Ajattelin kirjoitella tänne, kun en tosiaankaan enää tiedä mitä ihmettä minun tulisi tehdä. Olen ajautunut niin syvälle epätoivoon, että ajattelen kuolemaa usein ja alan nähdä sen ainoana vaihtoehtona että pääsisi tästä helvetistä eroon.
Olen aina ollut lihava. Nyt painoindeksi on varmaan jotain vajaa 40. Olen lihavimmillani kuin koskaan. Ikää on 25v. Aina joskus yritän laihduttaa, mutta sitä ei koskaan kestä kovin kauaa, maksimi ehkä joku 2kk. Olen ruuan orja. Minulla on ruokaan sairaalloinen, holistinen suhde. Syön suruun, iloon, muuten vain, tylsistymiseen. Syön vain koko ajan! Miettimättä mitään, _enkä tunne huonoa omatuntoa_. Ajatuskin, että en voisi mättäää itseeni herkkuja mielin määrin, saa minut ahdistumaan. Olen masennukseen taipuvainen, ja olen siitä kärsinyt ison osan elämää.
Tällä hetkellä olen vain niin loppu tämän asian kanssa, en pysty enää lainkaan nauttimaan elämästä. Haluan vain olla 4 seinän sisällä ja syödä, kun se tuntuu olevan ainoa asia mistä saan nautintoa. Silti itkeä vollotan, kun olen niin ruma ja vastenmielisen näköinen. Silti en pysty olemaan syömättä, minkäänlaista itsekuria ei ole eikä motivaatiota (vaikka luulisi, kun haluan niin kovasti laihtua). No eipä nuo läskit katoa vaan pelkällä tahdonvoimalla, jos ei syömistä pysty vähentämään. Fyysinen kuntoni on äärettömän huono, en yksinkertaisesti jaksa lähteä minnekään enkä tehdä juuri mitään fyysistä. Tiedä sitten, myös masennuskin toki voi vaikuttaa tuohon asiaan. Ei vain ole vireyttä. Pelkkä tekemisen ajattelukin uuvuttaa. Olen allöttävä!
Saisin kyllä paljon kannustusta laihdutukseen jne, mutta en vain pysty edes kuvittelemaan että luopuisin syömisestä; tulisin varmaan hulluksi.
Tuntuu turhalta valittaa, jos ei ole valmis tai kykenevä muutokseen.tuntuu, että olen menettämässä mielenterveyteni asian tiimoilta, ja ei miehellänikään varmaan helppoa ole kuunnella alituista itkua ja kun en suostu koskaan lähtemään minnekään. Tuntuu että mitä voin enää tehdä? Mikä minut tästä voisi pelastaa, ellen minä itse, ja kun en siihen pysty?
Tiedän tasan tarkkaan mitä tulisi syödä, miten, kuinka usein... tiedän ruokien kalorimäärät jne. Siitä ei siis ole kyse.
Ei hitto, olenpa säälittävä... Tulipa purettua sydäntä kumminkin. Josko löytyisi samankaltaisia ihmisiä.
Olen aina ollut lihava. Nyt painoindeksi on varmaan jotain vajaa 40. Olen lihavimmillani kuin koskaan. Ikää on 25v. Aina joskus yritän laihduttaa, mutta sitä ei koskaan kestä kovin kauaa, maksimi ehkä joku 2kk. Olen ruuan orja. Minulla on ruokaan sairaalloinen, holistinen suhde. Syön suruun, iloon, muuten vain, tylsistymiseen. Syön vain koko ajan! Miettimättä mitään, _enkä tunne huonoa omatuntoa_. Ajatuskin, että en voisi mättäää itseeni herkkuja mielin määrin, saa minut ahdistumaan. Olen masennukseen taipuvainen, ja olen siitä kärsinyt ison osan elämää.
Tällä hetkellä olen vain niin loppu tämän asian kanssa, en pysty enää lainkaan nauttimaan elämästä. Haluan vain olla 4 seinän sisällä ja syödä, kun se tuntuu olevan ainoa asia mistä saan nautintoa. Silti itkeä vollotan, kun olen niin ruma ja vastenmielisen näköinen. Silti en pysty olemaan syömättä, minkäänlaista itsekuria ei ole eikä motivaatiota (vaikka luulisi, kun haluan niin kovasti laihtua). No eipä nuo läskit katoa vaan pelkällä tahdonvoimalla, jos ei syömistä pysty vähentämään. Fyysinen kuntoni on äärettömän huono, en yksinkertaisesti jaksa lähteä minnekään enkä tehdä juuri mitään fyysistä. Tiedä sitten, myös masennuskin toki voi vaikuttaa tuohon asiaan. Ei vain ole vireyttä. Pelkkä tekemisen ajattelukin uuvuttaa. Olen allöttävä!
Saisin kyllä paljon kannustusta laihdutukseen jne, mutta en vain pysty edes kuvittelemaan että luopuisin syömisestä; tulisin varmaan hulluksi.
Tuntuu turhalta valittaa, jos ei ole valmis tai kykenevä muutokseen.tuntuu, että olen menettämässä mielenterveyteni asian tiimoilta, ja ei miehellänikään varmaan helppoa ole kuunnella alituista itkua ja kun en suostu koskaan lähtemään minnekään. Tuntuu että mitä voin enää tehdä? Mikä minut tästä voisi pelastaa, ellen minä itse, ja kun en siihen pysty?
Tiedän tasan tarkkaan mitä tulisi syödä, miten, kuinka usein... tiedän ruokien kalorimäärät jne. Siitä ei siis ole kyse.
Ei hitto, olenpa säälittävä... Tulipa purettua sydäntä kumminkin. Josko löytyisi samankaltaisia ihmisiä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sullahan saattaa olla BED, eli Binge Eating Disorder, eihän tuo kauhean terveeltäkään kuulosta. Hae apua jostain masennukseen, vaikka terapiasta tai jostain, käy tapaamassa ravitsemusterapeuttia? Tsemppiä!
Ihme... Odotin, että täällä olisi jo kymmenen pilkkaviestiä, mutta ei. Jonnekin ovat ilkeät ihmiset kadonneet, vai?
Sun kannattaisi hakea ammattiapua jostakin! Veikkaan, että olet siinä jamassa psyykkisestikin, että tarvitset apua ulkopuoliselta. Tietyt verikokeet kannattaisi otattaa ja tutkia tuo masennuksen mahdollisuus.
Laihduttamiseen todella vaaditaan tiettyä sisäistä paloa, sitkeyttä ja päättäväisyyttä. Kipeänä ja väsyneenä se ei onnistu! Täytyy ensin hoitaa oma psyyke kuntoon ja lähteä sitten vasta miettimään ratkaisua muihin juttuihin.
Tuon oon huomannut omaltakin kohdalta: laihtuminen onnistuu, kun on selkeä päätös, hyvä mieliala ja tasainen elämänrytmi. Kun noissa horjutaan, niin painonpudotus on yhtä tuskaa - ja samantien aivan turhaa.
Hampaat irvessä ei kannata itseään rääkätä, vaan painoa täytyy pudottaa rennosti positiivisella vireellä!
Sitä syö masennukseen ja muuhun saadakseen lohduttautuakseen mutta se tekee olon vain entistä pahemmaksi! Lääkärille meno on hyvä idea.
Ylensyöminen voi olla myös fysiologista, eli kun pitkään syö epäterveellisesti ja vähäravinteista ruokaa keho ei saa kaipaamiaan ravintoaineita ja kompensoidakseen tämän se vaatii aina vain enemmän ruokaa! Kuiduton ruokavalio ei myöskään pidä nälkää.
Sun pitää keksiä itsellesi jotain kivaa. Sellaista, joka saa ajatukset pois ruuasta. Lähde vaikka lenkille tai mitä ikinä keksitkin. Ravitse mieltäsi muilla tavoilla ruuan sijaan.
Tyhjennä kaapit epäterveellisestä roskasta, niin eipähän ainakaan ole vaaraa sortua.. Ja korvaa herkut jollakin sallitulla: hedelmillä, marjoilla, kasviksilla... Niitä voit syödä niin paljon kuin sielu sietää. Kun olet muutaman päivän sortumatta on paljon helpompaa tehdä niin jatkossakin. Ja muista pitää kerran viikossa sellainen "roskaruokapäivä", jolloin herkuttelu on sallittua., hyvällä omallatunnolla!
Kuulostat samalta kuin minä masennuspäivinä. Minäkin ajattelen itsemurhaa, jouduin tosin lupaamaan aviopuolisolleni etten vahingoita itseäni (huom! ainakin yksi ihminen maailmassa pitää minua kauniina). Minulla oli tosin mielenterveysongelmia hoikkanakin. Tunnesyömiseen en osaa sanoa mitään. Syön vain nälkääni, josta tosin seuraa se, etten onnistu laihtumaan, paino on jämähtänyt tiettyyn määrään.
Surullisuutesi ei kuulosta normaalilta, jos siis kyseessä on jatkuva mieliala. Kannattaa purkaa pahaa oloa vaikka terapeutille, masentuneisuus, huono itsetunto, rumuus ym. todelliset ja kuvitellut ongelmat ahdistavat turhaan lähipiiriä. Älä kaada kaikkea vastuuta läheistesi niskaan.
Tavalliset masennuslääkkeet ovat suhteellisen turvallisia, voisit kokeilla niitäkin. Sitten kun mieliala ja aloitekyky paranevat, fyysinen aktiivisuus lisääntyy ja paino saattaa karista kuin itsestään. Tunnen itseni lisäksi muitakin kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia, ja yleensä näyttää siltä, että masentuneena paino nousee, maanisena putoaa (vaikka ei se maanisuuskaan ole terveellistä!)
Tulin itse asiassa tänne juuri kirjoittaakseni kyseisenkaltaisen vuodatuksen. Mutta olit ehtinyt ensin ja olit kuvannut tuntemukseni niin tarkkaan ettei enää tarvitse. Minäkin olen todella avuton kilojeni kanssa. Ja terveyskin on alkanut reistailla.
että kuolema minulla ei ole missään vaiheessa käynyt mielessä ja toivo elää kyllä minulla joka päivä, että jonain päivänä se lopullinen motivaatio kilojen karistamiseksi iskee. Mutta milloin se iskee, sitä en tiedä.