mopoilijan

kauniina lauantaiaamuna klo. 05.50 herää lukuisia Myllyojan alueen perheitä siihen, että yksi mopoilijateini (tai crossari?) huudattaa täysillä kierroksilla useita minuutteja ajokkiaan pienellä aluella edestakaisin. Myllyojan urheilukentällä.

Juuri viikolla kävi kahtena päivänä kaupungin puolesta koneet tasoittamassa kentän niistä nilkoille ja nivelsiteille vaarallisista mopoilijoitten kuopimista montuista ja syvistä urista. Yhden päivän ajan oli kenttä tasainen. Sitten tuo angstinen teini on herännyt kotonaan varmaan jo klo. 5 ja lähteny liikenteeseen ja palannut pian 6:n jälkeen viattomana kotiinsa. Ja kenttä on nyt aivan kuin ei olisi kunnostettu ollenkaan.

Eikä tuohon jää. Kohta siinä revittää muutama mopo lisää kuoppia "täälähän oli jo monttuja!" joten mitäpä lisä haittaa....

Tekninen virasto voi siis säästää määrärahojaan, ei mitään yleistä aluetta kannata kunnostaa alueen asukkaille. Pari mopoilijaa tulee pilaamaan sen kuitenkin heti. Varmaan samantyyppisiä ongelmia on viikonloppuisin muuallakin.
8446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kokeile itsekkin joskus?

Äänestä

lasten leikkipuiston mäki on pilattu, luultavasti mopoilijat ovat sen sudittaneet hajalle.

Äänestä
  • Eivätkö he saa leikkiä?? Olisiko parempi että nämä pienet mopopojat vetäisivät huumeita, tappelisivat tai kulkisivat varkaissa??

    Äänestä

  • ovat lapsia!! kirjoitti:

    Eivätkö he saa leikkiä?? Olisiko parempi että nämä pienet mopopojat vetäisivät huumeita, tappelisivat tai kulkisivat varkaissa??

    yksi Myllyojan alueen häirikkö käväisi juuri pyöräyttämässä piruetit kentällä ja sen jälkeen keuli ostarin lähellä pelkästään kävely-pyöräteillä ja lujaa. Ihan tuon poikasen omalta kannalta ja jalankulkijoiden vuoksi (myös pikkulapsia!) laitahan pyörä talliin ja palaa rattiin vuoden päästä kun järki sanoo jotakin.
    Valkoinen crossipyörä, kuskilla mustavalkeat maastokuvioiset housut. Lopetahan kaahailu ja ajele crossipyörille tarkoitetuilla ajoväylillä ei jalankulkijoiden reiteillä.

    Eiköhän kaahareille löydy joku syrjäinen hiekkamonttu? Sellaisella olen itse kaahannut tuossa iässä, ei tullut mieleenkään kokeilla huippuja lähiön poluilla ja kapeilla, mutkaisilla kävelyteillä.

    Eikös 15-vuotiaalla ole mitään muuta vaihtoehtoja elämässään kuin huumeet tai kaahailu? No enpä enää ihmettele millaisesta kodista elämän ohjausta saa jos tuo oli aikuisen ihmisen ihmettelyä!

    Omalta osalta voin lopettaa keskustelun tähän. Jospa edes tuo yksi kaahari lukisi tämän ja vaihtaisi ajotyylinsä toiseen kurssiin..

    Äänestä

  • havainto kirjoitti:

    sieniä sateella.. Sitä täytyy harjoitella!! Kaltaistesi urpojen paikka onkin soramontuilla koske et ikinä opi ajamaan muulla kuin polkupyörällä ja silläkin erittäin huonosti! Kaaharit varmasti lopettavat kaahauksen koska olet tuollainen jeesus!

    Äänestä

  • ovat lapsia!! kirjoitti:

    Eivätkö he saa leikkiä?? Olisiko parempi että nämä pienet mopopojat vetäisivät huumeita, tappelisivat tai kulkisivat varkaissa??

    nämä kullannuput, kun eivät ole kaahaamassa mopoilla, juovat pussikaljaa päiväkodin takana. Saattavat ajankuluksi jopa tuikata roskikset palamaan.

    Äänestä

Vissiin sama kaahari, mikä jo viime vuonna tuota harrasti kun siellä kulmilla asuin. Liekö pakkomielle tms.

Samoilla kulmilla liikkuu myös se punainen auto jonka kuskit välittävät viinaa alaikäisille, että pitäkää vanhemmat silmällä teinejänne.

Äänestä
  • Ja ihan varmasti kaljan ostajia löytyy.. Pistähän sinä levähtään ettei pää repeä ja tarvi lähteä peltolaan lomille! Olet urpojen kuningas!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

angstia kirjoitti:

kauniina lauantaiaamuna klo. 05.50 herää lukuisia Myllyojan alueen perheitä siihen, että yksi mopoilijateini (tai crossari?) huudattaa täysillä kierroksilla useita minuutteja ajokkiaan pienellä aluella edestakaisin. Myllyojan urheilukentällä.

Juuri viikolla kävi kahtena päivänä kaupungin puolesta koneet tasoittamassa kentän niistä nilkoille ja nivelsiteille vaarallisista mopoilijoitten kuopimista montuista ja syvistä urista. Yhden päivän ajan oli kenttä tasainen. Sitten tuo angstinen teini on herännyt kotonaan varmaan jo klo. 5 ja lähteny liikenteeseen ja palannut pian 6:n jälkeen viattomana kotiinsa. Ja kenttä on nyt aivan kuin ei olisi kunnostettu ollenkaan.

Eikä tuohon jää. Kohta siinä revittää muutama mopo lisää kuoppia "täälähän oli jo monttuja!" joten mitäpä lisä haittaa....

Tekninen virasto voi siis säästää määrärahojaan, ei mitään yleistä aluetta kannata kunnostaa alueen asukkaille. Pari mopoilijaa tulee pilaamaan sen kuitenkin heti. Varmaan samantyyppisiä ongelmia on viikonloppuisin muuallakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu