Mitta on tullut täyteen "ystävien" etsimisen suhteen. Jos tilaisuus tarjoutuu lähteä jonnekin ihmisten pariin, olen mielummin menemättä. Pettyy siellä vaan kuitenkin.
Tämän vuoden alkupuolella minulla oli erään ystäväni kanssa riita. Se meni siihen pisteeseen, että aloimme moittia toisiamme erinäisillä ikävillä tavoilla. Tämä henkilö muun muassa herjasi työtäni ja koulutustani ja minä loukkasin omalla tavallani. Minua alkoi kaduttaa, joten samana iltana tekstasin hänelle ja pyysin anteeksi sanojani. Odotin, että saisin myös häneltä jonkinlaisen pahoittelun.
Eipä sellaista kuulunut. Myöhemmin hän yritti esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut, jolloin minä vihjaisin, että olisi kiva kuulla myös häneltä jonkin sortin anteeksipyyntö niistä herjoista. Eipä vaikutusta. Sittemmin päätin itsekunnioitukseen vedoten, että ystävyys jatkuu, jos pienikin pahoittelun ele tulee.
Ei tullut. Riidasta on nyt puoli vuotta, eikä tästä "ystävästä" kuulu enää mitään. En näemmä ollut hänelle sen arvoinen, että olisi halunnut jatkaa ystävyyttämme. Se olikin yhtä tyhjän kanssa.
Mielipide: Onko kunnioituksen ja anteeksipyynnön vaatiminen liikaa koppavuutta? Tulisiko minun unohtaa ne loukkaukset ja lähestyä uudelleen tätä ihmistä? Vaikeaa on, kyseessä kun oli lähes ainoa ystäväni.
Tämän vuoden alkupuolella minulla oli erään ystäväni kanssa riita. Se meni siihen pisteeseen, että aloimme moittia toisiamme erinäisillä ikävillä tavoilla. Tämä henkilö muun muassa herjasi työtäni ja koulutustani ja minä loukkasin omalla tavallani. Minua alkoi kaduttaa, joten samana iltana tekstasin hänelle ja pyysin anteeksi sanojani. Odotin, että saisin myös häneltä jonkinlaisen pahoittelun.
Eipä sellaista kuulunut. Myöhemmin hän yritti esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut, jolloin minä vihjaisin, että olisi kiva kuulla myös häneltä jonkin sortin anteeksipyyntö niistä herjoista. Eipä vaikutusta. Sittemmin päätin itsekunnioitukseen vedoten, että ystävyys jatkuu, jos pienikin pahoittelun ele tulee.
Ei tullut. Riidasta on nyt puoli vuotta, eikä tästä "ystävästä" kuulu enää mitään. En näemmä ollut hänelle sen arvoinen, että olisi halunnut jatkaa ystävyyttämme. Se olikin yhtä tyhjän kanssa.
Mielipide: Onko kunnioituksen ja anteeksipyynnön vaatiminen liikaa koppavuutta? Tulisiko minun unohtaa ne loukkaukset ja lähestyä uudelleen tätä ihmistä? Vaikeaa on, kyseessä kun oli lähes ainoa ystäväni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tilanne on varsin tuttu minulle ja varmaan monille. Huomaa, että kaikki ihmiset eivät tässä anteeksi pyynnön ja anteeksi antamisen sanallisen muodon tyyleissä ole ollenkaan samalla aaltopituudella ja kypsyysasteella. Sinä olet toiminut hienosti, noin minullekin on tapana, kun tulee jotakin kahnausta; saa sitä tulla tuleehan pikku riitaa sisarustenkin kesken, miksi ei ystävysten. Toisen ihmisen on vaikea sanoa ääneen, että saat anteeksi ja että hänkin pyytää anteeksi. Hän häpeää ja toinen juttu on, että on niin kova, ylpeä ja nöyrtymään kykenemätön. Se tuntuu kurjalta. Minusta näytti, että hän yritti vastata anteeksipyyntöösi tuolla tavanomaisella olemisellaan näyttäen näin, että kaikki on ok ja ennallaan. Mutta sehän ei riitä, pitäisi laittaa sanoilla suustaan tuo asia. Hän ei tahdo nöyrtyä varmaankaan ja pitää sinua enemmän 'syyllisenä' kuin itseään. On ylepeä ja mielestään sanomisensa sinua kohtaan ovat olleen jotensakin oikeutetumpia kuin toisin päin.
Toinen asia tulee mieleeni, että voisiko olla, että hän haluaisi poistua ystävyydestänne ja siksi on käyttänyt tätä vanhaa riitaa kuin syynää päästäkseen näin katoamaan. Joskus on niin, että toinen tai toinen haluaisi jättää ystävyyden (syitä voi olla tosi monia), mutta sitä ei pysty sanomaan. Silloin jokin riita jotenkin palvelee asiassa? Soveltuisiko tämä tilanteeseesi? Sinulle se on vaikea katsoa asiaa niin, että eikö pidä seurastasi riittävästi ja halusiko siis pois? Vai, oliko kyseessä vain tuo riitä ja hänen nöyrtymättömyytensä maailman kauneimpaan asiaan anteeksi saamiseen ja anteeksi pyytämiseen. Hänelle asia on puute. Toivon, että voisitte vielä puhua. Voisitko kysyä vielä suoraan, että haluaako hän, että te pidätte yhteyttä. Voit todeta, että unohdetaan menneet ja ollaan kaverit, jos sinulle sopii, vai sopiiko? - Kurja tunne sinulla tiedän, olen kokenut. Itse usein olen aloitteentekijänä ihmissuhdesotkuissa, olen jotenkin oppinut nöyrtymään, myöntämään virheeni, huonon käytökseni ja pyytämään anteeksi. Yleensä nuo tilanteet ovat aika liikuttaviakin ja nehän lähentävä ystävyksiä. Mutta joskus on niin, että toinen ei tule sovintoon mukaan. Ota tuosta sinunkin ystävästäsi sitten selvä, mistä johtuu nyt?
Mielestäni anteeksipyynnön vaatiminen (varsinkin kuvaamassasi tapauksessa) ei ole koppavuutta ollenkaan. Sinä kaduit ja pyysit anteeksi. Voihan olla, että asia ystäväsi kohdalla on niin kuin tuo ylempi kirjoittaja sanoi, että ystäväsi yritti "välinpitämättömyydellä" osoittaa asioiden olevan kunnossa, olevansa pahoillaan, mutta minusta olisi oikein että hän "nöyrtyisi" pyytämään anteeksi, vaikka se olisikin vaikeaa. Teithän sinäkin niin.
tää lause: "Sittemmin päätin itsekunnioitukseen vedoten, että ystävyys jatkuu, jos pienikin pahoittelun ele tulee."
Sanoitko näin hänelle?
Jos et sanonut niin ehkä hän luuli sinun olevan vielä vihainen.
Vaikee sanoo.
Ainaahn voit soittaa hänelle ja sopia.
Ja kyllä niitä ystävyys suhteita muodostuu.
Kiitos vastauksista kaikille kolmelle. Hienoa, että otitte kantaa asiaani.