Ajattelin yllyttää teitä kaunokaiseni tällä kertaa muisteloiden pyörteisiin... ja kertoa samalla jotain omista muistoistani ensimmäisistä näkemisti uskottavista lesbo-kuvauksista ja niiden merkityksestä omaan elämääni.
Millaisia vaikutuksia lesbosarjoilla ja vaikkapa lesbokirjallisuudella tai -elokuvilla on ollut teidän identiteetteihinne?
Haluaisin kuulla mahdollisimman eri ikäisten naisten vastauksia, sillä ennakko-oletuseni on, että lesbouden näkyyden kasvu populaarikulttuurissa on helpottanut lesboidentifikaation muodostumista niillä jotka siihen kasvavat ja esiintuomista niillä jotka kokevat olevansa syntymälesboja.
L-koodi herättää palstalaisissa mielipiteitä äärilaidasta toiseen. Osa rakastaa katsoa ihanien ja kuvankauniiden naisten vuoksi, osa vihaa sarjaa seksistisenä, epärealistisena ja hömppäsaippuana.
Kuka kuitenkin todella kieltää sarjan kumouksellisen luonteen? Lesboseksin esittäminen on nykyään arkipäivää, mutta muistatteko aikaa, jolloin edes kahden naisen tai mikäpäs siinä kahden miehen imutteluakaan ei kuvattu tv:ssä? Ensimmäinen homosuudelma taisi olla LA Law -sarjassa 1980-luvun lopussa, mutta useammat ikäpolveni edustajat muistavat kun Melrose Placen nössö Matt sai miessuudelman, joka tosin kuvattiin niin ettei huulten kosketusta näytetty.
Muistaako kukaan, olenko oikeassa, että Nelosen Naisvankila-sarja alkoi pyöriä ennen L-koodia? Se taisi olla ensimmäinen lesborakkautta (ihana Nikki ja se superkaunis vankilanjohtajatar)kuvaava sarja Suomessa. Toki siitäkin voidaan taas löytää heteromallintamista ja hömppämäisyyksiä.
Mikä merkitys Naisvankilalla sitten oli minulle henkilökohtaisesti nuorena parikymppisenä? Olin siihen astisen elämäni ajan kuvitellut, että naisten välinen rakkaus ja vetovoima ei olisi minun kohdallani mahdollista. En milloinkaan ollut kiinnostunut tytöistä tai naisista vaan kuolannut nuorukaisten perään niinkuin useimmat muutkin nuoret naiset. Naisvankila kuitenkin avasi silmäni, Nikkin ja tämän vankilanjohtajattaren ihastuminen, rakastuminen, epätoivoinen ja kielletty vetovoima salpasivat hengitykseni. En millään malttanut odottaa seuraavaan viikkoon ja seuraavaan jaksoon. Juuri uskottavuus oli mielestäni yllättävää, havahduin jopa haaveilemasta Nikkin syleilystä... Aikaisempi näkökulmani lesboseksiin oli muotoutunut heteropornon kautta, ja olin pitänyt sitä suoraan sanottuna feikkinä. Eli Naisvankilan merkitys minulle: uskottavan lesbosuhteen kuvaus, seksuaalinen vetovoima naisten välillä on mahdollista ja todella kuumaa.
Näin jälkikäteen ajatetuna ymmärrän, että katselin myös Queer as Folk -brittiversiota samasta syystä: olin astumassa queeriin maailmanjärjestykseen, aloin todella kyseenalaistaa heterovaatimusta ja sitoutumista yhteiskunnan asettamiin lokeroihin. Aloin horjua identiteetissäni.
Ja ennen naisiin ihastumista, ihastuin helposti homomiehiin, pidin silloisia ihastuksiani seksikkäämpinä kuin perusheterojunnuja. Nyt helppo ymmärtää että nuo ihastumiset olivat niin turvallisia. Anne Rice kirjoitti jossain haastattelussaan ajattelevansa ja näkevänsä maailman homomiehen slmin, ja niin tein minäkin vuosituhannen vaihteessa. Sillä elin edelleen laput silmillä ja kieltäydyin ajattelemasta naisrakkauden mahdollisuutta omalle kohdalle.
Haluaisin jakaa kanssanne ensimmäisen katsomiskokemukseni L-koodista, ja silloin en vielä todellakaan tiennyt olevani lesbo, elin vielä melko tukevasti hetero-olettamuksessa kun en edes ollut tajunnut muuta kaikista mahdollisista vihjeenmurusista huolimatta. L-koodi joka tapauksessa ravisteli minua vieläkin enemmän. En edes kehdannut kunnolla katsoa sarjaa, niin kuuma se minusta oli. Aloin katsella sitä salaa, nauhoittaa sitä ja katsoa omassa rauhassa odottaen ja nautiskellen...En vieläkään tunnistanut itsestäni merkkejä, jotka alkoivat olla superilmeisiä, ja nyt saa nauraa kuinka yksinkertainen olin!
Mutta mitä voi odottaa, jos on syntynyt ja elänyt maailmassa, jossa ei ole tuntenut yhtään homoa tai lesboa, maailmassa jossa seksuaaliset ja sukupuolisesti itseään toisin tuottavat toiset todellakin ovat TOISIA, joskus jopa pelottavaksi representoituja.
Lesbokuvaukset eivät siis kuitenkaan tehneet minusta lesboa, sitä en väitä. Uskon että ne kuitenkin valmistelivat minua ensimmäiseen intohimseen ja rajuun RAKASTUMISEENI ja lesbouteni tiedostamiseen.
Sarjan kumouksellisuuteen palatakseni, ne jotka kritisoivat sitä saattavat usein unohtaa, että sillä voi todella olla jotain arvoa ja merkitystä seksuaalisen identiteetin ymmärtämiselle, vahvistumiselle ja toki puhtaalle nautinnolle.
Maailma, jossa on lesboja ja homoja esillä ja vielä aikapa positiiviseen valoon tuotuina helpottaa monen nuoren elämää. Kun on tietoa, asiaa ja puhetta muustakin kuin heteroseksuaalisuudesta, on helpompi tunnistaa ja tuoda esille oma seksuaali-identiteetti ja olla ylpeä siitä. Olen hieman kateellinen nykysukupolvelle, joka on enemmän ja enemmän tietoinen ei-heteroseksuaalisuudesta kuin omassa teini-iässäni. En väitä että lesboksi tuleminen tai tunnistautuminen on yhtään helpompaa ja kivuttomampaa, mutta ainakin hurskasteleva kulttuurimme ja yhteiskuntamme tuottaa nykyään myös ei-heteroseksuaalista populaariviihdettä joka on siis kaikkien meidän kulutettavissa. Saamme ottaa siitä irti mitä haluamme, tai sivuuttaa sen hömppänä ja turhana saippuaoopperana - mutta silti tiedostamme sen olemassaolon ja saatavuuden.
Ottakaa siis siskot kaikki irti mitä haluatte L-koodin kaunottarista! Toivottavasti vastaavia tyylikkäitä ja seksikkäitä sarjoja tehtäisiin enemmän. Itse taidan viettää sademaanantaitani L-koodi-boxin parissa verhot kiinni (ei piiloutuakseni tai hävetäkseni vaan unohtaakseni ulkopuolisen maailman) ja iso kulho tuoreita mansikoita ja herneitä sormietäisyydelle!
Millaisia vaikutuksia lesbosarjoilla ja vaikkapa lesbokirjallisuudella tai -elokuvilla on ollut teidän identiteetteihinne?
Haluaisin kuulla mahdollisimman eri ikäisten naisten vastauksia, sillä ennakko-oletuseni on, että lesbouden näkyyden kasvu populaarikulttuurissa on helpottanut lesboidentifikaation muodostumista niillä jotka siihen kasvavat ja esiintuomista niillä jotka kokevat olevansa syntymälesboja.
L-koodi herättää palstalaisissa mielipiteitä äärilaidasta toiseen. Osa rakastaa katsoa ihanien ja kuvankauniiden naisten vuoksi, osa vihaa sarjaa seksistisenä, epärealistisena ja hömppäsaippuana.
Kuka kuitenkin todella kieltää sarjan kumouksellisen luonteen? Lesboseksin esittäminen on nykyään arkipäivää, mutta muistatteko aikaa, jolloin edes kahden naisen tai mikäpäs siinä kahden miehen imutteluakaan ei kuvattu tv:ssä? Ensimmäinen homosuudelma taisi olla LA Law -sarjassa 1980-luvun lopussa, mutta useammat ikäpolveni edustajat muistavat kun Melrose Placen nössö Matt sai miessuudelman, joka tosin kuvattiin niin ettei huulten kosketusta näytetty.
Muistaako kukaan, olenko oikeassa, että Nelosen Naisvankila-sarja alkoi pyöriä ennen L-koodia? Se taisi olla ensimmäinen lesborakkautta (ihana Nikki ja se superkaunis vankilanjohtajatar)kuvaava sarja Suomessa. Toki siitäkin voidaan taas löytää heteromallintamista ja hömppämäisyyksiä.
Mikä merkitys Naisvankilalla sitten oli minulle henkilökohtaisesti nuorena parikymppisenä? Olin siihen astisen elämäni ajan kuvitellut, että naisten välinen rakkaus ja vetovoima ei olisi minun kohdallani mahdollista. En milloinkaan ollut kiinnostunut tytöistä tai naisista vaan kuolannut nuorukaisten perään niinkuin useimmat muutkin nuoret naiset. Naisvankila kuitenkin avasi silmäni, Nikkin ja tämän vankilanjohtajattaren ihastuminen, rakastuminen, epätoivoinen ja kielletty vetovoima salpasivat hengitykseni. En millään malttanut odottaa seuraavaan viikkoon ja seuraavaan jaksoon. Juuri uskottavuus oli mielestäni yllättävää, havahduin jopa haaveilemasta Nikkin syleilystä... Aikaisempi näkökulmani lesboseksiin oli muotoutunut heteropornon kautta, ja olin pitänyt sitä suoraan sanottuna feikkinä. Eli Naisvankilan merkitys minulle: uskottavan lesbosuhteen kuvaus, seksuaalinen vetovoima naisten välillä on mahdollista ja todella kuumaa.
Näin jälkikäteen ajatetuna ymmärrän, että katselin myös Queer as Folk -brittiversiota samasta syystä: olin astumassa queeriin maailmanjärjestykseen, aloin todella kyseenalaistaa heterovaatimusta ja sitoutumista yhteiskunnan asettamiin lokeroihin. Aloin horjua identiteetissäni.
Ja ennen naisiin ihastumista, ihastuin helposti homomiehiin, pidin silloisia ihastuksiani seksikkäämpinä kuin perusheterojunnuja. Nyt helppo ymmärtää että nuo ihastumiset olivat niin turvallisia. Anne Rice kirjoitti jossain haastattelussaan ajattelevansa ja näkevänsä maailman homomiehen slmin, ja niin tein minäkin vuosituhannen vaihteessa. Sillä elin edelleen laput silmillä ja kieltäydyin ajattelemasta naisrakkauden mahdollisuutta omalle kohdalle.
Haluaisin jakaa kanssanne ensimmäisen katsomiskokemukseni L-koodista, ja silloin en vielä todellakaan tiennyt olevani lesbo, elin vielä melko tukevasti hetero-olettamuksessa kun en edes ollut tajunnut muuta kaikista mahdollisista vihjeenmurusista huolimatta. L-koodi joka tapauksessa ravisteli minua vieläkin enemmän. En edes kehdannut kunnolla katsoa sarjaa, niin kuuma se minusta oli. Aloin katsella sitä salaa, nauhoittaa sitä ja katsoa omassa rauhassa odottaen ja nautiskellen...En vieläkään tunnistanut itsestäni merkkejä, jotka alkoivat olla superilmeisiä, ja nyt saa nauraa kuinka yksinkertainen olin!
Mutta mitä voi odottaa, jos on syntynyt ja elänyt maailmassa, jossa ei ole tuntenut yhtään homoa tai lesboa, maailmassa jossa seksuaaliset ja sukupuolisesti itseään toisin tuottavat toiset todellakin ovat TOISIA, joskus jopa pelottavaksi representoituja.
Lesbokuvaukset eivät siis kuitenkaan tehneet minusta lesboa, sitä en väitä. Uskon että ne kuitenkin valmistelivat minua ensimmäiseen intohimseen ja rajuun RAKASTUMISEENI ja lesbouteni tiedostamiseen.
Sarjan kumouksellisuuteen palatakseni, ne jotka kritisoivat sitä saattavat usein unohtaa, että sillä voi todella olla jotain arvoa ja merkitystä seksuaalisen identiteetin ymmärtämiselle, vahvistumiselle ja toki puhtaalle nautinnolle.
Maailma, jossa on lesboja ja homoja esillä ja vielä aikapa positiiviseen valoon tuotuina helpottaa monen nuoren elämää. Kun on tietoa, asiaa ja puhetta muustakin kuin heteroseksuaalisuudesta, on helpompi tunnistaa ja tuoda esille oma seksuaali-identiteetti ja olla ylpeä siitä. Olen hieman kateellinen nykysukupolvelle, joka on enemmän ja enemmän tietoinen ei-heteroseksuaalisuudesta kuin omassa teini-iässäni. En väitä että lesboksi tuleminen tai tunnistautuminen on yhtään helpompaa ja kivuttomampaa, mutta ainakin hurskasteleva kulttuurimme ja yhteiskuntamme tuottaa nykyään myös ei-heteroseksuaalista populaariviihdettä joka on siis kaikkien meidän kulutettavissa. Saamme ottaa siitä irti mitä haluamme, tai sivuuttaa sen hömppänä ja turhana saippuaoopperana - mutta silti tiedostamme sen olemassaolon ja saatavuuden.
Ottakaa siis siskot kaikki irti mitä haluatte L-koodin kaunottarista! Toivottavasti vastaavia tyylikkäitä ja seksikkäitä sarjoja tehtäisiin enemmän. Itse taidan viettää sademaanantaitani L-koodi-boxin parissa verhot kiinni (ei piiloutuakseni tai hävetäkseni vaan unohtaakseni ulkopuolisen maailman) ja iso kulho tuoreita mansikoita ja herneitä sormietäisyydelle!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minuun tekivät nuorena vaikutuksen Salla Simukan kirjat Kun enkelit katsovat muualle ja Minuuttivalssi. Nämä ovat ihan nuortenkirjoja, mutta kauniisti kirjoitettu. Ne kertovat lukioikäisistä tytöistä, jotka rakastuvat ja alkavat seurustella. Ensimmäisessä kirjassa tytöt vasta tutustuvat ja painivat rohkeuden kanssa, uskaltaako toiselle kertoa, miten alkaneelle ystävyydelle tapahtuu.. Toinen kirja kuvaa näiden tyttöjen Kirsikan ja Susannan yhdessäasumista, ongelmia ja niiden ratkaisemista. Tytöt olivat niin ihania, niin tavallisia, heidän suhteensa niin kaunis ja normaali, että minäkin olisin voinut kuvitella seurustelevani tytön kanssa.
En katso juuri mitään televisiosta, joten en osaa ottaa kantaa esimerkiksi L-koodiin, mutta mielestäni tällaiset kirjat ja sarjat ovat hyviä tapoja saada oma taipumus esiin. En usko kenenkään muuttuvan lesboksi tai biseksuaaliksi tällaisten vaikutuksesta, mutta jo olemassaolevan taipumuksen se voi hyvinkin tuoda esiin.
Olen lukenut myös muita naistenvälistä rakkautta käsitteleviä kirjoja ja mielestäni niitä on nautinnollista lukea. Toisaalta ne saavat myös kaipaamaan ja haaveilemaan, mutta se on tietynlaista suloisen kiduttavaa kaipuuta. :)
Kiitos Sadie-77 mielenkiintoisista keskustelunavauksista ja muistakin hyvistä kirjoitukista muiden avauksiin. Vaikutat todella fiksulta ja kirjoituksiasi on ilo lukea. :)
L-koodista en pitänyt, mutta kirjat oliva hyviä. Olen bi. Tykkään miehestäni, mutta tykkään myös yhdestä naisesta. Lesbo en kuitenkaan ole, vaikka olenkin ihastunut myös naisiin.
Rakkaus on monimuotoista ja niin kaunista.
"Mutta mitä voi odottaa, jos on syntynyt ja elänyt maailmassa, jossa ei ole tuntenut yhtään homoa tai lesboa, maailmassa jossa seksuaaliset ja sukupuolisesti itseään toisin tuottavat toiset todellakin ovat TOISIA, joskus jopa pelottavaksi representoituja."
Muistuttaisin armon neidit, että tosielämässä tosielämän sankarittarien vaikutukset yhteiskuntaan ja kaikkien ihmisten elämään, ovat huomattavasti korkeamalla kuin pelkästään tv-sarjojen vaikutus.
Tästä tosielämän sankarittaresta on varmasti hyvä esimerkki Martina Navratilova, joka jo omalla olemuksellaan pisti ihmiset kakistelemaan, sekä tenniskatsomossa että niiden ihmisten, jotka tennistä tv-ruutujen välityksellä katsoivat.
Hänen myötänsä, heterot, jopa kalkkiutuneet homofobiset joutuivat tätä avoimesti lesboa naista katselemaan vuodesta toiseen ja myöntämään hänen taidokkuutensa pallon käsittelyssä ja myöhemmin myös jossain määrin asioiden esille tuonnissa. En muista, missä vaiheessa, tv-kuuluttajat uskalsivat sanoa, kun hänen kaunista tyttöystäväänsä näytettiin ruudussa, että hän on hänen tyttöystävänsä, eikä enää epämääräisesti, että kuuluu hänen "seurueensa".
Meillä kotona ainakin tästä asiasta sanottin suoraan, että Martina on lesbo, kun perheen kanssa tv:tä tuijoteltiin ja varmasti myös monessa muussa, joten voimme todeta, että näin on joutuneet monet heteroperheet salakavalasti hyväksymään suureen "tennisperheeseensä" homoseksuaalin, sitä alkukangistelujen jälkeen sen suuremmin ajattelematta. Myöskään sivulliset eivät ole voineet välttyä tältä asialta sen verran suuri legenda on kyseessä.
Alkuaikoina, kuulemma eniten suuria kaupallisia lehtiä pohditutti, voivatko he laittaa Martinan kanteen, koska hänen hauiksen koko saattaisi häiritä liikaa konservatiivisia lukijoita? (olihan siinä tietysti tuo homoseks.lisä olemassa). Jonkin verran Martina on itse valitellut sitä, ettei saanut samaa näkyvyyttä (siis tienannut sponsoreilla yhtä paljon) kuin Chris Evert (ja epäili syyksi lesboutensa), mutta toki Chris Evert oli amerikkalainen tyttö-naapurista tyyppinen, niin sehän on ihan loogista.
Kumouksellisuuden on siis tehneet toiset, tuo L-koodin vaikutus tulee siitä, että se on ns.mainstreettiä, sen kaupallisuuden myötä, se kelpaa sekä heteroille että homoseksuaaleille. Eli on muuttunut sarjaksi sarjojen joukossa, mikä sinällään omalla tavallaan kuvastaa sitä, ettei monetkaan enää ajattele, että esim. lesbot ovat "toisia", vaan samanlaisia omituisia outoja kuin joidenkin muidenkin sarjojen tyypit ja tästä l-koodi sarjasta voi avoimesti puhua kenen kanssa tahansa analyysia tehden.
enemmän tällaisia sankarittaria, heillä todella on vaikutusta varsinkin rohkeuteen astua kaapista ulos. Ja koska se on edelleen vaikeaa erityisesti urheilupiireissä, hatunnosto niille jotka siihen kykenevät ja haluavat.
Hienoa että nostit esiin juuri sinuun vaikutuksen tehneen oikean elävän ja toimivan ihmisen.
Tuleeko äkkiseltään mieleen muita vastaavia urheilumaailmasta tai sen ulkopuolelta?
taas yks joka ei ymmärrä mitä tarkoitetaan saippuasarjalla, et voi kutsua jokaista sarjaa saippuasarjaksi vain sillä perusteella ettet pidä siitä,
kauniit ja rohkeat on saippuasarja.
tuohduin, sun kirjoituksesi ovat ihan hyviä ja analysoivia, tämä ihmissuhdemaailman kiemurat raivostuttavat joka ikisen kerran.
Tämä ei liity nyt asiaan mutta urheilulliset naiset ovat kyllä erittäin kauniita ja eroottisia.
Itse olen saanut elää homoseksuaalimyönteisessä ympäristössä siinä mielessä, että minulla on sukulaisia ja ystäviä, jotka jo nuorena ymmärsivät suuntautuneisuutensa. olen samaa mieltä, että kaapista tulo on rohkea teko. siksi minun oli vaikea ymmärtää kun muu ympäristö suhtautui negatiivisesti ystäviini.
julkkikset ovat julkkiksia ja heille annetaan anteeksi monenlaiset asiat, mutta entäpä lesbo pohjolanperän tuppukylässä.
Puhut niin asiaa kuin mahdollista (varsinkin urheilullisten naisten kauneudesta!). Itse yritän olla ottamatta stressiä ihan ventovieraiden kommenteista ja idiotismista, ja sietämään sellaisia ihmisiä jotka vain ovat tietämättömyyksissään hieman pihalla ja avosydämin syleilemään niitä suvaitsevia ja kannustavia ihmisiä, joita kutsun läheisimmiksi ystävikseni. Eikä seksuaalisiin vähemmistöihin lukeudu heistä kuin pieni osa. Tavoitteeni on aina ollut ympäröidä itseni hyvillä ja kiinnostavilla ihmisillä, ja viime vuosina vasta voin sanoa todella onnistuneeni. Suvaitsevaisuuden vaatimus tosin karsii potentiaalisista ystävistä paljon muuten niin kiinnostavia ihmisiä, samoin tietynlainen ilkeys tai julmuus toisia kohtaan. Olin pitkään aika yksinäinen jopa vaarassa erakoitua ajatuksineni. Mutta kun huomasin että on ihmisiä, joihin voi luottaa, aloin myös avautua.
Oma perhetaustani on luojan kiitos ollut myönteinen ja tukeva aina ja kaikissa elämäntilanteissani, muuten varmaan olisin hermoraunio ihmiseksi. Joitain käsityksiä ja ennakkoluuloja joutuu tietysti välillä hieman viilaamaan, mutta eikö niin ole meillä kaikilla?
Pikkupaikkakunnat ovat kyllä ihania! Mutta pääseehän niistäkin välillä muualle tuulettumaan jos ei jaksa ainaisia pitkiä ja merkitseviä katseita.
ei mun kirjoitukset aina tarvitsekaan olla niin pohdiskelevan analyyttisia. Niin kuin sanoin, että ihmissuhteiden viidakon kiemurat ahdistavat toisinaan, nyt on sellainen tilanne. Aika raskasta on etsiä ihmissuhteita minun ikäisenä ja minä olen myös aika valikoiva. Minun mahdollisesta biseksuaalisuudesta puhutaan nyt sukulaispiireissä ja no...
Toisaalta osuin varmaan asian ytimeen jos oikein pohditaan mitä tarkoittaa kunnioittaminen ja suvaitsevaisuus. Olen huomannut, että homoseksuaalipiirit ovat erittäin suljettuja ja ystävät valikoidaan. Mielestäni se on aika suvaitsematonta käyttäytymistä, etteivät heterot pääse mukaan..itse otan kaikki ihmiset vastaan ensin avosylin ja jos huomaan, ettei onnaa niin jätän sen ihmissuhteen taakseni. no, minulla riittääkin näitä ihmissuhteita.
iloinen veikko Daley Thompson (voitti kymmenottelun olympiakultaa 1980 ja 1984 jne.).
Hauskuutti yleisurheiluyleisöä pitämällä ottelujen välissä ja lopussa paitaa, jossa luki I´am Gay! ja totesi vain asiasta tarkemmin kyselijöille, että olen, olen todellakin tosi Iloinen!
Tiedä häntä, yrittikö viedä mahdollisesti aseet pois niiltä, jotka olisivat hänet ns.kaapista ulos vetäneet, sillä siitähän ei ole mitään varmuutta kait vieläkään tullut, miten päin hän maailmaan katselee, vaiko muuten vaan irvaili näille jäykkiksille, jotka tämän sanan ympärillä kauhistusta kokevat ja muuten vaan konservatiivista yhteiskuntaa halusi pilkkanaan pitää.
Vaiko vain "ironiaa", tämähän on aika muotia tänäpäivänä ainakin nuorten poikien kesken, kassajonossakin joutuu kuulemaan kun pojat keskenään irvailevat leikkimielisesti toisilleen, miten toisella on gay-ponihäntä hiukset ihan vain miesten silmää miellyyttääkseen. Tämä ei tosin ainakaan suvaitsevaisista asenteista kerro, sillä eiköhän se ole sitä tietyntyyppistä homoeroottisuuden pelkoa huumoriksi höystettynä.
Kun tätä pelätään, huumori keskenään on sallivampaa kun taas asenteet oikeita homoja kohtaan voi olla tosi jyrkkää. Tästä ns.saunapuheista miesten kesken on varmaan oikein tutkimuksiakin tehty.
Nuorilla on ristiriitaisia asenteita, esim. joku L-koodi osaltaa saattaa laimentaa pelkoa, jos joku tuttava- tai koulussa on homoseksuaali, eikä aiheuta suurempaa kummastelua.
Mutta toisaalta saattavat huudella oudon vihamielisesti, eihän tästä ole kun pari päivää kun ihan hgin keskustassa jouduin kuuntelemaan kun toinen (tyttö) tokaisi ärtyneesti meikäläistä osoittaen että tuo on lesbo, johon poika, että hyi helvetti! (itseasiassa en edes ole lesbo enkä näitä hlöitä tunne, niin onhan tuo outoa, että tuollatavalla arvuutellaan noin peloissaan erilaisuutta kohtaan, mutta kuinka tarkkaan sitä nyt täytyy ruveta todistelemaan, seksuaalihistoria esille, jokaiselle vastaantulijalle?).
Toivottavasti joudutte itse kokemaan vastaavaa kun kerran suuressa suvaitsevaisuudessanne auliisti levittelette näitä asioita ja oudon alentuvalla tavalla, sillä missä on pihvi? haluatteko että ihmiset alkavat taas leimata väheksyvällä tavalla homoseksuaaleja?
Mäkin käyn ostamassa paidan jossa lukee, I´am so fucking GAY! so what? ja hymiöitä perään, ihan vaan Daleyn jalanjäljissä irvailen. Huumorin kukka se on paras kukka.
Voi kamalaa, olet joutunut nimittelyn kohteeksi... oliko pahempaa tulla haukutuksi seksuaalivähemmistön edustajaksi kuin jos esimerkiksi nuoret olisivat irvailleet vaatevalinnallesi tai hiustyylillesi?
Vai poimivatko he juuri niistä merkkejä, minkä perusteella sinua nimittelivät?
Ei ole ikinä miellyttävää tulla julkisesti haukutuksi ja vielä noin lapselliseen tyyliin, mutta minusta teit oikein kun et jäänyt siihen mitään selittelemään. Vaikka olisitkin hetero, se kuuluu näille teinimonstereille ihan yhtä vähän kuin jos olisit lesbo. Sitä paitsi nuorille on muotia homotella ihmisiä riippumatta siitä mitä TV:stä tulee tai mistä tällä palstalla keskustellaan.
Kirjoituksestasi näkee selvästi, että et ole homokammoinen tai mielettömän ennakkoluulinen ihminen, mutta kyvyssäsi samaistua seksuaalisen vähemmistön edustajan kokemuksiin on merkittäviä vajeita. Et mitenkään voi verrata kokemustasi leimaantumisesta siihen ikävään, ahdistukseen, pelkoon ja yksinäisyyteen, jota joku nuori - vaikka toinen kiusaajistasi - kokee joutuessaan tukahduttamaan valtavan suuren osan identiteetistään.
Ja millaisia hirveyksiä sitten kuulee, kun avoimesti elääelämäänsä... Jotkut suvaitsemattoat ja tietämättömät tokaisevat mielipiteensä päin naamaa, toiset juoruilevat selän takana, toiset sabotoivat työmahdollisuuksia ja perhesuhteita...lista jatkuu loputtomiin.
Joten ehkä sinä voisit vielä perustella, miten voit pitää suvaitsevaisuudesta puhumista "alentuvasti tapahtuvana levittelynä".
Ketä kohtaan alentuvasti? Heteroitako? Ehkäpä ne joiden kirjoituksista luet katkeruutta heteroita kohtaan ovat itse kokeneet muutaman päähän potkimisen liikaa. Haluaisin uskoa että nämäkään katkeruudet eivät kohdistu kasvottomaan valtaväestön massaan tai täysin viattomiin perusheteroihin sinänsä, vaan heteroseksismiin, homofobiaan, tasa-arvon vaikeuteen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien vähäisyyteen.
Joten mistä päättelet, että mikään mitä esimerkiksi tällä palstalla on keskusteltu yllyttäisi heteroita älyttömyyksiin? Emme me käy kirjoittelemassa ajatuksiamme seksuaalisesta suuntauksestamme valtavirran palstoilla, ainakaan en usko sitä. Jos joku käy, tuskin ainakaan kovin moni ja miksi oisaalta ei kävisi, Suomessa on tiettävästi sananvapaus edelleen voimassa.
Joskus valtaväestö vaatii herättelyä ja pelottelua, sillä vasta kun jostakin asiasta kykenee puhumaan, sitä voidaan alkaa oppia tuntemaan ja hyväksymään. Ei lesbouden ja homouden, transsukupuolisuuden tai minkään muun vähemmistöryhmän asioiden käsittely samoissa foorumeissa kuin heteromassan pitäisi enää olla pelottava asia.
"mutta kyvyssäsi samaistua seksuaalisen vähemmistön edustajan kokemuksiin on merkittäviä vajeita."
Miksi te tai osa haluaa mässäillä tällä kokemuksella ja teette tikusta asiaa, vaikka teillä ei oikeasti ole hajuakaan, miltä tuntuu joutua rajujen rikosten kohteeksi.
Tämä käsittämätön rajoittuneisuus ja eriytyminen elämään vain omassa kolossa ja itkemään täysin merkityksemättömien asioiden parissa.(kuinka joku katsoo vähän kieroon jne.), tajuamatta maailman menosta yhtään mitään ja siitä, mitä toisille ihmisille oikeasti tapahtuu, tuo huutelu oli vain yksi esimerkki miljoonista, mitä olen elämäni aikani joutunut kuulemaan, sinänsä täysin mitätön episodi.
"Jotkut suvaitsemattoat ja tietämättömät tokaisevat mielipiteensä päin naamaa, toiset juoruilevat selän takana, toiset sabotoivat työmahdollisuuksia ja perhesuhteita...lista jatkuu loputtomiin."
Valitettavasti olen kokenut kaikki nuo asiat ja paljon, paljon pahempaakin (turpaansaamisia ym). Olen monesti ollut julkilesbon maineessa työpaikkoja myöten, vaikken siis lesbo olekaan, kunhan levitellään.
Kuka sanoi, että olen hetero, mistä niin päättelit?, juurihan tuli oikein hieno "tutkimus", että kaikki ihmiset siis ovat vain n.99%:sti heteroita, yksi % osuus ihmisestä näkee muitakin bi-mahdollisuuksia, saattaa hyvinkin päteä myös meikäläiseen, mutta mitäpä se teille kuuluu.
"Emme me käy kirjoittelemassa ajatuksiamme seksuaalisesta suuntauksestamme valtavirran palstoilla, ainakaan en usko sitä."
Mitä sinä nyt oikeen höpötät, vastahan tästä oli PBB-porukan jutusta oli laimea "kohu". Hesarin keskustelupalstalla asiaa ainakin käsiteltiin asiallisesti, joskin suurin osa tuomitsi tempauksen lapsellisena ja todellisuudesta irtiolevien tempauksena. Väkivalta kukoistaa rajusti muutenkin ei niitä pidä lietsoa tai vähätellä muille kuin itselle tai ns.omaan ryhmään kohdistuvien osalta.
Pari-kolme kertaa minua on luultu heteroksi, muutoin on aina ollut ilmassa kuiskutteluja, epäilyjä, sipinää ja supinaa - ja massiivista nimittelyä, väkivaltaa, tappouhkauksia.
Minulle on ruvennut kiteytymään se, että olen bi, nyt nelikymppisenä, Ikinä ei ole ollut identiteetin rauhassa pohtimisen luksusta vaan aina ovat ihmiset tunkeneet mielipiteineen päälle. Siksi minun identiteetin kehittyminen on jäänyt vasta tähän myöhäiseen päivään.
Se hetki jolloin itse uskaltautuisin ulos kaapista, joka ei ole edes siis suuren suuri, ei tuo minulle täytekakkua, onnitteluja eikä tsemppausta, vaan ilmoittaisin vain sellaisen mitä minusta on aina epäilty.
että hän on hetero? sinun mielestäsi kai. oletko kuullut esim. biseksuaaleista?
oletko sinä muuten entiseltä nimeltäsi villikeiju?
keijumaista havinaa täälläkin havaittiin:D
Tosin villikeiju kirjoitti huomattavasti lyhyempiä tekstejä.En siltikään usko että keiju on poissa keskuudestamme pysynyt.Tulis vaan keijuna takasin jos on tullakseen,ikävä ollut.
Okei, ehkä tein itsekin liian pikaisia johtopäätöksiä edellisestä kirjoituksestasi, en mene siis luokittelemaan sinua mitenkään.
Silti olen sitä mieltä, että jokaisen kokemat vastoinkäymiset ja iskut elämässä ovat liian subjektiivinen kokemus jotta niitä kannattaisi alkaa vertailemaan. Myönnän että kaikki rikokset ja uhkailut ja väkivalta toista henkilöä kohtaan on väärin. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, se mikä sinulle näyttäytyy pienenä tunne-elämän kuohuna, voi ajaa toisen itsemurhaan.
Maailma on täynnä paskaa ja pahuutta, en jaksa alkaa niitä asettamaan vastenmielisyysjärjestykseen. Jokainen tehköön omat helvetinportaansa.
En voi myöskään kommentoida tuota Hesarin tapausta, kun en ole siihen tutustunut. Voit toki kertoa siitä tarkemmin halutessasi.
Millaista on keijumainen havina?
En voi valitettavasti ottaa kunniaa jonkun toisen teksteistä.
oih olen niin onnellinen ja voih miten olet suloinen kun olet kaivannut.olen oikein hurmioitunut että joku vielä minut muistaa oihh.nyt en kykene ryhtymään mihinkään kun olen niin liikuttunut.voih kun oli ihana herätä tähän aamuun.siis tälläistakö todella kaipaat takaisin?
Yhtä lailla näen maailman mustana ja valkoisena.
Oikeasti ihailen ennemmin harmaata maailmaa sateenkaarilasien kautta, joten syvimmät pahoitteluni.
Ei kun oikeasti, tulkitsin varmasti edellisen kirjoittajan viestin jotenkin väärin eikä aamulla ollut riittävää kofeiinimäärää elimistössä herättämässä ajatustoimintaa. Herättyäni avaan koneen ja selailen nettiä samalla kun pannullinen kahvia porisee keittiössä.
Näkisit vain mitä se merkitsee muulle aamuiselle kirjoitustyölleni, argh. Pakko varmaan alkaa käymään sitäkin läpi ettei vilise samanlaisia sammakoita.
Kyllä mä sun perään itkin et älä lähe,mut lähdit kuitenkin:(
Mut mä olen tuntenut keijumaista havinaa koko ajan kuitenkin,ja tiesin ettet ole kokonaan lentänyt tiehesi.Mutta miksi villikeijiu ei ole enää villikeiju?
vaan matki villikeijua.
kelju siinä tapauksessa!Nyyh,mun sydämmeen tuli repeämä ja suloisuus rapisee..MURR!
olen kyllä edelleen sitä mieltä, että kirjoitit aikaisemmin villikeiju-nimimerkillä. et sitä suoraan tuolla yhdessä viestissäsi kieltänytkään, sanoit vaan että et voi ottaa kunniaa jonkun toisen kirjoituksista :)
Hyvin vähän aikaa sitten lesbouteni lopullisesti tajunneena muistan kyllä, että ensimmäinen näkemäni pätkä L Koodista teki minuun niin syvän vaikutuksen, etten uskaltanut sitä enää katsoa. Siinä se läväytettiin eteeni kaikki, mistä olin ehkä itseltänikin salaa unelmoinut eli lesbous oli luonnollista, naiset olivat itsevarmoja, nauravia, iloisia, tuntevia ja tunteensa näyttäviä. Ei jotakin outoja tyyppejä kulkemassa pää painuksissa kadunviertä tai sitten jotenkin provosoivan nenäkkäitä kuin epävarmuuttaan peitellen. Eli se lyhyt surffaus "väärälle kanavalle" jäi todella mieleeni. Nyttemmin minua ärsyttää ne samat asiat mitkä muissakin amerikkalaisissa tv-sarjoissakin. Ihan vakavasti puhuen uskon, että sarjalla on merkitystä asenteiden muokkautumisessa - tosin lähetysaika on järkyttävän myöhä eli vielä kun päästäisiin lesbosarjalla ulos Prime TImeen! Minulle on vielä epäselvää, että johtuuko naisystävien nopea vaihtuminen sarjaformaatista eli on saatava paljon rakastumisen ja erojen kuvauksia, ettei katsoja kyllästy, vai onko se pettäminen ja naisen vaihtaminen todella niin iisiä lesbojenKIN keskuudessa? Kävisiko sarja siis ihan opetusohjelmasta aloittelevalle lesbolle?
tapahtuu heteromaailmassa, kaikenlaiset saippuasarjat vaikuttavat uskollisuusasenteisiin ja sinkkuutta ylistetään.
Tuonniminen pyöri joskus kaapelilla. Minulla oli pikku ihastus Irshad Manjiin ( http://www.irshadmanji.com/ )
L-koodi on minusta typerä ja kaupallinen ja vääristelevä. Siinä näytetään vain keskiluokkaisia lesboja (kyllä Shanellakin menee ihan hyvin).
Minulle turha, mutta monelle muulle tärkeä, ehkä jopa kumouksellinen. En todellakaan halua aliarvioida sarjan merkitystä, niin moni siitä tälläkin palstalla ihaillen kirjoittaa.
Olen katsonut L-koodia muutaman jakson verran lähinnä yleissivistävistä syistä, mutta se ei ole tehnyt minuun sen kummempaa vaikutusta kuin muutkaan televisiossa pyörivät sarjat. Halusin nähdä, millainen on tämä paljon puhuttu Shane ja muiden nimiä en edes muista, ehkä pari tyyppiä jäi muita paremmin mieleeni. Shane ei tehnyt minuun vaikutusta. Minusta sarja on samanlainen kuin muutkin sarjat, poikkeuksena se, että päähenkilöt ovat lesboja. Ei vaan jaksa, ei myöskään niitä muita sarjoja.
Heteropornoa en juurikaan ole nähnyt ja muistaakseni lesboja en koskaan em asian yhteydessä, joten sillä ei liene vaikutusta käsitykseeni naisten välisestä seksistä. Jos se vähä näkemäni porno(?) on jotenkin vaikuttanut, niin lähinnä se on lisännyt tympääntymistä miehiin.
Eniten minuun ovat vuosien varrella vaikuttaneet elokuvat, joissa sivujuonteena on ollut homoseksuaalinen suhde, mutta joiden juoni ei ole ollut rakennettu tämän asian ympärille. Suurin osa on ollut ranskalaisia tai espanjalaisia (enkä tarkoita Almodovaria, vaikka hänen tuotannostaan pidänkin). Lukemissani kirjoissa on ollut yllättävän vähän naisten välisiä rakkaussuhteita, miesten välistä rakkautta kylläkin. Näin äkkiä tulevat mieleeni lähinnä Anne Holtin dekkarit ja Sofi Oksasen kirjat, muitakin, mutta muisti pätkii.
Mukavaa kesää kaikille L-koodin parissa tai sitten muuten vaan!
Minuun heräämiseeni ehdottomasti vaikutti eräs tv-sarja. Vaikka tavallaan merkit oli jo ilmassa, ihastumiseni ystävään puuduttavan tuskallista, minun piti nähdä samat tunteet ja taistelu tv:n välityksellä ennen kuin myönsin itselleni.
Nelosen sarja Bad Girls, (Sadie, luulen että tarkoitit Naisvankilalla BadGirls-sarjaa) Nikki ja vankilanjohtaja Helen... siitä se lähti. Käänsin ikäänkuin vahingossa telkkarin neloselle, katselin vartin.. eikä mikään ollut enää entisensä. dramaattista. Seuraavaan viikkoon oli aina ikuisuus. Tiedän että en ollut yksin, sarja sai ilmeisesti monen muunkin silmät aukeamaan. Sen alkutaipaleella Nelosen keskustelupalstalla kävi kova BG-kuhina. Moni tyttölapsi tuskasteli siellä omia kiellettyjä tunteitaan ja sai vertaistukea muilta. Oli helpottavaa huomata ettei olekaan yksin. Minäkin sain oman tukihenkilöni sieltä, tavattiinkin joitakin kertoja.
Nyt kun muistelee niitä aikoja, silloin tuntui mahdottomalta ajatus että joskus voisin edes raottaa kaapin ovea. Täysin mahdottomalta. Nikkin ja Helenin rakkaus sarjassa tuntui ihanalta ja niin puhtaalta. Sarjassa oli muitakin lesboja, eikä siitä tehty numeroa. Tyttörakkaus kuului elämään. Kuitenkin sitä oli niin äärettömän vaikea kuvitella todellisuudessa. En uskonut että voisin ikinä kokea samaa. Luulin etten voisi ikinä kertoa kenellekään että olen lesbo. Ajattelin että eläisin "kunnollisessa" kulissisuhteessa ja tyytyisin haaveilemaan loppuelämäni.
Nyt ne ajat tuntuvat kaukaiselta. Mitään kaappia ei ole ollutkaan enää muutamaan vuoteen. Olen hyväksynyt lesbouteni, tavallaan ylpeäkin siitä. L-koodi on mukavaa ajanvietettä, mutta mitään suuria elämyksiä se ei minulle ole tarjonnut. Mutta ymmärrän että se on ollut jollekin yhtä tärkeä kuin minulle BadGirls aikanaan.
Suoraan sanottuna, eniten minuun on vaikuttanut joskus 12v:nä nähty pehmopornopätkä jossa kaksi naista harrastaa seksiä pöydällä. Silloin loksahti se seksuaalinen puoli, enkä sen jälkeen juuri muusta ole ikinä fantasioinut kuin naisista. Vuodesta vuoteen unelmoin naisista eikä pieneen päähäni koskaan tullut se ajatus että saattaisin olla lesbo. Häpesin vain itseänmi hetken aina tällaisen session jälkeen, ajattelin että se on jotenkin sairasta.
Tähän niin loistavan ihanaan oivallukseen riitti siis minulle pelkkä heteroille suunnattu porno.
Kun mm. Frendien Rossin vaimo otti itselleen naisen ja perusti tämän kanssa perheen, olin päässyt kypsymisessäni jo siihen vaiheeseen että ajattelin että tuohan on ihanaa, mutta vielä en ollut valmis ajatukseen että minä itse olisin lesbo.
Enemmän kuin mikään tv-sarja tms. minuun vaikutti tosielämässä se kun muutin 17v. pois kotoa ja samassa kerrostalossa asui tyttöpari, joista toinen osapuoli oli ollut kanssani yläasteella, vuotta ylemmällä luokalla. Jotenkin kun näin heidät yhdessä, minulta meinasi mennä jalat alta. Huimasi ja oksetti, enkä ymmärtänyt miksi. Se tuli niin lähelle, se melkein pakotti ajattelemaan että mitä jos minäkin joskus..
Kun L-koodia katoin ekaa kertaa, oli lesbous jo aika lailla avautunut minulle, vaikken naisen kanssa vielä ollut ollutkaan. Se ei siksi ilmeisesti mitenkään sen voimakkaammin ole jäänyt mieleen, mutta onhan se ihanaa että sellainenkin sarja on olemassa, mitä enemmän mediassa näytetään/puhutaanhomoseksuaalisuudesta, sitä helpompi nuorten on hyväksyä ja löytää itsensä.