Kesän edetessä myös jalkapallon siirtomarkkinat ovat edenneet pitkälle eteenpäin. Paljon on keskusteltu mm. Cristiano Ronaldon, Ronaldinhon, Kakan ja monen muun tähden siirroista.
Hieman taka-alalle on kuitenkin jäänyt Barcelonan hieman kyseenalainen temppu (ainakin omasta mielestäni) eli Eto'on laittaminen siirtolistalle, mutta Henry jatkaa edelleen seurassa.
Molempien pelaajien kausihan oli vaikea. Henry ei oikein sopeutunut Barcan pelityyliin eikä sen vuoksi ollut parhaimmillaan ja jäiki kauden edetessä yhä useammin penkille. Eto'on kausi taas meni pilalle loukkaantumisten vuoksi, mutta silti mies esiintyi vakuuttavammin, kuin Henry ihan peliesitysten ja tilastojenki valossa.
Tästä herääki kysymys, että onko Eto'on myyminen pois hyvä ratkaisu Barcalle vai olisiko pitänyt ennemmin myydä Henry pois?
Eto'o OFF Henry ON
mika_90
0
718
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075