Leikitin 2 vuotiasta koiraani(tanskandoggin ja labradorinnoutajan risteytys) järven rannalla muutama päivä sitten keppiä heitellen veteen. Tyhmyyksissäni potkaisin sitten tälle vaihteeksi kovan jalkapallon haettavaksi. Poika yritti toistuvasti saada otetta suullaan pallosta joka ajautu jatkuvasti kauemmas ja kauemmas rannasta. Huudoistani huolimatta koira ei malttanut jättää palloaan, vaan jatkoi jahtaamista, kunnes oli lopulta niin kaukana, että hädin tuskin edes näin tätä enää. Paniikissa huusin ja yritin heitellä keppejä koittaen saada tätä palaamaan. Tämä tuskin kuuli tai näki minua enää, eikä luultavasti enää tiennyt missäpäin ranta oli. Päätin riisua vaatteet yltäni ja lähdin koirani perään uimaan. Huusin täyttä kurkkua uidessani sitä palaamaan. Kun olin uinut joku 50m rannasta, se huomasi minut, lähti uimaan takaisin ja lopulta palasi uikuttaen vaikka pallo jäi.
Itse en ole koskaan kuullut koiran hukkuneen veteen, muuten kuin jäihin tippumalla. Kuinkahan usein sellaista tapahtuu? Olisikohan koirani tajunnut tulla pallon kimpusta itse, jos en olisi ollut paikalla, vai hukuttaunu sinne?
Itse en ole koskaan kuullut koiran hukkuneen veteen, muuten kuin jäihin tippumalla. Kuinkahan usein sellaista tapahtuu? Olisikohan koirani tajunnut tulla pallon kimpusta itse, jos en olisi ollut paikalla, vai hukuttaunu sinne?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moni noutaja on aikojen saatossa noutanut itsensä kirjaimellisesti hengiltä. Sinun koirassasi on vain 50% noutajaa ja silti noutovietti oli koitua kohtaloksi. Kuvittele vain, mitä se on metsästyslinjaisen noutajan kanssa. Kaikki haetaan takaisin järvestä vaikka henki menisi.
Onneksi kaikki kääntyi parhain päin.
... mennyt ihan paniikkiin!
Onneksi tosiaan teillä reissu päättyi onnellisesti.
Itselläni ei ole kokemusta lintu- tai metsästyskoirista tuossa asiassa, mutta vastaavanlainen, tosin HUOMATTAVASTI pienemmässä mittakaavassa, tilanne sattui meilläkin.
Meillä on 4kk ikäinen sakemanninpentu, ja oltiin käyttämässä sitä rannassa pulikoimassa.
Pentu ei ole varsinaisesti vielä uinut, juoksee rantaviivassa ja peuhaa niin että kastuu kokonaan, tosin ei ui, vielä.
Noh, viskattiin sille keppi siihen ihan rantaveteen, ja pentu leikki sillä innoissaan, kunnes tuuli ajoi keppiä sen verran kauemmas rannasta, ettei koiran jalat enää yltäneet pohjaan (eikä pää pinnalle).
Pentu ei siis vajonnut veteen, mutta näin sen silmistä, että se kauhistui suunnattomasti, kun jalat eivät meinanneetkaan saada maata alleen, ja pentu haki heti katseellaan minua.
Vaikka sydämeni hyppäsi kurkkuun ja meinasin jo about palokunnan soittaa =) niin näyttelin tyynen rauhallista, ettei pennulle jäisi kammoa.
Eikä siitä onneksi jäänytkään, vaikka tuon jälkeen hetkisen näytti vettä väistävänkin..
Niin että oli teillä todellakin onnea matkassa!
Luultavasti pelastit koirasi hengen, eiköhän se olisi jahdannut palloa maailman tappiin =/