Heräsin viime yönä 3 kertaa käyttämään pentua vesisateessa ulkona, n. puoli tuntia kerrallaan. Ei mitään - sisälle päästyämme kaikki tarpeet lattialle. Pesen lattiat. Mennessäni sänkyyn alkaa vingunta. Saan unen päästä kiinni n.1h heräämisestä. Aamulla herään väsyneenä ja ensimmäisenä ulos. Pissat ulos - helpottaa. Kovat kehut ja namipala ja yritän aloittaa leikkiä. Pentu aloittaa välittömästi KOVAkouraisen puremisen sormistani - kiellän, ei tehoa. Tulemme sisälle ja kakat lattialle. Pesen lattiat. Pentu vinkuu ja kävelee rauhattomana pitkin asuntoa. Aina yrittäessäni huomioida pentua, antaa läheisyyttää tms. pentu aloittaa raivokkaan puremisen. Kiellän ja jätän huomioitta - ei tehoa. Pentu kävelee ja vinkuu rauhattomana ympäri asuntoa. Menemme ulos - tulemme sisälle ja tarpeet laittalle. Pesen lattiat, pentu vinkuu, puree...
Tätä on elämämme ollut viimeisen viikon. En tiedä enää mitä tehdä. Pentu on pentu - en valita siitä, mutta kun kaikki se minkä kuukauden aikana opimme ja saimme elämämme sujumaan lähes "mutkitta" on nyt takanapäin.
Ensimmäinen kuukausi oli ihanaa aikaa pennun kanssa. Pentu oppi upeasti uusia asioita, koimme yhdessä paljon, opimme tekemään tarpeet ulos lähes joka kerta - jopa öisin kun heräilin päästämään pennun ulos. Nyt pentu vinkuu öisin, päivisin, jopa minun ollessani vieressä. Ei tottele, puree ja voisin jopa sanoa että "härnää" minua. Tekee kaikkea mikä on kiellettyä.
Koulutuksen aloitin samana päivänä kun pentu luokseni tuli. Olen ollut jonhdonmukainen ja hyvä johtaja. Tehnyt kaikkea mitä olen lukenut ja oppinut koirien hoidosta - en selvästikään tarpeeksi enkä hyvin. Enää en jaksa ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Mitä on tapahtunut. Miksi pentu itkee? Olemme käyneet tapaamassa toisia koiria, ulkoilleet, leikkineet, peuhanneet ja tehneet kaikkea mistä pieni koira voi vain nauttia. Luulin että pennulla olisi ollut hyvä luonani. Ajattelin että olisin ollut hyvä omistaja - mutta ilmeisesti tein jo jotain väärin. Pettymyksekseni taisin olla väärässä.
Huoh. Haukut eivät oloani helpota, mutta muutaman neuvon voisin ottaa vastaan!
Tätä on elämämme ollut viimeisen viikon. En tiedä enää mitä tehdä. Pentu on pentu - en valita siitä, mutta kun kaikki se minkä kuukauden aikana opimme ja saimme elämämme sujumaan lähes "mutkitta" on nyt takanapäin.
Ensimmäinen kuukausi oli ihanaa aikaa pennun kanssa. Pentu oppi upeasti uusia asioita, koimme yhdessä paljon, opimme tekemään tarpeet ulos lähes joka kerta - jopa öisin kun heräilin päästämään pennun ulos. Nyt pentu vinkuu öisin, päivisin, jopa minun ollessani vieressä. Ei tottele, puree ja voisin jopa sanoa että "härnää" minua. Tekee kaikkea mikä on kiellettyä.
Koulutuksen aloitin samana päivänä kun pentu luokseni tuli. Olen ollut jonhdonmukainen ja hyvä johtaja. Tehnyt kaikkea mitä olen lukenut ja oppinut koirien hoidosta - en selvästikään tarpeeksi enkä hyvin. Enää en jaksa ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Mitä on tapahtunut. Miksi pentu itkee? Olemme käyneet tapaamassa toisia koiria, ulkoilleet, leikkineet, peuhanneet ja tehneet kaikkea mistä pieni koira voi vain nauttia. Luulin että pennulla olisi ollut hyvä luonani. Ajattelin että olisin ollut hyvä omistaja - mutta ilmeisesti tein jo jotain väärin. Pettymyksekseni taisin olla väärässä.
Huoh. Haukut eivät oloani helpota, mutta muutaman neuvon voisin ottaa vastaan!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Noinhan se yleensä pennun kanssa menee, kun tarkemmin muistelen. Pennulla on erilaisia jaksoja kehityksessään, ja se on valan erilainen iästä riippuen, rodullakin on vaikutusta eri kausien voimakkuudessa. Noin 12 viikoiseksi pentu on hyvin sopeutuva, oppivainen ja "kiltti". Sitten pennulle tulee uhmaikäkausi(13-16vk), ja se on isotteleva, epävarma ja ailahtelevainen riesa(pahimmillaan)! Pentu koittelee hermoja ja etsii rajojaan. Sille pitää olla oikeudenmukainen, kärsivällinen ja ystävällinen johtaja. Paras opettaa sitä kiitoksella, kuin jatkuvalla kieltämisellä, vaikka pentu koitteleekin hermoja äärirajoille. Tämä jakso on todellakin kaikkein vaikein pennun kanssa, jos se käy lävitse voimakkaan uhmaiän. Tilanne kyllä helpottaa pennun saavutettua noin 5kk:n iän. Sisäsiiteyskin on meillä ainakin alkanut olla hallussa juuri tuossa puolen vuoden iän lähettyvillä. Varmaankaan et ole tehnyt mitään väärin pennun kanssa, ja sinusta on hyväksi omistajaksi, mutta nyt sinulta vaaditaan jaksamista ja pitkää pinnaa muutaman kuukauden ajan.
..minkä rotuinen pentusi on, uros vai narttu? Itselläni eka koira, 9vk, kiltti ja oppivainen. Kertomuksesi pysäytti, mitään neuvoja en osaa antaa, vaan tsemppiä toivottelen! Täytyy vain kerätä voimia oman pennun murrosikää varten, sellainen on tännekkin tulossa...aika näyttää kuinka voimakas.
Kuulostat hyvältä koiran omistajalta, joten varmasti kestät tämänkin jakson!
No voi, älähän nyt vallan masennu :)
Pennut, ja koirat yleensäkin kokeilevat. Ja paljon.
Sitten on aivan koiran luonteesta riippuvaista miten helposti kielto menee perille ja miten monta kertaa sääntöjä kokeillaan rikkoa. Meillä oli samassa pentueessa kaksi pentua (siis pentuja oli enemmän mutta nämä kaksi esimerkkinä), joista toinen totteli heti kun sitä kielsi, eikä uhmaillut yhtään, ja toinen joka rikkoi sääntöä sen kymmenen kertaa minkä jälkeen luovutti ja keksi jotain muuta yhtä hauskaa (ja yhtä kiellettyä). Tämä jälkimmäinen pentu jäikin sitten meille kotiin :)
Jäin miettimään että mitä tarkoittaa kun sanot "kiellän - ei tehoa"? Eli jatkaako pentu puremista? Vai tarkoitatko ettei se silti ala leikkiä kanssasi (järkevämpiä leikkejä)? Ja mitä sen jälkeen teet?
Miten yleensä leikit pennun kanssa, onko sillä leluja joilla leikitte vai "painitko" sen kanssa tjms? Ja minkä ikäinen pentu on? En ehkä kovin nuorelle koiralle suuttuisi jos närppisi minua kädestä, vaan yrittäisin suunnata puremisen johonkin naruleluun tai pieneen patukkaan. (Poikkeus vahvistaa säännön, yhdelle pennulle suutuin joskus 8 viikkoisena kun puri minua ranteeseen aivan tosissaan, ei leikkimielellä, kun komensin sitä)
Pennun "itkeskelystä" täytyy myös kysyä se, että mitä sinä itse teet kun pentu uikuttaa? Koirat, erittäin oppivaisia kun ovat, huomaavat hyvin äkkiä että uikuttamalla saa huomiota -> alkavat uikuttaa syyttä suotta. Ja meillä yksi (dominoivin) koira käyttää erinäistä valikoimaa piippauksia (eri korkeuksilta ja eri tahtia) komentaakseen meitä omistajia.
Minkä sävyistä uikutus siis on? (Eihän pentu ole sairas? Todennäköisesti ei jos kerran yltyy välillä riekkumaan ja puremaan sinua.)
Loppuun täytyy taputtaa olalle ja todeta, että aikoinaan kun otin ensimmäisen koirani (vähän hankalampi tapaus eikä edes pentukaan enää), tein virheitä niin paljon kuin niitä voi kuvitella, aina kynnenleikkaustilanteista alkaen. Toista koiraa hankkiessani olin itsevarma ja "kokenut". Justihinsa joo. Puolen vuoden jälkeen tajusin tehneeni toisen koiran kanssa vähintään yhtä paljon (joskin erilaisia) virheitä kuin ensimmäisenkin kanssa. Kolmannen kohdalla luulin jo kaiken nähneeni mutta ei...
Jos pyrkii hyväksi koiran omistajaksi, on vain hyväksyttävä se tosiasia, että "minä teen virheitä, en tiedä kaikesta kaikkea". Ja ennenkaikkea "IKINÄ en tule edes tietämään". Mutta AINA VOI OPPIA UUTTA. Jossain vaiheessa tuntuu että pää on niin täynnä informaatiota ettei siinä sekasotkussa ole mitään järkeä, ja sitten kun siihen alkaa saada jotain järkeä, puolet kaikesta opitusta on jo päässyt unohtumaan... :D
Sellaista ei ole olemassakaan kuin täydellinen koiranomistaja. Voi vain tehdä parhaansa.
Kiitos vastauksestasi, oli todella helpottavaa lukea etten välttämättä ole vielä täysin epäonnistunut :)
Mutta tässä hieman täsmennystä kysymyksiisi. Kun pentuni puree minua kiellän tietenkin kuten olen tehnyt ensimmäisestä päivästä lähtien ja olen käskenyt kaikkien vieraidenkin kieltää. Sanon napakalla äänellä EI, jonka jälkeen yritän ohjata pentua ns. oikeaan asiaan, eli tarjoan purulelula, luuta mikä tahansa sallittu silloin sattuukaan olemaan lähettyvillä. Jos pentu alkaa syömään ja kiinnittää naskalihampaansa johonkin muuhun kuin käteeni kehun. Pentu ottaa lelun suuhunsa, tiputtaa ja jatkaa käsieni puremista. Olen yrittänyt hämmentää pentua katsomalla suoraan silmiin, murahtamalla ja jopa niskasta olen napannut epätoivoisena. Edellä mainitut vain yllyttävät pentua puremaan lisää tai komentamaan (haukkumaan/murisemaan) minua. Olen ottanut pennun tiukasti syliini ja estänyt puremista - jolloin alkaa murina. Olen kääntänyt selkäni, kävellyt pois tilanteesta, mennyt toiseen huoneeseen yms. Silloin alkaa ulina ja nimen omaan kuten sanoit eri korkuuksilta. Välillä on kimakkaa, välillä matalaa.
Ulinasta en ole välittänyt kertaakaan. Jos pentu ulisee, olen kuin en sitä kuulisikaan. Kun ulina loppuu tulen takaisin huoneeseen (jos olin toisessa huoneessa) ja yritän aloittaa jotain kivaa pennun kanssa. Ei tehoa.
Ihmeellisintä on, että pentu ei ota kehuja ilolla vastaan. Ei ala häntä heilumaan, ei näy ns. halua miellyttää minua. Tuntuu kuin koira ei kuulisikaan minua. Ulkona pentu syö kaikki mitä löytää ja mitkään kiellot ei tepsi.
Leikkejä olemme yrittäneet keksiä rauhallisempia, jotta pentuni ei pääsisi ylikierroksille (jolloin pureminen vaan kovenee). Olen antanut aivojumppaa ja yrittänyt väsyttää pentua erilaisilla "etsi kupin alta namupala" leikeillä, talouspaperirullan sisään herkkuja, mehupurkkeja, limsapulloihin leikellyt reikiä josta nappulat tippuvat yms. Kaupasta olen ostanut ainakin kymmenen lelua, luita (erilaisia, puruluista - aitoihin isoihin naudan sääriluihin).
Johtajuudesta olen lukenut ja olen kulkenut ensin ovista, syönyt ensin, aloittanut leikin itse ja lopettanut myös, kutsunut luokseni rapsutettavaksi yms. mutta ei taida tämäkään olla mennyt oikein.
Kyseessä on uros pentu, jolla on varmasti erittäin kova luonne ja löytyy dominoivaakin luonteesta. Jo 8-viikkoisena (uskokaa tai älkää) koirani "nylkytti" ja alisti tuttavieni uros koiria ja koirani "leikit" muiden koirien kanssa on murinaa ja puremista. Eihän pentu varmasti tiedä mitä se "nylkyttäminen" on, mutta kaikkia uroskoiria se "nylkyttää".
Alan olla todella väsynyt ja keinot ovat lopussa. Pentu ilmeisesti kuvittelee olevansa johtaja ja minä vikisen perässä. Halua riittää oppia ja kokeilla, sitä ei minulta puutu, mutta väsymys alkaa viemään voimia!
Oletko kokeillut "pestä" kätesi jollakin todella pahalta maistuvalla aineella ennen kuin rupeat koiran kanssa tekemisiin? Luulisi puremisen lopahtavan, kun saa suuhunsa pahan maun. Meillä ainakin loppui tällä tavalla sähköjohtojen ym pureskelu pentuna.
Omalle koiralleni kehuminen aiheuttaa myös tuon ns innostumisen. Tämän vuoksi olen siirtynyt naksutin koulutukseen, naksuttimen ääni kehuna ei ole niin innoittava kuin ääni ja silitykset. On toiminut ainakin meillä, kannattaa kokeilla!
Oletko miettinyt että koirasi voisi olla jotenkin kipeä. Nuoret koirat saavat helposti virtsarakon tulehduksia, siis pissanäyte olisi ehkä hyvä viedä. Kirjoiti että kyykkii mitään ei tule enneku sisälle. Minä ottaisi jopa jonkun sairauden huomioon ja käyttäisi pennun eläinlääkärillä.
että naapurin tyttökoira nylkytti myös heti, samoin meidän uroksemme noin 13 vk:sena. Kielsimme satatuhatta kertaa ja aina pentu aloitti uudestaan. Yhtäkkiä alkoi riitä 3 kieltoa ja koko homma loppuikin sitten pikkuhiljaa itsestään.
Vielä sen verran haluaisin jakaa murheitani ja kysyä mielipidettä, että mitä tehdä kun pentu ei oikeasti tee mitään oikein? Mistä voin pennun kanssa iloita tai nauttia, kun pentu ei tee yksinkertaisesti mitään oikein? En voi mistään kehua.
Pissat ja kakat tulee sisälle, leikkiessä aloittaa heti puremisen, silittäessä puree, ylipäätänsä AINA kun kosken pentuun puree, hyppii ja puree vieraita, haukkuu, murisee, komentaa, ulisee, mikään ei ole hyvin eikä mistään voi nauttia. Haluaisin kehua pentua, mutta en voi - koska ei ole syytä. Ainut mikä sujuu ongelmitta on syöminen, kun koira on syönyt kuppinsa tyhjäksi on se ainut asia josta voin pentua kehua. Pentu ei kuuntele minua. Viikko sitten osasimme vielä luoksetulo komennon. Nyt pentu ei kuuntele, kutsun luokseni millä äänensävyllä tahansa. En voi siis tästäkään kehua ja palkita, kun ei tule.
Pelkään että pennusta tulee hermoraunio luonani, vaikka en pennulle näytä väsymystäni tai pahaa mieltäni uskon että pentu sen vaistoaa.
Väsyn tähän - yhtä helvettiä ja raskaammaksi käy päivä päivältä. Valitettavasti. En halua antaa pentua poiskaan - se ei ole mikään vaatekappale tai lelu, jonka voi palauttaa kun ei enää miellytäkään. En vain yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä?! Rakastan kuitenkin sitä pientä ja siitä on tullut minulle tärkeä!
meillä on kohta 4kk sakemannin pentu ja epäilen ,että noita durasell pattereita on hälle annettu liikaakin ja energiaa tuntuu olevan.
Olemmekin aloittaneet ( alussa kesti ,ennenkuin viesti meni perille ) pennun rauhoittamisen,että ei aina tarvitse kokoaikaa olla virikettä ja touhua eli jos itse vaikka katselen tv:tä ja pentu on jo aikansa riehunnut laitan hihnaan kiinni ja hihnan lenkin kietaisen jalkaani tai kädessä pidän,enkä huomioi ollenkaan minkään valtakunnan yritystä.Aikansa pentu kapinoi,mutta väsähtää sitten ja nukkuu.
Päivällä taas,kun pitää näyttää "kaapin" paikka kietaisen hihnan vyötäisilleni ja pentu seuraa perässä halusi tai ei ( tämä silloin,jos mikään ei tunnu menevän perille..harvemmin enään tarvitsee tehdä )....näin tulee opittua kuka käskee ja milloin. Nämä keinot toimivat meillä kummasti. Kyllä se siitä
Kuvaustesi perusteella on kyllä aika villikko sinulle sattunut ja/tai jokin hankala vaihe kehityksessä meneillään.
Joka tapauksessa, olisiko sinun mahdollista pyytää jotain kokenutta koiraihmistä käymään luonasi ja katsomaan pentua? Me saimme apua paikalliselta pentukurssien vetäjältä, joka pentuja rakastavana ihmisenä tuli ihan mielellään kylään. Hän osasi antaa toista näkökulmaa silloisiin ongelmiimme ja saimme arvokkaita neuvoja pennun käsittelyyn.
Aika usein on kuitenkin niin, että koira vastaa käytöksellään ihmisen käytökseen. Ehkä ulkopuolinen osaisi nähdä korjaamisen paikkoja sinun ja pennun suhteessa. Yksin saattaa muuttua tilanteille sokeaksi, meistä jokainen.
Sanoit, että pentua ei voi kiittää muusta kuin kupin tyhjentämisestä. Saisitko homman toimimaan niin, että sen on suoritettava ennen ruuan saantia jokin pikku juttu, aluksi vaikka vain luoksetulo? Pakkohan sen on kuunnella sinua edes hetki, muuten ruokaa ei tule... Sitten sitä voi kiittää ja antaa ruuan eteen.
Kyllä se elämä jossain vaiheessa taittuu parempaan ja asiat alkavat luistaa kun pentu alkaa saamaan järkeä päähänsä. Meidän pentu pääsi n. 12 viikkoisena vauvavaiheestaan ja alkoi osoittaa orastavaa ymmärrystä asioista.
JOSKUS tekee jotain oikein! Kehu sitä kun se esim. lepäilee omalla pedillään tai jossain muualla..
Siitä puremisesta: oletko kokeillut vesisuihkausta? Heti kun pentu puree, niin ruiskauta sen päälle vettä. Huom! Ruiskauksen pitää olla sen verran nopea ja ruiskauksen jälkeen sinun pitää olla että "tapahtuiko jotain?" ettei pentu tajua sen tulleen sinulta. Niin se yhdistää ruiskauksen puremiseen.
pennun kanssa vaikka ruiskaisisit bensaa paloletkulla!
Nelikuisen pennun kanssa..? Oli varmaan provo ;)
Eikö olisi mukavampi katsoa sitä tv:tä ihan itsekseen ja kävellä sitten jääkaapille ilman "palloa nilkassa?" Helpompaa elämää, eikä v*tuttaisi kokoajan.
Kirjoitit: "Nämä keinot toimivat meillä kummasti..." Niin, nelikuinen pentu raahautuu varmaan näppärästi mukana, joten "toimiihan" se. Tosi kummaa!
Vielä mukavampaa tosin on, jos pentu tykkää ihan oma-aloitteisesti seurata kivaa ihmistä, johon luottaa.
Ai niin, mutta sekin on varmaan rasittavaa.. Ärsyttäviä elukoita, otetaan heti niiltä luulot pois ja näytetään kaapin paikka!
Moni tarvitsee koiran juurikin tähän tarpeeseen, ei ulkoilukaveriksi.
Hmmmhh...
En minä varsinaista valittamisen aihetta löytänyt juurikaan. Siis et sinä mitenkään totaalisesti päin pöpelikköä mene, ja hyvin tunnut tietävän kuitenkin esim. pentusi luonteen!
Sellainen asia tuli mieleen, tätä olen joillekin pentujen omistajille koittanut selittää (kuka sen on sitten oikeasti tajunnut, on eri asia):
Pentujen touhuja kun olen seurannut, olen pistänyt merkille sellaisen asian, että pennut roikkuvat toistensa niskassa erittäin rajustikin. Kun sinä kiellät pentua, ja "epätoivon hetkinä" olet sitä napannut niskasta, pentu on ottanut sen puhtaasti haasteena ja leikkinä. EI rangaistuksena.
Tämä niskasta nappaaminenhan on kaksipiippuinen asia, tiedän että moni sellaista kauhistelee. Ja kyllä, minä tunnen koiria joita en missään nimessä nappaisi niskasta kiinni, koska todellakin saisivat siitä kamalat traumat. Mutta itse olen enemmän tekemisissä koirien kanssa, jotka eivät välitä pienestä niskasta nykimisestä tuon taivaallista.
HUOM. Emo-pentu-suhdetta seuratessa, voi huomata että emo ottaa pentua tarvittaessa erittäin rajustikin kiinni. Ei välttämättä pelkästään nappaa niskasta vaan myös ravistaa, ja tarvittaessa myös "heittää pennun ketoon".
Meillä kun on syntynyt erittäin eri luontoisia pentuja, emon toimintaa seuraamalla on saanut pentujen "luonteesta" parhaiten osviittaa. Emo kurittaa enemmän ja rajummin "kovaa ja dominoivaa pentua", sellaista pentua joka kovemman kurituksen tarvitsee. Ja pehmeämpää pentua emo vain tönäisee tai näyttää vähän hampaita -> pentu tottelee. Ja nyt en puhu luonnevikaisesta pentujaan tappavasta emosta, vaan pentunsa erittäin hyvin hoitavasta emosta (myös muiden meillä syntyvien narttujen pennut saavat saman hellän mutta ankaran kohtelun tältä bossilta).
Ja jos emo ei kohtelisi pentujaan näin (sellaisiakin emoja on), pennulle voisi olla kova jysäys aikanaan kun sitä joudutaankin ottamaan kovemmin kiinni esim. hoitotoimenpiteiden takia. Tällainen pentujaan ojentava emo opettaa pennuille että "tiukka ote on turvallisuutta".
Mutta tämä meidän "boss". Itse hän oli nuorena varsinainen hirviö. Välillä suorastaan inhosin koko koiraa. Me painimme, todellakin PAINIMME säännöllisin väliajoin. Hetken hän hyväksyi johtajuuteni, pitkin hampain ja kokoajan valmiina valtaamaan johtajan pallin. Ja tuo käytös "mikään ei mene oikein, mistään ei saa kehua" kuulostaa enemmän kuin tutulta: Aina kun pyysin koiran luokseni, joka kerta kun erehdyin silittämään tai rapsuttamaan, koira oli sitä mieltä että MINÄ ALISTUN ja hän on pomo. Se siinä olikin niin inhottavaa, halusin koiran jota rapsutella ja paijailla ja helliä, ja sain dominoivista dominoivimman nartun, nartun sanan varsinaisessa merkityksessä.
Vaikeaa oli, MUTTA. Pikkuhiljaa alkoi helpottaa. Vaikeuksien kautta voittoon. Koira oli kai jo pari vuotias, kun viimeisen kerran jouduin sen kanssa painimaan. Itseasiassa silloin koira ihan selvästi puntaroi kahden vaiheilla, purrako minua kunnolla, vai ei. ANNOIN koiralle nämä vaihtoehdot, miten on, mitä teet, minä puren kyllä varmasti takaisin. Ja odotin. Lopulta koira päätti ettei purrut. Sen jälkeen olemme eläneet ihanaa yhteiseloa. Tämä koira on minulle äärimmäisen tärkeä ja rakas. Vaikka siinä on puutteensa, se on minulle kultaakin kalliimpi. Nyt saan silittää ja rapsuttaa, nyt saan kehua ja kiittää. Tämä koira ei edelleenkään pyri mielistelemään minua, mutta sitä en koiralta kaipaakaan. Hänellä on ylpeytensä, ja jos saan hänet toimimaan kisakentällä iloisesti hyvin ja oikein, saan kehua itseäni hyvästä suorituksesta. Silloin tiedän ITSE tehneeni jotain oikein.
No luoksetulosta täytyy mainita, että koirilla on uhmavaiheensa jolloin ne suorastaan nauttivat siitä kun saavat emännän/isännän pihisemään kiukasta naama punaisena. Ja tekevät temput A:sta Ö:hön todellakin vain raivostuttaakseen.
Luoksetulo on koiralle aina sellainen liike, että koira saa itse valita tuleeko luo vai lähteekö tekemään jotain muuta. Sen vuoksi luoksetulosta saatavan palkan on oltava jotain aivan ihanan taivaallista. Vaikka joutuisit odottamaan koiraasi 15 minuuttia, lopulta kun se sitten tulee, sen on saatava palkka. Ja olen itse huomannut että kun näitä uhma vaiheita tulee, kannattaa palkka muuttaa todella hyväksi (muutakin kuin kehu ja taputus). Kun koira viimein vihdoin vaivautuu luoksesi, sen on saatava palkka siitä että tuli. Sehän ottaa palkan siitä viimeisestä puolesta sekunnista, se ei ajattele viimeistä varttituntia.
Noniin, valitettavasti en nyt pysty autuaaksi tekeviä neuvoja antamaan. Mutta missä päin Suomea(?) asutte? Suosittelen Palveluskoiraliiton alajaostojen treenejä. On noita kennelpiirien järjestämiä koulutuksiakin, mutta siellä on enemmän erilaisia koiria, eli koulutuksissa keskitytään (ymmärtääkseni) pääasiassa pehmeämpien koirien koulutukseen, ja hyvä niin (kaikki kunnia kennelpiirien koulutuksille!). PK-puolen koirissa taas on ehkä vähän enemmän noita itsepäisempiä (en sano vaikeampia, vaan puhtaasti itsepäisempiä!) koiria. sieltä löytyisi mahdollisesti enemmän ihmisiä joilla olisi kokemuksia samanlaisista tilanteista kuin teillä.
Minkä rotuinen koirasi on? (Tai mitä rotuja siinä on?)
ei kyllä ole mikään ihan pieni pallero enää... Ei sellainen enää ihan mukana raahudu ellet satu olemaan pari metrinen ja satakiloinen lihaskimppu... Tämä nyt oli vaan näkökulma naisen vinkkelistä.
, että en ole yksin :)
Olen saanut kovapäisen pennun ja sen kanssa on tullut painittua oikeen kunnolla toisinaan, kun MIKÄÄN ei mene perille ja sama juttu, ei oikeestaan mistään voi kehua kun ei tottele mitään :(
Hävettää, kun joutuu jiskus oikeen työllä painimaan sen kanssa ulkona ihmisten ilmoilla. Toiset katsovat aika karsaasti sellaista, mutta ei auta mikään muu. Eikä ole enää mikää pikkusintti, vaan säkää 50cm ja painoa ainakin 20kg, ellei enemmänkin ja ikää vasta 5kk ja omistajana tällainen taatelin tallaaja nais-immeinen.
Tähän on kyllä pakko sanoa väliin, että meillä ainakin mikä auttoi pennun lopettamaan puremisen. Niin joko aina kun puree alaleuasta kiinni vaikka kymmenen kertaa peräkkäin jos on tarpeen, kun otetaan alaleuasta kiinni ei pysty puremaan.
Sittemmin keskustelin asiasta kasvattajan kanssa, joka neuvoi, että vaikka tuntuisi pahalta, niin aina kun pentu puree kuono kiinni ja hienoinen luunappi kuonoon. Tällä tavalla pentu yhdistää puremisen johonkin huonoon asiaan, ettei sitä kannata tehdä.
enhän suinkaan tarkoittanut,että koira raahautuu tukehtumispisteessä perässä mukana ja itse vetää ku hirvi huoneesta toiseen 24h /vrk...No kuitenkin tämä 4kk...nyt jo vanhempi on mitä ihanin sakuneiti ja tuolla hihnassa rauhoittamisella oli apunsa,sillä muutoin jatkuvasta riehumisesta ja paikasta toiseen ravaamisesta ei olisi tullut loppua,sillä pennusta näki,että väsytti,mutta ei vain osannut itse asettua aloilleen...hetken oli jossain ja taas piti mennä...mutta kuten mainitsin toiselle käy toinen ja toiselle toinen keino.
sisuni kuohahtamaan....etkö tarkoituksella halua ymmärtää vaan heti vedät äärestä laitaan kommentteja,että pennusta ei välitä ja on riesa!
Kääk...minä tiedän tässä tapauksessa mistä puhun ja jo neljäs sakuni ( mikä on teodiste,että haen koiran kaveriksi lenkeille,ystäväksi arkeen )on varma koira ja ulkona ohitukset sujuvat rauhallisesti..ei rähisten,eikä hihnassa vetäen..on ilo leikkiä ja liikkua.Minusta on hienoa,että tällä palstalla on monia neuvoja ja itse kokeilemalla löytää parhaan.Täytyy itse vaan ymmärtää kuinka niitä neuvoja soveltaa eikä vetää jotain kauhukuvia välinpitämättömyydestä pentua kohtaan.Silloin,jos ihmiset eivät kyselisi neuvoja ja antavat pennun toimia itsekseen tehdään hallaa.Kyllä pennun emokin niskasta roikottaen "näyttää sen kaapin paikan" ja ohjaa "oikeille" tavoille.Äläkä nyt vedä mielessäsi johtopäätöstä tuosta niskasta roikottamisesta......
sanon,että kyllä se vaan on niin,että pennulle on pienestä pitäen opetettava kuka on "johtaja" ei siitä mitään tule,jos kukaan sitä "kaapin " paikkaa ei näytä.Myöhemmin pennun kasvaessa kiittää itseään siitä,että on jaksanut olla johdonmukainen kasvatuksessa. Pentu tarvitsee selkeät rajat ja isännän/emännän johon voi luottaa.
Konsteja on monia ja kun niitä oikein käyttää päästään hyvään lopputulokseen.