Hei!
Mua on vaivannu jo kauan mieheni äiti eli meidän 1v ikäisen pojan mummu, joka on luonteeltaan tosi mukava ja auttavainen. Mutta en oikeen tiedä miten suhtautua häneen. Sillon jo kun odotin esikoistamme, hän soitteli melkeenpä joka päivä ja kyseli kuinka vauva voi vatsassa ja että joko tuntuu supistuksia. Hän on luonteeltaan vähän hössöttäjä luonne... Ja kun esikoisemme sitten vihdoin ja viimmein syntyi niin tämän 1 vuoden aikana musta on tuntunut että en ole saanut/pystynyt olemaan hänen seurassa pojalleni sellainen äiti kun olisin halunnut... on vähän vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta aivan kuin hän ei ottaisi ollenkaan huomioon minun mielipiteitäni äitinä. Olemme riidelleetkin yhden kerran tästä asiasta oikeen kunnolla, ja sen riitelyn jälkeen hän ei ole paljonkaan enään soitellut minulle, mutta silti jollain tavalla sama jatkuu kuin ennenkin. Pidän häntä oikeen mukavana ihmisenä näin muuten, mutta sekaantuu liikaa asioihimme. tuntuu ettei luota meihin vanhempina, aina jaksaa kysyä sitäkin asiaa, kun lähdeään syömään vaikka ulos, että ottaako hän mukaan pilttejä/ vesinokka mukin, kun tietää hyvin että äitinä pakkaan mukaan aina kaiken tarpeellisen. Onhan tuo aika pieni asia, enkä haluaisikaan olla tälläinen, mutta sattuu nyt vaan vähä ärsyttämään.. Ja sitten jos kiellän lastani jostain mitä hän ei saa tehdä, niin tämä mumma toistaa lapsellemme saman perässäni. Ja kerran kun sanoin lapsellemme aahaa kilpikonnasta ihan vaan sen takia että lapsi ymmärtäisi että se on eläin eikä sitä saa satuttaa, niin mumma sanoi taustalta että no onpa taas aahaa. Selitin hänelle että miksi sanon siitä aahaa niin ei oikeen tuntunt ymmärtävän.. Onko jollain saman laista tilannetta, olisi kiva kuulla jos on. ja kuinka siitä olette selviytyneet. Kiitos vastanneille :)
Mua on vaivannu jo kauan mieheni äiti eli meidän 1v ikäisen pojan mummu, joka on luonteeltaan tosi mukava ja auttavainen. Mutta en oikeen tiedä miten suhtautua häneen. Sillon jo kun odotin esikoistamme, hän soitteli melkeenpä joka päivä ja kyseli kuinka vauva voi vatsassa ja että joko tuntuu supistuksia. Hän on luonteeltaan vähän hössöttäjä luonne... Ja kun esikoisemme sitten vihdoin ja viimmein syntyi niin tämän 1 vuoden aikana musta on tuntunut että en ole saanut/pystynyt olemaan hänen seurassa pojalleni sellainen äiti kun olisin halunnut... on vähän vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta aivan kuin hän ei ottaisi ollenkaan huomioon minun mielipiteitäni äitinä. Olemme riidelleetkin yhden kerran tästä asiasta oikeen kunnolla, ja sen riitelyn jälkeen hän ei ole paljonkaan enään soitellut minulle, mutta silti jollain tavalla sama jatkuu kuin ennenkin. Pidän häntä oikeen mukavana ihmisenä näin muuten, mutta sekaantuu liikaa asioihimme. tuntuu ettei luota meihin vanhempina, aina jaksaa kysyä sitäkin asiaa, kun lähdeään syömään vaikka ulos, että ottaako hän mukaan pilttejä/ vesinokka mukin, kun tietää hyvin että äitinä pakkaan mukaan aina kaiken tarpeellisen. Onhan tuo aika pieni asia, enkä haluaisikaan olla tälläinen, mutta sattuu nyt vaan vähä ärsyttämään.. Ja sitten jos kiellän lastani jostain mitä hän ei saa tehdä, niin tämä mumma toistaa lapsellemme saman perässäni. Ja kerran kun sanoin lapsellemme aahaa kilpikonnasta ihan vaan sen takia että lapsi ymmärtäisi että se on eläin eikä sitä saa satuttaa, niin mumma sanoi taustalta että no onpa taas aahaa. Selitin hänelle että miksi sanon siitä aahaa niin ei oikeen tuntunt ymmärtävän.. Onko jollain saman laista tilannetta, olisi kiva kuulla jos on. ja kuinka siitä olette selviytyneet. Kiitos vastanneille :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse tunnistan hössöttäväni ensimmäisen lapsenlapseni kanssa. Jotenki sitä kai kokee jo monta lasta synnyttäneenä että tietää paremmin kuin tuore äiti miten lapsia hoidetaan. Ja tämähän on väärin! Vaikka me tiedettäisiinkin paremmin niin siitä huolimatta tilaa pitää antaa nuorille vanhemmille, kyllä he siitä oppivat.
Luulen että anoppisi vaan ei jaksa luottaa siihen että kyllä sinä selviät. Tämä on virhe mitä äidit usein tekevät omien poikiensa kohdalla kun höösäävät. Ja jos tulee pojanpoika niin sama meno jatkuu.
Hyvä että olet keskustellut asiasta anoppisi kanssa. Ja kannattaakin yrittää avata keskusteluyhteys uudelleen jos muutosta ei synny. Vanhempi ikäpolvi ei aina ymmärrä että ajat muuttuvat ja nuoret joutuvat opettelemaan samat asiat kuin mitä itse jouduimme. Ja kyllähän me opimme!
Tsemppiä pikkuisen hoidossa ja elämässä yleensäkin ja eritoten anopin käsittelyssä!
Yks mummu
Piti vielä sanoa että jos anoppisi liikaa ahdistaa eikä ymmärrä vihjeistä ja suorasta sanasta, niin kyllähän sinulla on myös oikeus olla vastaamatta hänen puheluihinsa ja yhteydenottoihinsa jos vaikka olet väsynyt tai muuten on tarvetta omaan rauhaan. Tulee varmaan myöhemmin sekin aika kun poika saa ihan itsekseen luoda suhdetta mummuunsa ja se on heidän välinen juttunsa miten heidän keskinäiset välit muodostuvat.
Äläkä sinä yhtään inhoa itseäsi, ei meistä kukaan ole täydelliseksi tullut, ei ihmisinä eikä vanhempina eikä edes mummoina ja pappoina. Eikä tarvitsekaan tulla.
alkuperäisen kirjoittajan viestistä anoppini - hän on aivan kuvailemasi hössöttäjä. En jaksa häntä. Meillä ei vielä ole lapsia, mutta toiveissa olisi saada oma vauva pian. Olen paljon miettinyt, että millainen mummo anoppini olisi, koska hän on jo meitä kohtaan niin kovin huolehtivainen. Hän soittelee esim. kuumana kesäpäivänä sanoakseen vain sen, että muistakaa juoda vettä! Tai talvella, että laitattehan pipot ja hanskat ja puette lämpimpästi. Niin ja ikää meillä on jo 30...Että millaisiakohan ovat nämä puhelut, jos saamme vauvan??? Ymmärrän hyvin ärtymyksesi, koska meilläkin tämä kanssakäyminen on lähinnä sitä, että hän "hoitaa" meitä - tai siis yrittää olla joku kanaemo ja unohtaa, että olemme aikuisia ja täysin järjissämme ja toimintakykyisiä. Pieniä juttuja joo, mutta voisin hyvin kuvitella, miten juuri äidiksi tulleena saan sitten puhelun, joss muistutetaan, että olenhan vaihtanut vauvalle vaipat ja syöttänyt...
Pitäkää puolenne! Ihmiset kohtelevat teitä niin kuin annatte heidän teitä kohdella. Tsemppiä!