Naapuri valittaa lapsiperheen elämän äänistä

Olen aivan puulla päähän lyöty, naapuri tuli tänään valittamaan että meiltä kuuluu jatkuvaa mökää eikä hän sen vuoksi voi asua kodissaan. Tätä on kuulemma jatkunut 2kk eli hänen tänne muutostaan asti. Edellinen naapuri ei koskaan maininnut metelistä mitään. Meillä on kaksi pientä lasta joista varmasti meteliä lähtee, en sitä kiellä. Mitään älytöntä mökää ei kuitenkaan harrasteta, tavallisista elämän äänistä on kyse. Eikö tällaista nyt pidä kerrostalossa tottua sietämän? Vai pitääkö meidän omassa kodissamme alkaa hissutellen elämään? Mekin kuulemme muiden naapureiden juhlien ym. ääniä asuntoomme mutta koskaan ei ole tullut mieleenkään valitusta tehdä. Kiva kun tällainen tapaus nyt muutti seinänaapuriksi..
Ei kai tällaisesta asiasta saa isännöitsijältä varoitusta?
188239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mainitsen vielä että meillä on täysin hiljaista klo20-07 kun lapset ovat yöunilla ja päivisinkin ulkoillaan pariin otteeseen.

Äänestä

ongelma on naapurissasi ei sinussa.

On ikävä saada naapurikseen joku joka on koko ajan korva seinässä kiinni ja valittaa herätyskellosi tikutuksestakin.
Tuollaisetkin kuuluvat kerrostaloasumisen "ihanuuksiin".

"Ei kai tällaisesta asiasta saa isännöitsijältä varoitusta?"
-no ei varmasti, ei niin mölliä isännöitsijää olekaan.

Äänestä
  • Vähän jo ehdin säikähtää että mitähän tästä nyt seuraa :(

    Äänestä

  • Mökätkää rauhassa vaan, joo joo!

    Ongelma on naapurissa, tottakai!

    Lapsethan saa meluta ja melskata, eikä niitä sovi kieltää, ettei tule frustraatioita, jotka sitten vaikuttaa käytökseen. Just just.

    Ja harmittavan vittumainen naapuri on sitten sellainen, joka ei aina jaksaisi kuunnella lapsiperheen älämölöä, vaan toivoisi asumisrauhaa, mikä on jokaisen oikeus.

    Voi vittu teidän kanssa.

    Terveisin hiljainen naapurintäti.

    Äänestä

  • Kyllä kuuluu muutenkin kirjoitti:

    Mökätkää rauhassa vaan, joo joo!

    Ongelma on naapurissa, tottakai!

    Lapsethan saa meluta ja melskata, eikä niitä sovi kieltää, ettei tule frustraatioita, jotka sitten vaikuttaa käytökseen. Just just.

    Ja harmittavan vittumainen naapuri on sitten sellainen, joka ei aina jaksaisi kuunnella lapsiperheen älämölöä, vaan toivoisi asumisrauhaa, mikä on jokaisen oikeus.

    Voi vittu teidän kanssa.

    Terveisin hiljainen naapurintäti.

    Kyllä meillä on lapsilla säännöt joita noudatetaan ja naapurit otetaan huomioon emmekä anna lasten mökätä aivan älyttömästi. Ei kai naapuri voi silti olettaa että alamme hiipimään kotona ja puhumaan kuiskaten??

    Äänestä

  • kiggy kirjoitti:

    Kyllä meillä on lapsilla säännöt joita noudatetaan ja naapurit otetaan huomioon emmekä anna lasten mökätä aivan älyttömästi. Ei kai naapuri voi silti olettaa että alamme hiipimään kotona ja puhumaan kuiskaten??

    Onminullakin lapsia naapurissa, rivitalossa, terassilla.
    Lasten äänet kuuluu, sen ymmärrän ja hyväksynMutta kovempaa ja pahempaa ääntä lähtee vanhemmista jotka lapsia komentaa ja heille huutaa. Pahaa tekee kun kuuntelee.
    Äänet uuluu elämään, mutta aikuiset voi kyllä opetella puhumaan lapsilleen kauniisti.
    Jos niille lapsille jatkuvasti huudetaan ja karjutaan, käytetään rumaa kieltä, eihän ne lapset muunlaista käytöstä opi.
    Enkä nyt tarkoita että aloittaja käyttäytysi näin, kerron mitä meidän naapurista kuulen.

    Äänestä

  • kiggy kirjoitti:

    Kyllä meillä on lapsilla säännöt joita noudatetaan ja naapurit otetaan huomioon emmekä anna lasten mökätä aivan älyttömästi. Ei kai naapuri voi silti olettaa että alamme hiipimään kotona ja puhumaan kuiskaten??

    En minäkään kuiskaile enkä hiivi, tuskin sinun naapurisikaan sellaista vaatii.
    Mutta kun nyt olette rantautuneet kerrostaloon lapsinenne, niin koittakaahan tekin sopeutua yhteisiin sääntöihin.

    Äänestä

Ei millään pahalla.... MUTTA, olen asunut lapsiperheen naapurissa, ja EI ENÄÄ KOSKAAN!!!

terkut omakotitalosta!

Äänestä
  • Olen seurannut lähisukulaisen neljän pienen lapsen touhua, mekastusta ja huutoa. Lapsilla ei ole paljoakaan kuria, joten saavat mölytä melko vapaasti. Vanhemmat koettavat sitten välillä saada lapsia järjestykseen komentamalla niitä kovaäänisesti. Lapset oppivat "puhumaan" huutamalla kotonakin, koska aina on niin kova melu päiväkodissa.

    Olen onnellinen, kun seinänaapurissani ei ole lapsiperhettä.

    Terveiset rivitalon päätyasunnosta, joka on kaukana lasten leikkipaikasta!

    Äänestä

Lapsiin tottumattomalle lapsista lähetvä "normaalikin" mökä voi olla sietokykyä koettelevaa.

Ymmärrä vähän naapuriasikin, käy vaikka ihan naamatusten juttelemassa.
Todennäköisesti naapurisi on unohtanut olleensa itsekin joskus metelöivä riiviö josta lähtee ääntä kuin mustalaisleiristä.
Mieti myös, sietäisitkö itse lastesi metelöintiä sivullisena. Tätä miettisessäsi koita tosissasi unohtaa synnyttäneesi ensimmistäkään lasta.

Mitään varoitusta tuosta tuskin voi antaa.
Toivottavasti pääsette sopuun!

Äänestä
  • Tässä kerrostalossa asuu paljon äänekkäitä ihmisiä. Toiset pitävät bileitä, yläkerrassa asuu kantapääkävelijä ym ym. Minä en ole silti koskaan mistään valittanut enkä valittaisikaan koska kaikki tällaiset ovat mielestäni vielä ihan normaaleja elämän ääniä. Eri asia olisi jos joku pitäisi joka viikonloppu tosi äänekkäitä bileitä tai porailisi seiniä päivittäin.
    Minä kyllä yritän ymmärtää naapuriani, hän vain antoi itsestään valittaja-kuvan kun ei tullut mainitsemaan asiasta nätisti vaan alkoi heti räyhäämään.

    Äänestä

  • Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus elää kotonaan normaalia elämää ja saada kokea vain oman asunnon sisäpuoleinen ääniämaailmansa.
    Kerrostalossa naapurien kanssa täysin sopuisa asuminen on joskus vaikeaa, kun elämisen äänet kuuluvat liian selvästi muille naapureille.
    Tavallisista lapsien leikeistäkin lähtee sen verran kovaa ääntä ja töminää, että naapurien hermot ovat joskus kovilla. En tarkoita, että kenenkään täytyisi elää kotonaan hissutellen, mutta naapureitakin pitäisi ottaa jonkinverran huomioon toiminnoissaan, olipa lapsia tai ei.

    Meluongelma on täysin rakennustekninen. Uudet kerros- ja rivitalot pitäisi ehdottomasti rakentaa paremmin ääntä eristäviksi, jotta meluongelmaan tulisi joskus parannusta.
    Toki melunormit jo 2000-luvulla kiristyivät, mutta lisää eristävyyttä vieläkin tarvitaan. Lisäeristäminen tietysti nostaa hintaa entisestään.

    Äänestä

hei sinulle joka olet saanut naapuriksesi mukavan ihmisen joka valittaa joka-asiasta.
minulla on vastaavanlaisia kokemuksia ja voin kertoa lohdutukseksi sinulle naapuristani joka asustaa seinäni takana ja hänellä on 2 aikuista poikaa jotka eivät asusta enää äitinsä kanssa luojan kiitos!
Tarinani alkaa noin 7v sitte minulle tarjottiin asuntoa jollaista olin hakenut itselleni ja 2 pojalleni. varmistuttuani siitä,että asunto on sellainen jossa on hyvä kasvatta poikiani tein valintani ja muuti asumaan kaikessa rauhassa kunnes 2pv muuttoni jälkeen uusi naapurini käski minun pakata kaikki tavarani ja painua helvettija jos en hänen käskystään häivy hän hommaa minulle häädön konstilla millä hyvänsä.
Vastasin hänelle,että ai lähteä saan älä luulekkaan,että minu voit häätää sillä en ole tehnyt mitään sellaista miksi minut pitäisi häätää.kun häätäminen ei onnistunut hän alkoi soitella ovikelloa öiseen aikaan ja on soitellut 4-5krt/yö jo 7v.kun sekään ei onnistunut naapurini väitti,että minun parveke kasvit huutelevat hävyttömiä joten hän ei saa parvekkeella edes kahvirauhaa kun kasvini kiroilevat niin rumasti. eräänä päivänä hän laittoi postilaatikkooni lapun jossa hän kysyi miksi peset pyykkiä ja samaan hengenvetoon lupasi soittaa poliisit joka kerta kun pyykkikoneeni käynnnistyy ja lasten äitinä tiedät varmaan miksi pesen pyykkiä.
Tässäjäävuoren huippu mukavasta naapuristani jota olemme yrittäneet häätää 7v tulokseta mutta jatkamme sinnikkäästi hänen häätöään taloyhtiöstä.Lastesi äänistä et voi saada varoitusta sillä se katsotaan normaaliksi elämiseksi ja painukoot naapurisi muualle valittamaan!!! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi Toivoo Hanna Lahdesta

Äänestä

Moi!

Eläkää aivan rauhassa, kusipäisiä valittajia on aina. Meillä yksi (1) rauhallinen kolme(3) vuotias ja naapurit valittaa. Heillä kolme lasta, kaikki yli 18 ja ehkä unohtaneet, mitä lasten kanssa asuminen on. Normaali maalaisjärki, jos sitä vielä tapaa, pitäisi vielä toimia. Mutta aika kultaa muistot, eihän meidän Pena ja Pertti koskaana itkeneet saati riidellet tai kiukutelleet.. Hallooo....

Äänestä

Miten tässä maassa ei siedetä lapsia vaikka kaikki olemme joskus olleet kakaroita. Itse kokemusta monesta eri paikasta hesassa ja aina niitä juoppojen lallatuksia on joutunut kuuntelemaan mutta en ole koskaan valittanut. Ai mikä ihanuus kun viime kämpässä osui lapsiperhe naapuriin, kerrankin sai kuunnella sitä terveen elämän ääniä. Nyt asutaan toisessa kämpässä ja meillä on 9kk ikäinen tyttö josta myös lähtee ääntä välillä. Mutta mulla sellainen periaate että niin kauan kun meillä on hiljaista yö-aikaan niin ihan turha tulla mulle valittamaan. Eli jos teilläkin hiljaista yöllä kuten jo totesit niin sun ei todellakaan tarvitse stressata naapurin tädin takia. Jos ei kestä lasten leikistä tulevaa ääntä päiväsaikaan niin olisi ehkä syytä muuttaa landelle omakotitaloon!

Äänestä

Varo vaan. Kyllä lapsiperheelle voidaan antaa varoitus/häätö siinä kuin muillekkin. Jos asunnosssa pahviseinät ja omaa normaalin maalaisjärjen, kannattaisi tosiaan ajatella seinänaapuria ja aloittaa tömistelyt, raskaat huonekalujen siirrot ym. kolinat vasta .n. klo 9 aikaan, Esim. EI KLO 7-8 vkonloppu-aamuisin!

Kaikki KOHTUUTON, TOISTUVA metelöinti, joka häiritsee kohtuuttomasti on riittävä peruste. Ei lapset saa metelöidä sen paremmin kuin esim. koiratkaan haukkua. Siis myös päiväaikaan pätee tämä KOHTUUTON HAITTA-pykälä. Lapsiperheestä lähtevä JATKUVA mekkala PÄIVITTÄIN voi todella olla hermoja raastavaa.

Äänestä
  • Remmillä perseelle vaan kaikille kakaroille että oppivat tavoille!

    Äänestä

meillä on tuomoset naapurit...siits jonkalaisiksi naapurisi teitä kuvailee.
päivällä/illalla se ei haittaa eikä häiritse mutta JOKA ILTA älämölö ja etenkin juokseminen jatkuu puolenyön jälkeenkin.
kerran olen käynyt sanomassa ja tuli somalista sitten kielitaidottomia heti sen jälkeen kun asiani esitin(tiedän heidän osaavan suomea)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiggy kirjoitti:

Olen aivan puulla päähän lyöty, naapuri tuli tänään valittamaan että meiltä kuuluu jatkuvaa mökää eikä hän sen vuoksi voi asua kodissaan. Tätä on kuulemma jatkunut 2kk eli hänen tänne muutostaan asti. Edellinen naapuri ei koskaan maininnut metelistä mitään. Meillä on kaksi pientä lasta joista varmasti meteliä lähtee, en sitä kiellä. Mitään älytöntä mökää ei kuitenkaan harrasteta, tavallisista elämän äänistä on kyse. Eikö tällaista nyt pidä kerrostalossa tottua sietämän? Vai pitääkö meidän omassa kodissamme alkaa hissutellen elämään? Mekin kuulemme muiden naapureiden juhlien ym. ääniä asuntoomme mutta koskaan ei ole tullut mieleenkään valitusta tehdä. Kiva kun tällainen tapaus nyt muutti seinänaapuriksi..
Ei kai tällaisesta asiasta saa isännöitsijältä varoitusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu