Keskustellen

Mietin tässä yleistämistä ja leimaamista. Hyvin herkästi ihmiset leimataan sen mukaan mitä esimerkiksi media tai joku yksilö antaa liikkeestä johon yksilö kuuluu.

Ajattelin, että olisiko jollain aikaa kertoa, miten kokee itsensä vanhoillislestadiolaisena. Kuinka hän suhtautuu oman seurakuntansa ulkopuolella oleviin uskoviin? Miten hän suhtautuu armoon ja uskoon? Eroaako hänen omat ajatuksensa siitä miten hän ympärillään olevat ajattelevat?
Mitä hän kokee tärkeäksi kertoa omasta hengellisestä kodistaan?
5417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vaikeitapa kyselet, mutta yritetäänpä vastata...

>olisiko jollain aikaa kertoa, miten kokee itsensä vanhoillislestadiolaisena.

Tämä on henkilökohtaiseen eskatologiaan liittyvä kysymys, mutta OLETTAKAAMME, että on.

>Kuinka hän suhtautuu oman seurakuntansa ulkopuolella oleviin uskoviin?

Opetettu on, että he eivät ole uskovia. Suhtautumista voinemme kutsua ylimielisyydeksi.

>Miten hän suhtautuu armoon ja uskoon?

Lutherin kirkastama sola gratis -periaate on lähinnä teoriaa. Vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluu olennaisena tapakäyttäytyminen (vrt usein esille nostetut syntilistat). Usko ei ole joka miehen asia. Lähimmäinen voi siis olla uskomattoman uskosta osaton, epäuskoinen ja jopa uskoton.

>Eroaako hänen omat ajatuksensa siitä miten hän ympärillään olevat ajattelevat?

Lienee varsin tapauskohtainen juttu.

Mitä hän kokee tärkeäksi kertoa omasta hengellisestä kodistaan?

Vl ei kerro mitään, korkeintaan toiselle vl:lle. PÅoikkeus tässä on 'Siionissa vallitsee rauha' -hokema.

Äänestä
  • Nyt minun on pakko kysyä. (vastaaminen edelleen vapaaehtoista) Minkälainen on oma yhtymäkohtasi vanhoillislestadiolaisiin? kiinnitin huomioni tuohon opetettu on???

    Tiedätkö miten nämä "uudet lestadiolaiset" eroavat "vanhoista lestadiolaisista"?

    Olen yhden kerran saanut täällä suomi24:ssä lestadiolaisen kimppuuni ja en halua yleistää sen karmean kokemuksen perusteella. Piti jättää ukkeli yksin vaahtoamaan. Toisaalta täältä löytyy vastaavia tapauksia ei lestadiolaisista. Joten en luo viellä mielikuvaani. katsellaan. :)

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Nyt minun on pakko kysyä. (vastaaminen edelleen vapaaehtoista) Minkälainen on oma yhtymäkohtasi vanhoillislestadiolaisiin? kiinnitin huomioni tuohon opetettu on???

    Tiedätkö miten nämä "uudet lestadiolaiset" eroavat "vanhoista lestadiolaisista"?

    Olen yhden kerran saanut täällä suomi24:ssä lestadiolaisen kimppuuni ja en halua yleistää sen karmean kokemuksen perusteella. Piti jättää ukkeli yksin vaahtoamaan. Toisaalta täältä löytyy vastaavia tapauksia ei lestadiolaisista. Joten en luo viellä mielikuvaani. katsellaan. :)

    >(vastaaminen edelleen vapaaehtoista)

    Mutta suotavaa, oletan:)

    >Minkälainen on oma yhtymäkohtasi vanhoillislestadiolaisiin?
    kiinnitin huomioni tuohon opetettu on???

    En ole jäsen missään ry:ssä tai vastaavassa. Pidän itseäni kuitenkin pätevöityneenä lestadiolaisuuteen ts. voisin sujuvasti ryhtyä lestadiolaiseksi siinä tuiki epätodennäköisessä tapauksessa, että moista haluaisin.

    Pätevöitymisen takana on kotikasvatus kaikkine alistamisine, tulijärvipeloitteluineen, huvikieltoineen jne jne - mitä nyt lestadiolaiseen kasvatukseen kuuluu. Äitini puolelta olen sukua, jossa lestdiolaisia napamiehiä riittää (riitti) aina kuntasarjan paasaajista päämafioosoon.

    Kotoa saatu opetus ja kasvatus ahdistavat edelleen yli puolen vuosisadan jälkeen. Ne vammat eivät tunnu paranevan ikinä.

    Äänestä

  • Seppo - ei se varattu nikki kirjoitti:

    Uskonnollisuus on alkoholismin kaltainen virtahepo. Niistä vääristymistä paranemiseen menee loppu elämä. Toisaalta rankat kokemukset kääntyvät myös voimavaraksi. Itsekkään en päästä ketään ihmistä kopeloimaan ja tonkimaan Jumala suhdettani. Siksi kyseinen lestadiolainen, jos aikaisemmassa viestissäni mainitsin sai minutkin voimaan enemmän kuin pahoin. Toivon kuitenkin, että muunlaisiakin löytyy.

    Jäin tuossa miettimään kuvitteellista tilannetta. Siis jos sinä tai minä jostain syystä haluaisimme liittyä vanhoillislestadiolaisiin, niin mitä se meiltä vaatisi? Pöllähtäisimmekö pihalle ensimmäisen siiderin jälkeen? Vai mitä siitä seuraisi?
    Siis liittyminen Rauhan yhdistykseen vai mikä se oli. Mitä odotetaan?

    Äänestä

  • paskoo kokoajan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eija_Moilanen kirjoitti:

Mietin tässä yleistämistä ja leimaamista. Hyvin herkästi ihmiset leimataan sen mukaan mitä esimerkiksi media tai joku yksilö antaa liikkeestä johon yksilö kuuluu.

Ajattelin, että olisiko jollain aikaa kertoa, miten kokee itsensä vanhoillislestadiolaisena. Kuinka hän suhtautuu oman seurakuntansa ulkopuolella oleviin uskoviin? Miten hän suhtautuu armoon ja uskoon? Eroaako hänen omat ajatuksensa siitä miten hän ympärillään olevat ajattelevat?
Mitä hän kokee tärkeäksi kertoa omasta hengellisestä kodistaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu