Olimme jutelleet tyttökaverini kanssa paljon työpailla rakastelemisesta ja erään kerran menin hänen työpaikalleen juuri ennen kuin hänen työaikansa loppui. Istuin häntä vastapäätä ja vaihdoimme suudelmat. Tunsin Jaanan suudelmasta hänen halunsa ja kiersin hänen palvelutiskinsä taakse. Katsoin kun hänen sulki PC:nsä ja ihailin hänen hameen alta paljastuvia sääriään. Käteni hyväilivät hänen lantiotaan ja sukelsivat hänen paitansa alle. Sain hänen rintansa käsiini ja tunsin rintaliivien läpi kuinka hänen nänninsä alkoivat kovettua hyväilyistäni. Jaana nousi ylös ja aloin riisumaan hänen kenkiään pois, jotta saisin hänen sukkahousunsa riisuttua. Jaanan vartalo värähti mielihyvästä kun käteni hyväilivät hänen sääriään laskiessani hänen sukkahousunsa ja pitsipöksyt alas. Hänen pitsipöksynsä olivat jo haaroista kosteat ja tuoksuivat hänen halulleen. Jaana istui takaisin tuolille ja nojasi raukeana taaksepäin samalla kun polvistuin hänen eteensä suukotellen hänen ihanalle tuoksuvia reisiään. Jaanan vartalo värisi nautinnosta ja jännityksestä kun kieleni kosketti hänen klitoristaan. Hän nosti vielä toisen jalkansa pöydälle avaten sylinsä minulle, samalla hän oli laittanut kätensä paitansa sisään ja puristeli rintojaan. Kieleni tutki joka sopukan hänen vaossaan ja hän levottomana yritti pitää äänensa sillä tasolla ettei yläkerrassa hänen työkaverinsa kuulisi. Vetäydyin hänestä ja laitoin mukanani olleen videokameran valmiiksi. Jaana katsoi minua himokkain silmin kun kuvasin häntä. Hänen kätensä laskeutuivat hänen syliinsä ja toisella kädellään hän levitti huuliaan samalla kun toisen käden sormet hieroivat paisunutta klitorista. Jaanan katseesta näin hänen halunsa ja se kiihoitti minua. Avasin toisella kädelläni farkkuni ja paljastin hänelle kovana seisovan elimeni. Jaana katsoi haltioituneena kun kuvasin häntä ja liikuttelin kättäni kalullani samalla kun Jaanan sormet alkoivat pyöriä villimmin hänen klitoriksellaan. Vaimeaa litinää ja vaimennettuja voihkaisuja kuuluin hänen huulitaan kunnes hän kuiskasi minulle : - Minulta tulee Marko... Samalla hän taivutti päätään taaksepäin ja hänen lantionsa alkoi värisemään orgasmista. Oma kaluni seisoi kovana tuosta ihanasta näystä ja asetin videokameran pöydälle sopivaan kohti. Tiesin että Jaana haluaisi minut sisäänsä takaapäin ja hän nojautui vasten työpöytäänsä nostaen toisen jalkansa tuolille. Nostin hänen hamettaan ylös ja hän tarttui kovaan kaluuni ja ohjasi sen sisäänsä voihkaisten samalla. Pidin hänen lantiostaan kiinni ja aloin rakastelemaan häntä hitain työnnöin. Jaana oli tilanteesta niin kiihoittunut ettei hän malttanut pitää sormiaan poissa klitorikseltaan. Minua kiihoitti vaimea litinä joka kuului hänen hieroessaan klitoristaan. Äkkiä jostain kuului ääni joka kutsui Jaanaa, silloin meille tuli kiire ja Jaana laski nopeasti hameesa alas ja minä yritin epätoivoisesti saada itseni mahtumaan housuihini. Pian Jaanan työkaveri olikin siinä ja varmaan ihmetteli mitä varten tuo videokamera on tuossa....
konttorin sulkeuduttua
Marko
2
7093
Vastaukset
- Jaana
...ei kysy aikaa eikä paikkaa varsinkaan sinun kanssasi Marko. Ensi kerralla digikamera????
- Jei
Pieni jaksotus ei olis pahitteeksi. Sun tarinaa ei jaksa lukea kun se on kirjoitettu tasapaksuna pötkönä alusta loppuun. Eikä tarina edes ole hääppöinen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743415Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031713Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2091324- 721309
- 621174
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521029- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei17858- 42847