Tappajaetanat

Luin aamulla Hesaria, jossa oli ihan pieni juttu tappajaetanoista, jossa oli myös kuva oikeassa koossa.

Myöhemmin päivällä käyskentelin ulkona ja katsoin muuripataa, jonne olin laittanut viime kesän kesäkukat astioissaan puutarhamyymälän jäljiltä. En ollut uskoa silmiäni. Eräässä astiassa oli kaksi etanaa juuri samanlaisia, kuin mitä Hesarin kuvassa oli. Ensi tapoin kiireesti etanat ja sitten rupesin miettimään.

Paikka oli sellainen, johon ei muualta ollut pääsyä ja astiat olivat puutarhan jäljiltä. Eli tappajaetanat leviävät puutarhamyymälöiden kautta.

Eikö olisi hyvä, että puutarhat käsittelisivät mullan siten, että etanan munat kuolisivat ennenkuin multaa käytetään taimiastioissa. Eiköhän kuumentaminen tapa kaikki ötökät, mitä mullassa on.

Äitini kuumensi aikoinaan kaikki mullan, mitä hän käytti kukkaruukuissa. Ja kukat kukkivat runsaasti ja kauniisti.
0236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vihreä peukalo kirjoitti:

Luin aamulla Hesaria, jossa oli ihan pieni juttu tappajaetanoista, jossa oli myös kuva oikeassa koossa.

Myöhemmin päivällä käyskentelin ulkona ja katsoin muuripataa, jonne olin laittanut viime kesän kesäkukat astioissaan puutarhamyymälän jäljiltä. En ollut uskoa silmiäni. Eräässä astiassa oli kaksi etanaa juuri samanlaisia, kuin mitä Hesarin kuvassa oli. Ensi tapoin kiireesti etanat ja sitten rupesin miettimään.

Paikka oli sellainen, johon ei muualta ollut pääsyä ja astiat olivat puutarhan jäljiltä. Eli tappajaetanat leviävät puutarhamyymälöiden kautta.

Eikö olisi hyvä, että puutarhat käsittelisivät mullan siten, että etanan munat kuolisivat ennenkuin multaa käytetään taimiastioissa. Eiköhän kuumentaminen tapa kaikki ötökät, mitä mullassa on.

Äitini kuumensi aikoinaan kaikki mullan, mitä hän käytti kukkaruukuissa. Ja kukat kukkivat runsaasti ja kauniisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu