V8 ontuu

Mistähän voisi johtua seuraavanlaiset ongelmat:

V8 käynnistyy vain kaasu päällä. Kaasua on oltava runsaasti ja käynnistyttyään ryntää yli 4000 ellei heti vähennä kaasua.

Tyhjäkäyntiä ei käy juuri lainkaan. 600 kierroksesta tippuu alle 400 jonka jälkeen sammuu.

Huippu nopeus on tippunut viime kesästä lähes 5 solmua.

Toinen pakosarja lämpiää kädellä tunnustellen enemmän kuin toinen.

Maili kohtainen kulutus matkanopeudella on kohonnut 1,3 l/NM 1,5 l/NM.

Koneen käyntiääni ei ole niin puhdas kuin ennen.

Tuntuu kuin ei kävisi kaikilla kahdeksalla sylinterillä.

Sopiiko em. ongelmat kaasuttimeen vai voisiko kyseessä olla kansi tai venttiili vika?

Kone on 5,7 l -90 luvun alkupuolelta.
61034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kylmänpuolen tulpat.

Äänestä
  • En muistanut aloitus viestissä mainita, että katsoin ja vaihdoin kylmälle puolelle kaikki neljä tulppaa, mutta mitään vaikutusta ei asiaan ollut.

    Kaikki neljä tulppaa olivat mustia ja melko nokisia, keskenään niissä ei juuri havaittavaa eroa ollut.

    Katsoin myös "lämpimämmän" puolen yhden tulpan ja se oli yleisilmeeltään edellisen kaltainen eli myös nokinen.

    Äänestä

Tyhjäkäynnin puuttuminen ja 4000 kierrokset käynnistyksessä toi mieleen kaasuttimen tulvimisen. Anna koneen pyöriä pienimmillä mahdollisilla kierroksilla ja kurkista kaasarin kurkkuun, jos siellä näkyy runsaasti polttoainetta lentävän kaasuttimen kurkun läpille, niin silloin on ilma kanavissa roskia.
Siitähän se olis aloitettava, että kaasari irti ja paineilmalla putsaus. Kannattaa suosiolla ostaa kaasuttimeen korjaus sarja, jossa tulee mukana tarvittavat tiivisteet sekä neulaventtiili. Venttiilin vuotaminen aiheuttaa juuri tuommoisiakin ongelmia.
Vikapaikkoja on tietysti muitakin, mutta kyllä minä kaasarista tuota lähtisin paikallistamaan.
Jos epäilet ettei pyöri kuin seitsemällä, niin anna koneen pyöriä ja ota yksi tulpanjohto kerrallaan pois. Silloin ainakin varmistut pyöriikö kaikilla pytyillä.

Äänestä
  • Kävin testaamassa anetuilla ohjeilla ja niinhän siinä kävi, että yhteen neljästä kurkusta lorottaa bensiiniä solkenaan.

    Kurkku on koneen edestä katsottuna taka vasemmalla eli kurkku jossa ei ole ryyppyläppää.
    Kurkku sijaitsee sillä puolella mikä lämpiää konen käydessä enemmän.

    Kaasuttimen irroituksen jälkeen selvisikin, että vasemman puoleiset kurkut ruokkivatkin oikeanpuoleisia sylintereitä. Ilmeisesti on käynyt niin, että rikkaalla seoksella käyvät oikeanpuoleiset sylinterit ovat "jäähtyneet" runsaaasta bensamäärästä.

    Huomenna kaarasi osiksi ja puhdistukseen.

    Kiitokset asiallisista ohjeista ja vaivannäöstä.

    Äänestä

Kiitosket vielä hyvistä ja asiallisista ohjeista. Kaasari on nyt avattu. puhdistettu ja säädetty ja kaikki toimii kuten ennenkin, ellei jopa paremmin.

Syynä ongelmaan oli kohokammion neulaventtiilin O-rengas tiivisteitten pettäminen. Eli sekä ensio- että kiihdytyspuoli tulvivat. Lisäksi ensiopuolen neulaventtiili ei aina auennut, vaikka koho oli ala asennossa, koska siellä oli kumitiivisteen paloja välissä.

Katselin jo uutta konetta, joten säästö näillä ohjeilla oli melkoinen.

Kiitokset vielä kerran!

Äänestä
  • Eivät käyntihäiriöt yleensä ole sellaisia, että uusi kone on ostettava :) ja jos vaihtaa toiseen käytettyyn, saa todennäköisesti enemmän ongelmia kuin nykyisessä vehkeessä on.

    Perinteinen moottorin loppuun ajaminen, jolloin kaikki paikat ovat pahasti kuluneet, lienee Suomen leveysasteilla harvinaista. Toki kaikenlaiset korroosiovaivat saattavat tehdä moottorin korjauskelvottomaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


talven jäljiltä kirjoitti:

Mistähän voisi johtua seuraavanlaiset ongelmat:

V8 käynnistyy vain kaasu päällä. Kaasua on oltava runsaasti ja käynnistyttyään ryntää yli 4000 ellei heti vähennä kaasua.

Tyhjäkäyntiä ei käy juuri lainkaan. 600 kierroksesta tippuu alle 400 jonka jälkeen sammuu.

Huippu nopeus on tippunut viime kesästä lähes 5 solmua.

Toinen pakosarja lämpiää kädellä tunnustellen enemmän kuin toinen.

Maili kohtainen kulutus matkanopeudella on kohonnut 1,3 l/NM 1,5 l/NM.

Koneen käyntiääni ei ole niin puhdas kuin ennen.

Tuntuu kuin ei kävisi kaikilla kahdeksalla sylinterillä.

Sopiiko em. ongelmat kaasuttimeen vai voisiko kyseessä olla kansi tai venttiili vika?

Kone on 5,7 l -90 luvun alkupuolelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu