tosi faneja

onko enää

olemassa, kun kukaan ei vastaa????

26

2118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja paljon

      paljon on tosi faneja. Kaikki eivät vaan käy täälä tai viitsi kirjoittaa tänne, kun nälvitään kuitenkin.

    • viikonlopun iltasanomista

      voi lukea, että meitä on paljon. Jarin suosio on ja pysyy!

    • täällä myös

      on yksi tosissaan oleva fani! Tiedän ettei moni tosi fani tule tänne mieltään pahoittamaan. Itsekin "eksyin" tänne vasta pari viikkoa sitten kesäloman aikaan kun piti sade päiviä jotenkin kuluttaa.

    • brunetti28

      jarin keikalle on aina päästävä uudestaan ja uudestaan onneksi nyt pääsen 9.8.jee

    • vaanen enää

      minä ihastuin jo prinssivuosina...fanittelin melkein 14 vuotta ja sitten viime vuonna vietin "Jari hautajaisia" eli kävin albumi-kiertueen konsertissa. Se oli huonoin Jarin keikka/konsertti. Uusi levy ei ole hyvä ja olen kamalan pettynyt , mihin suuntaan on menty. Kaikki on suurta rahastusta ja tehdään rahan kiilto silmissä. Aistin, että se karisma ja aitous on mennyttä. Konserttien jälkeen häipyy nopeasti ja ei tule enää tavisten joukkoon. Olen todella pettynyt ja aluksi masentunut siitä. Suomen historian yksi karismaattisimmista esiintyjistä on kadonnut. Tilalle on tullut kylmä laskelmallisuus. Konsertit hoidetaan tyylikkäästi ja tasaisen varmasti, mutta harmaan tylsästi. Tämä on minun mielipiteeni. Terkuin Satu vuosimallia -69.

      • samalla linjalla

        Myös minun kohdalla Jarin fanittaminen loppui. En pitänyt Albumista yhtään. Keikat on viime aikoina olleet harmaita rahakeikkoja, viimeinen pisara oli kun telkkarista saimme nähdä, millaisen "kesämökin" on rakentanu tohon Haaparantaan. Joten minun osalta sen mökin rahoittaminen loppui, koska mitään uutta ei ole ilmaantunut. Ennen oli toisin, nyt on nyt.

      • syyttä suotta

        Jarilta on kaksi uuden levyn kappaletta Iskelmän
        listalla kahdeksan parhaan joukossa.
        Kylla ihmiset tykkäävät hänen musiikistaan.

        Tanssilavoilla yleisö on ihastuksissaan ja täysin Jarin lumoissa.

        Rakkikoirat haukkuvat, mutta karavaani vaan jatkaa kulkuaan vauhtia hidastamatta.

        Tsemppia Jari! Sinusta tykätään.

      • fanittamisen
        samalla linjalla kirjoitti:

        Myös minun kohdalla Jarin fanittaminen loppui. En pitänyt Albumista yhtään. Keikat on viime aikoina olleet harmaita rahakeikkoja, viimeinen pisara oli kun telkkarista saimme nähdä, millaisen "kesämökin" on rakentanu tohon Haaparantaan. Joten minun osalta sen mökin rahoittaminen loppui, koska mitään uutta ei ole ilmaantunut. Ennen oli toisin, nyt on nyt.

        .. raja... Minun fanitus loppuu tasan tarkkaan silloin jos/ja kun huomaa ettei itse artisti välitä enää faneistaan tuon taivaallista (tai on yks hailee)...ja ehkä tässä "siltsun" tapauksessa on käynyt just niin...Oonko väärässä??

      • brunetti28
        syyttä suotta kirjoitti:

        Jarilta on kaksi uuden levyn kappaletta Iskelmän
        listalla kahdeksan parhaan joukossa.
        Kylla ihmiset tykkäävät hänen musiikistaan.

        Tanssilavoilla yleisö on ihastuksissaan ja täysin Jarin lumoissa.

        Rakkikoirat haukkuvat, mutta karavaani vaan jatkaa kulkuaan vauhtia hidastamatta.

        Tsemppia Jari! Sinusta tykätään.

        niin on jarilla kaksi kappaletta 8 parhaan joukossa kyllä ne ihmiset tykkää jarin musiikista ja mitä konserttiin ja lavatanssiin tulee niin ihmiset ovat ihan hulluna jariin siellä. mitä tulee jarin fanien huomioimiseen niin minäkin olen päässyt jarin kanssa yhteiskuvaan ja sain halata jaria että kyllä jari huomaa faninsa

    • todellisuudessa

      eikä käydä näillä palstoilla kun on muutakin tekemistä ;)

      • idioottiko....

        olet todella tyhmät paljastaa itsensä. Et käy palstalla, no mitäs vittua nyt sitten kirjoittelit. Voi rassua pulleroo

      • todellisuudessa?
        idioottiko.... kirjoitti:

        olet todella tyhmät paljastaa itsensä. Et käy palstalla, no mitäs vittua nyt sitten kirjoittelit. Voi rassua pulleroo

        jos noin värkkikeskinen olet niin ihmelllllllinen nainen ;(8)

    • tangela

      kyl niit fanei viel on, itse en ole fani mutta kaikilla mielipiteensä :)

    • brunetti28

      voi voi kun se kateus taas iski jollakin

      • A&E

        Kateus se kukoistaa tosiaan tällä palstalla,samaa mieltä olen.Oikeassa olet.

      • ole mitään
        A&E kirjoitti:

        Kateus se kukoistaa tosiaan tällä palstalla,samaa mieltä olen.Oikeassa olet.

        kateutta, vaan ja ainoastaan ne yhdet ja samat provot,jotka yhä uudestaan ja uudestaan aloittavat samat jauhamiset ja mikä huvittavinta, moni keskustelee täällä itsensä kanssa :) :), myös ns sheriffeillä on oma osuutensa jutuissa :) :). Eiväthän nämä sivut eläisi ilman Sillanpäätä :) :), mutta mikä parasta, aina kun puhutaan, niin silloin tiedetään, että yhä edelleen ollaan huipulla ja pinnalla :). Huolissaan pitää olla , jos jutut ja kiinnostus loppuvat.

      • mitäs taas tuohon
        ole mitään kirjoitti:

        sanoisi. Jos kehut on jees, ja kun negaa heittää on provo...tietääköhän kirjoittaja, mita tarkoittaa? Ei varmaankaan. Me, jotka liityttiin faniklubiin jo ihan aikojen alussa, ollaan kyllä Jarin muuttuminen huomattu aika läheltä, joten nämä ummikkofanit voisivat jättää kirjoittelun kokonaan väliin.

      • *&*
        mitäs taas tuohon kirjoitti:

        sanoisi. Jos kehut on jees, ja kun negaa heittää on provo...tietääköhän kirjoittaja, mita tarkoittaa? Ei varmaankaan. Me, jotka liityttiin faniklubiin jo ihan aikojen alussa, ollaan kyllä Jarin muuttuminen huomattu aika läheltä, joten nämä ummikkofanit voisivat jättää kirjoittelun kokonaan väliin.

        Ai täälläkö pitäis olla eri gategoriat faneille. Fanitettu on alusta asti ja musiikki on ollut koko ajan hyvää ja parantunut matkan varrella.Musiikkilinja on laajentunut jne..Eihän tuo Jari ole miksikään muuttunut,kyllähän sitä reilussa kymmenessä vuodessa tietysti vanhenee???

      • todell
        *&* kirjoitti:

        tuo jartsa lihoo ja laihtuu edestakaisin, mutta ei varmaan homppeli oo, en kyllä usko oon täysin sitä mietä.

      • kannattaa aina
        ole mitään kirjoitti:

        kateutta, vaan ja ainoastaan ne yhdet ja samat provot,jotka yhä uudestaan ja uudestaan aloittavat samat jauhamiset ja mikä huvittavinta, moni keskustelee täällä itsensä kanssa :) :), myös ns sheriffeillä on oma osuutensa jutuissa :) :). Eiväthän nämä sivut eläisi ilman Sillanpäätä :) :), mutta mikä parasta, aina kun puhutaan, niin silloin tiedetään, että yhä edelleen ollaan huipulla ja pinnalla :). Huolissaan pitää olla , jos jutut ja kiinnostus loppuvat.

        ja varsinkin itsensä kanssa, etkö sitä jo lapsena oppinut?

      • toosi
        kannattaa aina kirjoitti:

        ja varsinkin itsensä kanssa, etkö sitä jo lapsena oppinut?

        mustakin on mukavinta keskustella itteni kanssa, ei tuu riitaa.

      • ??????
        A&E kirjoitti:

        Kateus se kukoistaa tosiaan tällä palstalla,samaa mieltä olen.Oikeassa olet.

        tuskin sitä nyt kannattaa kahdehtia mitä varten?

    • r.moore

      nimittäin Jarin faneja. Ollaan ja pysytään koko perhe fanittajina. Ja taas uutta eli erityisesti lattarilevyä 8.10 odotellaan, ja kirtuetta tänne meitinkin songiloon....

      • Lisbet

        ollu 8-vuotta (mies mukaan lukien)ja toivoisin että me kaikki fanit oltais yhtä ja samaa suurta veijari-perhettä. Näihän oli alkuperäinen toive fan clubin puolelta...Ollaanko???

    • kertokaaa

      kerro minkälainen on tosi fani??

    • Tyttönen -88

      Moikka!
      Minä olen tosi fani, tai itse asiassa mun äiti on, ja mä olen sitten sen kanssa konserteissa käyny. jari on mun äidille tosi tärkeä ja suuri idoli. jarin ihaileminen auttaa ihan selvästi äitiäni paremmin kohtaamaan elämässä eteen tulevat ikävätkin haasteet, juuri siksi mulle on niin tärkeää olla äidin mukana fanittamassa, kun äiti saa fanituksesta niin paljon voimia itselleen..

      Kysyisin nyt sinultakin, ethän sattunut taltioimaan mitenkään sitä viime vuotista jarin ja katri-helenan joulushowta? äiti ei nähnyt sitä telkusta ja se harmittelee sitä vieläkin.. voikohan sitä saada enää mistään...??? tekisin paljon että voisin antaa sen äidille, suoda sen ilon :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe