Meillä on ikivanhoja kirsikkapuita talon takana syrjässä, ihan pöpelikössä, joihin ei ole vielä koskaan tullut kunnolla kirsikoita (korkeintaan kourallinen) tämän 14 vuoden aikana, kun ollaan tässä asuttu.
Joku vuosi sitten leikkasin kerran näitä puita ja heitin juurelle hieman hevosenlantaa. Muuten ne on lähes unohdettu sinne, kun sillä puolella pihaa ei juuri enää edes asioida.
Siellä oli aikoinaan vanha kanala, jonka muutimme kanien asuinpaikaksi, mutta nyt ei ole enää niitä kanejakaan. Pari kertaa kesässä olen viikatoinut hieman enimpiä heiniä yms. pois.
Nyt onkin tänä vuonna sitten yhtäkkiä puut (6 kpl) ihan punaisenaan, sellaisetkin joissa ei ole ikinä näkynyt marjan marjaa.
Olen käynyt muutamaan kertaan jo malttamattomana napsimassa kirsikoita (ja pelännyt, että linnut jo kohta vievät niitä), mutta eivät tunnu olevan vielä ihan kypsiä, vaikka monet ovat jo ihan punaisia.
Tuleekohan niihin vielä miten lisää makeutta, jos malttaa odottaa ja pitääkö kuinka helposti irrota kannoista?
Mitähän noista muuten kannattais tehdä?
Milloin kirsikka on täysin kypsä?
Hurja sato
1
2372
Vastaukset 1
- tekisin
hilloa! kerran sain ämpärillisen kotimaisia kirsikoita ja olivat niin happamia että ei voinut sellaisenaan syödä mutta hilloksi keitettynä oli mielettömän hyvää..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1561441Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281160Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216859- 64772
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus58658- 39604
- 48603
- 52562
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29542