitsemallani ruokavaliolla.

Nyt heinäkuussa kävin taas verikokeissa. Pitkäaikaissokerini oli HbA1c 6,7%. Muutkin, kuten maksa-, munuais- ja kilpirauhasarvoni olivat kunnossa. Myös kolesteroliarvoni olivat parantuneet, vaikka eivät lähtötilanteessakaan huonot olleet. Lääkärini mielestä pelkällä ruokavaliolla saavuttamani tulos oli erinomainen. Niin minunkin mielestäni.

Syömällä paremmin ja terveellisemmin kuin koskaan aikaisemmin olen pystynyt alentamaan verensokeriarvoni jo nyt likimain normaaleiksi. Kun vielä alan harrastamaan liikuntaa ja pudotan painoni normaaliksi, olen varmasti aivan normaaleissa lukemissa. Tämän "kokeiluni" jälkeen minun täytyy ihmetellä, miksei diabetesta (ainakin D2) pyritä edelleenkään hoitamaan terveellisellä vähähiilihydraattisella ruokavaliolla vaan lähdetään aina siitä, että lääkehoito on ainoa oikea hoitokeino.

Tosin meillä Suomessakin tuntuu keskustelu vähähiilihydraattisen ruokavalion terveellisyydestä pikkuhiljaa alkavan. Onneksi. Mitä pikemmin ravintosuosituksia muutetaan vähähiilihydraattiseen suuntaan, sitä useampi henki voidaan säästää diabetekselta.

Perusteettoman rasvan kammoamisen sijaan meidän pitäisi alkaa kammoamaan hiilihydraatteja. Siihen olisi todellista syytäkin.
291228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ihmisen kroppaa ei ole suunniteltu niin vahvasti hiilaripitoiselle ruualle kun mitä nykypäivänä syödään. On valkoista leipää vehnäjauhoja muutenkin jokapaikassa ja lisäaineita jotka jäävät kroppaan asumaan, puhumattakaan turhasta sokerista jota on kaikkialla. Itse en pysty kyllä ihan atkinssille taipumaan mutta ainakin hiilarini ovat ns:hyviä eli hedelmistä, marjoista ja täysjyväviljasta saatavia. Kuitujakin noista tulee...

Äänestä

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että ruokailu&elämäntapa muutokset ovat tehokkaampia D2:n hoitomuotoja kuin ruokae&lämäntapamuutokset lääkkeet yhdessä!
Valitettavasti lääkärit ovat pessimistejä potilaidensa kyvystä tehdä täydellinen elämäntapamutos ja näin he määräävät potilailleen lääkkeitä, jotta tilanne ei ainakaan pahenisi.
Kun vaan löydettäisiin tästä maasta resurssit antaa D2:n sairastajille kunnon ravitsemus&liikunta neuvontaa niin lääkkeistä voitaisiin päästä eroon=)
Valitettavasti aina löytyy niitä jääriä, jotka eivät olutta ja makkaraperunoita jätä vaikka aseella uhattaisiin....
Lääkärit siis lähtevtä siitä ajatuksesta, että potilas ei luultavasti kykene tekemään tarvittavia elämäntapamuutoksia ja siksi määrää lääkkeet.

Äänestä

dieettisi. Kartoitko myös hitaasti imeytyviä hh vai vain nopeita?

Äänestä
  • Olen karttanut kaikkia hiilihydraatteja, olivat ne sitten hitaita tai nopeita. Hiilihydraattien määrä on se, mihin olen kiinnittänyt huomioni.

    Jos olen joutunut valitsemaan runsaammin hiilareita sisältävien elintarvikkeiden kesken, olen valinnut niitä hitaasti imeytyviä. Runsaasti nopeita hiilareita sisältäviä elintarvikkeita en käytä lainkaan.

    Äänestä

Nämä suositukset ovat yleensä isolle joukolle suunnattuja, ei kaikki voi noudattaa vhh:ta. On olemassa myös sellaisia, joilla on proteiinirajoituksia.

Äänestä
  • "On olemassa myös sellaisia, joilla on proteiinirajoituksia."

    Mitä tarkoitat tuolla proteiinirajoituksella? Samanlaisia määriä proteiinia nykyiset "viralliset" suositukset kehottavat syömään kuin mitä syödään vhh:lla. Ei vhh mikään proteiinidieetti ole, siinähän hiilarien energia korvataan terveellisillä rasvoilla.

    Jos vhh ei sovi jollekin proteiinien takia, ei hänelle sovi virallissuositeltukaan.

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    "On olemassa myös sellaisia, joilla on proteiinirajoituksia."

    Lääkärin määräämiä proteiinirajoituksia on sellaisilla diabeetikoilla, joilla munuaisarvot ovat selvästi koholla.

    Terveet munuaiset omaavalle diabeetikolle eivät proteiinit aiheuta ongelmia. Tietysti varsinkin ykköstyypit joutuvat huomioimaan mahdollisen verensokerin nousun proteiinin vaikutuksesta.

    Äänestä

  • proteiinissa kirjoitti:

    Suositellut proteiinimäärät ovat yhtä suuret niin vhh:lla kuin virallissuositellullakin. Eli jos vhh ei sovi henkilölle proteiinirajoituksen takia, ei hänelle sovi myöskään virallissuositeltu ruokavalio.

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    "On olemassa myös sellaisia, joilla on proteiinirajoituksia."

    Mitä tarkoitat tuolla proteiinirajoituksella? Samanlaisia määriä proteiinia nykyiset "viralliset" suositukset kehottavat syömään kuin mitä syödään vhh:lla. Ei vhh mikään proteiinidieetti ole, siinähän hiilarien energia korvataan terveellisillä rasvoilla.

    Jos vhh ei sovi jollekin proteiinien takia, ei hänelle sovi virallissuositeltukaan.

    Mitä tarkoitat terveellisillä rasvoilla? Sitäkö, että kaikki rasvat ovat terveellisiä vai tyydyttämättömiä rasvoja mm. ruokaöljyjä ja kalanrasvaa?

    Äänestä

  • sama... kirjoitti:

    Suositellut proteiinimäärät ovat yhtä suuret niin vhh:lla kuin virallissuositellullakin. Eli jos vhh ei sovi henkilölle proteiinirajoituksen takia, ei hänelle sovi myöskään virallissuositeltu ruokavalio.

    Vhh tarkoittaa käsittääkseni vain sitä, että hiilihydraattimäärä on alle "virallisterveellisen" valion. Se, miten jakaa lopun rasvan ja proteiinin kesken, on eri asia. Itse olen d2 ja vhh:lla. Oikeastaan katson vain, että hiilihydraattien määrä on riittävän alhainen (verensokerimittari kertoo). Muuten en laskeskele proteiinin ja rasvan osuutta erikseen, koska se on tarpeetonta.

    Proteiinirajoitteiselle ei välttämättä sovikaan suositusten mukaiset proteiinimäärät, vaan niitäkin on viriteltävä tapauksesta riippuen.

    Äänestä

  • diab kirjoitti:

    Mitä tarkoitat terveellisillä rasvoilla? Sitäkö, että kaikki rasvat ovat terveellisiä vai tyydyttämättömiä rasvoja mm. ruokaöljyjä ja kalanrasvaa?

    Olen lainannut otsikon useilla foorumeilla esiintyvältä nimimerkki Veteraaniurheilija. Hänellä on sivuillaan mm. mielenkiintoinen historiikki rasvahysteriasta:

    http://sundqvist.blogspot.com/2008/07/tervetuloa-rasvahysterian-syntysijoille.html

    Äänestä

  • diab kirjoitti:

    Mitä tarkoitat terveellisillä rasvoilla? Sitäkö, että kaikki rasvat ovat terveellisiä vai tyydyttämättömiä rasvoja mm. ruokaöljyjä ja kalanrasvaa?

    Terveellisillä rasvoilla tarkoitan kaloista, sianlihasta, avokadosta ja pähkinöistä saatavien rasvojen lisäksi voita, kylmäpuristettua oliivi- ja kookosöljyä.

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    Terveellisillä rasvoilla tarkoitan kaloista, sianlihasta, avokadosta ja pähkinöistä saatavien rasvojen lisäksi voita, kylmäpuristettua oliivi- ja kookosöljyä.

    Voi ei kuulu joukoon, valitettavasti.

    Äänestä

  • Snif kirjoitti:

    Voi ei kuulu joukoon, valitettavasti.

    Miksi voi ei kuuluisi terveellisiin rasvoihin?

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    Miksi voi ei kuuluisi terveellisiin rasvoihin?

    Se on ns. kovaa rasvoja, kutan kaikki maitotuotteista peräisin olevat rasvat.
    Hyvää tuo voi on, vaikka epäterveellistä

    Äänestä

  • epäterveellinen kirjoitti:

    Se on ns. kovaa rasvoja, kutan kaikki maitotuotteista peräisin olevat rasvat.
    Hyvää tuo voi on, vaikka epäterveellistä

    Mietippäs vähän. Toistatko nyt ulkoa opittua fraasia kovien (maito-/eläinperäisten) rasvojen epäterveellisyydestä? Vai perustuuko kantasi tieteellisiin tutkimuksiin? Jos voit ihan aikuisten oikeesti sanoa, että voin epäterveellisyys on todistettu tieteellisellä tutkimuksella, voisit kertoa meille muillekin mikä tuo tutkimus on. Ja linkki olis kiva.

    Ravitsemustiede ei edes tunne tuollaista määritettä kuin "kova rasva". Mitä se aivan oikeasti on?

    Ihan miten vaan.

    Sulla on varmaan linkki jossa kerrotaan kovien rasvojen vaarattomuus?

    Äänestä

  • perustietoa kirjoitti:

    Ihan miten vaan.

    Sulla on varmaan linkki jossa kerrotaan kovien rasvojen vaarattomuus?

    Ei millään pahalla, mutta taisin osua oikeaan sen suhteen, että toistit ulkoa oppimaasi mantraa voin vaarallisuudesta. Älä välitä, niin minäkin tein aiemmin; toistelin "kovien" rasvojen vaarallisuutta ja jopa "low fatin" terveellisyyttä.

    Nyt kun olen avannut silmäni ja ottanut asioista selvää, aiemmat "totuudet" rasvojen vaarallisuudesta tuntuisivat naurettavilta ellei kysymys olisi niin vaarallisesta asiasta kuin ihmisten hengestä joilla on pitkään leikitty. Vuosikymmeniä meitä on ohjattu aivan väärään suuntaan rasvojen käytössä. Kasvisrasvoista tehdyt margariinit ovat useiden asiantuntijoidenkin mielestä nimenomaan niitä vaarallisia rasvoja. Voi on terveystuote.

    Yksi tutustumisen arvoinen kirja on mielestäni Uffe Ravnskovin KOLESTEROLIMYYTTI. Kannattaa lukea...

    P.S. Löytyy varmaan kirjastosta.

    Kun esität asioita jotka ovat yleissivistyksen vastaisia sinun velvollisuus on esittää todisteet asiasi tueksi, muuten ne voi jättää omaan arvoonsa täytenä huuhaana.
    En muuten puhunut margariineista mitään, jos satui huomaamaan.
    Tuonne "terveellisten" rasvojen piiriin menee esim. olivi öljy.
    Onko sinulla linkki mainitsemaasi kirjaan?

    Äänestä

  • huuhaa hippo kirjoitti:

    Tässä muutama linkki mainitsemaani kirjaan ja kirjailijaan. Kirjaa kannattaa kysyä kirjastosta.

    http://www.bookplus.fi/product.php?&isbn=9789525421354

    http://www.rasalas.fi/RavnskovinLisaluku.pdf

    http://www.ravnskov.nu/uffe.htm

    http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/kolesterolilaakitys.html

    Äänestä

  • sama... kirjoitti:

    Suositellut proteiinimäärät ovat yhtä suuret niin vhh:lla kuin virallissuositellullakin. Eli jos vhh ei sovi henkilölle proteiinirajoituksen takia, ei hänelle sovi myöskään virallissuositeltu ruokavalio.

    "Suositeltava ravinnon proteiinimäärä on 0,8 g/kg/vrk. Proteiininsaannin rajoittaminen tasolle 0,6 g/kg/vrk on hidastanut munuaistaudin etenemistä marginaalisesti, kun glomerulussuodosnopeus on ollut 13–25 ml/min. Näin voimakas proteiinirajoitus edellyttää nautitun proteiinin laadun tarkkailua, potilaiden ravitsemustilan tiheää seurantaa ja on käytännössä hyvin vaikea toteuttaa."

    Lähde: http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae16030

    Äänestä

  • linkkasit kirjoitti:

    Ei noissa antamissasi linkeissä puhuta voista ja sen terveellisyydestä...

    "Onko sinulla linkki mainitsemaasi kirjaan?"

    Linkit olivat vastaus yllä olevaan kysymykseen.

    Äänestä

  • linkkasit kirjoitti:

    Ei noissa antamissasi linkeissä puhuta voista ja sen terveellisyydestä...

    Mihin oikein pyrit? Linkit olivat vastaus tähän kysymykseen: "Onko sinulla linkki mainitsemaasi kirjaan?"

    Eikö kelpaa...

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    Mihin oikein pyrit? Linkit olivat vastaus tähän kysymykseen: "Onko sinulla linkki mainitsemaasi kirjaan?"

    Eikö kelpaa...

    suomen kielella loytyy erittain vahan diabetes sivistysta..hoito onnistuu hyvin ja helposti,kun tutustuu matalaan GI ja GL.mittarista pitaisi loytya usein numero 5.0

    Äänestä

  • virallinen ruoka tarkoittaa,linnassa tai sotavaessa syotavaa.kauppias ja tarjoilija suosittelee.markus seta yllytti..sokeri tautinen valitsee itse ruokansa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ravintosuosituksiin kirjoitti:

Viime syksynä pitkäaikaissokerini oli HbA1c 10,2%. Lääkärini ehdotti diabeteslääkityksen aloittamista. Halusin ensin kokeilla ruokavalion muutosta. Olin siihen asti syönyt aivan normaalia kotiruokaa. Siirryin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon.

Marraskuussa pitkäaikaissokeri oli HbA1c 8,2%. Jatkoin valitsemallani ruokavaliolla.

Nyt heinäkuussa kävin taas verikokeissa. Pitkäaikaissokerini oli HbA1c 6,7%. Muutkin, kuten maksa-, munuais- ja kilpirauhasarvoni olivat kunnossa. Myös kolesteroliarvoni olivat parantuneet, vaikka eivät lähtötilanteessakaan huonot olleet. Lääkärini mielestä pelkällä ruokavaliolla saavuttamani tulos oli erinomainen. Niin minunkin mielestäni.

Syömällä paremmin ja terveellisemmin kuin koskaan aikaisemmin olen pystynyt alentamaan verensokeriarvoni jo nyt likimain normaaleiksi. Kun vielä alan harrastamaan liikuntaa ja pudotan painoni normaaliksi, olen varmasti aivan normaaleissa lukemissa. Tämän "kokeiluni" jälkeen minun täytyy ihmetellä, miksei diabetesta (ainakin D2) pyritä edelleenkään hoitamaan terveellisellä vähähiilihydraattisella ruokavaliolla vaan lähdetään aina siitä, että lääkehoito on ainoa oikea hoitokeino.

Tosin meillä Suomessakin tuntuu keskustelu vähähiilihydraattisen ruokavalion terveellisyydestä pikkuhiljaa alkavan. Onneksi. Mitä pikemmin ravintosuosituksia muutetaan vähähiilihydraattiseen suuntaan, sitä useampi henki voidaan säästää diabetekselta.

Perusteettoman rasvan kammoamisen sijaan meidän pitäisi alkaa kammoamaan hiilihydraatteja. Siihen olisi todellista syytäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu