Stilon dieseli

Väittävät, ei itsellä kokemusta, että Fiatin dieseli ei ole läheskään yhtä kestävä, kuin Volkkarin dieseli. Aikoinaan Ritmossa oleva naku ei ollut mitenkään hyvä. Kertoo ken tietää totuuden, mutta näin ne jutut jää mieleen. Mitä tulee bensakoneisiin esim. Puntoissa, ne ovat ihan yhtä kestäviä kuin muillakin parhaimmistolla olevat pienet bensakoneet.
81755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vaikea sanoa,mutta tiedoksi vaan,että kukahan nämä
yhteispaineruiskutusdieselit keksi ja kehitti ?
Kyllä ne on MADE IN FIAT.Näkyy idea kelpaavan
muillekin.

Äänestä

Hei haloo, maailma on varmaan Ritmon aijoista jonginverran muuttunut, niin myös dieselit. Sinäänsä tuon koneen kestävyydestä ei minulla ole tietoa, mutta kovasti muuten kuulee kehuttavan.

Äänestä
  • Kylläpä tuppaavat tuolla Euroopassa nimenomaan Fiatin dieseleitä kehua.
    Lienee yksi syy miksi Fiat Ducaton alusta lienee yleisin matkailuautoissa halki Euroopan.
    Kuten mainittiinkin niin Fiat -yhtymä on ollut viimeaikoina kehityksen kärjessä dieseltekniikassa mm. tuolla yhteispainetekniikallaan.

    Äänestä

Kaverilla oli 90-alkupuolella diesel Kadett, joka hajosi jo 110 tkm totaalisesti, eikä kuulemma ollut ainoa.
Vuosituhannen vaihteen paikkeilla, yksi taksi kuski kertoi, että Passatin dieselillä ajellessaa, että VW-dieseleillä pitää kierrellä isot kuralätäköt kaukaa ja välttää hangessa ajoa, kun pyöräkoteloissa olevat ilmanotot saattaa tukkeuta ja kone on entinen saman tien.
On kuulemme monia tapauksia. Oli pistänyt juuri Audin vaintoon muiden pikkuvikojen vuoski ja nyt oli Passat alla. Kertoi, että seuraava auto on kyllä toimintavarmuuden vuoksi, Avensis, Mersu tai Volvo. Itsellä ei ole kokemusta asiasta, mutta ei ihan kaupunkitarinalta vaikuttanut.

Että on noita laatu ja suunnitelu vikoja Opelilla ja VW.lläkin....

Äänestä

Yli 450 tuhatta aikoinaan ajeltiin Ritmo dieselillä, hyvin lähti käyntiin ja kulki yli 140, kierroksia aina katsastusten välillä 5400. Kerran säädettiin konttorillakin pienemmälle kun eivät suostuneet huudattamaan yli 5000 kierroksia. Voimaahan tuossa vanhakoppaisessa ei ollu kuin 55 heppaa niin ennakointi ja jarrupolkimen välttäminen oli paikallaan (ennakoiva ajotapa) Vähän toista on tossa Stilossa kun on 115, samalla kulutuksella puolta parempi kulku. Näin kerran osina tuollaisen Ritmon 1,7 D ja rautaahan siinä ei ole ainakaan säästetty, nokka-akselin nokatkin 3 cm leveitä. Ruoste oli paljon isompi ongelma kuin tekniikka. Myin vielä ajoon.

Äänestä

Niin onhan toi 1,9 bloki ainakin testattu pitkään pakujen keulalla.Luulis ettei mitään perustavaa mokaa koneessa enää olis.Tiedä häntä...jtd115 oli ainakin miellyttävän ruudikas kun kokeilin uutta stiloa.

Äänestä
  • 1,9 bloki on ollut henkiloautomalleista bravo/a:n keulalla muistaakseni jtd 90 ja 90 ja 115 ja taisi olla vielä 130-versionakin. Viimeksi mainittu on ollut saatavana ainakin mareaan. Muistelenpa 75-mallisen dieselinkin olleen kuvassa. Näin siis Italiassa ja joissakin muissa K-Euroopan maissa. Myllyt ovat löytyneet myös alfojen ja lancioiden keulalla.

    Italiassa on kallista bensaa ja halpaa dieseliä. Lisäksi Suomen mallinen vuosittainen diesel(rokotus)vero Italiasta puuttuu. Siksi lähes kaikista fiat/alfa/lancia-malleista on loytynyt jopa useampiakin eri dieselvariaatioita, niitä vain ei ole suomeen tuotu. Ja italiassa dieseleitä myydään lähes fifty/fifty bensamalleihin nähden. Montakohan miljoonaa dieselmoottoria onkaan tehtaalta rullannut ulos sitten ritmon dieselin, joka oli edellinen suomessa (heikosti) myyty fiatin dieselmalli?

    Äänestä

Vaikka uusi Fiatin henkilöautodieselit ovat harvinaisia Suomessa, on niitä keskieuroopassa pilvin pimein. Mm. Tempraa, Mareaa ym. malleja on ollut diesel-versioina muualla maailmassa jo pitkään käytössä. Eli Fiat ei ole eilisen teeren poika diesel-tekniikassa. Ja onhan Ducato-pakettiautoissa dieselit toimineet erinomaisesti Suomenkin oloissa. Joten koneen puolesta voi aivan turvallisesti hankkia Fiat Stilo dieselin. Fiatien mainetta mielestäni eniten on pilannut Suomessa Delta-auton heikko palvelu ja sikakalliit huoltojen hinnat. Autona Fiat on paljon edistyksellisempi, kuin esim. VW sekä monet japsit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaska kirjoitti:

Väittävät, ei itsellä kokemusta, että Fiatin dieseli ei ole läheskään yhtä kestävä, kuin Volkkarin dieseli. Aikoinaan Ritmossa oleva naku ei ollut mitenkään hyvä. Kertoo ken tietää totuuden, mutta näin ne jutut jää mieleen. Mitä tulee bensakoneisiin esim. Puntoissa, ne ovat ihan yhtä kestäviä kuin muillakin parhaimmistolla olevat pienet bensakoneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu