Paljonko mielestäsi pitää hintojen laskea..

Itse olen alinta mahdollista kastia tällä palstalla, eli pienessä vuokra-asunnossa asuva henkilö, jolla kuluu alkoholiakin melko reippaastikin toisinaan. En kuitenkaan koe tuhnuttamistani kovin ongelmallisena, eikä itsekunioitukseni ole siitä kiinni. Lähinnä tämä tilanne liittyy siihen että olen parikymppinen opiskelija...

En ole vielä useampaan vuoteen hankkimassa omaa asuntoa, mutta yleisestä mielenkiinnosta toisinaan tutkin oikotien ja etuoven tarjontaa. Silloin kun on krapula ja tylsää niin sitten tätä palstaa...

Alkoi kiinnostaa mikä on palstan huippuälykkäiden rommauksen jälkeen ostavien henkilöiden mielestä halpaa? Jos eletään tosimaailmassa, niin en oikein jaksaisi uskoa että kämppien hinnat tippuisivat hetkessä tai edes kahdessa esimerkiksi puoleen tai jopa sen alle...

Ainakin omalla alallani työllisyys on edelleen hyvä ja todennäköisesti tulee olemaankin kävi melkeinpä mitä vain... Silloin jos tilanne menee siihen että ryöstelevät ihmisjoukkiot kulkevat kaduilla polttamassa taloja ja varastaen kaiken irtaimen, saattaa olla ettei töitä olisi, mutta siihen asti kuitenkin. Kun juttelee työkavereiden tai muiden tuttujen kanssa, niin aika moni ostaisi välittömästi jos tavallisten ensiasunnoksi kelpaavien pikkukaksioiden hinta tippuisi 20%. Mutta silloinhan ne taas kävisivät kaupaksi ja ns. "rommaus peruttu".

Paljonko noiden yksiöiden - kaksioiden hintojen pitäisi teidän mielestänne tippua että olisi halpaa?
7429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

palstalla, nimittäin vuokralainen jolla reilusti yli 100 000 euroa omaisuutta.

Sanoisin että jos kaikki muut asiat jäävät ennalleen, niin 20 - 30 % tiputus riittäisi että vaihtaisin työsuhdekämpän omaan.

Toisaalta, Euroopan maiden kansantalouksia tullaan kuvainnollisesti hakkaamaan pesäpallomailoilla pari seuraavaa vuotta, joten lähinnä seuraan miten perseesät meininki tulee täällä olemaan.

Luonteeltani olen pessimisti.

Äänestä

kohteisiin tuollainen 20-25% keskimääräinen tiputus, yhdistettynä 10-15%:n vuokratason nousuun, niin sitten alkaisi olemaan taas järjellistä ostaa.
Eli asunnon osto vuokrauskäyttöön olisi kannattavaa.

Äänestä

Vaikuttaako sinusta siltä, että jatkossakin näemme 10% vuosittaista
hintojen nousua? Siitäkin huolimatta, että palkat nousevat parhaimmillaankin
noin 3-4% vuodessa.

Tuota rommaus-provoa ei yleensä kukaan täysjärkinen ota tosissaan,
paitsi tietysti amistuularit, jotka näyttävät nielevän kaiken. Ilmeisesti he
uskovat myös joulupukkiinkin.

"Jos eletään tosimaailmassa, niin en oikein jaksaisi uskoa että kämppien
hinnat tippuisivat hetkessä tai edes kahdessa esimerkiksi puoleen.."
-Mikä sinulla on perusteena tälle uskolle? Jenkeissä tämä on täyttä totta.

"Ainakin omalla alallani työllisyys on edelleen hyvä ja todennäköisesti tulee
olemaankin kävi melkeinpä mitä vain."
-Valmistuin inssiksi -91, "varmalta" alalta, suoraan kortistoon. Usko pois,
mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Pahimmillaan työttömyys
voi räjähtää käsiin vuodessa. Omakohtaista kokemusta on....

Vastakysymys sinulle:
Mikä on mielestäsi kallista?
Mikä on mielestäsi halpaa?

Oma vastaus:
Kallista on, jos hinnat nousevat selvästi enemmän kuin palkat.
Edullista on, jos hinnat nousevat palkkoja vähemmän.


T.ASOKAS

Äänestä

Vuosina 1989-93 hinnat laskivat reilun kymmenen prosentin vuosivauhtia, yhteensä noin 40 %. Kun muistetaan miten paha tuo lama oli, tuskin ihan näin syvää kuoppaa on tulossa. Ehkä 20 % parin kolmen vuoden aikana.

Olennaista kuitenkin on huomata, etteivät hinnat putoa kertajysäyksellä vaan todella merkittävät hintatason muutokset vaativat paljon aikaa. Nousukautta on takana seitsemisen vuotta. Oikea laskukausi kestää myös vuosia. Eikä pohjilta sen jälkeen toivuta hetkessä, joten mitään kiirettä ostoksille ei ole.

Äänestä
  • Minun mielestäni halpaa olisi -50 %

    Sika kallista + 20 %

    Täytyy muistaa että jos lamapuukko alkaa viuhua niin lasku kestää ainakin 3v. Lisäksi kukaan ei uskalla ostaa ainakaan 4 vuoteen. Pelkona on että pohjaa ei ole nähty ja älä koske putoavaan puukkoon jne jne. Laske siitä sitten 4 vuoden vuokrat jotka voi helposti tehdä 50 000,-! Etkä saa myöskään mitään korkovähennyksiä palkastasi. Tosin eihän tämä näin yksinkertaista ole.

    Elämää ei kannata tuhlata asunnosta haaveiluun tai sitten lainanlyhennyksistä huolehtimiseen. Keksikää muuta tekemistä.

    Äänestä

  • Hohhoh. Lupaavat maailmanlaajuisesti että ainakin kaksivuotta tästä eteenpäin kestää kurjuus. Johtuen energiavarojen rajallisuudesta, joka ei tule parantumaan enää ihmiskunnan historiassa parempaan suuntaan. Eli sitten kun keksivät fuusioenergian pääsemme uuteen nousuun joskus 60 vuoden kuluttua.

    Äänestä

  • pahaa? kirjoitti:

    Hohhoh. Lupaavat maailmanlaajuisesti että ainakin kaksivuotta tästä eteenpäin kestää kurjuus. Johtuen energiavarojen rajallisuudesta, joka ei tule parantumaan enää ihmiskunnan historiassa parempaan suuntaan. Eli sitten kun keksivät fuusioenergian pääsemme uuteen nousuun joskus 60 vuoden kuluttua.

    2 vuotta? Taantuma tai mikä se sitten onkaan kestää tällä kertaa ainakin 5 vuotta.

    Kuluttajien luottamusta ei hevillä palauteta. Kunnes keksitään taas jotain uutta potaskaa.

    Mutta yksi asia on varma. Asunnon osta on ollut historiassa aina kannattavaa. Oli tilanne mikä hyvänsä niin aina ne on olleet halpoja kun katsoo täältä tulevaisuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


että olisi halpaa? kirjoitti:

Itse olen alinta mahdollista kastia tällä palstalla, eli pienessä vuokra-asunnossa asuva henkilö, jolla kuluu alkoholiakin melko reippaastikin toisinaan. En kuitenkaan koe tuhnuttamistani kovin ongelmallisena, eikä itsekunioitukseni ole siitä kiinni. Lähinnä tämä tilanne liittyy siihen että olen parikymppinen opiskelija...

En ole vielä useampaan vuoteen hankkimassa omaa asuntoa, mutta yleisestä mielenkiinnosta toisinaan tutkin oikotien ja etuoven tarjontaa. Silloin kun on krapula ja tylsää niin sitten tätä palstaa...

Alkoi kiinnostaa mikä on palstan huippuälykkäiden rommauksen jälkeen ostavien henkilöiden mielestä halpaa? Jos eletään tosimaailmassa, niin en oikein jaksaisi uskoa että kämppien hinnat tippuisivat hetkessä tai edes kahdessa esimerkiksi puoleen tai jopa sen alle...

Ainakin omalla alallani työllisyys on edelleen hyvä ja todennäköisesti tulee olemaankin kävi melkeinpä mitä vain... Silloin jos tilanne menee siihen että ryöstelevät ihmisjoukkiot kulkevat kaduilla polttamassa taloja ja varastaen kaiken irtaimen, saattaa olla ettei töitä olisi, mutta siihen asti kuitenkin. Kun juttelee työkavereiden tai muiden tuttujen kanssa, niin aika moni ostaisi välittömästi jos tavallisten ensiasunnoksi kelpaavien pikkukaksioiden hinta tippuisi 20%. Mutta silloinhan ne taas kävisivät kaupaksi ja ns. "rommaus peruttu".

Paljonko noiden yksiöiden - kaksioiden hintojen pitäisi teidän mielestänne tippua että olisi halpaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu