karaokewish

Nykyistä nightwishiä kuunnellessa ja katsellessa tulee sellainen olo, että joku karaokelaulaja yrittää laulaa nightwish-biisejä. Mitä on tapahtunut upealle nightwish-yhtyeelle. sääliksi käy Anettea kun joutuu laulamaan äänialansa yläpuolelta vanhoja Nightwish-biisejä. Anette ei yksinkertaisesti ole oikea solisti nightwihs-yhtyeelle, tätä tosiasiaa ei vain haluta myöntää. olen hyvin pahoillani siitä,että Tarjan ja poikien välit tulehtuivat niin että yhteistyötä ei voitu jatkaa. Anettelle kuitenkin respektiä siitä,että hän uskalsi ottaa vastaan lähes mahdottoman pestin.
7936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hyvä palkkaus auttaa varmaan sen uskalluksen kanssa. ;) NW:n jälkeen Anette myös varmaan voi enemmän valikoida millaisia töitä haluaa tehdä.

Äänestä

on päättäneet, että Anette on oikea solisti niin sitten se on oikea. Se on oikea niille, vaikkei olisikaan juuri Sinulle. Kyllä ne tietävät miltä haluavat näyttää/kuulostaa. Siitäkin huolimatta, että jotkut luulevat tietävänsä paremmin. Ne kyllästyivät siihen oopperameininkiin jo kauan aikaa sitten ja tämä on se suunta mihin haluttiin mennä, koittakaapa jo hitaimmatkin käsittää ja hyväksyä se.

Jos ei kuulosta hyvältä, älä kuuntele. Ei sen luulisi olevan niin vaikeaa.

Äänestä
  • (siis) jos ne pojat olisi olleet fiksuja niin ne olisi valinneet suomalaisen laulajan esimerkiksi nitte- niminen henkilö, joka on todella loistava hevi- rock tulkitsija myös nightwish biiseihin, kuten myös todella moniin muihin biiseihin, miljoona kertaa parempi kuin anette. mutta ehkä hänelle löytyy TOIVOTTAVASTI jokin muu loistava bändi missä todelliset kyvyt pääsee esiin.

    Äänestä

....NW II:n iskelmäyhtyeelle, uskokaamme Yrjöö! sillä jos setä pitää Anitaa rock uskottavana heavy laulajana niin pakkohan sen on olla niin!
Setä on sentään ollut metallin ytimessä jo melkeinpä vuosisadan vai miten se nyt meni!

Äänestä

ei oo anetten vika, jos biisit ei oo sille tehtyjä. liian korkeelta ja kovaahan jotkut menee anettelle, mutta eipä tuo minua haittaa.. harva pop-laulaja saa kuulostamaa vanhat biisit tosi hyvältä.

vanha nw on yksinkertasta, missä laulajalla on suuri osuus biiseissä ja ne sopii klassisee äänee paremmin. jos ois otettu klassinen laulaja, kaikki ois haukkunu laulajaa. nyt nw on saanu enemmän uusia faneja ja se, että muutamat katkerat ihmiset koko ajan haluaa haukkua anettea, on vaan kestettävä.

nw ei tee musiikkia ajatellen mitä ihmiset siitä ajattelee. taidetta ei tehdä dollarinkuvat silmissä. turha edes miettiä, onko anette oikea tai väärä valinta, kun anette on se, kenet pojat halus bändii ja todennäkösesti pojat pitää anettea parhaana ja oikein sopivana. ja äänihän ei ollut kuin se toinen puoli, mikä vaikutti valintaan. jos kaikki muut oli vaikka kauheita kusipäitä ja tarja-kopioita, nii anette on varmast täydellinen valinta. eihän siinä tarjan äänessäkää mitää vikaa ollu, mut jos ihmisen kanssa ei tuu toimee, nii paska homma.

jos tarja ois jääny bändii, nii nw ois ehkä lopettanu tän levyn jälkee eli eihän faneille ois nw:sta enää iloa. hyvä ratkasu siis toi potku perseelle ja uutta tilalle:D

"Vaikka DPP on pitkä levy ei sen kaikkia biisejä esitetä keikoilla, joten ohjelmistoon on otettava täytteeksi ja fanien vuoksi myös vanhempia biisejä."

täytteeks! no ei helvetissä. nw on tehny hienoa musiikkia jo ennen dpp:tä! toi oli törkee kommentti:D nw on sama bändi kuin ennen anetten bändiin tuloakin, tietenkii vanhoja biisejä esitetää. esim. higher than hope on yks hienoimmista nw-biiseistä. enempi joku amaranth on mun mielest täyte, pakollinen hitti, mikä vedetää joka keikalla..

Äänestä

Jos nighwishin pojat olisivat tulleet kysymään sinulta uutta solistia, olisit varmasti vastannut heille että Tarja. Pojat sanoo: tarja on erotettu eikä tule enää laulamaan nw:ssä. Sinä sanot: Ottakaa tarja takaisin.
Pojat sanoo: ei oteta, erotimme hänet juuri hänen oman diivailunsa ja managerinsa käytöksen vuoksi joka oli kaikkea sitä vastaan mitä muut bändissä edustavat.
Sinä sanot: tarja on oikea solisti.


Tarja tarja ja tarja. Hyväksy tosiasiat. Jätä nightwish rauhaan ja varaa äkkiä liput tarjan seuraavaan joulukonserttiin, niin pääset kuulemaan sitä maailman täydellisintä solistia, joita on samanlaisia keskimäärin yksi joka neljännessä suomen peräkylässä. Ja klassisella koulutuksella heistä tulee uusia tarjoja. Nighwish tuli, luojan kiitos, ooppera-aikakautensa päähän, kasvoi aikuiseksi ja päästi fanit viimeinkin lähelleen. Nostan heille hattua etteivät jatkaneet enää sitä mystistä salamyhkäisen etäistä tarjan ympärillä hyörivää touhuaan.

Äänestä
  • Asiallisinta ja perusteltua tekstiä ja täyttä faktaa joka lause. Hieno kommentti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tarjafani kirjoitti:

Nykyistä nightwishiä kuunnellessa ja katsellessa tulee sellainen olo, että joku karaokelaulaja yrittää laulaa nightwish-biisejä. Mitä on tapahtunut upealle nightwish-yhtyeelle. sääliksi käy Anettea kun joutuu laulamaan äänialansa yläpuolelta vanhoja Nightwish-biisejä. Anette ei yksinkertaisesti ole oikea solisti nightwihs-yhtyeelle, tätä tosiasiaa ei vain haluta myöntää. olen hyvin pahoillani siitä,että Tarjan ja poikien välit tulehtuivat niin että yhteistyötä ei voitu jatkaa. Anettelle kuitenkin respektiä siitä,että hän uskalsi ottaa vastaan lähes mahdottoman pestin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu