Miehelläni ja minulla on viimeisen hetket käsillä perheenlisäyksen suhteen, ja jo nyt on kamala ahdistus.
Koirien kanssa harrastaminen, kisaaminen ja niiden kanssa treenaaminen on meillä ihan jokapäiväistä. Kisoissa (agility, tottelevaisuus, palveluskoirakokeet tai näyttelyt) käydään vähintään kerran viikossa. Yleensä viikonloput menee siihen, että perjantaina on jotain menoja, ja sitten joko viikonloppu on teenejä/kisoja täynnä. Emme kumpikaan harrasta mitään muuta, kun aikaa ei ole. Noin kerran kuussa olemme myös erilaisilla valmennusviikonlopuillla, koiraleireillä ja sen lisäksi pienimuotoisesti kasvatamme (teetämme pentuja) koirilla.
Meillä kotona vilistää neljä bordercollieta. Bortsuthan on hyperaktiivisia paimenia, joille ei mikään ole liikaa. Saamme huomata koirissa lieviä väsymyksen merkkejä siinä vaiheessa, kun olemme treenanneet joka koiralla ½tuntia parin tunnin reipas metsälenkki. Koirat on meille molemmille enemmän kuin ystäviä, enemmän kuin perheenjäseniä.
Nyt on tiimalasin viimeiset hiekanjyvät hetki hetkeltä vähenemässä, joten on aika miettiä perheenlisäystä. Tavallaan tunteet sanoo, että haluan äidiksi, mutta järki jo huutaa pohjammaan kautta, etten ole sopiva äitihenkilö. Olisi mahtavaa tuntea se äitiyden tunne. Mieheni ei oikein ole suuntaan tai toiseen asian kanssa. Aina sama vastaus on "Nojoo, mikä ettei, ehkä ihan sama.. kai."
Olisi kyllä väärin, jos joka viikonloppu muutaman kerran viikottainkin vauva olisi hoidossa sukulaiselta toiselle, sillä olisimme itse niin kiireellisiä. Nykyinenkin arki on jo niin ajan kanssa tasapainottelua, että hyvä jos ehtii telkkarista kymmenen uutiset katsoa. Siihen päälle vielä vauva, mitähän siitä tulisi? Omista menoistamme emme koiran takia vaan yksinkertaisesti voi joustaa. Koirat tulevat julluiksi, jos eivät saa joka päivä väh 3h tekemistä aivovoimistelua liikuntaa hellyyttä ja hyvänä pitoa.
Mitä tekisitte itse tässä tilanteessa?
Koirien kanssa harrastaminen, kisaaminen ja niiden kanssa treenaaminen on meillä ihan jokapäiväistä. Kisoissa (agility, tottelevaisuus, palveluskoirakokeet tai näyttelyt) käydään vähintään kerran viikossa. Yleensä viikonloput menee siihen, että perjantaina on jotain menoja, ja sitten joko viikonloppu on teenejä/kisoja täynnä. Emme kumpikaan harrasta mitään muuta, kun aikaa ei ole. Noin kerran kuussa olemme myös erilaisilla valmennusviikonlopuillla, koiraleireillä ja sen lisäksi pienimuotoisesti kasvatamme (teetämme pentuja) koirilla.
Meillä kotona vilistää neljä bordercollieta. Bortsuthan on hyperaktiivisia paimenia, joille ei mikään ole liikaa. Saamme huomata koirissa lieviä väsymyksen merkkejä siinä vaiheessa, kun olemme treenanneet joka koiralla ½tuntia parin tunnin reipas metsälenkki. Koirat on meille molemmille enemmän kuin ystäviä, enemmän kuin perheenjäseniä.
Nyt on tiimalasin viimeiset hiekanjyvät hetki hetkeltä vähenemässä, joten on aika miettiä perheenlisäystä. Tavallaan tunteet sanoo, että haluan äidiksi, mutta järki jo huutaa pohjammaan kautta, etten ole sopiva äitihenkilö. Olisi mahtavaa tuntea se äitiyden tunne. Mieheni ei oikein ole suuntaan tai toiseen asian kanssa. Aina sama vastaus on "Nojoo, mikä ettei, ehkä ihan sama.. kai."
Olisi kyllä väärin, jos joka viikonloppu muutaman kerran viikottainkin vauva olisi hoidossa sukulaiselta toiselle, sillä olisimme itse niin kiireellisiä. Nykyinenkin arki on jo niin ajan kanssa tasapainottelua, että hyvä jos ehtii telkkarista kymmenen uutiset katsoa. Siihen päälle vielä vauva, mitähän siitä tulisi? Omista menoistamme emme koiran takia vaan yksinkertaisesti voi joustaa. Koirat tulevat julluiksi, jos eivät saa joka päivä väh 3h tekemistä aivovoimistelua liikuntaa hellyyttä ja hyvänä pitoa.
Mitä tekisitte itse tässä tilanteessa?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tekisin lapsia ja jättäisin koiraharrastuksen vähemmälle. En voisi kuvitellakaan elämääni ilman lapsia!
Minä jättäisin teinä lapset suosiolla pois.
Tuossa tilanteessa joudutte tekemään valinnan koirien ja lasten välillä. Yhdessä yhtälö ei toimi mitenkään, minkä varmaan ymmärrät.
Ei lapsia ole mikään pakko tehdä. Jos teistä tuntuu, että elämänne on täyteläistä ja hyvää ilmankin, niin miksi ihmeessä sitä muuttamaan. Jos lapsi on "ihan sama" miehellesi en missään tapauksessa suosittele perheen lisäystä. Pikkulapsiaika on kuitenkin vielä kymmenen kertaa raskaampaa kuin koirien pentuajat yhteensä. Noin asennoitunut mies ei tätä raskautta välttämättä kestä. Iso osa liitoista hajoaa lasten ollessa pieniä.
Ihan henk.koht. mielipidettä kysyt niin lapsen tottakai. Kun kerran molemmat olette samoissa menoissa niin kyllä siinä lapsikin mukana kulkee. Tietenkin vaatii hieman vaivannäköä, mutta on ihan asenne kysymys.
iskee jos omat lapset jää KOIRIEN takia tekemättä.
Minusta on outoa ajatella, noin, koira on AINA vain koira, vaikka olisi sitten kuinka rakas.
Lasta ei voi aina hankkia, jonain päivänä olet liian vanha, koiran voi sen sijaan ostaa tai saada vaikka kuusikymppisenä, jos jaksaa sitä hoitaa!
En tarkoita tätä millään pahalla, mutta jos mietit itse asiaa, toivon, että ymmärrät näkökantani.
Kuullostaa kyllä siltä, ettette ole kypsiä vanhemmiksi; teille elämänsisältö on koirien hoidossa ja kasvattamisessa.....
JOs ei oikeasti ole valmis elämänmuutokseen, jonka lapsen tulo vaatii, ei ehkä kannata riskeerata. Eläkää koiralastennen kanssa; koirathan eivät sano vastaan ja tottelevat...
sitä mieltä, että jos lapsen yrittämistä täytyy miettiä, silloin sitä ei kannata yrittää. Eli vasta, kun on ihan varma, että on valmis lapsiperheen elämään, tulee siihen ryhtyä. Onnellista ja tasapainoista elämää voi elää ilman lapsiakin. (Minulla on kolme lasta.)Silloin voi panostaa parisuhteeseen ja vaikka sukulaisten lasten kanssa puuhasteluun silloin tällöin.
Ja yksi tärkeä asia on mielestäni vielä se, että kannattaa ajatella niin, että jos lapsen haluaa, täytyy olla valmis ja kyetä kasvattamaan ja elättämään lapsi myös yksin. Koskaan ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu ja siihen ei voi luottaa, että kumppani ja lasten toinen vanhempi pysyy kuvioissa - sen varaan ei fiksu ihminen laske!
Ei ole itsekästä olla hankkimatta lapsia, mutta on tosi itsekästä hankkia lapsia, jos ei ole valmis asettamaan heidän etuaan omansa edelle ainakin 18 lapsen ensimmäistä vuotta....
useampiakin,mutta juttuasi luettuani olisin ehdottomasti sitä mieltä,että teille se ei olisi paras mahd.vaihtoehto.Tiedän mitä lasten hoito vaatii ja jos on noin paljon hommaa koirista,joltakin se on pois,tässä tapauksessa lapselta,jos koirilla on teille noin suuri merkitys.Itsellä on aina lapset olleet ennen lemmikkiä mutta jokaisella on omat arvonsa.Juuri lapsen kannalta ajatellen,en suosittelisi sitä.Lapsi ei toimi aina ennalta suunnitellun päivärytmin mukaan,pitää olla aikaa nukutteluihin,ruokkimisiin,halimisiin ja hellittelyihin.Pitää heräillä yöllä silloin kun lapsella on jotakin hätänä.Pieni vauva ei ihan helpolla mene samoilla aikatauluilla kuin koirat.
Tottahan se on.
Ehkä mun ja mun miehen pitää vaan hyväksyä, ettei minusta ole äidiksi, eikä miehestäni ole isäksi. Ja hyväksyn ja ymmärrän sen, että toisilla on vähän erilaiset elämänarvot. Meille koirat on vain kuin omia lapsia, paljon enemmänkin. Kohtelemme koiriamme kuitenkin koirina, sillä koirat eivät osaa lukea ihmistä, vaan koiraa. Kommunikoumme siis koiran kielellä, ei ihmisten.
Suoraan sanottuna neljä hyperaktiivista koiraa ja pieni vauva ei kuulosta kovin houkuttelevalta yhdistelmältä. Jos te lapsen hankkisitte, niin varmasti koirat jäisivät pakostakin vähemmälle huomiolle, halusit tai et.
Vaikka kuinka rakastat koiriasi, niin jos sinulla on tilanne, jossa vauva huutaa nälkäänsä ja koira vaatii aktiviteettiä samaan aikaan, niin varmasti kallistut vauvan imettämisen puolelle. Siinä koirat kärsii varmasti, kun ovat tottuneet paljoon huomioon ja toimintaan. Ovathan koirat toki sopeutuvaisia, mutta itsekin koiraihmisenä tunnen bordercollien sielunelämää sen verran, että jos ei toimintaa ole, niin ongelmia tulee. Ja kun niitä on vielä neljä.
Mutta haluatko elää loppuelämäsi lapsettomana koirien takia? Jos esimerkiksi miehesi voisi hoitaa koirat suurimmaksi osaksi niin kyllähän se vauvakin siihen mahtuisi. Tosin liitot voivat hajota, ja jos jäisit lapsen kanssa joskus yksin niin koiraharrastusta olisi pakko vähentää.
Mullakin on koira, ja se ei todellakaan ole mikään hyperaktiivinen rotu, tai siis on vilkas koira, mutta emme harrasta mitään erityistä, paitsi lenkkeilyä ja kotona vouhottamista :D Silti vähän jännittää että miten tullaan pärjäämään tulevan vauvan ja koiran kanssa. Jos koira haluaa juuri ulos kun pitäisi vauvaa hoitaa, ja ehtiikö leikkiä ja antaa tarpeeksi huomiota turrelle?
Neljän aktiivisen koiran kanssa mietittyttäisi vielä enemmän, varsinkin jos ei tunne olevansa valmis tinkimään mistään.
Meillä on kolme lasta, ja kaksi koiraa. Toinen on collie, sellainen laiskemman puoleinen tosin. Toinen taas vaatii aika paljon aktiviteettia, tärkeimpänä pitkät lenkit. Emme kulje enää aktiivisesti missään harrastuksissa, ennen lapsia olin todella aktiivisesti mukana noissakin, mutta silloin oli eri koira.
Nykyään koirat kyllä odottavat vuoroaan päästä ulos. Päivät ollaan paljolti tuossa pihamaalla, ja lähimetsässä. Energiaa purkavat leikkimällä, ja mieheni hoitaa tuon pienen lenkkeilytyksen. Lasten kanssa sitten hoidellaan pikku lenkit lähinnä. Huomiosta eivät koirat jää paitsi, nykyään saavat silityksiä ja hyväilyjä varmaan enemmän kuin ennen. Enää niiden ei tarvitse olla työpäivien aikaakaan yksin, vaan olemme pääsääntöisesti kotosalla koko ajan, tai joku meistä.
Kun ensimmäinen lapsi oli syntynyt, olivat silloiset koiramme jo aika vanhoja, viimeinen oli jo tietentahtoin valittu pentueesta lähinnä lemmikiksi, eli sellainen rauhallisempi pentu jo ostaessa haluttiin. Tämä nuorempi nykyisistä on energiapommi, mutta halusimme pienen koiran, joka on reipas luonteeltaan, ihan vain siksi, että pärjäisi paremmin lapsiperheessä.
Josku kun mieheni on pidempään esimerkiksi työmatkoilla, menevät koirat välillä kyläilemään, tai sitten lapsille otan hoitajan, jotta saavat kunnolla liikuntaa molemmat. Ilman tätä käytäntöä olisi huomattavasti hankalampaa meillä kaikilla, koska varsinkin tuo pienempi on sellainen duracell-pupu, että purkaisi energiansa sitten ihan johonkin muuhun (yleensä pahan tekoon).
koirat ovat sinulle enemmän kuin omia lapsia, niin et voi tehdä samaan laumaan enää lapsia. Lapsien täytyy aina mennä koirien edelle, tiedät sen itsekin. Lapsessa on lisäksi se riski, että on esimerkiksi allerginen (riski on pieni, jos perheessä on valmiiksi koiria, mutta on olemassa). Kummasta silloin luovut, koirista vai lapsesta?
Sen sijaan, jos lapsi on sinulle tärkeämpi kuin koirat, niin kyllä se siinä hoituu samoin kuin koirat. Itselläni on neljä lasta ja enemmän tai vähemmän koiria, joiden kanssa aktiivisesti harrastetaan. Toiset pystyvät hoitamaan jopa 100 lehmää samalla kun ison lauman lapsia.
Vaikka koirat vaativat paljon niin vauva on vain hetken todellakin pieni ja avuton ja sitten se kasvaa ja kasvaa ja onkin kotoa pois..
Eli ydin on se, että kun keskityt siihen vauvaa alussa niin sitten se on jo innokas reissaja mukana. Ja se keskittyminenkin voi mennä kaikkien ehdoilla kunhan hankkii sopivat välineet. Repuissa ja rinkoissa menee isompikin lapsi metsässä mukana ja koiraaitauksen vieressä osaa kyllä nukkua kun ääniin on tottunut ihan yhtä hyvin kuin lentokentänkin jne. Pitkälle se on asennekysymys.
Hoitoon jättäminen kuulostaa pahalta eli jos koirat on perheen yhteinen harrastus niin mikä se lapsi on jos se ei kuulu mukaan?
Tokihan käytännössä luultavasti hieman joudut löysäämään alussa, mutta sitten se korjaantuu. On sitä oudompienkin harrastusten parissa lapsia kasvatettu!
Ja muuttamalal ehkä asumisjärjestelyjä on koirila mahdollisuus vapaaseen liikkumiseen pihassa tms jolloin on taas yksi ongelma vähemmän?
Tee vaikka lista siitä, mitä koirat vaativat ja sitten etsi niihin ratkaisu siihen paperin toiseen laitaan. Ja sitten pohdit onko ne ratkaisut mahdollisia toteuttaa. Usein ne ovat..
Meillä on miehen harrastuksen mukana lapset olleet ja menneet ja ihan ilman traumoja selvinneet - luultavasti.. Ja kotimatkalla on auton istuimeen nukahdettu sujuvasti ja siitä sänkyyn suoraan.
Koira on koira, niitä saa myöhemminkin, lapsia ei taas saa aina......
Sinä katuisit myöhemmin, jos sitä lasta/lapsia et hankkisi.
Koko juttu on outo, mietit siis koirien asettamista mahdollisten lastesi edelle.
Jopa aikoen ehkä jättää lapsesi tekemättä, VAIN KOIRIEN, SIIS KOIRIEN takia.
Okei, tiedän paljon ihmisiä, jotka pitävät eläimistä, mutta jos mietit vähän, uskon sinun ymmärtävän, mitä ajan takaa.
Onko järkeä olla olematta ÄITI, jotta saisi hoitaa koiria niinkuin ennen?
koirat ovat todella tärkeitä.Samoin,jos minäkin ajattelisin omalta kannaltani,tekisin tietenkin lapsia,koska ovat ajatusmaailmassani ykkössijalla.Tässä pitääkin pohtia asiaa aloittajan kannalta,jolla on oma arvojärjestyksensä.
Saimme pari päivää sitten siskoni lapsen hoitoon päiväksi, ja se oli katastrofaalista. En halua, että koirani jäävät hetkeksikään vähemmälle huomiolle jonkin kakaran takia. Keskustelimme mieheni kanssa monta tuntia, ja päädyimme siihen, ettemme tee lapsia.
Minun osaltani keskustelu on päättynyt.