Voiko joku kertoa mitä pitää sisällään Lissabon sopimus.
Ollaanko me jo allekirjoitettu?
Kirjoittaako päättäjät ilman että kansa tietää asiasta mitään?
Kohta meitä hallitaan Ranskasta.
Ollaanko me jo allekirjoitettu?
Kirjoittaako päättäjät ilman että kansa tietää asiasta mitään?
Kohta meitä hallitaan Ranskasta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hesarissa oli keväällä juttua, mutta tarkempaa en muista. Lissabonin sopimuksen pääkohdat sinä oli kuitenkin selvitetty kansan kielellä. Koska asia sinua vaivaa, voisithan googlata joko isolla haulla tai Hesarin arkistosta hakusanalla.
Ymmärtääkseni Suomen eduskunta on hyväksynyt Lissabonin sopimuksen. Irlanti jäi ainoaksi jäsenvaltioksi, missä sopimusta ei hyväksytty. Koska sopimus ei tule voimaan ennenkuin kaikki jäsenvaltiot ovat sen hyväksyneet, Sarkozy on nyt Irlannissa.
Eduskunta on kansan valtuuttama, joten sillä on valtuudet päättää ilman kansanäänestystä. Lipponenhan jo aikoinaan sanoikse,että kansanäänestyksiä EU:n perustuslaista ei tarvita, koska teksti on niin vaikeaselkoista,että tavallinen kansa ei
sellaisenaan tekstiä kuitenkaan ymmärtäisi. Onhan se nätisti sanottu äänestäjistä, eikö vain? Tosiasiassa teksti on vaikeaa, mutta turhempaankin kuin selkokieliseen versioon ja sen tiedottamiseen on eduskunta rahaa tuhlannut, kuten on viime aikoina ilmennyt.
EU:ssa oleminen palvelee lähinnä suuryrityksiä, ei tavallista kansaa, jos siitä taloudellista hyötyä hakee Matti Meikäläisen kannalta. Tulevaisuus näyttää kuinka kalliiksi se suomalaisille tuleekaan, kun mukaan tulee entistä enemmmän entisiä Itäblokkiin kuuluneita maita ja miten Euroopan taloudellinen tilanne kehittyy globaaleilla markkinoilla yleensä. Myös Venäjä on mielenkiintoinen tapaus EU:n kannalta.
lyhyesti selittää. Sen perusperiaate on askel tehdä EU:sta USA:n liittovaltion tapainen. EU:lla olisi oma presidentti ja ulkoministeri. Valtaa Suomestakin taas eduskunnalta pois ja enemmän Brysseliin.
Suomen eduskunta on tuon mennyt ratifioimaan (hyväksymään). Täällä ei kansalta uskallettu kysyä, olisivat äänestäneet väärin. Irlannin kansanäänestys sen kuitenkin kaatoi. Poliittinen eliitti nyt ihmeissään, "mitäs tässä nyt sitten tehdään?"
http://europa.eu/lisbon_treaty/full_text/index_fi.htm
sen voi käydä täältä lukemassa.
En ymmärrä jos tämä oli poistamisen arvoinen ?
Vaalirahatkin kerjättiin polvet ruvella.
Kerjäläiset kaupungissa. Siperia opettaa!!
Ei voi kuin kämmenensä näyttää.
Erkki Toivasen kirjoitus , (Uusisuomi.fi) miksi Irlanti hylkäsi Lissabonin sopimuksen. Erinomainen kirjoitus.
Nyt Irlanti pystyi vielä estämään Lissabonin sopimuksen hyväksymisen. Tämä tarkoittaa, että tähän asti on vaadittu yksimielistä päätöstä. Pienet maat saatiin mukaan lupaamalla niille tasavertainen äänivalta isoisten kanssa.
Lissabonin sopimuksessa määräenemmistö päättää, ts. pienet maat jäävät kuunteluoppilaiksi. Valta siirtyy kokonaan isoille.
että Irlanti uskalsi panna hanttiin. Oikein aplodit annoin. Eivät sentään kovin nöyrästi pysy talutusnuorassa.
Noin Suomenkin olisi pitänyt tehdä. Meillä ollaan niin joustavia että mihinkään ei sanota EI.
Ärsyttävää!!!!!
Vaipatetaan ja nuktetaan pillereillä.
Päivisin mömmöt naamariin niin onhan mummot ja papat hiljasempia.