Millä viikolla olette kyseisessä ultrassa käyneet ja kuinka tarkkaa kuvaa olette saaneet? Itsellä ei ole ollenkaan rakenneultraa, joten olemme menossa 4d ultraan viikolla 23. Jännittää.. :P
4D:stä
galluppia
3413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
niit videoita!!
rv 24-28. Silloin vauva ei ole liian iso kuvattavaksi ja tarkkailtavaksi, mutta hänellä on kuitenkin jo omia kasvonpiirteitään. Olen käynyt myös rv 23 ja silloinkin vauva oli jo oman itsensä näköinen. Helsingissä Femedeassa olen käynyt ja siellä dvd:n kuvalaatu erittäin hyvä, sekä ultrakuvien joita saatiinkin mukaan vinopino :)
Sukupuolikin on molempien lasten aikana näkynyt tosi hyvin. Mutta se nyt olikin sivuseikka, rakenteiden tarkastamisen vuoksi ultraan haluttiin.
4D-ultra on tarkempi kuin rakenneultra. Meille tarjotaan raskaudessa yhteensä 5 ultraa, mutta silti haluttiin 4D:n koska rakenteet nähdään siinä kaikista parhaiten.
viikolla 24, ja oli tosi hieno kokemus, ja tarkasti katsoi myös, että vauvalla on rakenteellisestikin kaikki ok. Selvisi sukupuoli heti ekan parin sekuntin aikana :D